torstai 21. lokakuuta 2010

Keskity olennaiseen

Otsikon ohje on yksinkertainen. Olennaiseen keskittyminen on parhaimpia asioita joita meistä jokaisen tulisi tehdä. Ytimen ulkopuolella olevat asiat ovat kuitenkin niitä, jotka tuntuvat vaikuttavan eniten päätöksiimme ja asenteisiimme. 


Yritykset menestyisivät paremmin, jos ne keskittyisivät olennaiseen. Kysykää vaikka Nokialta, joka selvästi on vasta aloittamassa toimintojensa yksinkertaistamista, puhelimien käyttöjärjestelmistä lähtien. Joukkueet menestyisivät paremmin, jos joukkue pystyisi keskittymään olennaiseen. Ulkopuoliset tekijät, kuten esimerkiksi fanit ja media kääntävät joukkueen katseen pois olennaisesta, voittamisesta. Kysykää vaikka Palloseuralta, joka oli varmasti tilanteessa, jossa kaikkia kiinnosti eniten valmentajatilanne.

Keskittämällä ajatukset olennaiseen, voi poistaa mielestään häiriötekijöitä. Tuon pystyy opettelemaan ja uskallankin väittää, että sekä urheilussa että yritysmaailmassa menestyvät osaavat ajatella selkeästi. He osaavat poistaa häiriötekijät mielestään. He näkevät metsän puilta.

Keskittyminen on olennainen osa suoritusta. Keskittymisen avulla voi saada energiaa ja voimaa, oli sitten kyse fyysisestä tai mentaalista puolesta. Pesäpalloon osuminen vaatii keskittymistä. Mihin tahansa maaliin osuminen vaatii keskittymistä. Jos keskittyminen herpaantuu, onnistumisen mahdollisuus pienenee. Tämä lienee selvä asia.

Miksi me sitten annamme häiriötekijöille periksi? Miksi keskittymisemme herpaantuu? Ehkä siksi, että olemme ihmisiä. Meillä on tunteita. Tunteet saattavat ajaa saalistusvaistomme edelle.


Keskittymisessä on avainasemassa omien lahjojen tunnistaminen. Eräässä sarjakuvassa Jaska Jokunen palaa pesiksessä. 
Hitsi, minusta ei tule koskaan ammattipelaajaa. Minusta ei vain ole siihen! Olen koko elämäni unelmoinut ammattilaisuudesta, mutta minusta ei vain ole siihen. 
Jaskan ystävä Tellu ohjeistaa: 
Jaska Jokunen, sinä ajattelet ihan liian kauas. Sinä tarvitset maalit hieman lähempää.
Läheempää?
Kyllä. Aloita vaikka seuraavasta vuoroparista. Yritä vaikka päästä syöttöpaikalle kaatumatta.
Joskus on parempi ajatella pienesti, jos fokus on kadoksissa.


Palloseura pelasi tänään oikein vuoristoratamatsin. Kaksi pistettä pitkästä aikaa. Kolme oli varmasti tähtäimessä, mutta kaksi on paljon enemmän kuin yksi tai nolla. Edelliseen postaukseenkin viitaten, sitä jotenkin toivoisi, että Palloseurasta kiinnostuneetkin ymmärtäisivät ottaa maalinsa hieman lähempää. On ihan liian aikaista miettiä, mitä tapahtuu ensi keväänä. Nyt pitää keskittyä vain ja ainoastaan seuraavaan peliin ja siinä seuraavaan vaihtoon.

Tuskin kukaan oli vielä joulunkaan jälkeen, viime kaudella, valmis lyömään hirveästi rahaa likoon Palloseuran pleijaripaikan puolesta. Mestaruuden puolesta vetoa lyöviä tuskin oli lainkaan. Pienien tavoitteiden kautta tehtiin kuitenkin historiaa.


[ Aiheeseen liittyen: Seth Godin - The Dip / Voittamisen kulttuuri kadoksissa ]


BTW Ilves on aika hyvässä putkessa. Ovat tainneet ottaa pisteitä 7/8 ottelusta Wild-pelin jälkeen. Ei ehkä kannata aliarvioida tuollaisen ottelun merkitystä nuorten pelaajien itseluottamukselle. 

16 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Sami!
TPS:n omistajille olennaisinta on hyvä show-tapahtuma, jossa ihmiset viihtyvät ja tuovat oheismyynnistä hyvän kassavirran (ja mainostajilta). Totta on, että urheilullinen menestys ruokkii taloudellista menestystä, mutta urheilullinen menestys ei ole TPS:n omistajille ydinasia.
Vai onko? Perustelut?

