Johdolle potkuja. Niitä on jaettu tai ainakin suunniteltu taas monessa paikassa. Nokia ajoi itsensä nurkkaan johtajakysymyksessä. Suomen Palloliitto tiedottanee päävalmentajamuutoksesta perjantaina. TPS:n valmennusjohto taitaa tassutella monen mielestä heikoilla jäillä, vaikka ensilumi satoi vasta maahan.
Yhteistä näille kaikille tapahtumille on se, että johtajatilanne kiinnostaa sellaisia ihmisiä, joilla ei ole mitään kokemusta johtamisesta ja sen vaikutuksesta koko organisaatioon. Toimittajat esittävät johtamisesta kysymyksiä usein jopa vailla mitään kompetenssia. Baxter puolusti hienosti reviiriään. Samoin teki Leime aiemmin.
Kahvipöytäkeskusteluista löytyvät kuitenkin ne parhaimmat johtajat, jotka tietävät, mitä pitää tehdä. Tai oikeammin ovat aina tienneet.
Tuosta sain kimmokkeen Aamusetin keskiviikon Alakoukkuun:
Yhteistä näille kaikille tapahtumille on se, että johtajatilanne kiinnostaa sellaisia ihmisiä, joilla ei ole mitään kokemusta johtamisesta ja sen vaikutuksesta koko organisaatioon. Toimittajat esittävät johtamisesta kysymyksiä usein jopa vailla mitään kompetenssia. Baxter puolusti hienosti reviiriään. Samoin teki Leime aiemmin.
Kahvipöytäkeskusteluista löytyvät kuitenkin ne parhaimmat johtajat, jotka tietävät, mitä pitää tehdä. Tai oikeammin ovat aina tienneet.
Tuosta sain kimmokkeen Aamusetin keskiviikon Alakoukkuun:
Me turkulaisetko olemme kääntötakkeja? Emme suinkaan. Me olemme tunnettuja siitä, että autamme miestä mäessä. Autamme siellä mäessä, mutta emme koskaan laakson pohjalla. Autamme aina huipulle asti, josta sitten mielihyvää tuntien tönäisemme miehen alamäkeen ja katsomme tyytyväisinä perään huudellen.
Minunkin mielestäni on keskimäärin mukavampaa, jos paikalliset urheiluseurat menestyvät. Olisihan se hienoa, jos Turussa saisi aina juhlia kaikkien lajien mestaruuksia. Välillä olemme saaneetkin juhlia ja silloin mestaruuksien tekijöitä ovat torit täynnä. Jokainen haluaa kertoa olleensa mukana rakentamassa menestystä. Jokainen haluaa osingoille. Suurin osa ihan aiheetta.
Karu totuus paljastuu vääjäämättä myöhemmin. Mestaruuden rakentajat katoavat yön pimeyteen, jos kurssi lähtee laskuun. Verkkareista ja kansitakeista ratkotaan seuran merkit pois ja siirrytään toriparlamenteissa ja netin keskustelupalstoilla muiden antifanien joukkoon. Mestaruushuuma unohdetaan nopeasti. Puukottaminen on juhlimista mukavampaakin, koska sen voi tehdä sohvalla maaten. Vastajännärin maailmassa kaikki mielipiteet ja mielialat vaihtuvat menestyksen mukana.
On aivan sama, juhlitaanko mestaruutta viheriöllä tai kaukalossa, vastajännärit kääntävät välittömästi kelkkansa, jos mestaruuden jälkeen ei tule uutta mestaruutta. Kuka haluaisi olla häviäjien puolella? Sitä tuntee itsensä voittajaksi, kun saa potkia häviäjiä. Tukea ei irtoa kuin puukolla. Siihen saa nojata niin lujaa kuin pystyy.
Mihin hävisivät FC Interin katsojat mestaruuskauden jälkeen? Entä missä ovat TPS:n keväistä mestaruutta juhlineet kaupunkilaiset nyt? Miksi emme pysty auttamaan seuraa silloin, kun se tarvitsee apuamme, mutta olemme heti valmiita juhlimaan, jos vain aihetta ilmenee?
