keskiviikko 23. joulukuuta 2009

Jouluna auki

Moni on taas joulun jälkeen ihan auki, mutta pitääkö jouluna olla auki?

Mielestäni joulu on rauhoittumisen aikaa. Jos vain on mahdollista, silloin ei tehdä töitä vaan nautitaan levosta ja ihmisten läheisyydestä sekä syödään hyvin.

M&M Kuntotalo sulkee asiakaspalvelun perinteiseen tapaan tänään, aaton aattona kello 13 ja avaa vasta Tapaninpäivän jälkeen 27. päivä. Emme myöskään pidä ryhmäliikuntatunteja tuona aikana, koska haluan antaa koko henkilökunnalle mahdollisuuden edellä mainittuun jouluun.

Asiakkaamme ovat aina mielestäni ymmärtäneet tuon. Ymmärryksessä voi tietysti auttaa se, että avainkortillaan asiakkamme harjoittelevat joka päivä aamukuudesta puoleenyöhön, myös kaikkina pyhinä. Jokainen voi siis tulla kuntoilemaan silloin kun hänelle sopii.

Vaikka meillä ei olisi avainkorttijärjestelmää, olisimme silti kiinni edellä mainitun aikavälin. Mielestäni kukaan ei voi joulun aikaan olla niin saamaton, etteikö pystyisi paria päivää kuntoilemaan omatoimisesti, jos se on tarpeen. Ei tarvitse kuin mennä ulos nauttimaan joulun keleistä, yksin tai yhdessä. Siihen ei tarvita ohjausta.

Surffailin taas tapani mukaan muiden keskusten sivuilla, katsellen joulun pyhien aikatauluja. Ihmeissäni katselin, kuinka muutama keskus on auki joka päivä joulunkin ajan. Eikö joulu ole niin pyhä juhla, etteikö kuntokeskus voisi olla kiinni edes aaton ja joulupäivän? Onko ihan oikeasti pakko päästä kaiken maailman bodypumppeihin kaikkina joulun päivinä?

On tietysti hienoa, että toimimme alalla, jonka tuote on noin elintärkeä asiakkaillemme. Olemme monen asiakkaan prioriteeteissa aika korkealla, jopa tärkeimpänä elämässä.

Keskuksen auki pitämiseen ja ryhmäliikunnan järjestämiseen tarvitaan henkilökuntaa, joka mahdollisesti tikkua vetämällä joutuu uhrautumaan niin sanotusti asiakaspalvelun nimiin. Joo, lain mukaan noista työvuoroista saa tuplapalkkaa, jos työntekijät vain muistavat pitää oikeuksistaan kiinni, mutta onko se sopiva korvaus rikkonaisesta joulusta? Samalla siis työantajan kulut kyseisistä päivistä ovat kaksikertaiset, joten missä on todellinen hyöty?

Henkilökunnan lisäksi asiakkaatkin joutuvat tuijottamaan joulun pyhinä kelloa ja aikatauluttavat jouluaan kuntokeskuksen aukioloaikojen tai ryhmäliikuntatuntien mukaan. Jotenkin vierasta perinnettä minulle, vaikka kannatankin parhaan mahdollisen palvelun tarjoamista sekä säännöllistä kuntoilua.

Onko joulu jo menettänyt merkityksensä siinä mielessä, että meidän pitää päästä ohjatusti kuntoilemaan myös kaikkina pyhinä? Kertooko se arvoistamme jotain? Vai olenko minä liian vanhanaikainen nykymenoon?

En tiedä, mutta nähdäkseni henkilökuntani on ollut aina tyytyväinen saamaansa joululomaan. En muista kenenkään koskaan ehdottaneen, että hän voisi tulla töihin jouluna.

Rauhallista joulua kaikille. Palataan asiaan pyhien jälkeen. Nauttikaa toisistanne.

M&M Kuntotalo käytti tämän joulun kortti- ja lahjarahat Unicefin hyväksi. Lahjoita sinäkin Pehmeä Paketti.

[ Aiheeseen liittyen: Joulu tulee... / Jouluja! ]

BTW Murren keräys Turun Eläinhoitolan hyväksi onnistui yli odotusten. Saimme kaksinkertaisen määrän lahjoituksia aikaisempiin vuosiin verrattuna. Jouduimme järjestämään ison peräkärryn tavaroiden kuljetukseen, koska maasturimme ei riittänyt. Peräkärrystä huolimatta oli vaikeuksia saada kaikkea mahtumaan. Kiitoksia kaikille lahjoittajille! Teette eläimille joulun ja monelle hyvän mielen.

