tiistai 29. heinäkuuta 2008

DBTL 2008

Tiistaina alkoi Down By The Laituri hienolla WASP-avauksella. Päivitän tätä bloggausta joka päivä, festivaalin ajan. (Viimeinen päivitys 4.8. klo 11:55) Tästä voit lukea TS:n festariavauksen ja WASP-analyysin.

WASP on aina ollut yksi omista suosikeistani, mahdollisesti juuri sen vuoksi, että se aikoinaan aiheutti hämmennystä ulkoasullaan ja ulosannillaan.

WASP heitti ihan loistavan keikan, vaikka antoikin odotuttaa itseään lavalle, kahteen kertaan. WASP sai soundit ehkä yllättävänkin hyvin kohdalleen tuossa teltassa. Onneksi setti ei ollut kiertueen teeman mukainen, vaan saimme kuulla rivin hittejä.

Tässä teille I Wanna Be Somebody tiistain keikalta.



Erityismaininnan annan tiistain liikennejärjestelylle. Oli hienoa, että järjestysmiehet toimivat liikenteen ohjaajina teltta-alueen kulkuväylän kohdalla olevalla suojatiellä, jossa sokeat, kierrosta ajavat kuskit kaasuttelevat ja kiihdyttelevät käsimerkkien saattelemina... Keskiviikosta alkaen tuo ralliosuushan oli onneksi suljettu.

Keskiviikkona saatiin taas lisää hittejä, Kersantti Karoliina. Kilpi ja M.A. jäivät molemmat näkemättä, kun piti polkasta töissä, ennakkotiedoista poiketen. Kilpi oli ovensuukyselyn mukaan ihan ok ja perussettiä. Ilmeisesti jotain uuttakin esiteltiin laituriyleisölle.

Keskiviikkona oli sitten ihan hillittömästi ihmisiä teltalla ja ne lauloivat, todella lujaa. Keski-ikäisistä, siideriä lipittävistä naisista kun lähtee tuota ääntä. Sen näki tai kuuli jo Bon Jovin stadionkeikallakin, mutta tuossa teltassa yhteislaulu kuulostaa todella hienolta. Järjestäjät olivat osuneet kohdalleen niputtaessaan Popedan ja Yön peräkkäin hienoon keskiviikkoiltaan.

Lindholmin sanoja lainaten, turkulaiset saivat laulaa kahden Suomen parhaimman bändin biisejä. Yhdyn tuohon. Yö ja Popeda osaavat molemmat viihdyttää yleisöä ja bändit haluavat, että yleisöllä on hauskaa koko rahan edestä.
Kunnon rokkilaulajaa ei merkonomit ohjasta. Kunnon rock'n'roll tulee jostain perseenpohjasta. Laulaja kun osoittautuu Mustajärven Pateksi, siinä repee rappaus ja siinä liukee lateksi. Rock'n'roll se olla voi kevyttä tai heviä, pitää bodyn kondiksessa eikä kaali leviä.
Ja se on just noin! Jos minun pitää mainita joku suomirockyhtye, ilman hetkenkään ajatusta suusta pöllähtää Popeda. Popedahan on oikeastaan ollut kasariheviä suomeksi, ennen kuin kasariheviä on laulettu suomeksi. Siksi se on ollut aina lähellä sydäntä. Costello on ihan suoraan sukkahousuhevibändistä ja Paten elkeet, olemus ja ääni tulee sielusta, siinä karstat käryää ja häipyy hilseet nielusta. Tuo biisihän on muistaakseni Paten ensisinkku 80-luvun alusta, Juicen kappaleesta sanaväännöksenä.

Tässä nyt tulee Pepposen Kaasua, siis se edellisessä bloggauksessa mainitsemani paras kesäbiisi.



Se paras kesäbiisi EI siis ole Pitkä kuuma kesä , kuten edellisestä bloggauksesta voit lukea!

Yö on myös loistava livebändi! Olli osaa ottaa yleisön ja minä pidän siitä. Keikka ei ole oikeastaan koskaan tusinatavaraa, vaan se on poikkeuksetta hyvä. Onkohan teltassa laulettu koskaan noin kovaa?



