maanantai 26. lokakuuta 2009

Keittiö on jo kiinni

Kuinka usein olet kuullut tuon lauseen?

Olimme lauantaina pitkästä aikaa Myllyn ympäristössä ostoksilla. Ajateltiin hakea Myllyssä olevasta delistä paninit kotiin iltapalaksi. Rautakaupassa ajateltiin, että meillä on vielä hyvin aikaa hakea syötävät ostoskeskuksesta, joka menee kuudelta kiinni.

Olimme kyseisen delin tiskin takana kello 17:20. Katselimme tiskillä ruokalistaa, kun yksi henkilökuntaan kuuluva ilmoitti, että

"Kuulkaa, meillä on ikävä kyllä keittiö jo kiinni. Menkää tuohon naapurissa olevaan Hesburgeriin. Se on vielä auki."
Siis Hesellä on keittiö auki, mutta Teillä ei? Teiltä ei saa ruokaa enää edes mukaan?

Ei saanut. Vitriinissä heillä oli tavaraa, jota ei tarjottu meille, vaan ohjattiin kilpailijalle. Keittiössä kävi vielä kuhina ja ihmisillä oli aterioita toimittamatta pöytiin.

Keittiö ei siis ollut kiinni. Se ei vain ottanut enää tilauksia vastaan. Sen täytyy johtua siitä, että keittiö haluaa ainakin tuon 40 minuuttia aikaisemmin kotiin. Tuskin tuolle toiminnalle muuta selitystä on.

Jos yrittäjä, tai siis ravintolavastaava, tekee tuon säästääkseen palkkakuluissa, niin hän ei osaa laskea. Ostoskeskus on täynnä väkeä. Montako asiakasta tarvitaan viimeisen 40 minuutin aikana, että saadaan henkilökunnalle maksettua 40 minuutin palkka? Mitä meille olisi voinut myydä sellaista, minkä valmistaa 40 minuutissa?

Olen ihmetellyt tätä ennenkin. Miksi ostoskeskuksessa olevan ravintolan tarjoilu loppuu ennen kuin kaupat menevät kiinni? Väitän, että kyseiset ruokalat menettävät tukun rahaa sulkemalla linjansa jo yli puoli tuntia ennen kauppojen sulkemista.

Eikö olisi järkevää, että ruokapaikka olisi auki vielä tunnin sen jälkeen kun kaupat ovat sulkeneet ovensa. Niin se on isossa maailmassakin. Ihmiset tulevat syömään ostosten jälkeen. Tietysti.

Autosta soitimme Littoisissa olevaan ruokapaikkaan. Olin katsonut listasta, että otan kebabin valkosipulikermaperunoilla. Tottakai ravintolanpitäjä ilmoitti puhelimeen, että
"Meillä on kaikki kermaperunat loppu."
Kello oli puoli kuusi lauantai-iltana. Lähetä joku hakemaan vaikka Apetit-perunoita jostain lähikaupasta, ettei tarvitse myydä ei oota. Ei se tuon vaikeampaa ole.

Veimme rahat muualle. Onneksi ensi viikolla pääsee Floridaan, josta saa aina ruokaa...

[ Aiheeseen liittyen: Asiakaspalvelumittari ]

BTW Bauhaus on alueen paras rautakauppa. Ai miksi? Sieltä löytää yleensä kaiken, mitä hakee. Jokunen viikko sitten ostin varastoon Bauhausista poistoilmaventtiilin, johon olisin halunut portaattoman säätimen. Heillä ei ollut. Kerroin, että se oli ensimmäinen juttu, jota olen hakenut sieltä enkä ole saanut. Olin kuulema ensimmäinen joka kysyi sellaista. Kävin nyt ostamassa sellaisen säätimen Bauhausista, koska arvasin, että parin viikon päästä heillä on niitä, ja myös oli. Ei oon myyminen ei ole koskaan hyvää liiketoiminnalle.

8 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Pohjois-Amerikassa ostoskeskuksen (mall) ruokapaikat sulkevat luukkunsa vasta kuulutuksen tullessa.

"Ladies and gentlemen, the mall is now closed". Se on shiinä!

Kunto Kortilla kirjoitti...

Kyllä, noin tekevät.

Ollaan monen monta kertaa haettu pari minuuttia ennen sulkemisaikaa sapuskaa ja jonotettu.

Myyvät mahdollisesti viimeisen 30 minuutin aikana enemmän kuin viimeisen parin tunnin aikana.

Myyvät vielä "last chance" -tarjouksia, eli kaksi yhden hinnalla, tms, sellaisia tuotteita, joita on valmiina...

Kari Kuikka kirjoitti...