Negatiivinen kierre lähtee helposti liikkeelle. Ei ole väliä, onko kyseessä yritys tai seurajoukkue. Kun organisaatiolla ei mene hyvin, johto alkaa luonnollisesti pohtimaan muutoksia. Pohdinta tarttuu kohta koko organisaatioon ja sitä kautta myös julkisuuteen ja kahvipöytäkeskusteluihin. Sonta valuu alamäkeen. Mitä enemmän johto toimii kuin tuuliviiri, sitä suurempi on sontakuorma. Tilanne johtaa väkisin muutostarpeeseen. Ei välttämättä alkuperäisen tarpeen vuoksi, vaan jahkailun seurauksena syntyvän vaihtamisen tarpeen vuoksi. Ei voi enää perääntyä, kun epäilyn siemen on kylvetty organisaatioon. Ollaan löysässä hirressä kaikki.
Kun organisaatio ajaa itsensä johtamiskysymyksessä nurkkaan, yleinen paine aiheuttaa paniikkinappulan painamisen. Syyllinenhän pitää aina löytää. Ilman syyllistä ei koskaan tapahdu mitään. Jos jokin asia menee päin mäntyä, pitää aina ensimmäiseksi etsiä syyllinen. Vai pitääkö? Voisiko joskus miettiä, mitä voisi itse tehdä ongelmissa rypeävän organisaation eteen? Syyttäminen on helppoa - peiliin katsominen tavattoman vaikeaa - toimiminen vielä vaikeampaa.
Minulla on tapana puolustaa alakynnessä olevia. En ole koskaan tykännyt siitä, että maassa makavaa potkitaan. Aika moni näyttää nettikeskusteluissa saavansa siitä jonkinlaista tyydytystä. Varsinkin kun saa painaa anonyymisti. Siitä saanee selvästi helpotusta pahaan oloonsa. Toki se on aina parempi, että purkaa mielipahansa netissä eikä grillijonossa.
Lienee kuitenkin niin, että suurimmat räksyttäjät eivät kuitenkaan ole koskaan valmiita tekemään muutoksen eteen mitään muuta kuin räksyttämään. Tuo voi joskus olla organisaation sisäinenkin uhka. Ongelmat ovat helppoja niille, jotka eivät joudu ongelmia hoitamaan.
Ehdotin Nikkolan blogissa ja ehdotan uudelleen, että nyt jos koskaan TPS tarvitsee yleisönsä apua. Toki rakkikoirat lyttäsivät idean heti. Sehän on selvä. Rakkikoirat toivovat salaa rämpimisen jatkuvan, jotta oman elämän paha olo helpottuisi. Ryvetään yhdessä epätoivossa, niin omat ongelmatkin lievenevät.
Seuraava peli on lauantaina. Mitä sinä aiot tehdä? Tuletko kannustamaan tappioputken poikki vai jäätkö kotiin ilkkumaan vahingoniloisesti, kevään sampanjan kitkerä maku suussa?
[ Aiheeseen liittyen: Faneja vai katsojia? / Minä olen fani / Ajattele kuin Einstein ]
BTW Törmäsin surffatessani sattumalta (taas) Satu Tuomisen kandidaattitutkielmaan vuodelta 2005. Tuominen on tutkinut valmentajan vaihtamista kesken kauden jääkiekon SM-liigassa. Mielenkiintoisia ajatuksia jo tiivistelmässä:
Minulla on tapana puolustaa alakynnessä olevia. En ole koskaan tykännyt siitä, että maassa makavaa potkitaan. Aika moni näyttää nettikeskusteluissa saavansa siitä jonkinlaista tyydytystä. Varsinkin kun saa painaa anonyymisti. Siitä saanee selvästi helpotusta pahaan oloonsa. Toki se on aina parempi, että purkaa mielipahansa netissä eikä grillijonossa.
Lienee kuitenkin niin, että suurimmat räksyttäjät eivät kuitenkaan ole koskaan valmiita tekemään muutoksen eteen mitään muuta kuin räksyttämään. Tuo voi joskus olla organisaation sisäinenkin uhka. Ongelmat ovat helppoja niille, jotka eivät joudu ongelmia hoitamaan.
Ehdotin Nikkolan blogissa ja ehdotan uudelleen, että nyt jos koskaan TPS tarvitsee yleisönsä apua. Toki rakkikoirat lyttäsivät idean heti. Sehän on selvä. Rakkikoirat toivovat salaa rämpimisen jatkuvan, jotta oman elämän paha olo helpottuisi. Ryvetään yhdessä epätoivossa, niin omat ongelmatkin lievenevät.
Seuraava peli on lauantaina. Mitä sinä aiot tehdä? Tuletko kannustamaan tappioputken poikki vai jäätkö kotiin ilkkumaan vahingoniloisesti, kevään sampanjan kitkerä maku suussa?
