sunnuntai 2. tammikuuta 2011

2011 fitness trendit

Viimeksi pohdittiin kuluneen vuoden ennustuksia. Loppujen lopuksi ne osuivat aika hyvin kohdalleen, vaikka ennustukset olivat Yhdysvaltain markkinoilta. Olemme ainakin trendeissä saavuttaneet sikäläisiä markkinoita, vaikka muuten olemmekin monessa asiassa vielä jäljessä.
Oma näkemykseni on se, että taantuma ei taivu nousukaudeksi tänä vuonna, vaikka moni onkin valmis ainakin toivomaan niin. Mennään siis suoraan asiaan ja käydään läpi ACE:n ennustukset:
  • Talouden kääntyminenAinakin ACE uskoo talouden kääntyvän. Ainakaan vielä nousua ei Yhdysvalloissa ole näkyvissä, mutta vuosi on tietysti pitkä aika. Kääntyminen voi tapahtua nopeastikin, jos on tapahtuakseen. Uskon kuitenkin siihen, että Suomessa olemme pahimman yli ja ihmiset alkavat jälleen kuluttamaan. Tämä tulee näkymään myös liikuntapalveluissa, varsinkin lisäpalveluissa kuten personal trainer -palveluissa ja ravintovalmisteiden myynnissä.
  • Terveyteen liittyvät lisäpalvelut: Kuten jo kommentoin edellisessä postauksessa, ainakin me tulemme panostamaan pienryhmiin selvästi aikaisempaa enemmän. Näen näissä kurssimuotoisissa lisäpalveluissa suuren potentiaalin. Olenkin nimittänyt niitä kuntokeskus 2.0 -tuotteiksi. Klubien massasta haetaan täsmätuotteilla enemmän liikevaihtoa ja enemmän asiakastyytyväisyyttä. Vaikka päätuote onkin yhä massatuote, 2.0-klubit vievät palvelun vähän pidemmälle.
  • Stessin lievitys kuntoilemalla: Kyllä. Kiire ja siitä aiheutuva stressi on niin viime vuotta. Stressin lievitykseen liittyvät ohjelmat ja kurssit tulevat klubien tarjontaan. Mekin olemme tuollaisia jo kokeilleet ja varmasti tulemme jatkamaan kokeilua. Kiire näkyy myös ryhmäliikunnassa. Mahdollisesti body&mind -tuntien lisääntymisenä. Kuntosalien musiikki saattaa muuttua rauhallisemmaksi, ainakin tiettyihin aikoihin. Kuntoilun lisäksi osa asiakkaista hakee keskuksista rauhaa, omaa aikaansa ja siihenkin tulee tarjota mahdollisuus.
  • Teknologiasta haetaan yhä enemmän tukea: Olen ACE:n ennustuksen kanssa samaa mieltä siitä, että online-tunteja emme näe vielä tänä vuonna, vaikka mekin niitä olemme jo suunnitelleet. Ne tulevat, mutta vielä menee hetki tuotteistuksessa. Ihmiset kaipaavat yhä elävää ihmiskontaktia esimerkiksi ryhmäliikunnassa. Kaikenlaiset tukiryhmät kuitenkin lisääntyvät. Facebook ja Twitter kerää samalla asialla olevia ihmisiä yhteen ja niistä haetaan tukea omien tavoitteiden saavuttamiselle. Tätä mekin haemme Trainer.fi-palvelussamme.
  • Kaveriporukat: Olen puhunut tästä monen ihmisen kanssa, asiakkaiden ja muiden alan yrittäjien kanssa. Uskon tähän ja mekin toteutamme tätä tällä vuosikymmenellä. Esimerkiksi Facebook ja paikannuspalvelut tarjoavat tähän loistavan mahdollisuuden. Parhaimpia motivaattoreita kuntoiluun ovat kaverit. Jos olet jollekin luvannut tulla harjoittelemaan tiettyyn aikaan, luistaminen kuntoilusta on epätodennäköisempää. Miksi emme siis keräisi samanhenkisiä ihmisiä kuntoilemaan samaan aikaan, jolloin he toisiin tutustuttuaan voivat kannustaa toisiaan? Personal Trainerin lisäksi palveluvalikoimasta voisi löytyä myös treenikaveri. Hän ei tee ohjelmia eikä välttämättä tiedä kuntoilusta sinua enempää, mutta hän osaa kannustaa sinut tekemään vielä yhden toiston.
  • Suosituimmat kuntoilumuodot: Boot camp-tyyliset harjoitteet tulevat myös Suomeen. Ehkä ovat jo osittain tulleet, mutta ehkä nyt on niiden vuosi. Minä vielä epäilen. Siksi emme ainakaan vielä keväällä tarjoa tuollaista harjoitetta. Ehkä keski-iältään nuorempien keskusten juttu. Zumba jatkaa menestystä, vaikka varmasti suurin huuma laantuu. Se ei ole enää erikoista, kun sitä on tarjolla joka paikassa. Tehokkuus ja intervallimainen harjoittelu on tätä vuotta. Ihmiset haluavat entistä tehokkaampia, mutta samalla lyhyempiä harjoitteita. Intervalliharjoittelu osuu juuri tuohon tarpeeseen.
  • Pienryhmät:  Isojen massatuntien houkuttavuus laskee ja ihmiset haluavat entistä pienempiä, sanoisinko jopa kotoisia ryhmiä. Ihmiset haluavat jopa sellaisia ryhmiä, joissa kaikki tuntevat toisensa. Kuntosalille voidaan perustaa pieniä ryhmiä, jotka harjoittelevat ohjatusti pari kertaa viikossa. Jopa suositusta Bodypumpista saa enemmän irti pienemmässä ryhmässä, jossa ohjaaja pystyy huomioimaan asiakkaansa henkilökohtaisesti. Massajumpista tulee vanhanaikaisia. 
  • Nuorten ryhmät: Lasten ja nuorten liikuntaryhmät rantautuvat myös Suomeen. Kaikenlaiset puuhapaikat olivat oikeastaan ensimmäinen askel. Seuraava askel on tarjota lapsille ja nuorille ohjattua liikuntaa. Jopa kuntokeskusten lastenhuoneetkin saattavat muuttua liikuntahuoneiksi, josta lapsikin lähtee suihkun kautta kotiin. Niinhän se pitäisi olla, eikö vain?
  • Yritysliikunta: Suomessa yritykset ovat jo oppineet tukemaan työntekijöidensä liikuntaa, toisin kuin Yhdysvalloissa. Siellä yritysten tuki on ehkä vieläkin aika harvinaista. Siinä mielessä ymmärtää, että tämä nousee rapakon takana tapetille. Meillä taas uskon, että yritykset tulevat vaatimaan sijoitukselleen vastinetta. Myös yritykset innostuvat pienryhmistä, juuri heille räätälöidyistä ryhmistä, jo pelkästään yhteishengen kohottamiseksi.
  • Ammattitaito: Kuntokeskusten henkilökunnan ammatitaidosta tulee entistä tärkeämpi. Todelliset eri alojen ammattilaiset lyövät läpi. Varsinkin ruokavalioihin perehtyneet henkilöt löytävät tiensä kuntokeskuksiin ja ruokaan liittyvien palvelujen määrä kasvaa.