Sami Hurme kirjoitti...

Mistä minä tietäisin? En omista TPS:stä nurkan palaakaan.

Jari Nikkola kirjoitti...

Kyllä urheilullinen menestys itseasiassa on keskiössä sillä vain se tuo maksimaalisen trafiikin halliin. Tänäänkin tappioputken jäljiltä melko hemmetin hiljaista Artukaisissa, toivottavasti kurssi nousee pikku hiljaa, niin kaukalossa kuin katsomossa.

Sami Hurme kirjoitti...

Itse asiassa, Jari, näkisin asian omistajan kannalta järkevämpänä jos tuotteen viihteellisyys olisi etusijalla.

Ai miksi?

Menestys on katoavaista. Sitä et voi ostaa. Viihteellisyyttä taas voit ostaa. Tuote voi olla viihteellinen ilman menestystäkin.

Toki menestys tuo automaattisesti väkeä katsomoon, mutta jos mennään aina menestys edellä joka säpinään, unohdetaan helposti se, että asiakasta voi viihdyttää muillakin tavoilla.

Menestymättömyydestä saadaan myös helppo tekosyy, jos se on tuotteessa prioriteettina.

Kun Palloseuran yrityskulttuuriin selvästi kuuluu menestyksestä eläminen, ei esimerkiksi mestaruuskaudesta jäänyt mitään ammennettavaa tähän kauteen, koska on tullut käkeen koko ajan. Mestaruus jäi vähän hyödyntämättä.

Jari Nikkola kirjoitti...

Nythän niille kausareille olisi ollut käyttöä, olisi kenties päästy tasaamaan syntynyttä vajetta katsomossa sitä kautta. Sikäli mestaruus tosiaan jäi kenties hyödyntämättä. Eri asia tietenkin on, onnistuisiko kausarikampanjointi oletetulla tavalla.

Oli miten oli, hilppasen eri fiilikset eilen koppikäytävällä pelin jälkeen kuin tällä kaudella aiemmin. Toivottavasti noste siirtyy myös pelaamiseen. Paljon töitä edelleen tehtävänä mutta toisaalta nyt on mahdollista taas pelata voitosta ketä tahansa vastaan uskoakseni. Aika paljon saa aikaiseksi yhdellä jatkoaikamaalilla.

Anonyymi kirjoitti...

Tällä hetkellä näyttää vahvasti, että TPS on kuin tuurilla seilaava laiva...

Edelliskaudella mentiin minuutin marginaalilla sääleihin ja fanit tekivät buumin kevääksi - tuloksena n. 300.000 euroa odotettua pienempi turska.

Tuota kevään buumia ei syksyllä enää näkynyt, eikä sen avulla myyty kausareita.

Viime kaudella suksee oli lopulta huikea ja sen sekä parin kaupan avulla (Suikka, Fili) taloudellinen tulos oli huikea, mutta taas homma jäi siihen.

Ei mitään jatkumoa tälle kaudella. Mestaruus vaiennettiin kuoliaaksi kesän aikana. Kausareita ei taaskaan saatu myyntiin ennen raudan jäähtymistä. Eikä me saatu edes Minnesotan Mikkoa kylään.

Jotenkin tässä on sellainen olo, että kaksi buumia tuli kuin vahingossa ja lähtivät yhtä nopeasti.

Mitään pysyvää ei näy missään. Koutsi signattiin vuodeksi ja kesti kuukausia. Nyt uusi koutsi on loppukauden pestillä. Jatkuvuutta ei näy sielläkään.

Pelaajistossa sopimukset ovat edelleen aran joukkueen lyhyitä rykäsyjä. Vaihtuvuus tulee olemaan suurta.

Akatemia ja junnutyö on aikamoinen vitsi. Vaikea laittaa sormea yhteen kohtaan ja sanoa sen homman olevan hanurista, mutta samaan aikaan yleisilme on elämistä matsista toiseen.

Voitolla homma on hanskassa, tappiolla uusi anti on heti suunnitelmissa.

Tältä se näyttää, mutta voi tietysti totuus voi olla toisenlainen ja paketti on täysin hanskassa.

Jari Nikkola kirjoitti...

Ihan vilpitön hölmö kysymys: onko TPS:n kiekkoakatemia edelleen olemassa?

Anonyymi kirjoitti...