[ Aiheeseen liittyen: Faneja vai katsojia? / Minä olen fani / Ajattele kuin Einstein ]
BTW Törmäsin surffatessani sattumalta (taas) Satu Tuomisen kandidaattitutkielmaan vuodelta 2005. Tuominen on tutkinut valmentajan vaihtamista kesken kauden jääkiekon SM-liigassa. Mielenkiintoisia ajatuksia jo tiivistelmässä:
Menestymättömyyden myötä ulkopuolinen paine ja taloudelliset menetykset pakottavat seurajohdon tekemään ratkaisuja herättääkseen joukkuetta ja yleisöä. Valmentajan vaihtaminen koetaan usein helpoimmaksi ratkaisuksi, vaikka valmentajaa ei edes nähtäisi syynä joukkueen menestymättömyyteen.Jos aihe lainkaan kiinnostaa, niin kannattaa lukea koko tutkimus. Voisi tehdä monelle toimittajallekin ihan hyvää.
Valmentajan vaihtamisen positiivisiin vaikutuksiin suhtauduttiin varauksella, vaikka suurin osa haastatelluista vastasikin vaihtamisen voivan vaikuttaa jollakin lailla positiivisesti. Pysyviin positiivisiin vaikutuksiin ei uskottu, vaan vaikutusten uskottiin kestävän vain lyhyen aikaa. Valmentajan erottamisen jälkeen joukkue saattaa hetkeksi herätä ja aloittaa puhtaalta pöydältä, mutta muutaman pelin jälkeen palataan helposti valmentajan erottamista edeltäneelle tasolle.
7 kommenttia:
Turkulaiset edustavat ääriteoreettista esimerkkiä suomalaisesta urheilukansasta: ei olla urheiluhulluja, vaan menestyshulluja.
Menestystä ei olla joukoin mukana rakentamassa, mutta loppuhuipennuksessa kaikki ovat yhtä isoa riehaa.
Käänteisesti; joukkue menettää suuren osan merkityksellisistä (maksavat) katsojistaan, kun menestystä ei tule. Lähimenneisyydellä ei ole mitään vaikutusta siihen.
Silti se ei tarkoita, etteikö joukkuetta seurattaisi. Päinvastoin, kuten nyt nettiajassa pienin esimerkein voidaan huomata. Uskon, että näiden täälläkin mainittujen TPS:ää käsittelevien blogien kommentit edustavat hyvinkin ns. vanhan liiton toriparlamenttia, joka taas aikanaan koettiin yhtä kuin kansan ääneksi. Ja Suomessa ja Turussa, ja urheilussa, kansan ääni on yhtä kuin jalat, joilla ei kuljeta maksamaan urheilusta, jossa ei menestytä.
Rakkikoiriksi en heitä silti haukkuisi.
Turussa (ainakin jääkiekossa) molemmat käyrät ovat muuta maata jyrkempiä. Se on näkyvämpää jo siitä syystä, että 11 820 -> 4090 on hieman isompi pudotus kuin esim 4 800 -> 3 500. Jotkut puhuvat myös hallien täyttöasteista. En tiedä. Turun kohdalla ei kuitenkaan tarvitse puhua sen tarkemmin mistään asteista, sillä ilmiö on olemassa ja pysyy. Vain menestys kelpaa.
Siksi minua tepsiläisenä hävetti myös menestysvuosina, kun "tavalliseen" peliin ei tullut 6 000 enempää koska edellinen peli oli tappiollinen tjs. Itse en nimittäin ole turkulainen, ja lisäksi myös aavistuksen verran keskivertosuomalaista urheiluystävää kokeneempi mitä tulee todelliseen kannatuskulttuuriin, joten käyn peleissä aina kun voin, Tepsin menestyksestä tai menestymättömyydestä riippumatta.
Tätä harrastusta haittaa tosin nykyään fyysinen ulkopaikkakuntalaisuus (ja uusimpana harmina lauantaipelien myöhäinen alkamisaika...), joten todellisten pelipäivien määrä on valitettavan rajallinen. Työni johdosta keväät ovat hieman rauhallisempia, jolloin koitankin varata enemmän aikaa maan poikki ja pystyyn autoilulle peli-iltoina. Esimerkiksi viime kevääseen palaan ajatuksin joka ilta, yhtä playoffs-peliä lukuunottamatta näin koko kauneuden paikanpäällä.