7 kommenttia:

petri kirjoitti...

Tähän on menty, kun kaikkea on saatava koko ajan. Hauskinta (?) on tarkastella kaupoissa meininkiä, jos lauantai ja sunnuntai ovat kiinni peräkkäin. Se hamstrauksen, väkivaltaisen kiilauksen ja kuolemanuhan välttäminen on aina yhtä koomista. Kaksi päivää ilman ruokakauppaa vaatii lähes sotavalmisteluja useimmilta :)

Hyvää joulua minunkin puolestani koko M&M:n porukalle. On äärimmäisen miellyttävää käydä kuntoilemassa paikassa, jossa palvelu on aina ystävällistä ja neuvonta ongelmissani on ollut ensiluokkaista. Enempää en ainakaan itse osaa kuntosalilta edes pyytää, joten onnistuminen on aika totaalista teillä.

Hyvää pyhää ja minieläkettä. Minäkin saanen pistää läppärin kannen kiinni aikaisemmin tänään, saas nähdä.

Sami Hurme kirjoitti...

Kiitos, Petri!

Rauhallista joulua!

Karhuherra kirjoitti...

Itse ajattelin käydä Voimailuklubilla joulusaunassa ja pelaamassa yhden miehen korismatsin korjatun telineen äärellä, kiitos siitä. Avainkortti roks.

Alasta muutoin tuli mieleen, että ehkä se on todellakin tuota petrin mainitsemaa "kaikkea saatava koko ajan" -ajattelua. Ja jonkinlaista kuolemanpelkoa yrittäjiltä: "Mitä jos ne asiakkaat meneekin muualle, jos ne ei pääse meille jumppaan joulupäivänä?"

Minieläkkeestä en tiedä, mutta taidan sulkea työkoneen ennen kuin se hajoaa lopullisesti, tai siivooja tulee kärrää meikän roskikseen.

Sami Hurme kirjoitti...

Karhuherran kanssa samaa mieltä yrittäjien pelosta. Sen täytyy olla sitä, joka kuitenkin omissa mielissään verhoillaan asikaspalvelun ison viitan alle.

Meillä käy pyhinä aika paljon asiakkaita, joka tietysti jollain lokiikalla voisi puoltaa asiakaspalvelunkin auki pitämistä ja jopa ryhmäliikuntaa, mutta kun niitä asiakkaita käy tasaisesti pitkin päivää, ihan aattoiltanakin, joten milloin sitten pitäisi olla auki? Koko päiväkö?

Uskaltaisikohan sitä itsekin siirtyä treenin kautta pois työpaikalta. Eiköhän tämä pysy pystyssä sunnuntaihin asti.

Anonyymi kirjoitti...

Kaikki ei tietenkään juhli joulua, joten siinä mielessä maailma muuttuu myös Suomessa. Itänaapurissa mennään eri systeemillä ja moni venäläinen asuu nykyään Suomessa. Muslimien määrä lisääntyy koko ajan. Pohjois-Amerikassa jopa Merry Christmas on muutettu Happy Holidays-muotoon suuressa määrin eri bisneksissä, missä ei haluta loukata ei-kristinuskovaisia.

Maailman ihmisistä noin 1/3-osa on kristinuskoneita, noin 1.2 miljardia on islaminuskoisia ja 0.8 miljardia hinduja. Suomessa tilanne on tietysti erilainen, mutta muuttuu vuosittain.

Bisneksen omistajalla olkoon edelleenkin oikeus toimia oman uskonsa ja tapojensa mukaisesti. Itse toki vietän joulua, vaikka aikuisena erosin kirkosta ja sijoitin kirkollisveron ulkomaan matkoihin tai joululahjoihin.

Merry Xmas.

Anonyymi kirjoitti...

Hola, BTW1: tosi kiva että teette eläinhoitolan auttamisen helpoksi lahjoittajille.
Olisko lama vaikuttanut tässäkin tapauksessa positiivisesti; muistetaan helpommin myös niitä joilla ei oo kaikkea...

Toivottavasti hoitolaan meni paljon lämmintä tavaraa...TS:ssa oli aikaisemmin juttua siitä kuinka huonossa kunnossa eläinhoitola on ja kuinka kylmää siellä voi talvella olla (vesi jäätyy kuppeihin jne).

BTW2: Kärpät-Ilves huomenna!! Nyt on ihan pakko voittaa...

Sami Hurme kirjoitti...

Kaatuuko Kärpät huomenna Ilveksen maalivahtiin?