Sami!
Näillä kunnon show:
1. a-junnuista kentällinen oppimaan ja kasvamaan joka peliin, peluutetaan pelien ratkettua tai jos tähdillä on asenneongelmia. Samoin pelien jo ratkettua peluutetaan huippujen kanssa, siitä oppii parhaiten.
2. hankitaan nimekäs poliisi (Laraquen tasoinen), peluutetaan kun peli on ratkennut tai kun siitä ei tule koko joukkuueelta mitään. Tappelut nostaa adrenaalia, myös katsomossa.
3. muutetaan pysäköinti ilmaiseksi ja kerran viikossa saa yleisö mennä katsomaan TPS:n jääharjoitusta, jonka jälkeen on 15 min aikaa kyylätä pelaajia ja oppia tuntemaan hieman paremmin.
4. huippuvahvistuksia pitää olla pari-kolme, mieluiten vanhoja TPS:n kasvatteja, jos mahdollista.
5. Lisää kauniita tyttöjä katsomoon ja vähän pornahtavaa tapahtumaakin iltaan mukaan - kyllä ne pojat sitten tulee ja pappat myös ja kun poikia tulee niin sitten tulee tyttöjäkin, niin se menee, luonnonlaki.
6. pelityyli sellaiseksi että maaleja tulee ja kovia taklauksia.
7. Riku-Petterille onnea hienoon hommaan! Nyt on sun mahdollisuutesi, käytä se hyväksi.
Tee myös jotain repäisevää välillä, esim. laita punaiset housut pelin ajaksi ja muista hauskuttaa mediaa. Pysy otsikoissa ja koko TPS myös.
Tsemppiä!

Sami Hurme kirjoitti...

Aika moni joukkue näyttää olevan kuin tuurilla seilaava laiva. Ainakin ne joukkueet, jotka aina budjetoivat pleijarit ja sitten syyttävät loppupelien päättymistä, kun ei pysytty budjetissa.

TPS ei näin luonnollisesti voi budjetoida, joten siinä mielessä paatti taitaa olla kurssissa. Mestaruus toki tuli hieman puskista ja mahdollisesti jopa "vähän liian aikaisin".

Veikkaan että yksi syy siihen, että emme osaa hyödyntää mestaruuksia markkinoinnissa on suomalainen mentaliteetti. Ei meillä saa pullistella. Sitä ei katsota hyvällä.

FC Inter pystytti ison banderollin Kupittaalle, jossa luki Mestareiden Kenttä. Aika nopeasti joku toinen seura valitti siitä ja banderolli piti poistaa. Näin meillä.

Jarilta tuli kyllä ihan aiheellinen kysymys. Myöskin ihmettelen, onko akatemiaa enää olemassa. Mitään ei ole kuulunut vähään aikaan. Oliko niin, että tällä kaudella piti nauttia ensimmäisiä hedelmiä?

Sitten pari kommenttia viimeiseen:

1. Olen myös junnukentän puolesta puhuja, mutta ymmärrän sen haasteellisuuden. Pelaajan kehityksen kannalta on varmasti järkevämpää pelata junnuissa kuin istua penkin päässä liigassa. Silti pyörittäisin junnurumbaa.

2. Poliisille (tai yleensäkin kovaa pelaavalle) tulee minulta peukku.

3. Kuinka monta uutta katsojaa tuo ilmainen pysäköinti? Väitän, että ei yhtään. Eikö treenejä pääse nytkin katsomaan? Toki voisi olla erikseen ns. avoimet treenit.

4. Mikä on huippuvahvistus ja paljonko se saa maksaa?

5. Tytöt (tai naiset) ovat aina kivoja. Niitä ei ole koskaan liikaa missään. Tai no, ehkä kaukalossa.

6. Ei muuta kuin pelityyli vaihtoon. Se käynee käden käänteessä. Toki olisi hieno katsoa 6-5 tulokseen päättyviä pelejä, jos viellä pommejakin ajellaan.

7. Palloseura repäisi jo kerran housujen kanssa, niillä valkoisilla. Rikulle myös tsemppiä! Osaat jos haluat.

Anonyymi kirjoitti...

Pohjois-Amerikassa yritetään saada enemmän naisia katsomoon, koska heidän perässään tulee aina lisää äijiä.

Mutta suomalainen tapa saattaa olla aikaisemmin mainittu pornon tuominen, sillä missään muualla maailmassa koutsit eivät puhu perseraiskauksista, kovasta munasta, kiimasta jne.

Pienempi kaukalo nostaisi heti pelin intensiteettiä, mutta onko siitä seurauksena taklauksia, joita ei nykyliigassa enää hyväksytä?

Tappeluita saisi tietysti olla, koska tietynlaisen kurinpidollisen funktion lisäksi ne ovat myyviä. NHL salaili tarkoitusperiään pitkään, mutta nyt NHL.com näyttää jo tappeluita clipeissään.

