lauantai 27. marraskuuta 2010

Kasvohoitoa

Kirjoittelin jokin aika sitten minilomista. Arjen voi rikkoa kaikenlaisilla erikoisilla jutuilla. Tai tavallisilla jutuilla, jotka kuitenkin poikkeavat rutiineista. Arjen voi rikkoa eri mittaisilla minilomilla. Olimme tänään minilomalla. Tein jotain ennenkokematonta.

Olimme Naantalin kylpylässä. Ensin hierontaa, sitten lounaalla ja sen jälkeen vielä kasvohoidossa. Luit oikein. Jätin kivekseni Bellezzan vastaanottoon ja sukelsin uusiin ulottuvuuksiin hoitotuolin hellään syleilyyn. Olipa kokemus. En yhtään ihmettele, että naiset laukkaavat tuollaisissa. Kyllä naisten kelpaa. Taidan minäkin mennä uudelleen.

Tunnin aikana leviteltiin pärstään kaikenlaisia aineita, välillä höyryn kera, joskus kylmänä, toisella kerralla kuumana, hieronnan kera. Partakin tarjottiin ajettavaksi höylällä, mutta sen tein viimeksi intissä, joten jätin väliin. Laput silmillä tuli huilattua joku kosteuttava naamio lärvissä. Olisi pitänyt ottaa kuva, mutta en jaksanut.  Oli niin rentouttavaa. Sanoisinko jopa ihanaa, siis ihan ihQ!

Onneksi tuotteen nimi oli sentään miesten kasvohoito. Mietin kuitenkin, että miesten pakettien nimet voisivat olla äijämäisempiä. Raksamiehen raavinnassa olisi äijämäisempää käydä. Tai ottaa Nyrkkeilijän korjaussarja mustiin silmänalusiin. Vaikka omassa arjessa käytänkin pärstän kuuraamiseen Neutrogenan Deep Clean Gentle Scrub'ia ja pesun jälkeen levittelen lärviin L'Oreal Men Expert -naamarasvaa, silmänympärysvoiteen levittelyn aikana kokeilin, onko kaapin ovi vielä kiinni.

Jos et ole koskaan käynyt kasvohoidossa, käy kokeilemassa. Vaikka väärällä nimellä ja valeasussa. Pidät siitä varmasti. Oma naama tuntuu rennolta vielä nyt illallakin.

Sitä vain en tajua, että miksi tuonkin tuotteen ja käytettyjen aineiden myyminen on niin hankalaa. Tai oikeammin, miksi niitä ei yritetä lainkaan myydä. Minulla oli ostoikkuna auki ensimmäisen viiden minuutin jälkeen, eikä se ole vieläkään sulkeutunut. Silti minulle ei myyty mitään. Aukaisin ostoikkunaa moneen otteeseen kyselemällä tuotteista - siitä silmänympärysvoiteestakin. Huutelin sieltä kaapista. En kuitenkaan tiedä, myytiinkö niitä siellä. Mahdollisesti. Ehkä jopa todennäköisesti.

Kerroin kuitenkin, että olen jo sen verran modernisoitunut mies, että pesen kasvot käyttäen muutakin kuin vesijohtovettä. Kerroin kokeilleeni erilaisia pesuaineita ja todennut Neutrogenan Deep Clean Gentle Scrub -pesuaineen sopivan minulle parhaiten. [Neutrogena: Tuotteet voi lähettää työosoitteeseen, kiitos.] Kehuin myös L'Oreal Men Expert -tuotesarjan rasvoja, joita olen kokeillut monia. [L'Oreal: Kts. edelliset sulkeet.] Minulle olisi ollut kohtalaisen helppo myydä juuri minun iholleni sopiva pesuneste ja voide. Olisin ostanut ne, jos joku olisi ehdottanut.
Sivuhuomautus ja lisää metroilua: Sain kerran kaverilta näytepakkauksen Goldwell Superego -muotoiluvahaa. Geelit lensivät heti nurkkaan ja nyt en muuta käytä. Kävin heti kokeiltuani ostamassa Hairlekiinista [loistava liikenimi] kasan tuubeja. 
Session jälkeen kehuin vuolaasti, kuinka kokemus oli miellyttävä. Jos minulta olisi kysytty, tuletko uudelleen, olisin varannut ajan heti. Siitä huolimatta, että Naantaliin on matkaa. Olisin varanut ajan vielä samalta naiselta, koska nyt oli pää auki. Olisi vähemmän noloa mennä samaan paikkaan, samalle henkilölle. Päätin tuolilla huilatessani, että tulen uudelleen, jos sitä kysytään. Ei kysytty. Ainoaksi kerraksi tämä ei kuitenkaan jäänyt. Saa nähdä, missä kehtaan käydä seuraavaksi. Minusta voi saada helposti vakioasiakkaan.