Niin ja ollaanko me hävitty tää kausi? Kyllä se aika pahalta näyttää? Historiallisen pahalta seurahistoriaan viitaten ja saman jatkuessa teemme erittäin kyseenalaista sm-liiga-historiaakin. Kai Suikkasta lainatakseni "ihan sama kuka siellä valmentajana heiluu", ja toivonkin tps-sydämisenä että peli paranisi vaikka sitten nykyisillä valmentajilla. Toivon, mutta en usko. Usko siihen on valitettavasti huvennut, niin surkeaa katseltavaa on jokainen näkemäni ottelu ollut. Noustaksemme sarjataulukossa ylöspäin tarvitsemme pisteitä ja voittoja, sillä kohta (jo nyt) tilastot ovat meitä ja mahdollisia uusia valmentajia pahasti vastaan: noustaksemme "kuiville" eli vähintään yksi sija ylöspäin Tepsin pitää voittaa loppukauden peleistä jopa 3/4. Pystyykö yksikään valmentaja siihen? Pystyykö tuo joukkue siihen?
Millä perusteella Heikki Leime voi jatkaa päävalmentajana, kun peräkkäisten tappioiden määrä on tämän illan jälkeen 13? 42 pisteestä on saatu 3. Eikö hän koe epäonnistuneensa tehtävässään? Eikö hän jo kohta tunne halua pois tuosta tehtävästä, sillä hänen johtamistapansa ei toimi. Nyt hänen johdollaan kokeillaan jotain, joka ei ole hänen persoonastaan kotoisin. Eihän sellainen toimi. Ole jotain, jota et ole.
Au revoir, kuten sarkastinen rakkikoira sanoisi.
Kiitoksia hyvästä ja ilmeisen pohditusta kommentista. Olet varmasti monessa asiassa oikeassa. Monen mielestä kaikissa asioissa.
Minä taas haukun rakkikoiriksi juuri sellaiset ihmiset, jotka imivät viime keväänä mestaruushuuman hunajaa huulet törröllään, mutta nyt puukottavat kaikkea, jossa on TPS-kirjaimet. Ehkä se kääntötakki olisi parempi nimitys, mutta se on mielestäni liian laimea. Sen verran paljon ottaa päähän välillä.
En ole kritiikkiä vastaan. Sitä pitää aina olla, koska se opettaa eniten. Olen perusteetonta kritiikkiä vastaan ja sellaista toimintaa, jossa ilkikurisesti väännetään veistä haavassa. Jos vääntäminen tehdään omilla kasvoilla ja nimellä, senkin vielä sulatan, mutta nurkan takaa huudellen se on rakkikoirien touhua.
Pitääkö meidän vain hyväksyä se, että meillä ei ole Turussa mitään urheilukulttuuria? Että olemme vain menestyksen perässä kulkevia pellejä?
Oli kyse sitten pelaajien tai valmentajien vaihtamisesta, aina pitäisi pyrkiä vaihtamaan parempaan. Vaihtaminen vaihtamisen vuoksi ei johda pitkällä juoksulla toivottuun tulokseen. Pakkasella housuihin laskeminenkin lämmittää, mutta vain hetken.
Tosin Ilves vaihtoi kurssia tänään hienosti.
Jos me ollaan jo hävitty tää kausi, miksi enää vaihtamaan mitään? Eikö nyt pitäisi vain pitää nyörit tiukalla, koska ainoa asia, jossa voi vielä voittaa on talous. Se vaatii vain yletöntä kulukuuria, koska väki ei käy katsomossa. On turha huudella vaihtojen perään kotisohvalta, vaikka uudet median välineet antavatkin siihen oivan tilaisuuden.
Useissa inhimillisissä kulttuureissa tehdään mielellään moraalisesti erottelevia jakoja tosiuskovaisten ("true believers") ja "vain" juhlahetkiä janoavien ("gloryhunters") tapakristittyjen välillä. Niin myös lätkässä ja ei kai siinä mitään pahaa ole. Kyllä ne hc-fanit edelleen paikalla ovat ja heitä on reaalisesti noin 2-3000 läsnä per ilta Turkuhallissa oli sarjasijoitus mikä tahansa. Muut saakoot jatkossakin vapaasti valita mihin rahansa laittavat. Viihdettähän ammattijääkiekkokin vain on. Ja kukapa huonosta viihteestä maksaisi. Etenkään nyt kun talous on alamaissa laajemminkin tulkittuna.
Jatketaan.