Ainoa asia, jota ihmettelin, oli se, että miksi niiden roudarien pitää seistä rivissä teltan keskellä olevalla miksaustasanteella, ettei vaan vahingossakaan ne telttaan mahtumattomat, minua lyhyemmät, näe lavalle? Näet tuon noista videoista, vaikka minullakin oli käsi ojossa, kun kuvasin...

TS oli tätä mieltä keskiviikosta. Tuosta pääset lukemaan vähän kulissien takaa ja täytyy ihmetellä, että miksi kesäteatteri ei ota selvää, milloin festivaali on, jos se vaikuttaa olennaisesti tai edes vähän heidän liiketoimintaan? Minäkin olen tiennyt juhlien ajankohdan paljon aikaisemmin, enkä ole kuin pitänyt silmät auki.

Pitäisiköhän ostaa joku oikea kamera. Tuo kaitafilmi on vähän väsyneen näköinen, tai sitten se on just rock´n´roll. Päivän pohdinnan ja torstai-illan episodin jälkeen tulin siihen lopputulokseen, että juuri tämä kokiskameran kuva ja kulma ovat oikeita. Särö ja tärinä on rock ja oikeaa faninäkökulmaa, jota valtamediasta ei näe.

Viisi päivää livemusiikkia takana ja festarin fiilis oli loistava. Väitän, että kaikki poistuivat tyytyväisinä teltasta joka ilta, myös lauantaina, vaikka poistuivatkin vesisateeseen.

Torstaina Herra Ylppö ja Ihmiset sekä The GreenBee jäivät katsastamatta, kuten arvelinkin. Ylppö jo pelkästään sen vuoksi, että kiivettiin siihen aikaan vielä mäkeä spinningpyörällä. Taivaan suuri valo on ollut mukava festarilisä.

Von Hertzen Brothers ei yllättänyt positiivisesti. Jokin minua kiusaa tuollaisessa apaattisen oloisessa musiikissa. Syy löytyy siitä että Rock'n'roll se olla voi kevyttä tai heviä... Mutta enemmän heviä. Tuollainen taiteellisen tuntuinen, vaikeahkosti sulatettava musisointi ei upo tällaiseen musamaultaan junttiin. No joo, joku voi pitää muutenkin junttina, mutta tuolle minä en voi mitään.

Lauri Tähkä & Elonkerjuu. Hmm... Sehän oli ihan hyvä. Laurihan näytti olevan kunnossakin. Kyllä nyt joudun pari biisiä tunettamaan iPodiin. Teltassa laulettiin taas. Ei ihan niin lujaa kuin keskiviikkona, mutta Tähkä näyttää olevan in. Leikkakin kehui Tähkää vielä koko perjantai-illan positiiviseksi yllätykseksi ja sitä se kyllä oli.

Tähkän pätkää kuvatessa tapahtui huvittava episodi. En tiedä miksi, mutta joku yli-innokas, nuori vartijanalku tuli repimään kädestä ja paidasta kysyen mediapassia. Siis sieltä keskeltä yleisömerta. Miksi ihmeessä? Katso itse:



Jos joku heiluu siellä kokiskameralla, niin keneltä se on pois? En jaksa uskoa, että järjestäjää kiinnostaa yleisön kuvaamiset enkä jaksa uskoa, että Tähkän seuruettakaan jaksaisi tuo kiinnostaa. Miksi kiinnostaisi, kun kaikki julkisuus, kotialbumeissakin, on vain hyvästä, sekä järjestäjälle että artistille? Ei kai tästäkään ylimääräisestä julkisuudesta ole kenellekään mitään haittaa?

Perjantaina sain taas kuvata rauhassa, vaikka sama järjestäytymismies pyöri lähistöllä, tehden ihan loistavaa työtä kitkien niitä tupakoitsijoita sieltä teltasta. Mahtoikohan tuo "kuvauskielto" koskea vain Lauri Tähkää? Ei kai se niin iso bändi ole?

