torstai 27. toukokuuta 2010

Siisti Piha

Katselin jo viime kesänä, kun pihoilla oli säkkejä, joissa luki SiistiPiha.com. Selailin sivuja jo tuolloin sillä silmällä ja mietin, että onpahan hieno idea. En kuitenkaan tilannut mitään, vaan hain niitä yksittäisiä multasäkkejä puutarhakaupoista.

Viime perjantai-iltana surffasin taas SiistiPiha.com'iin ja tilasin säkin multaa ja pari säkkiä mukulakiviä. Toimitusajaksi luvattiin seitsemän vuorokautta. Ihan riittävä.

Heti maanantaina sain tekstiviestin, että tilaamani tuotteet tulevat tiistaina. Tiistaiaamuna kuorma-auto oli parkissa portin pielessä ja kuski nosti säkit siistiin riviin pihalle. Toimitukseen liittyvät ohjeet ja paikkatoiveen sai kertoa jo tilauksessa.

Ihan loistava palvelu! Miksi tällaista ei ole ollut tarjolla jo vuosikausia?

Säkkien sisällöt odottavat siististi pihalla määränpäätään. Ei ole rumia kasoja pihalla. Ei ole multaa ja hiekkaa pitkin pihalaattoja. Eivät ole pihalaatat palasina kivikuormasta. Ei tarvinnut itse poimia kiviä hiekkamontulla. Ei tarvinnut itse roudata multaa ja kiviä pitkin kyliä millään kärryillä.

Todella siisti ja vaivaton palvelu. Hinnatkin ovat vaivattomuuteensa nähden ihan kohdillaan. Ei voi kuin suositella.

Mitä muuta voisi tilata suoraan kotiovelle? Miksi polkupyörä pitää viedä korjaamolle? Miksi auto pitää hakea autovuokraamosta? Miksei koiranruokasäkkejä voi tilata kotiovelle? Tai vuoden pastat?

Vessapaperit voi jo tilata suoraan kotiin ja se on ilmeisen hyvää liiketoimintaa.

Vastaavia palveluja odottaa silmien alla niiden tarjoajaa. Jos teillä on heittää ideoita tai toteutuksia vastaavista, kommenttilootaan vinkkiä.

[ Aiheeseen liittyen: Roskakuskin yllätys / Ostamisen vaikeus / Pakkaajat kaupassa ]

BTW Palloseuran ensi kauden kausikortit tulivat myyntiin:
Normaalihintaiset:
A- ja C-katsomot 825 €
B-katsomo ja kurvipub 470 €
D-, E-, F- ja H-katsomo 350 €
Erikoishintaiset:
B2- ja F2-fanikatsomot 200 €
Opisk. / tyött. / eläk. 240 €
(D-, E-, F- ja H-katsomot)
Hintoihin ei oikein voi ottaa kantaa, kun ei tiedä yksittäisen ottelulipun hintaa. Näyttäisi kuitenkin siltä, että yksittäisen lipun hintaakin oltaisiin hinaamassa ylemmäs, joka on hyvä asia. Yksittäisen lipun hinnan saisi tuplata, jos aikoo myydä paljon kausikortteja. Merkittävä uudistus on se, että kausikortin omistajana voi jättää ulkovaatteet vartioituun vaatesäilytykseen. Kiinnittäisin huomiota myös nopean ostajan etuun, TPS-retrofanipaitaan. Itse asiassa kaikille kausikortin ostajille pitäisi tarjota tuo paita, jotta niitä alkaa näkymään hallissa. Paitojen lisääntyminen lisää väkisinkin niiden myyntiä.

11 kommenttia:

TA kirjoitti...

Lippujen hinnat löytyvät jo sivuilta:
A- ja C-katsomot
28 €, korotetut 31 €

B-katsomo ja Kurvipub
18 €, korotetut 21 €

D-, E-, F- ja H-katsomot sekä aitio- ja seisomaliput
13 €, korotetut 16 €

Opisk. / tyött. / eläk. (D-, E-, F- ja H-katsomot)
10 €, 13 €

Lapset (6-15 v.) kaikki katsomot
6 €, korotetut 9 €.

