Speed Trap

Lauantain 100m finaali jää taas pitkäksi ajaksi mieleen. Tämä kuva tallentui taas takaraivoon. Alle 9.70! Miten joku voi olla näin ylivoimainen noin lyhyellä matkalla?
Siitä on 20 vuotta aikaa, kun viimeksi näimme yhtä suvereenin suorituksen samalla matkalla. Tuokin kuva on jäänyt vahvasti mieleen, jälkipyykistä huolimatta. Alle 9.80! Jo 20 vuotta sitten!Pääsin sopivasti 100m finaalin tunnelmaan päästessäni Speed Trap -nimisen kirjan loppuun. Kirja kertoo historian suurimpaan olympiaskandaaliin johtaneista taustoista, pikajuoksuvalmentaja, "kemikaali Charlie" Francis'n silmin.

Kemikaaleista huolimatta Ben Johnson on ollut lähes kaksi vuosikymmentä ehkä maailman nopein ihminen. Kirja kertoo miksi. Syy ei ole yksin kemikaalien, vaan tärkein syy on varmasti ollut oikeanlainen harjoittelu, josta puhui myös Suomen uusien soututähtien valmentaja. Valmentaja kertoi kaksikon harjoittelevan vähemmän kuin muiden. Mielenkiintoista?

Kirjan harjoitteluun liittyvä viesti on Less is more, jos teet oikeita asioita. Määrä ei korvaa koskaan laatua, kun puhutaan huippu-urheilijan harjoittelusta. Vaikka kirja onkin kirjoitettu valmentajan silmin, siitä paistaa läpi Francisin ammattitaito ja kyky nähdä ja jalostaa urheilijan potentiaalia. Onko järkevämpää kehittää urheilijan heikkouksia vai vahvuuksia vai molempia?

Speed Trap on mielenkiintoisia tarinoita sisältävää kerrontaa ajasta, jolloin kemikaalit tulivat hiljalleen kielletyiksi aineiksi urheilussa ja miten sen jälkeen eri maat systemaattisesti rakensivat ja toteuttivat kemikaaliohjelmiaan. Mm. Yhdysvaltojen "testausprotokolla" on ollut aika mielenkiintoinen 80-luvulla.

Kirjassa tehdään selväksi se, että Ben käytti kiellettyjä lääkeaineita säännöllisesti, monen vuoden ajan. Siinä suhteessa käry Olympialaisissa oli tietysti oikeutettua. Aine, stanozolol, josta Ben kärysi, oli poistettu Benin kemikaaliohjelmasta jo aikoja sitten, koska se ei sopinut hänelle.

Tuo aikaansai taannoin sen salaliittoteorian, joka aiheutti monessa hämmennystä. Käryn aiheuttajaksi ilmoitettiin poikkeama endokriinisessa profiilissa, jonka pohjalta ketään ei oltu aikaisemmin kärytetty ja joita kirjassa väitetään löydetyn 80%:lla kaikista noissa kisoissa testatuilta.

Koska tuon poikkeaman aiheuttajaksi kerrottiin stanozololin käyttö, jota Ben ei ollut käyttänyt, mutta joka metaboloituu jo alle tunnissa ja Ben odotti näytteenottohuoneessa puolitoista tuntia, juoden kymmenen pulloa olutta, sabotaasin mahdollisuutta ei ole voitu sulkea kokonaan pois, kaikkien silmissä.

Muistat varmaan, kun puhuttiin, että testaustilassa olisi ollut asiattomia henkilöitä. Tuokin on myöhemmin näytetty toteen. Carl Lewis on kertonut henkilön olleen hänen ystävänsä. Tästä on olemassa jopa kaksi valokuvaa. On myös epäilty, että Ben olisi ottanut lisäpotkua valmentajan ja/tai lääkärinsä tietämättä, mutta tuo tuskin pitää paikkaansa, koska stanozolol ei sopinut Benille.

Tuosta huolimatta lääkeaineita oli käytetty. Charlie kertoo aika avoimesti heidän dopingseikkailuistaan. Hän kertoo heidän olleen tuon suhteen silloisia ammattilaisia. Entisen Itä-Saksan vastaavaan ohjelmaan kuuluivat jopa 10-kertaiset annokset heidän annoksiin verrattuna, joka tietysti kostautui DDR:n naisissa ikävällä tavalla.

Suomea koskettaa yksi mielenkiintoinen väite. Charlie kertoo, että Helsingin MM-kisoissa 1983, on kerrottu annetun vähintään 38 positiivista dopingnäytettä, joista 17 oli yhdysvaltalaista, mutta yhtään urheilijaa ei kärytetty. Käryt olisivat kirjan mukaan romuttaneet koko yleisurheilun, koska nimet olivat niin suuria tähtiä.

Nykyaikana voisi hyvin kuvitella, että kaikki matkat voittavaa uimaria olisi arvelluttavaa käryttää, vaikka virtsa tai veri olisi pelkkää testosteronia. Siinä romutettaisiin harvinainen Olympiamitaliennätys, joka aiheuttaisi valtavan varjon Kiinan kisojen ylle, jonka avajaisetkin olivat osaltaan lavastettuja.

Enkä tarkoita tällä sitä, että joku sellainen urheilija käyttäisi kiellettyjä aineita, joka ei ole kärynyt. Niin kauan kuin missä tahansa palkintopallilla on urheilija, joka on puhdas, uskon puhtaan urheilun mahdollisuuteen. Niin kauan kaikki väitteet siitä, että ei voi menestyä ilman aineita, ovat ainoastaan häviäjän sanahelinää.

Tarkoitan tällä vain sitä, että jos esimerkiksi 20 vuoden takainen skandaali toistuisi nyt sadalla metrillä, koko Olympia-aate ja yleisurheilu kärsisi järjettömän kolhun, josta toipuminen kestäisi pitkään. Balco-jupakka ja Marion Jonesin tapaus jo itsessään kertoo karua kieltään siitä, että 80-luvulla alkanut testaajien harhauttaminen jatkuu yhä.

Välillä tulee sellainen olo, että pitäisikö dopingrajoja muuttaa, mutta mitä se kuitenkaan auttaisi. Aina on kuitenkin niitä, jotka rikkovat niitäkin rajoja ja ehkä jopa niitä, jotka ovat liian suuria kärytettäviksi. Nollatoleranssi on ainoa vaihtoehto ja rangaistuksia pitää koventaa, jopa kriminalisoida, jos urheilu halutaan puhdistaa. Jokaisessa käryssä on liian paljon sijaiskärsijöitä, jonka me Suomessa tiedämme liian hyvin.

Olivat taustat mitkä tahansa, tuollainen ylivoima satasella on loistavaa viihdettä. Se oli vaikuttavaa 1988 ja se on vaikuttavaa 2008. Penkkiurheilijallehan huippu-urheilu on joka tapauksessa viihdettä, jonka ehdoilla kaikkien kisojen järjestäjät joutuvat tekemään monta päätöstä.

BTW Vuoden 1988 Olympialaisissa Kanadalla oli 103 Olympiafinalistia. Johnsonin käryn jälkilöylyissä Sport Canada, joka vastaa Kanadan huippu-urheilusta, aloitti Fair Play -politiikan, jonka tarkoitus oli antaa urheilijoille viesti, että on hyväksyttävämpää hävitä kuin nolata. Jo seuraavana vuonna samalla tasolla kilpailevia oli kirjan mukaan enää 64, siis 38% vähemmän...