torstai 17. joulukuuta 2009

SporttiPassi vastaa

Muistatte varmaan, että olen kirjoitellut ajoittain työnantajan tarjoamista liikuntaan oikeuttavista maksuvälineistä. Jos et muista tai haluat verestää muistia, linkit kirjoituksiin löytyvät alempaa.

Mielestäni on erinomaisen hienoa, kun joku ottaa yhteyttä esimerkiksi blogikirjoituksen johdosta ja haluaa joko korjata tai tarkentaa blogissa tai netissä yleensä käytävää keskustelua.

Samppa Sarja SporttiPassista soitti minulle pari viikkoa sitten liittyen blogissani oleviin liikunnan maksuvälineisiin liittyviin kirjoituksiin. Keskustelimme puhelimessa varmaan toista tuntia. Keskustelu oli hyvä, vaikka emme kaikesta olekaan samaa mieltä.

Minä katson asiaa yhä liikuntapalvelun tarjoajan näkökulmasta ja on mahdollisesti aina kohtuutonta, että liikuntapalvelun tarjoajan pitäisi varmistaa, onko asiakkaalla maksuvälineen käyttöoikeus. Pitäisikö varmistaa myös, onko käteinen hankittu oikeudettomalla tavalla? Luottokorteissakin henkilöllisyys tarkistetaan yleisesti vain tietyn summan ylittävistä ostoksista. Silloinkaan ei tarkisteta sitä, onko luottokortti hankittu oikeudettomasti käyttöön, joten liikuntaan oikeuttavissa maksuvälineissäkin tämä ongelma pitäisi pystyä ratkomaan käteväksi.

Sampan ja myös Sporttipassin mielestä heidän tuotteensa väärinkäyttö on mahdotonta. Mielestäni se saattaa olla kyseisistä maksuvälineistä hankalimmin väärinkäytettävissä, mutta silti sekin on väärinkäytettävissä, joten kehotin heitä tarkentamaan tuon suhteen markkinointiviestintää.

Sain Sampalta vielä sähköpostissa vastineen kirjoituksille, jonka lupasin julkaista sellaisenaan:

Olemme täysin samaa mieltä, että väärinkäytökset sekä hävikki eivät ole yrityksien edun mukaisia, koska he niistä myös maksavat. Juuri näihin asioihin meillä SporttiPassissa kiinnitettiinkin erityistä huomiota maksujärjestelmää suunniteltaessa. Toisin kuin setelijärjestelmissä SporttiPassissa on aina automaattisesti työntekijän nimi, jonka perusteella palveluntuottaja tarkistaa käyttäjän henkilöllisyyden, jonka lakikin edellyttää, tätä nimeä SporttiPassissa ei voida muuttaa/vaihtaa, eli sen eteenpäin jakelu/myyminen ei ole mahdollista. Kauppalehden artikkelissa 1.9.2009 todettiin näin: Verottaja haluaa liikunta- ja kulttuurisetelien tilalle sirukortit ja kännyköillä tapahtuvan tunnistamisen.

Sitten tästä hävikin mahdollisuudesta, SporttiPassi veloittaa vain todellisen käytön mukaan, silloin ei hävikkiä voi syntyä. Otetaan esimerkki: A saa työnantajaltaan 200 euroa käytettäväksi josta hän vain käyttää 100 euroa silloin jäljelle jäävää 100 euroa ei laskuteta työnantajalta, setelijärjestelmissä yritys on maksanut täyden 200 euroa.

Voimme vain todeta että olemme saaneet erittäin hyvää palautetta palveluntarjoajilta joissa SporttiPassi on jo käytössä, monet jopa toivovat että kaikki siirtyisivät seteleistä SporttiPassiin, koska se poistaisi paljon turhaa työtä heiltä. SporttiPassi on todettu helppokäyttöiseksi ja tehokkaaksi työkaluksi työnantajien, työntekijöiden sekä palveluntarjoajien puolesta.

Ystävällisin terveisin,

Samppa Sarja
Myynti- ja markkinointijohtaja
SporttiPassi

Puhelusta oli ainakin se hyöty, että aloin harkitsemaan, josko meidänkin tulisi hyväksyä Sporttipassi maksuvälineenä. Mitä mieltä Sinä olet? Onko se tarpeen M&M Kuntotalossa? Mitä kokemuksia Sinulla on näistä maksuvälineistä?