Korotetun hinnan vastustajat:
HIFK, Jokerit, Kärpät, Lukko ja Tappara

Hintoihin tietty vielä käsittelykulut/välityspalkkiot

Anonyymi kirjoitti...

825 / 30 = 27,50 eur / ottelu.

Yksittäinen lippu 28 eur / ottelu.

Kausikorttilainen säästää siis 0,50 eur / ottelu, yhteensä ruhtinaalliset 15 eur kaudessa.

Jos yksi ottelu jää katsomatta, jää jo tappiolle 13 eur.

Kausikorttimyynti räjähti just kasvuun.

Siisti piha on siisti!

Anonyymi kirjoitti...

Siisti piha on siisti tosiaan!

Mutta, jos lähdetään irtolippujen ja kausikorttien hintoja vertailemaan, niin otathan huomioon myös käsittelykulut/välityspalkkiot sekä sen, että kausikorttiin kuuluu myös 4 European Trophyn ottelua.

Nopealla laskutoimituksella:
A- ja C-katsomo
lipuilla 1053 € (30,97 €)
kk:lla 825 € (24,26 €)

Suluissa lipun keskihinta 34 ottelulla.

Paras hyöty tulee fanikausikortin ostajille:
lipuilla 713 € (20,97 €)
kk:lla 200 € (5,88 €).
Hyöty siis 15 € per ottelu.
He tosin eivät saa fanipaitaa.

Nämä olivat siis tosin nopeita laskelmia ja eihän näitä asioita rahalla voi perustella pelkästään, vaan se oman paikan varmistaminen yms. yms.

Kunto Kortilla kirjoitti...

Katos, olihan ne lippuhinnatkin siellä. Olinpas kömpelö.

Edelliset Anonyymit jo ehtivät asiaa pohtimaankin, ihan molemmilta kanteilta.

On varmasti totta, että tällä hetkellä kausikortin ostaja ostaa kortin ainoastaan siitä syystä, että saa istua aina samalla paikalla.

Fakta lienee kuitenkin se, että niitä henkilöitä on juuri niin monta kuin kortteja myydään.

Jos kausikortteja halutaan myydä enemmän ja laajemmalle kuluttajakunnalle, taloudellisen hyödyn pitää olla merkittävä.

Vaikka kausikorttiin lykkäisi kymmenen ekstramatsia kauden ulkopuolelta sekä kynän ja penaalin, asiakas ei arvosta niitä. Kuluttaja laskee edun vain runkosarjalle, kuten ensimmäinen Anonyymikin heti teki.

Samoin vertailusta jäävät pois korotetut hinnat, välityspalkkiot ja muut kikkailut. Paketti on liian monimutkainen kuluttajalle. Jos se vähänkin näyttää huonolta kaupalta, se kauppa jää tekemättä.

Enkä nyt väitä, että kauppa olisi huono. Väitän vain kuluttajan tulkitsevan sitä niin. Varsinkin pelipaita kaupan päälle on ihan hyvä lisä.

Anonyymi kirjoitti...

Kuulun niihin turkulaisiin gloryhunttereihin, jotka käyvät vuosittain katsomassa ehkä yhden tai kaksi Palloseuran matsia. Päättyneellä kaudella en käynyt sitä yhtäkään.

TPS saisi kuitenkin meikäläisestä kausikorttilaisen heti, jos kausikortin saisi vaikkapa 400-500 eurolla ja yhden ottelun hinta korotettaisiin 50 euroon.

Mitä siihen siistiin pihaan tulee, niin eiköhän lähes mitä tahansa ole mahdollista saada kotiovelle asti, kun vaan riittävän moni on valmis maksamaan palvelusta sen verran, että se on kannattavaa.

Kunto Kortilla kirjoitti...

Kysymys kuuluukin, mistä sen tietää, löytyykö niitä maksajia tarpeeksi?

Siisti Piha vaati avarakatseisuutta ja rohkeutta.

Vessapaperituonti samoin, pakon lisäksi.

Pajamäen kioski tuo wingsit kotiin.