Perjantain alkuillan bändit jäivät "muun ohjelman" jalkoihin. PMMP oli asiakaspalvelumme Saaran mukaan ollut ihan loistavaa live-esiintymistä, jälleen kerran. Bändien tarkastelu alkoi Kotiteollisuudella, Suomen huonoimmalla livebändillä. Miksi sitä kukaan menee katsomaan, kun hekään eivät tule soittamaan yleisölle? Yleisön pilkkaaminen on hyvä ja hauska vitsi. Kuten kaikki hyvät vitsit, se kuluu. Voiko olla puuduttavampaa kuin kaveri, joka kertoo aina saman vitsin?

No ei kai. Pata kattilaa soimaa. Minusta on hienoa, että bändi jaksaa pitää yllä omaa linjaansa. Kotiteollisuuden keikkahan on oikeasti siitä hauska, että koskaan ei tiedä, mitä tulee, vai tuleeko mitään ja kuinka pitkään ne tällä kertaa jaksaa veivata tyhjää ja venyttää biisejä. Paras veto oli lainahöyhenissä, kun Kollaa Kestää sai uuden muodon. Suomessa on kyllä tehty hyvää punkkia...

Voisiko Dingo olla viihdyttävyyden suhteen samalla tasolla kuin Yö ja Popeda? Varsinkin tuo vanhempi materiaali voisi saada aikaan vastaavanlaista lauluhysteriaa, kuin koimme keskiviikkona, mutta jostain syystä Neumann ei oikein osaa tuota yleisön viihdyttämistä. Se tuntuu hieman väkinäiseltä. Vaikka materiaalia olisi erinomaiseen festarikeikkaan, eilisessä keikassa oli outo suvantovaihe, mikä sai mahdollisesti jonkun katsojan jopa nukahtamaan tai ainakin poistumaan teltasta. Noissa hiteissä on kuitenkin ainesta vaikka mihin, kuten näette:


Aivan järjettömän hieno perjantai! Koko festivaali oli mitä suurinta kaupunkijuhlaa.

Lauantain bändiluettelo lupaili taas hienoa festivaalin jatkoa. Ohjelman tarkastelu alkoi Negativella, joka oli pieni pettymys. Ei sen vuoksi, että taivaalta tuli pari pisaraa, vaan Jonne oli tapansa vastaisesti jotain muuta kuin Mike, joka antaa aina kaikkensa, kun astuu lavalle, mahdollisesti myös huonona päivänä. Vaisua vai mitä?



No Negativen jälkeen Apulanta paikkasi tilanteen hienosti. Apulanta on myös yksi niistä suomirockin yhtyeistä, jotka ovat ymmärtäneet yleisön viihdyttämisen. Itseluottamus näyttää riittävän hienojen, tilanteeseen sopivien coverien esittämiseenkin. Tällä kertaa noita coverien tapailuja oli poikkeuksellisen paljon tarjolla, Eaglesista Via Dolorosaan ja kaikkien? rakastamaan Top Guniin. Taideettin siellä irrotella käsiä myös Ressulta ja Läntiseltä. Tampereelle vielä tiedoksi, että Apiskin arvostaa Manserockia. Hieno veto:



Kisojen suurin yllättäjä oli kohdallani Veeti Kallio Band, jonka musiikkia ajauduimme kuuntelemaan sattumalta, kun piti päästä sateensuojaan. Parin biisin jälkeen tuo sade unohtui ja keikan jälkeen sitä piti jo hyvänä asiana. Muuten tuo Pearl Jamin legendaarinen Alive olisi jäänyt kokonaan kuulematta, muista loistavista tulkinnoista puhumattakaan. Tässä tuli taas todistettua, että pitää olla uusille asioille avoin. Veetin iloisuus ja energisyys lavalla oli hienoa katsottavaa, kuulemisen ohella.

Oman liveosuuteni päätti Miljoonasade, jota on ollut ikävä. Vaikka enkeleitä ei ollutkaan, Juri sai lentää ja meitä jyrättiin samalla kun ikkunoita pestiin miljoonasateesta huolimatta. Ensi vuonna tuon Miljoonasateen voisi sijoittaa myös tuolle keskiviikolle, ennen Popedaa ja Yötä ja illan voisi päättää Kolmannen Naisen comebackiin. Joohan?