Veikkaan, että kylpylöissä myytävissä tuotteissa on hyvä kate. Kylpylät kuitenkin häviävät rutosti rahaa, kun ei osata/viitsitä/uskalleta/haluta myydä. Mekin häviämme rutosti rahaa tuon saman syyn vuoksi. Jos asiakaspalvelumme kysyisi jokaiselta jauhepussin ostajalta, tarvitsetko shakerin, myyntimme voisi kasvaa 20%. Onko sinulta kysytty?

[ Aiheeseen liittyen: Lomaltapaluupaha ]

BTW Pidän kaikesta hullusta. StumbleUpon on ratkiriemukas iPhone/Pad applikaatio. Tai toimii se PC:säkin. Sen kautta törmäsin The Lying Down Game -sivustoon. Olen hekotellut kuvia vedet silmissä. Juuri tällainen harmiton hullutelu on mieleeni. The Lying Down Game toimii siten, että otatat itsestäsi kuvan maatessasi naamallasi jossakin oudossa paikassa. Facebook on täynnä ratkiriemukkaita kuvia. Taidan itsekin osallistua tähän hullutukseen. Ei taida olla vielä yhtään kuvaa Suomesta. Haastan jonkun liigakiekkoilijan menemään turvalleen juuri ennen aloitusta. Temppu voisi sopia myös Peter Nymanille loppukevennykseksi. YLE:ssä sitä ei uskalla tehdä. Kaikkein hienointa olisi kun saisi koko Turkuhallin turvalleen yhtä aikaa.

9 kommenttia:

Karhuherra kirjoitti...

Kasvohoidosta en tiedä mitään, mutta tuo lopussa mainitsemasi ilmiö tunnetaan myös nimellä facedown, Twitterissäkin löytyy moista kamaa. Myös Suomessa on jokunen asiasta intoilija, mm. yhdessä some-väen (taisi olla Sometime 2010) tapaamisessa tehtiin joukkofacedown.

Sami Hurme kirjoitti...

Yritin Googlata tuolla nimellä, huonoin tuloksin...

Riku Saarela kirjoitti...

Hyvä kirjoitus, taas kerran. Itsekin ihmettelen tuota samaa asiaa päivittäin. Myös kampaamoissa on tuota samaa ettei kehdata/osata/haluta myydä tuotetta asiakkaalle vaan koetaan se tyrkyttämiseksi. Kuitenkin PT-puolen hiustuotemyynnistä 95% koostuu heti kampaamokäynnin jälkeen myydyistä tuotteista. Kampaamot antavat siis avosylin asiakkaansa eurot PT-sektorille vain koska eivät kehtaa...

ps. on meillä suomalaisetkin sivut.;)

http://www.goldwell.fi/tuotteet/muotoilu/stylesign/texture/

Tuotepakkaus on vaan Superegon kohdalla muuttunut. Tuon sulle näytteen joku päivä kun tuun M&M:lle.

Sami Hurme kirjoitti...

Riku,

Se on ihan uskomatonta, kuinka alojen ammattilaiset kokevat ammattitaitonsa myymisen tyrkyttämisenä. Jos kosmetologin tai kampaajan mielestä asiakkaalle sopisi jokin tuote, miksi sen mainitseminen koetaan tyrkyttämiseksi. Miten ihmeessä se asiakas muuten saa tietää, mikä hänelle sopii? Googlaamallako?

En ollut kuullutkaan hiusvahasta, ennen kuin toit sen tuubin. Se oli jotain mitä olin aina kaivannut tähän Touhulan tukkaan, joka tykkää sojottaa mihin haluaa. Vahalla pysyy kuosissa. Pipon kun ottaa päästä, ei tarvitse kuin kerraan pyyhkäistä pehkoa ja se on kuosissa taas. Hieno aine. Lyö geelit 6-0. Enkä olisi koskaan löytänyt tuota ilman tönäisyä.

Kerroin kasvohoitajalle usein punottavasta nenästäkin. Enkä edes ryyppää. Puhui jostakin pintasuonista, tms, mutta ei saanut suusta mitään ehdotusta. Olisin varmasti ostanut, mitä hän olisi suositellut. Olihan hän ammattilainen, joten uskoisin hänen suositukseensa.

Yritin etsiä tuotetta suomenkielisiltä sivuilta, mutta en löytänyt. Täytyy korjata linkki.