Jenkeissä voit saada laihdutukseen vaadittavat safkat kotiovelle joka aamu. Jos olisin rohkea, voisin yrittää samaa.

Uskallus ja avarakatseisuus voi tehdä kenestä tahansa menestyvän.

Anonyymi kirjoitti...

Lipunhintaa määriteltäessä Ruissalo ei ilmeisesti jaksanut katsoa Tapparan kokoonpanoa.

Ei Ville Niemistä, Jori Lehterää, Jonas Enlundia, Janne Ojasta tai Harri Säteriä. Koutsin nimeä ei tiedä kukaan(=Suomihan on koutsien luvattu maa).

Kirves on tylsääkin tylsempi. Mielummin vaikka Jyp, jos jostain ihmeen syystä viiden joukkueen matsit vaatii korotuksen. Onhan Tepsin ja Jypin välillä ihan TUORETTAKIN historiaa...

Karhuherra kirjoitti...

Ah, jokavuotinen kausikorttikeskustelu. Hintojen ohella ei mitään uutta tänäkään vuonna.

Mutta noista palveluista. Kotiovesta en tiedä, mutta käytin tänään auton ilmastointihuollossa; oli edullinen ja hoitui nopeasti, mainiota. Jutellessa pikkupajan äijä sanoi, että homma hoituu vaikka työpaikan parkkiksella, jos joku ei pysty jättämään autoaan huoltoon. Kone ja tarvikkeet olivat koko ajan lähtövalmiudessa pakun perässä. Varmaan kävisi kotipihallakin. Ei pöllömpää.

Olin tosin niin huono asiakas, etten edes muista firman nimeä. Kaivan toki, jos joku kaipaa :)

Nimim. Terveisiä Orikedolta

Anonyymi kirjoitti...

Onko nyt niin, että Kausikortin hinta on hieman noussut, mutta irtolipun hinta pysynyt samana? Lisäksi on tunne, että D-alakatsomo olisi halventunut merkittävästi, kun nyt sinne pääsee yläkatsomon hintaan(kausikortissa on samoin).

Ilmeisesti myös joku unohdus on tuo, että seisomapaikka/aitio kausikorttia ei ole mainittu ollenkaan. Toisaalta kuka sen ostaisi, jos istumapaikan saa samaan hintaan ja vielä alakatsomoon? Tässä on pieni väärinkäytös mahdollisuus olemassa. (Varataan alakatsomosta paikka, vaikka istutaan aitiossa)

Oskoisin siis D-katsomon kausikorttimyynnin jopa hieman vetävän, mutta vielä paremmin se vetäisi, jos D-katsomon irtolippu olisi B-katsomon hintainen! Toisaalta voi ihmetellä miksi TPS haluaa omien fanien istuvan vieraspäädyssä? Eikö hinnat pitäisi olla toisinpäin B- ja D-katsomoiden suhteen?

Lisäksi hintaero D1-C4 ja D4-A1 välillä on huima, kun metreissä se on aika minimaalinen.

Kunto Kortilla kirjoitti...

Karhuherran kommentista tuli mieleen Lontoon televisiossa mainostanut tuulilasin korjaaja. Pakettiauto kurvaa tilauksesta parkkipaikalle ja korjaa ikkunan kiveniskemät. Ei tarvitse ajaa mihinkään korjaamolle.

Edellisen Anonyymin pohdinta lienee aiheellista. En oikein ole koskaan päässyt kiinni suomalaisen jääkiekkoviihteen hinnoitteluun. Se tuntuu sotivan - jos ei nyt kaikkien - niin ainakin monia myymisen periaatteita vastaan.

Minä hinnoittelisin toisella tavalla, mutta se tuskin on jäänyt kenellekään epäselväksi.

Anonyymi kirjoitti...

Atte Engrenin NHL-diili tuo ajan kanssa 225.000 taalaa, joten melkoinen määrä pääsylippuja yhdellä sivalluksella.

Onkohan Upi Ylönen ollut palkkansa arvoinen? TPS on kuitannut rahaa Jampasta, Kipperistä, Norresta, Antsasta, nyt Atesta ja pian Ortsasta.

1.2M taalan savotta.