Olen muutaman kerran huomannut Myllyssä asioidessani hieman vaille klo 18, niin ainoat palvelut taitaa olla pelikoneet ja kassat. Monessa muussakin kaupassa toki laitetaan liha-\kalatiski kiinni viimeistään 30 minuuttia ennen kaupan sulkemisaikaa. Yksi syy tähän on vuoropäälliköiden tyhmyys ja vallan puute. Kaupan alalla ja ravintoloissa maksetaan seuraavasti jos ovet auki 10-18, niin palkan saa niiltä tunneilta vaikka hommia tekisi aiemmin ja/tai sulkemisajan jälkeen, joten ei ole ihme jos sieltä hävitään heti kuin mahdollista. Tämänkaltainen toiminta on aika yleistä. Toisaalta eipä tuolla Myllyssä taida oikeaa ravintolaa, niin kauhean monessa S-paikassa lämmitetään jo valmiiksi säilötetyt vacuum astiat, jotka on numeroitu juoksevasti ja kun tilaus saapuu keittiöön, niin katsotaan konseptivihkosta mitä numeroita ja kirjaimia sekoitetaan keskenään. Mutta asiakkaat voisivat äänestää jaloillaan, mutta näin ei tapahdu, kun ainakin tänne Varsinais-Suomeen pesiytynyt uusi lähes uskonnollisia piirteitä saava "yhteisö", vihreänkortin klaani. Muta sit sieltä saa sitä bonusta ainakin 5% ja maksetaan sen kanssa 20% korkeampi hintoja. Olin ostamssa uusia kesärenkaita keväällä 2008. Merkki oli Continental ja ensimmäiseksi soitin S-liikkeen autokauppaan ja kysyin hintaa allelaitettuna (olin huomannut aamun lehdestä mainoksen, jossa mainostivat -40% kyseisiä renkaita), hinnaksi muodostui 645 euroa ja mairea ääni, joka sanoi: tästähän saa sitten 5% bonusta. Sen jälkeen soitin erääseem tunnettuun rengasliikkeeseen, jonka vastaava tarjous oli 525. Voitte arvata kumman valitsin. Voin auttaa "harmikseni" en saanut bonusta. Jotenkin tuntuu, että suomalaiset ovat aivan hukassa peruslaskutoimitusten kanssa

Jotenkin jaksaisin uskoa, että oikealle ruokakaupalle ja ravintolalle on aina kysyntää, kun sitä pyörittää fiksu yrittäjä.

Anonyymi kirjoitti...

No, eräästä suuresta turkulaisesta yökerhosta loppui viime lauantaina hanaolut kesken ravintolaillan.

Tuskin kuitenkaan myynti laski, sillä siinä tilanteessa asiakkaat ostivat jotain muuta juotavaa.

Onhan se ihan arkipäivää, että maalikaupasta on maalinsekoittaja lähtenyt kotiin jo puoli tuntia ennen sulkemisaikaa, tai että autokorjaamosta on vikojen asiantuntija häipynyt hyvissä ajoin kotiin. Miksi aukioloajan loppuun asti paikalla on vain henkilökuntaa, joka ei osaa mitään?

Päinvastaiset tilanteet ovat nykyään enemmänkin säännön vahvistavia poikkeuksia.

Anonyymi kirjoitti...

Islannissa on vielä vaikeampaa, kun McDonald's sanoo heippa! Raaka-aineet tuodaan maahan ja kruunu on hanurista. Silti aivan uskomaton uutinen, että yleensä saletti myyntimenestys joutuu poistumaan maasta.

Kunto Kortilla kirjoitti...

Financial Timesistä tuota eilen lueskelin. Mäkkärillä ei ollut kuin kolme toimipistettä Islannissa, mutta silti uutinen on jollain tasolla iso.

Onhan Mäkkärillä ollut vaikeutensa Suomessakin, jopa nousukaudella. Mikä mahtaa tilanne olla nyt?

Anonyymi kirjoitti...

Luulen euron vahvuuden poistavan ainakin valuuttamurheet, mitkä Islannin operaatiossa hiersi kengässä eniten. Tältä pohjalta ajatellen Ruotsissa saattaa tulla McD'n ongelmia ennen Suomea. Tämä on tosin arvio ilman minkäänlaista kompetenssia sitä tehdä. Mutu.

Kari Kuikka kirjoitti...

Ilmeisesti Suomen mäkkäri teki pitkästä aikaa voitollisen tuloksen, joka koostui pääosin omaisuuserien järjestelyistä. Helsingin päämaja myytiin ja siitä tullut voitto-osuus teki tuloksen voitolliseksi.

Täytyy muistaa, että Mäkin ja Hesen toimintatapa on hieman erilainen: Hese pyörittää muutamia parempia paikkoja itse ja lopuissa heillä on vähintään 51 % osuus yhtiöistä, liäksi Hesellä on kiinteistöliiketoimintaa ja vaikka mitä. Mäkillä on myös muutama kohde itselleen, mutta lopuissa on yrittäjät 100% mukana. Tämä hieman tekee työtä, että saisi luvut vertailukelpoiseksi. Sama asia on kun verrataan Prismoja ja CM ruokakauppaa. Prisma mainostaa, että myynti kasvanut paremmin kuin CM:llä, mutta CM:n ruokapuolen kauppiaat ovat hiljaa tyytyväisiä, kun heidän voittonsa kasvaa pienemmällä myynnillä.

Suomihan oli ensimmäinen maa, jossa MacDonalds joutui ottamaan taka-askelia kilpailijoista (Hesburger) johtuen.