Näillä menemme vuoteen 2011. Ainakin minulla on jo pää täynnä uusia juttuja, joita odotan pääseväni kokeilemaan. Palvelumme hinta näyttelee entistäkin pienempää osaa palveluje myymisessä. Me lopetamme oikeastaan kokonaan kaikenlaisten kuponkien ja tarjousten kanssa pelaamisen. Keskitymme laatuun ja asiakkaiden tyytyväisyyteen.  

Jos pidämme asiakkaamme tyytyväisinä, meidän ei tarvitse repiä toreilla yhtäkään ihmistä hihasta ja tarjota hänelle kuuta taivaalta alehintaan, saadaksemme nimen jäsenyyssopimukseen. Kun asiakkaamme ovat tyytyväisiä, heidän kaverinsa hakeutuvat meille asiakkaaksi, tietäen, että me teemme kaikkemme asiakkaan tavoitteiden saavuttamiseksi. 


Sitä me teemme vuonna 2011. Tervetuloa mukaan!


BTW Sunnuntaina palataan taas arkeen. Sunnuntain Cardio-spinning aloitetaan tällä kappaleella, millä muullakaan?

10 kommenttia:

Petri kirjoitti...

Tuossa on jo aika muikea lista, odotan innolla, mitä M&M rupeaa tarjoamaan tänä vuonna.

Yhtä, mitä ei vieläkään suoraan tarjota (ehkä missään), on kuntosalipalveluiden konsultointia myös muihin lajeihin yhdistettynä. Kysymällä siis saa toki opastusta, mutta osaatko listata salit, jotka erikseen mainostavat "Salitreenin tärkeyttä maratontreenissä"?

Itsekin hyppäsin tuohon kestävyysurheilukelkkaan ja oli selvää, että se on pois salitreenin määrästä. Tähän tosin sai kauniisti apua ja vinkkejä pyytämällä erinomaista konsultaatiota teiltä, mutta ujompi kysyjä ei tätä olisi ehkä löytänyt. Kukaan ei tällaista mainosta, eikä kukaan sitä myöskään suoraan tarjoa. Tai sitten olen hieman sokea, sitäkään mahdollisuutta en rajaisi pois.