Anonyymi kirjoitti...

Rosacea on taitnut iskeä nenuun. Kantsii aloittaa hoitaminen heti.

Alkoholi on yksi pahimmista, mutta kyllä aurinko, kylmä ja kuuma ilma, kova tuuli ja monet sapuskat ovat myös taudin edistäjiä.

Niin ja tietysti verisuonia laajentavat miesten pillerit. Perintötekijät vaikuttaa aina.

Riku Saarela kirjoitti...

Nuo meidän juuri uusitut sivut vaativat hieman surffaamista. Ja kun tuotteita ei ole sen enempää eritelty vaan ovat linjoittain. Hakupalkki olisi kova sana. Ihmettelen miksi moista ei sinne ole ympätty. Taidan soittaa heti maanantaina markkinointipäälliköllemme että lisätään. Kehitystä sekin...

Mitä tulee tuohon "tyrkyttämisen pelkoon" olen sen vajaa kolme vuotta mitä olen kampaajien kanssa töitä tehnyt puhunut aiheesta. Huvittavin piirre on se että kun asiasta mainitsen koetaan sekin negatiivisena. "mina olen kampaaja, en myyjä." on hyvin yleinen vastaus. samaa uskon olevan myös kosmetologien osalla olevan tilanne. Silti molemmissa kosmetiikan aloissa tuotemyynnissä pyörii isot eurot. Miksi ei yrittäjä ottaisi siitä osaansa? Onneksi löytyy niitäkin jotka tämän osaa ja heidän yrityksensä tuotto on jo aivan eri luokkaa mitä näillä jotka eivät halua "tyrkyttää".

Sami Hurme kirjoitti...

Ruusufinniin tuo satunnainen punotus lienee liian lievää. En ihan heti lähtisi tuota diagnosoimaan, vaikka ilmastonvaihtelut vaikuttavatkin. Vaihtelu taitaa itse asiassa olla suurin syy, kun tuulenhalkaisijassa taitaa olla hieman ohut iho.

Jos muistan oikein, Acne Rosaceaan ei pysty vaikuttamaan ruokavalioilla, ei puhkeamiseen eikä hoitoon. Voin muistaa väärin, enkä jaksa tarkistaa. Jotain epäilyjä helikobakteerin suhteen muistan joskus lukeneeni. Myös perinnöllisyydestä on jotain muistijälkiä. Eiköhän Googlaamalla vastaukset löydy...

Petri kirjoitti...

Ajoittain käy jopa sääliksi tuota mentaliteettia. Citydealin kautta on ollut syksyllä useampaan otteeseen tarjolla tunnin hierontaa jopa 10€:lla. Kampanja ei sisällä mainostajalle starttikuluja, mutta jokaisesta tarjoushinnasta tuotteen myyjä tilittää osuuden Citydealille. Ja kun alennuksen pitää olla vähintään 50%, on katteet yleensä hieman kovilla tuossa paketissa.

Eli tunnin hieronnasta, joka myydään kympillä, jää tekijälle noin 6-7€. Kävin yhden tällaisen lunastamassa, ollen yksi tarjouksen yli 300(!) hyödyntäjästä. Päätin, että mikäli hieroja on lähelläkään laadukasta ja minulta vain kysytään, tilaan uuden ajan.

Arvaa, olenko menossa enää uudestaan. Tunnin hieronta myytiin täysin orjahintaan, eikä puhettakaan uudesta käynnistä. "Haluaisitko varata uuden ajan?" olisi riittänyt myyntipuheeksi, eikä se varmasti olisi ollut tyrkytystä.

Toisessa päässä myyntiä, ostin eilen suksisauvat lähes hämmästyttävällä alennuksella. Myynti kohdallani kuitenkin lähes tuplattiin, kun myyjä tajusi kysyä, tarvitsenko hyviä hiihtoon soveltuvia hanskoja. Tiesin tarvitsevani, en muistanut tarvitsevani, mutta yhdellä kysymyksellä ostin ne heiltä. Tosin jälleen hassulla alennuksella, mutta silti. Lisämyyntiä se on sekin.

Hiihtokamojen alennuksia tosin ihmettelin vielä kotonakin. Hiihtokausi on saanut lupaavan alun, lunta ja pakkasta on jo marraskuussa ja alennustarrassa luki eilen -80% ja -75%. Mikäs siinä, mutta hieman hassultahan tuo tässä vaiheessa hiihtokautta vaikuttaa.

Anonyymi kirjoitti...

Pienestä punoituksesta voi tulla suurempikin punoitus.

http://www.ihoakatemia.fi/index.php?pageId=32