Tähän tilanteeseen sopii loistavasti tuo oikealla pörräävä biisi, 1985, jonka johdosta voisi kysyä, milloin Apulannan punkista tuli poppia?

Niin ja kuvaa tulee jälleen lisää naamariin ja videota tuubiin.

Ai niin, Arttukin kävi DBTL:ssä.

Kiitoksia järjestäjille ja anteex.

Palataan asiaan taas ensi vuonna...

BTW Nostan hattua kaikille festarijärjestäjille. Minusta on hienoa, että joku uskaltaa järjestää tällaisia kekkereitä, jotka ovat erittäin alttiita huonolle säälle. Näiden kekkerien puolesta ilma oli mitä parhain, jos ei nyt hirveästi tuijoteta lauantai-illan sadetta.

29 kommenttia:

Jari Nikkola kirjoitti...

Tapahtumapäivän sää on ongelma ulkoilmajärjestämisessä ennen kaikkea silloin jos myynneissä on olemassa ongelma/haaste, eli ennakkomyynti ei ole vetänyt tapahtumaa yli nollarajan. Tietenkin festarikävijän fiiliksen sade pilaa mutta taloudelle sille ei ole merkitystä jos ja kun tausta-asiat ovat kunnossa. Poutasäällä voi saada 500-1000 lipun bonuksen mutta kokonaistaloutta tämä ei useinkaan heiluta mihinkään suuntaan.

Eli. Taloudellinen isojako tapahtumissa tehdään useimmiten ennakosta. Ilosaarirock ja Provinssi myyvät lippunsa vahvasti jo keväisin, Ruisrock voittopuolisesti heti juhannuksen jälkeen ja tapahtumaviikolla.

DBTL:n tapauksessa tapahtuma-ajan säällä on tietenkin merkitystä koska loppuunmyynnistä ollaan päivän epistolan mukaan vielä 50% perässä tmv. Lykkyä pyttyyn, eiköhän tuo tuosta.

Kunto Kortilla kirjoitti...

Kai tällainen kaupunkifestari poikkeaa hieman tuosta peristeisestä festarista tuon ennakkomyynnin suhteen?

Ainakin voisi kuvitella, että aika moni tekee viimekädessä päätöksiä päivän sään mukaan, joka tietysti myös vaikuttaa festarikansan juomatapaan.

Ainakin teltan juomanlaskut taitavat mennä järjestäjän pussiin. Voin olla väärässä...

Ja tuo 1000 lisäkävijääkin tekee muutaman kymmenen tuhannen lisätulon per päivä, joten voihan sen vaikutus olla kuitenkin toista sataa tuhatta euroa näin pitkässä festivaalissa...

Unknown kirjoitti...

Mahtavuutta, pitääpä seurata blogia päivittäin. Itsekin olen "pakotettu" perjantaina liittymään kekkereihin.

Unknown kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Unknown kirjoitti...

Heittelin blogisi nostoon yle.fi/pop-palveluumme.
Hope you don't mind.

Kunto Kortilla kirjoitti...

Hieno juttu!

WASP oli kyllä eilen kova avaus festivaalille...

Anonyymi kirjoitti...

Näin teltalle suunnatessa arveluttaa, että mahtaako Pate olla laulukunnossa tai edes suunnilleen muistaa sanat, vai hoitaako Costello (taas) homman kotiin?

Iskelmä-Ollilta taitaa olla luvassa paljon takuuvarmempaa settiä, mikä ei sinänsä tietenkään ole huono asia.

Karhuherra kirjoitti...

Tämä ei toimi, nimittäin tuo saman viestin päivittäminen. Menee hyvät jutut ohi ainakin, jos luottaa jokapäiväisessä blogisurffauksessa feedien lukemiseen.

Mutta yritetäänpä muistaa käydä katsastamassa meininkiä täällä muutoinkin. Festareillekin voisi kai ihan ilmaisen sisäänpääsyn nimissä läksiä, ehkä.

Hurmeen perheessä oli näemmmä palattu normaaliin päiväjärjestykseen, kun lehdessä (HS) oli tänään Jamppa kesäturkulaisena kommentoimassa DBTL:ää. Vai päästitkö sen säälistä välillä esille, ettei tule veikalle paha mieli? :)

Kunto Kortilla kirjoitti...