Pointtina siis se, että etenkin juoksun kasvattaessa suosiotaan, olisi varmasti osalle hyvä kertoa myös, miten kuntosalilla käynti auttaa maratonilla. Osa tuon tietääkin, osa kaipaisi lisätietoa ja osa ei varmasti yhdistä salitreenin yhdistämistä kestävyysurheiluun ja hajottaa sillä kroppaansa.

Ja ehkä tuo olikin teillä kevään pienryhmäohjelmassa, mene ja tiedä.

Kunto Kortilla kirjoitti...

Juoksukoulu on tuon tuotteen nimi ja se kuuluu nimen omaan niihin pienryhmiin.

Kaikki asiakkaammehan eivät välitä juoksemista tuon taivaallista. Itse asiassa arvioisin aika pienen osuuden välittävän. Siksi niiden markkinointikin on ehkä massamarkkinointia kohdennetumpaa. Tai ehkä ainakin pitäisi olla.

Katsotaan, miten me nyt onnistumme. Toinen juoksukoulu on tänä keväänä: http://www.juoksukoulu.com/

Petri kirjoitti...

Ja voi olla, että osa asiakkaistanne tietää kaiken juoksusta, muttei mitään siihen yhdistettävästä kuntosalitreenistä.

Eli juoksukoulu on varmasti kelvollinen palvelu jollekin porukalle, mutta tarkoitin enemmänkin juuri tuota Omaohjaajien räätälöimää ohjelmaa juoksijoille. Tämä on pakettina paljon pienempi, mutta jos sitä ei osata kysyä, ei siitä myöskään saa lisäarvoa asiakkuuteen. Itse sain palvelun kysymällä, kiitos siitä.

Samaa listaa voisi jossain määrin jatkaa loputtomiin; futispelaajille omansa, tennisfriikeille, golffareille, yms. Jokaisessa em. ryhmässä on varmasti porukkaa, joka ei osaa hahmottaa, miten suuri etu kuntosalista voisi juuri heidän lajiinsa olla. Etenkin siis yksilölajeissa, joissa valmentaja tms. ei ole asiaa neuvomassa.

Aura Golfin seinälle mainos "Tiputa tasoitustasi - käy salilla"?

Anonyymi kirjoitti...

Petri: kyllä turussa on salieja joista löytyy nimenomaan kysymiäsi palveluja. Se, että tuodaanko niitä esille kysymälläsi tavalla jääköön jokaisen tuomittavaksi. Muutamat salit tarjoavat valmennuspalveluita ainakin minun nettiselailujeni mukaan. Mutta tarjotaanko niitä riittävän näkyvästi on oma lukunsa.

Petri kirjoitti...

Kyllä minä siis sain jo M&M:n jäsenenä sen, mitä kaipasinkin kestävyysurheilun alkuun. Eli kunto-ohjelman, jossa salitreeni on rakennettu kestävyysurheilua tukevaksi ja lisäbonarina ison pinon vinkkejä itse kuntopohjan kasvattamiseen ilman, että kuntosali osallistuu mitenkään tuohon kuntopohjan kasvattamiseen.

Jos golfaisin, saisin todennäköisesti myös sitä tukevat vinkit salitreeniä ajatellen, kunhan pyytäisin. Kuntosalien ohjaajilla on, ja pitää olla, riittävä tieto kehon lihaksista ja niiden toimimisesta eri lajeissa. Sain viime talvena jopa ohjelman, joka auttoi lainelautailussa. Riitti, kun kertoi, mikä ko. lajissa on tärkeää ja omaohjaaja neuvoi hommassa hyvään alkuun. Aplodeja.

Pointtina oli nimenomaan se, että vaikka tällaisia superhienouksia saa pyytämällä (ja maksamalla), niin niistä ei tiedoteta. Kuntosaleilla on se etu puolellaan, että lähes jokaiseen urheiluun tarvitaan osaksi myös salitreeniä, kun taas salitreeniä varten ei tarvitse osata hypätä seivästä. Tuon kaupallinen hyödyntäminen on jossain määrin säästöliekillä, ainakin näin taviksen näkökulmasta.

Voisi jopa ajatella asian niin, että kuntosalin ei tarvitse hypätä ulos ydinosaamisestaan ja järjestää lainkaan juoksukoulua ollakseen menestyvä kuntosali. Se riittää, että saa minkä tahansa juoksukoulun jäsenet käymään salilla. Tai tarjoaa juoksukoulumahdollisuuden jäsenilleen yhteistyön kautta.

