maanantai 31. toukokuuta 2010

Kympin Kesä

Olen kirjoittanut täällä moneen kertaan, kuinka emme juurikaan anna tuotteestamme koskaan alennusta. Olen laskenut hinnan sellaiseksi, että sillä sen voi myydä. Emme veloita liikaa, mutta emme myöskään liian vähän, jotta toiminnalla on jatkuvuutta.

Jos kokonaiskulumme nousevat, nousevat myös hinnat ja vielä aika pitkälti ihan samassa suhteessa. Jos pystymme tekemään parempaa tulosta, se tarkoittaa jäsenmäärän kasvua. Tuloskasvua emme tavoittele hintojen nostolla.

Olen myös kertonut, kuinka paras tarjouksemme kohdistuu kesään. Me vietämme Kympin Kesää. Minään muuna aikana emme tarjoa tällaista etua. Emme, vaikka se toimii hyvin.

Saattaa olla, että se ei toimisi muuna ajankohtana lainkaan näin hyvin. Nyt olemme tehneet parhaan toukokuun kautta aikojen. Saa nähdä, miten käy kesäkuussa.

Olen myös kertonut kuinka myyntimme pitää lomaa huhtikuussa ja tekee jäsensopimuksia heinäkuussa, kun muut ovat lomalla.

Valtaosa (lue kaikki muut) kuntokeskusyrittäjistä ovat sitä mieltä, että kesällä ei pysty myymään kuntokeskusjäsenyyksiä. Ei varmasti pysty, jos myyjät ovat lomalla.

Toki kesäloma kuuluu jokaiselle ja meillä tämä tarkoittaa sitä, että huhtikuussa ei tehdä juurikaan uusia sopimuksia. Me olemme kokemuksesta todenneet sen heinäkuuta paremmaksi lomakuukaudeksi. Ihmiset ostavat kesällä helpommin kuin huhtikuussa.

Heinäkuu on melkein poikkeuksetta ollut meillä kolmen parhaan myyntikuukauden joukossa, joskus jopa heti tammikuun jälkeen. Heinäkuu on ollut hyvä, vaikka Kympin Kesästä saa parhaimman hyödyn heti kesäkuun alussa liittyessään.

Kympin Kesässä maksetaan kesä- ja heinäkuun harjoittelusta ainoastaan 10 euroa. Varsinainen jäsenyys alkaa elokuun alusta ja silloin aletaan maksamaan normaalia kuukausimaksua. Jos siis olet aikeissa littyä M&M Kuntotalon jäseneksi lähiaikoina, se kannattaa tehdä nyt. Liittymällä nyt saat parhaimman hyödyn.

Kympi Kesä toimii hyvin. On ihan yleistä ajatella, että kukaan ei liity kuntokeskuksen jäseneksi kesällä, kun on paljon muutakin tekemistä. Moni on kuitenkin aikeissa aloittaa taas kesän jälkeen. Päätös aloituksesta jo kesäkuussa on helpompi tehdä, kun kesästä ei tarvitse maksaa kuin nimellinen korvaus.

Jos on hienot ilmat ja tulee harrastettua muuta, menetyskään ei ole suuri, vaikka ei kävisi kertaakaan. Jos käy kerran viikossa, kustannus on noin euron käyntikertaa kohden.

Jos taas sataa koko kesän, saa kuntoilla edullisesti vaikka joka päivä, kertamaksun ollessa tuolloin 16 senttiä. Kolmesti viikossa kuntoilemallakin pääsee alle 50 sentin kertahintaan. Varmasti asiallinen tarjous, eikö?

Kun tarjoukseen yhdistää vielä tutkitusti Suomen parhaimpien Omaohjaajien avun, niin tarjous on ihan ylivoimainen, vaikka itse sanonkin. Aloita nyt ja ota kaveri mukaan. Treenikaveri vähentää luovuttamista.


BTW Nyt on Yhdysvalloissakin avattu ravintolaketju Panera Bread'n toimesta ravintola, jossa voi maksaa omatuntonsa mukaan ruuasta. Tuollainen ei toimisi koskaan Suomessa. Me varastaisimme tuolta ruokailuvälineetkin sen lisäksi, että jättäisimme maksamatta. Meillä M&M:llä on kahviautomaatti, josta saa kahvin lisäksi cappuccinot, lattet ja muut trendikahvit. Kahvista voi maksaa pyytämämme 50 senttiä viereiseen säästöpossuun, jos haluaa. Hinta ei päätä huimaa hyvästä kahvista. Se ei kata lähellekään kupillisen kuluja. Siitä huolimatta säästöpossussa on säännöllisesti yksittäisiä senttejä, myös Eestistä, äyrejä sekä Ruotsin että Eestin kruunuja, kuten kuvasta näkyy. Joku tyytyy pelkästään ravistamaan säästöpossua. Eikä siinä ole mitään vikaa. Tehköön niin jatkossakin, jos siltä tuntuu. Jos ydinliiketoimintaamme olisi kahvin myyminen, se maksaisi paljon enemmän ja sen joutuisi maksamaan. Nyt kahvipalvelun tarkoitus on tuottaa vain hyvää mieltä asiakkaille. Mutta vapaamuotoinen maksaminen Suomessa liiketoimintana? -  Ei koskaan. 

3 kommenttia:

Allu R. kirjoitti...

Ei paha hinta kahvista. Yllättävän usein kun palvelu on poistettu kannattamattomuuden tms. takia niin huomataan kuinka hyvä asia se oli.

Anonyymi kirjoitti...

Kerran oli 1.divarin lätkäpeli Helsingissä, johon sai maksaa pääsylippunsa omantunnon mukaisesti. Hyvän mielen tuottamisesta en tiedä, mutta tuote oli niin kuralla ettei väkeä olisi saatu muutoin paikalle. Maksoin 50 penniä.

Kunto Kortilla kirjoitti...

Ei ole paha hinta kahvista, eikä myöskään kesän treeneistä.

Lauantaina, rullakiekon ensimmäisessä pleijaripelissä taitaa olla mahdollisuus parin euron kannatusmaksun maksamiseen...