Jos kausi tosiaan on hävitty eli jäämme sarjassa viimeiseksi, joudumme liigakarsintoihin. Näin tullee käymään, vaihtuu valmentaja tai ei. Nykymenon jatkuessa karsintapaikka on "varma" jo jouluun mennessä, joten imagopuoli on tuhannen säpäleinä ennätysnopeasti. Se on sitä jo nyt, jos muutosta ei tule. Sen vaikutukset talouteen ovat kiistattomat, sillä maksavien katsojien määrä hupenee. Ja mitä pitempään tämä jatkuu, sitä vähemmän peleihin tulee katsojia. Se on fakta. Toinen fakta on se, että nykytilanteessaan tuo joukkue tuolla pelityylillä häviää liigakarsinnatkin. Ja sen jälkeen ei tarvitse huolehtia taloudesta, voidaan keksiä kaikki uudestaan nimestä lähtien: lahtelaista inspriraatiota käyttäen vaikkapa Jackdaws (suom. naakka, Varsinais-Suomen maakuntalintu). Hei, ja mustakin se on...
Mitään niin käänteentekevää tuskin on turkulaisten keskuudessa koskaan tapahtunut, että he sankoin joukoin suostuisivat tulemaan Turkuhalliin tukemaan TPS:a tässä tilanteessa. Näin se ei vain toimi, eivätkä uudet sukupolvet ole muutosta siihen tuoneet. Ymmärrän ja arvostan toki, että sinäkin maailmaa nähneenä ja "uskovaisena" yrittäjänä uskallat esittää moisia haasteita ja vielä näytät esimerkkiä. Mutta ymmärrän samalla myös "rakkikoiria", jotka nyt ovat äänessä pahoine kielineen. Siksi äärimmäinen tämä tilanne on. Se vaan on perin suomalais-turkulainen tapa purkaa omia tunteitaan. Helppoa ja hetkessä toimimista. Ja rahaakin säästyy kun ei tarvitse käydä peleissä.
Siinä pähkinäkuoret alkavat täyttyä tutuista luonteenpiirteistä...joita ei niin vain muokata. Onhan sekin omalla tavallaan urheilukulttuuria?
Voi olisipa siihen joku taikajuoma! Menestyshulluudesta urheiluhulluuteen, jossa mennään sekä myötä- että vastamäkeen yhdessä. Ja onhan tilanne lähestulkoon samanlainen joka puolella Suomea. Lajistakin riippumatta. Turussa vaan edustetaan siitä väärää ääripäätä.
Talouden kunnossapito tässä tilanteessa on siis erittäin haasteellinen tehtävä Tepsissä.
Valmentajan/valmentajien vaihtaminen maksaa jonkin verran jos a) erotetaan ja b) palkataan uusi/uudet. Jos valmentaja taasen itse irtisanoutuisi tehtävästään, olisi se tietysti taloudelle hieman helpompi pala. Näin tuskin käynee kuitenkaan.
Kaksinkertainen kulu valmennuksesta siis. Paljonkohan se mahtaa olla ihan euroissa? Worth the risk? Uuden ykköskentän ostamisen ymmärrän heti taloudelliseksi riskiksi tässä tilanteessa, mutta valmentajan palkkako olisi tässä se este? Ei kai sentään. Voinemme suunnilleen laskea kuinka monta "tyhjää" Turkuhallia valmentajan palkka tarkoittaa? Riskihän se on jättää vaihtamattakin. Toki vaivalla kuvailemaani turkulaisteoriaan ei valmentajanvaihdollakaan ole suurempaa merkitystä, jos homma ei sitten ihan 100%:seksi voittomarssiksi muutu..
Kannattaisiko kuitenkin vaihtaa ,jos tarjolla on joku kunnollinen vaihtoehto? Osoitus toimintakyvystä ja kannanotosta se ainakin olisi, ja se taasen olisi merkki kannattajille siitä että tilanteeseen reagoidaan, halutaan parannusta. Vai vieläkö kokeillaan ja katsellaan?
Pelkkä "huonomminkaan ei voisi mennä"-peruste olisi jo näin säälittävässä tilanteessa riittävä vaihtoon. Lisäksi tunnelma joukkueessa tuulettuisi, homma voisi todenteolla alkaa uudestaan. Jumi on päällä ja olisiko niin, että pelaajat kotimatkalla ahdistuvat jopa pelkästään huomisista treeneistä. Jokainen heistä osaa varmasti myös ajatella valmentajanvaihtoa melko luonnolliseksi jatkumoksi tähän, joten sen kysymyksen ilmassa roikkuminen vain lisää jumia. Ikäänkuin odotellaan... Moniala-asiantunnustelijana arvelen myös moisen ilmapiirin triggeroivan tiettyjä pelaajatyyppejä ilmapiirin mädäntämiseen, kun saalis on niin helppo.
motivoinnissa.