Jep, feedamisessa missaa yksittäisen blogitekstin päivityksen.

Näytti tuo veljen artikkeli olevan tuolla digilehden puolella. http://www.hs.fi/haku/?kaikkiSanat=jani+hurme

Täytyykin kaivaa lehti uudelleen tuosta lehtikorista, kun missasin tuon täysin, kun se ei ollut urheilussa eikä sarjakuvissa. Jälkimmäiseen se olisi voinut sopiakin.

Ja kohta on muuten vielä yksi perheenjäsen paikallisessa aamun lehdessä, kun nuo olympialaiset lähestyvät...

Onneksi jutut ovat kuitenkin pääsääntöisesti positiivisista asioista.

Anonyymi kirjoitti...

Karhuherran mielestä tulipalo on väärin sammutettu, mutta mulla on älykkyysosamäärä huoneen lämpötilaa korkeammalla, joten voit jatkaa raporttejasi ihan samalla tavalla.

Popeda ja Yö peräkkäin on aika siisti jo ajatuksena. Kokemuksena varmaan paljon parempi.

Anonyymi kirjoitti...

Etkö sä vielä oppinut tota myspacea?

http://www.myspace.com/thegreenbeerock

http://www.myspace.com/vonhertzenbrothers

http://www.myspace.com/ihmiset

Kunto Kortilla kirjoitti...

Jaa, ai tuolta taas löytyi. Kyllä mä nyt opin.

No onhan tuo Ylpön tuotanto tullut jonkin verran tutuksi, mutta se ei ole hirveästi säväyttänyt. Muutama hyvä suomipopralli, joka menee loistavasti taustalla, kun istuu terassilla. Telttaan en taida mennä seisomaan.

The Green Bee taas on ihan vieras, näytteistä huolimatta. Jäänee myös taustalle. Voihan tässä tietysti käydä niin, että esimerkiksi lavaesiintyminen on niin irtonaista, että saavat vielä uuden fanin.

Sara Nunesin löysin levyhyllyyn joskus DBTL:stä.

Tuo Hertzen vähän houkuttelee, vaikka se taitaakin olla enemmän Karhuherran alaa. Ehkä tuon menen oikein katsomaan. Voihan sitä siirtyä teltan ulkopuolelle, jos kuumuus tai joku muu alkaa ahdistamaan.

Tähkästä en oikein ole vielä muodostanut mitään kuvaa, pidänkö siitä vai en. Tuo live-esitys sinetöinee tuon kohtalon.

Onneksi on lämmintä ja aurinkoista, joten joen ranta pääsee tänäänkin oikeuksiinsa.

Toivottavasti tuo multiupload toimii tuubissa, niin saan eiliset videot taululle...

Karhuherra kirjoitti...

Hei, tänään muistin jo tulla katsastamaan meiningin vaikka feedi pysyikin vaitonaisena. Ei siis ollut tarkoitus valittaa seurannan toteutuksesta, kunhan toin ilmi potentiaalisen ongelman (jolle pystyisi helposti tekemään jotain).

Hertzeenit eivät varsinaisesti minun "alaani" (Ruisrckissakin meni vain kuulo niiden keikalla liian lähellä kuvatessa ilman tulppia). Tai voisi ollakin, jos veljekset tekisivät noin 40% lyhyempiä rock-oopperoita. Mutta onhan tuo kelvollinen livepändi, ehkä yllätyit iloisesti, jos paikalla olit.

The Greenbee on tuore paikallinen suuruus, jolla on ilmeisen hyvät kontaktit (konkarisoittajia porukassa), koska ovat ilman minkäänlaisia näyttöjä päässeet suht hyvää slottiin soittamaan.

Kesäteatterijannun närästys on jokseenkin outoa, kun vika on lopulta ihan omassa päässä. Tosin DBTL:n vaihtunut ajankohta närästi ihan tosissaan myös UMF:n väkeä. Umffihan on perinteisesti järjestetty tänä viikonloppuna ja Laituri viikkoa sitä ennen, nyt DBTL halusi jostain syystä tunkea myöhemmäksi.