Ei tuosta juoksukoulun järjestämisestä mitään haittaa siis ole, mutta mitä jos uusi kansansuosikki olisi seiväshyppy juoksun sijaan? Järjestäisittekö mieluummin seiväshyppykoulun jäsenillenne vai yrittäisitte saada seiväshyppääjät käymään salillanne?

Kunto Kortilla kirjoitti...

Kaikki on kiinni aina markkinoinnista, jossa tietysti tulee aina huomioida myös hyötysuhde.

Tuottoonsa enempää ei kannata markkinointiin uhrata. Siksi nämä jutut tulee tuotteistaa yksi kerrallaan.

Täydellisessä maailmassa meillä olisi tarjota jokaiselle asiakkaalle oma putki jo myyntitilanteessa, jopa sille seiväshyppääjälle.

Olemme Omaohjaajien kanssa hieroneet älynystyröitämme monen mielenkiintoisen lajin tai vamman kanssa. Aina olemme löytäneet ratkaisuja. Joskus jopa ihan uusia, joita asiakas ei ole tullut edes ajatelleeksi.

Tuotteistaminen ei aina käy ihan hetkessä. Seuraava tuotteemme on selkäryhmä, josta vedettiin pilotti syksyllä, kun sitä kesä ensin suunniteltiin ja testailtiin. Ensimmäinen virallinen selkäryhmä alkaa 22.2.2011.

Petri kirjoitti...

"Täydellisessä maailmassa meillä olisi tarjota jokaiselle asiakkaalle oma putki jo myyntitilanteessa, jopa sille seiväshyppääjälle."

Varsin lähellä ollaan jo nyt, aina olen saanut neuvoa, kun olen osannut pyytää. En tiedä, osaavatko monetkaan pyytää ja teille tärkeimpänä: löytävätkö uudet asiakkaat teille tämän loistopalvelun takia? Sanana "omaohjaaja-palvelu" ei järin avaa kaikkia mahiksia, joita se tuo asiakkaalle ja itse pidän tuota palvelua yhtenä tärkeimmistä teillä.

Nopeasti mietittynä olen saanut seuraaviin tilanteisiin loisto-ohjausta, nimenomaan kuntosalipuolella
* revenneen nivelsiteen kuntoutus
* triathlon-treeni
* surffaus
* selkäkuntoutus (ennen selkäryhmää)
* jalkapallo

Varsin monipuolinen kavalkadi siis "omaohjaajalle". Ei huonosti ja tuon takia minulla ei ole mitään kiirettä googlailla muiden keskusten valmennuspalveluita. Kunhan tuo vielä saataisiin muidenkin tietoisuuteen, niin teillä olisi myyntiin jatkuva jono :)

Tänään ei näköjään minkään asian selittäminen lyhyesti onnistu. Toivottavasti tuosta aukesi taas vähän, mitä hain takaa.

Kunto Kortilla kirjoitti...

Tiedän, että olemme lähellä.

Ehkä keskitymme alennusten sijaan mainostamaan ratkaisukykyämme.

Anonyymi kirjoitti...

Taalla on pienryhmat in. Omassa salissa puolitettiin noin 80 hengen sali ja nyt toisessa pyorii Privat Lessons ja toisessa Open Groups.

Kayn Privatissa kahden viikon valein. Maksan siita 15 taalaa kuussa lisaa. Privaatissa asiakkaita on maksimissaan 20 ja meilla kaikilla on omat paikat tunneilla. Jokaiseen privattiryhmaan otetaan 20 ja oman paikan saa valita ilmoittautumisjarjestyksessa.

Jos ostan 10 Privattia kuussa, se maksaa 50 taalaa lisaa kuukaudessa ja minulla on vakipaikka niissa ryhmissa, joihin olen mahtunut.

Parhaita tunteja, kun ohjaaja tuntee meidat ja tasomme ja ryhmakin kehittyy vahan samaa tahtia. Ryhmat ovat alkujaan eri tasoisia, aloittelijat, edistyneet ja konkarit. Nyt on myos ian mukaan ryhmia.

Privateissa kay jo enemman vakea ja suosituimpiin ryhmiin on jonoja. Sali saa jokaisesta taydesta ryhmasta 100-150 taalaa ylimaaraista ja me maksamme tuon mielellamme, kun paikka on aina varattu meille ja ryhmaan ei tule ulkopuolisia.

Kokeilkaa tekin! Toivottavasti naita on, kun palan taalta takaisin.

Ja kiitos hyvista teksteista!

Kunto Kortilla kirjoitti...

Kiitoksia tönäisystä. On pitänyt jo kauan kirjoittaa tuosta ajatuksesta. Nyt se tuli kirjoitettua ajatuksesta ulos.