Toivon, mutta nykyisellä valmentajalla en usko.
Ehkä se realistinen minä on monessa asiassa ihan samaa mieltä, mutta se uskovainen minä ei halua antaa realistille periksi.
Voisin jopa sanoa vihaavani hätäratkaisuja, vaikka pidänkin nopeista päätöksistä, en asioiden vatvomisesta. Teen paljon nopeita ratkaisuja, mutta en hätäpäissäni. Tai näin ainakin kuvittelen.
Kuten päivän epistolassa kirjoitin, onneksi minun ei tarvitse päättää, mitä Palloseuran tulisi tehdä. Näen kuitenkin kaksi vaihtoehtoa, joista valitsisin.
1. Jatketaan näillä, ainakin toistaiseksi, ja työstetään ongelma pois. Se vaatii kuitenkin sen, että siihen uskoo koko organisaatio. Kaikki, jotka eivät usko, voivat lähteä menemään. Sen päätöksen takana tulee seistä koko rintamalla, muuten se ei onnistu.
2. Vaihdetaan paljon muutakin kuin valmentaja(t). Jos kasvot pestään, ne tulee pestä korvantaustoja myöden. Todennäköisesti rahaa palaa kassasta, josta ei liene pohja vielä peittyneen.
Kaksi selkeää vaihtoehtoa, joista jälkimmäinen on varmasti helpompi, mutta ei suinkaan välttämättä johda ensimmäistä parempaan lopputulokseen.
Kinkkinen tilanne kaikin puolin. Myönnän myös ymmärtäväni rakkikoirien pahan olon. Minustakin menestyminen olisi kivaa. Vaikka ymmärränkin, ei minun tarvitse hyväksyä sitä tai ainakaan yhtyä siihen.
Ja sen verran vielä, että tilanne vaatii toimitusjohtajalta todella suuria pähkinöitä asian hoitamisessa kuntoon. Auktoriteetti ja ongelmanratkaisukyky mitataan nyt myös toimistossa. Ei mikään kadehdittava paikka hyvin menneen neitsytkauden jälkeen. Todella kova paikka.
Sinne meni. Itse uskoin vielä viikko kaksi sitten, että Leimeen johdollakin homma lähtisi kulkemaan.
Toivoa oli vielä viime yönkin yli.
Mitenkäs tämä toimitusjohtajan rooli nyt sitten tässä menee? Onko tämä niin tärkeä kysymys meille ja muille, että tätä pitää enemmänkin pohtia?
Hän ei siis ollut kokouksessa, jossa hallitus päätti vapauttaa päävalmentajan. Hallitukseen hän ei kylläkään kuulu, joten hittojako hän siellä sitten olisi ollutkaan. Päättikö hän kuitenkin tässä asiassa jotain?
Entäpä Ari Vuori? Urheilutoimenjohtaja. Uskoisin ennemminkin hänen tehneen ns. esipäätöksen, jonka hallitus sitten hyväksyi, koska seuran tilanne on juuri urheilullisen menestyksen kannalta täysin sietämätön ja lajia vähemmänkin seuraavan mielestä vähintään potkujen harkitsemisen arvoinen.
Vuorelle päätös oli varmasti vaikea, mutta sellaistakin elämään mahtuu. Nyt hänkin saa vielä hetken pitää tekijämiehen natsoja harteillaan, vaikka hyvämuistiset ja tiedonjäsentelyyn kykynevät "rakkikoirat" osaavat tuoda julki Ari Vuoren kootut onnistumiset hyvinkin lyhyessä ajassa. Onnistuneita pelaajahakuja ei kaiketi ole kovin montaa, ennen Suikkasta kysyi Mika Toivolaa valmentajaksi jne. Melkoista lottoa, sanoisi joku. Pienen rollin kanssa liikenteessä, sanoisi toinen. Suomen Mestaruus 2010, huutelee joku.
Oli miten oli. Juuri näistä syistä uuden päävalmentajan (ei siis huomisen stuntti) nimi kuitenkin pelottaa, vaikka Leimeen vapautus helpottikin. Saas nähdä onko tämä se housuunkustu hetken lämpö vai pääseekö tässä näkemään jotain mukavaakin vielä.
Tulostavoite edelleen sama: 13.sija. Siihen minäkin USKON.
Lähetä kommentti