[ Aiheeseen liittyen: Liikuntasetelit (Kunto) kortille / Kulttuuri ja liikunta henkilökuntaetuna / Kulttuuriseteli / Liikuntasetelit - TS 14.1.2008 ]

BTW Odotin, että Luottokunnan vuoden alussa lanseerama Virikeseteli lähtisi raketinomaiseen nousuun suosiossa, mutta toisin näyttää käyneen. Vaikka mekin olemme mainostaneet seteliä sivuillamme aika vahvasti, niitä on käytetty meillä maksuvälineenä todella vähän. Olisin kuvitellut, että yritykset, jotka käyttävät Lounasseteleitä, ottaisivat myös liikuntaan ja kulttuuriin oikeuttavat setelinsä samasta paikasta. Minä olisin tehnyt niin, koska voisin kuvitella, että etujen hallinta olisi helpompaa, jos ne tulisivat kaikki samasta talosta. Olin nähtävästi taas väärässä.

6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

miksi ei:)

Sami Hurme kirjoitti...

No ehkä siksi, kun ei edes tämä kirjoitus herättänyt asiakkaissamme mielenkiintoa Sporttipassia kohtaan.

Jäädään odottelemaan kehitystä ja tarvetta.

Juha N. kirjoitti...

Kiinnostuin tuon juttusi perusteella tutkimaan vähän tuota sporttipassia ja törmäsin tutun kautta viikonloppuna myös käyttäjiin. He olivat isojen firmojen työntekijöitä ja kertoivat tähän systeemiin siirtymisen aiheuttaneen ihan järjettömän äläkän liikuntaseteleiden puolesta. Sittemmin oli käynyt ilmi, että ne jotka metelin nosti, eivät edes itse harrasta mitään, olivat siis niitä kuuluisia väärinkäyttäjiä.

Nämä tutut oli käyttänyt sporttipassinsa kerralla jäsenmaksuihin salilla. Kuulosti aika helpolta ja pitää harkita puhumista tästä myös pomolle, joka on uhannut lopettaa setelit liian kalliina.

Anonyymi kirjoitti...

Ei se äläkkä ihan tyhjästä synny. Sporttipassi kelpaa joillakin paikkakunnilla niin harvassa liikuntapaikassa että porukalta on käytännössä otettu koko liikuntaetu pois. Esim. Oulussa ja Helsingissä kyseinen roskapassi ei käy edes uimahalleissa. Sporttipassin vastaanottavai laskettelukeskuksia oli joulukuussa 7 kpl eli vähän reilu kymmenesosa liikuntasetelit kelpuuttavista ja nuo 7 olivat jotain hikisiä pikkumäkiä, joista kukaan ei ole kuullutkaan. Valtion isot organisaatiot taitaa ajaa sporttipassin syliin hankintalainsäädäntö, joka pakottaa ottamaan organisaatiolle halvemman vaihtoehton, joka toteutuu sillä että ei jouduta maksamaan koko liikuntaetua kuin osalle henkilöstöä (ja jota toistaiseksi tehostaa se että tarjontaa on kuin neuvostoliittolaisessa kansankaupassa). Vaikka sporttipassilla on hyvä konsepti, sen liian hätäisesti ottamalla saa henkilöstön enemmistön vihat niskaansa ja ihan aiheesta.

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä pääkaupunkiseudulla pääsee uimaan Espoon, Helsingin, Vantaan ja Kauniaisten kaupunkien uimahalleissa. Ja laskettelukeskuksia mm. näistä "pienistä" on Ruka, Pyhä, Ylläs, Saariselkä jne. Taitaa olla taas yksi väärinkäyttäjä joka valittaa.

Anonyymi kirjoitti...

Asun Oulussa. En harrasta jumppaamista, enkä sitoudu vuodeksi, enkä kahdeksi liikuntakeskuksen jäseneksi.

Harrastan raakaa painonostoa, ja yhdessäkään paikassa missä olen "roskapassista" kysellyt, niin ei olla koskaan edes kuultu kyseisestä palvelusta.

t. Liikuntasetelit takaisin myös valtion firmoihin !