Mutta näistä on turha haaveilla, sillä joukkuetta rakennetaan mikkihiirisapluunalla. Kun valotaululla on tulossa rankasti turpaan, niin eihän me voida vastata fyysisesti kun siinäkin tulisi turpaan.

TPS Hockey Akatemia on fiasko. Samat lukion aamujäät kuin ennenkin oli, mutta Akatemia perustamalla saatiin yhdelle äijälle pöytä toimistolle.

Sääli, että NHL-pelaajien avokätisyys johti johonkin muuhun kuin suunniteltiin. Missä on ne yksinhuoltajat, joiden poikien lisenssimaksuihin pelaajien lahjoittama 40.000 euroa piti mennä?

Yksikin nimi olisi jo aika paljon. Kiitos.

Huhut kertoo rahaliikenteen suuntautuneen vääriin farkkuihin, mutta eihän Turussa moista voi tapahtua. Eihän?

Anonyymi kirjoitti...

Kipper ei lähtenyt mukaan Akatemia spedeilyyn, vaan antoi saman rahan suoraan TYKSin lasten syöpäosastolle.

Siellä on sairaat lapset saaneet pelata eri videopelejä ja katsoa uutta taulutelkkaa jo runsaan vuoden ajan.

Ottakaa mallia, pojat!

Anonyymi kirjoitti...

Hyvä Riku-Petteri!
Turpiin tuli mut mitä siitä,
varmasti raumalaisetkin tykkäs showsta, 11 maalia ja 1 tappelukin. Tästä on hyvä jatkaa, nyt on joukkue herännyt koomasta. Hur-lum-hei-tyylillä vaan laidat ryskyen ja maaleja paljon. Pidetään hyvä show joka kammpailussa ja lasketaan pisteet sitten vasta keväällä, niinkuin Samikin totesi.
Ja nuoria sisään ja peliaikaa niillekin - jostain heistä kasvaa pelimies ensi kaudeksi ni on jatkumoakin.
Ja ne punaiset housut koutsille IFK-matsiin, niin minäkin tulen seuraavaan kotipeliin niitä ihmettelemään ja nauramaan.
Ei tää niin vakavaa oo, tää on showbisnestä, pääasia ei ole peli vaan että fanit viihtyy.
Tsemppiä Riku ja TPS!

Anonyymi kirjoitti...

Tässä on puolen vuoden aikana saanut melkoisen esimerkin siitä, miten menestys tuo porukkaa hunajapurkille ja toisaalta häviäminen kaadetaan usein yhden miehen niskaan.

Keväällä toimittajat saivat puheluja seuran eri tekijöiltä, joilla kaikilla oli valtavasti kerrottavaa. Jopa Seppo Sutela ilmestyi purjehdusreissultaan kertomaan Ylelle, miten hän käänsi laivan.

Nyt on ollut hiljaisempaa taustajoukkojen haastattelujen suhteen:) Toimittajille ei tietenkään soiteta, mutta kukaan ei edes vastaa heidän puheluihinsa.

Heikki Leime seisoi median grillissä kuin mies ja Ari Vuori tekee parhaansa. Mutta missä on puheenjohtaja Laukkanen? Eikö seuran ykköspostilla istuvan luulisi ottavan kantaa joukkueen tehdessä historiallista sukellusta?

Kun iso pörssiyhtiö on kriisissä, niin saako ykköspamppu laittaa päänsä pensaaseen? TPS ei ole pörssiyhtiö vaan jotain paljon enemmän. Henkisesti sen omistaa kaikki turkulaiset kiekkofanit (miinus tutolaiset).

Joukkue olemme me. Paitsi tappion hetkellä.

Sami Hurme kirjoitti...

Eikö Laukkanen nimen omaan kertonut medialle Leimen potkuista?

Vaikka hallitus tekisikin isoja linjapäätöksiä, pitääkö hallituksen jäsenten/pj:n edes olla esillä mediassa? Näkisin tuon kaltaisen edustamisen toimarin hommaksi, tietämättä HC:n johtamiskulttuurista mitään.

Siis onko se Akatemia vielä olemassa vai ei?

Anonyymi kirjoitti...

Hiihtoliittokin käyttää urheilijoiden rahoja kulujensa kattamiseksi, joten miksei myös jossakin akatemiassa toimittaisi näin. Onhan se maan tapa, niin sen täytyy olla sallittua.

Anonyymi kirjoitti...

Hieno ulostulo puheenjohtajalta.