keskiviikko 21. lokakuuta 2009

Bodybalance

Minulla on keskiviikkoisin kropan huoltopäivä. Käyn silloin Matilla passiivisessa venyttelyssä, jonka päälle hierotaan joko jalkoja tai selkää. Hyvä palauttava tunnin setti.

Nyt kun ole touhunnut tuon Franin parissa, huomaan, että keskivartalon kontrolli ei ole lainkaan hallinnassa. Keskivartalon lihakset ovat siis aivan liian heikot. Niitä pitää nyt kehittää.

M&M:llä alkoi taas tällä viikolla Les Millsin Bodybalance -tunnit. Keskiviikkona sitä on kello 19.35, joten sehän sopii vallan mainiosti tähän huoltopäivän päätteeksi. Olen kerran aikaisemmin käynyt kyseisellä tunnilla ja silloin se ei ollut lasten, eikä oikeastaan edes aikuisten katsottavaa. Sen verran huono olin.

Olin juuri yhtä huono tänään. Kyllä voi miestä hävettää, kun ei vaan kroppa toimi. Sitä luulee olevansa jonkinlaisessa kunnossa, mutta sitten välillä saa märän rätin naamaansa, kun totuus paljastuu. Miten tämä kroppa voikin olla niin lukossa, ettei mikään taivu mihinkään. Hitto!

Mutta ei hätää. Keväällä uskon olevani tuossakin lajissa paljon parempi. Ainakin se on hyvää vastapainoa kaikelle muulle kuntoilulle. Ajattelin ehtiä välillä lauantainakin käymään Bodybalancessa, jotta vähän saisi kroppaa auki ja keskivartaloon kontrollia sekä sitä myötä lisää tasapainoa.

Eikä ole muuten mikään ihan köykänen venyttely ja vatkuttelu. Hiki päässä sai pistellä menemään. Kerron tästä kehityksestä lisää, kun sitä tapahtuu.

[ Aiheeseen liittyen: Core kuntoon ]

BTW Huomasitteko Turkulaisessa tämän artikkelin, kuinka "Kuntoklubit marssivat alokasläskimarkkinoille." Veikkaukseni on, että tällaiset yhteisölliset ryhmät tulevat lisääntymään tulevaisuuden kuntokeskuksissa. Me olemme saaneet loistavaa palautetta Easy Life painonhallintaryhmistä. On ihan eri asia kuntoilla sellaisessa ryhmässä, jossa kaikki ovat samalla asialla. Tällä hetkellä meillä on työn alla selkäryhmät, diabetesryhmät ja verenpaineryhmät. Kun ihmisillä on samanlaisia ongelmia, niihin löytyy yleensä helpommin ratkaisuja tai ainakin helpotusta.

8 kommenttia:

Kunto Kortilla kirjoitti...

Ovat näköjään selän lihakset joutuneet eilen Bodybalancessa töihin. Sitä sain, mitä hain.

Anonyymi kirjoitti...

Hola, onko tuo BB sellasta aika hiljasta/hidasta hommaa?? Silleen vois päätellä ku käy les mills sivuilla...hämärä mielikuva ittellä että olisin joskus käyny kokkeileen..oisko ollu Anu vetäjänä? Oliko täs myös se hengitysjutska?? Korina tms =)

Kunto Kortilla kirjoitti...

On hidasta, mutta hikistä ja pitää siellä hengittää.

Anonyymi kirjoitti...

Hola,just just =D olipa ylläri että vastauksessa luki että pitää hengittää..(p.ä.s.s.i. jeps taas väärin kysytty!!) pitikö siellä "korista"?? ts.hengittää silleen ylisyvään tai jotain?

Kunto Kortilla kirjoitti...

Ei ollut koriseva kurres. Jos hengitys korisee, pitää mennä lääkäriin tai lopettaa tupakointi tai ainakin jättää kuntoilu väliin...

niko palmen kirjoitti...

Tuohon Franiin vielä palatakseni,että Crossfit treenaus/opetus M&M:lle??

Kunto Kortilla kirjoitti...

Tuo vaatisi Crossfittiin perehtyneen ohjaajan, jota ainakaan tällä hetkellä meillä ei ole.

Kunto Kortilla kirjoitti...

Toinen Bodybalance takana!

Nyt meni jo paremmin, kun tiesi vähän ennakkoon, mitä yritetään tehdä.

Raskasta ja vaativaa, mutta ei missään nimessä mahdotonta. Tätä lisää...