Kunto Kortilla kirjoitti...

Ihmettelin myös, miten jokilaivan omistaja ei saa kassaa kilisemään DBTL:n aikana, kun laiturilla on väkeä kuin pipoa... Tekeeköhän silloin jotain väärin?

Anonyymi kirjoitti...

Whoa, tuo taltiontihan on ääniraidaltaan parhaimmillaan lähes "todellinenääliö"-luokkaa. "Vittu mikä pelle" on pettämätön argumentti näissä karkeloissa :)

Koko tapaus kuulostaa kyllä vähintäänkin oudolta. Toisaalta pressipassia hakiessani mediatoimistossa oli jonkun kuvausohjeita koskevan lapun ohjeistuksessa jonkinlainen maininta siitä, että taviskamerointiakin yritetään karsia rajoittaa. Pro-kuvaajien suhteenhan on aina tarkkaan rajattu se, mitä ja missä vaiheessa saa kuvata (esim. 1-3 piisiä alusta), mutta tuolle on vaikeaa keksiä mitään järjellistä syytä.

Perinteisesti tämä kaikenlaisen taltioinnin kammo kai perustuu rokkitähdillä ja heidän taustavoimillaan siihen oikeanlaisen imagon varjeluun ja piratismiallergiaan. Mutta ei se tosiaan ihan tätä päivää ole, ettei perusyleisö saisi leluillaan pieniä muistoja kerätä.

Kunto Kortilla kirjoitti...

Tuo on ääninäytteineen taltiointia parhaimmillaan tuolta ruohonjuuritasolta, jossa se maksava asiakas ja bändin fani seilaa.

Mainitsemasi kuvaus- ja muut mahdolliset rajaukset muodostavat usein todellisuudesta poikkeavan kuvan.

Tuolla taskukameralla on aika hankala harrastaa mitään piratismia, kuten näistäkin, tässä blogissa olevista tallenteista voi todeta.

Näistä livetallenteista näkee kuitenkin sen, miten tuo väkijoukossa oleva fani kokee ja näkee keikan ja fiiliksen. Tuo ei voi olla huono asia, varsinkin jos keikka on hyvä.

Mistäköhän tuo mielestäni ylilyönti oikeasti johtui? En usko, että kyseinen nuori herra ihan omatoimisesti lähti juuri minua ojentamaan, kun videossakin näkyy rivi muita kokis- ja kännykameroita.

Anonyymi kirjoitti...

Ja kesken kaiken rokkihöpinän palaamme kiekkoskeneen - Malmöön.

Miksi Jamppa ei ollut jäällä täysissä kamoissa, vaan pelkät kintaat käsissään? Onko jotain pientä vammaa? Löysin tiedon ja näin kuvan yhdestä blogista.

Samasta blogista löysin mielenkiintoisen Eloranta-pätkän. Ei nyt ole homma aivan hanskassa, jos näin urpona asiaa tulkitsen:

Eloranta kommer inte till Malmö imorgonNär jag ändå snackade med Peo Larsson så frågade jag om Eloranta också.

1 augusti imorgon. Får vi se Mikko Eloranta i Malmö då, enligt gällande kontrakt?
- Han skulle faktiskt redan varit här. Enligt kontraktet ska han infinna sig här när träningen återstartar. Så jag tror inte han kommer imorgon heller.

Får han lön från Malmö Redhawks?
- Nej, det får han inte!

Det innebär med andra ord att han begår att kontraktsbrott, får man lov att ta bondpermiss hur man vill i Malmö Redhawks?
- Det får man inte, och han får ju ingen lön...

Borde det inte vara juridiskt rätt att säga upp kontraktet då eftersom han uppenbarligen bryter det.
- Det vet jag inte, men det finns nog en del klubbar som kan tänka sig att ta honom.

JYP?
- Kan vara en av dom. Har hört att dom ska satsa hårt och då borde en inhemsk spelare som Eloranta vara högaktuell. Men jag vet inte.

Vad säger agenten?
- Han säger inte så j*vla mycket. Dom spelar ett högt spel, men jag antar väl att dom har koll på läget.

(huom. Peo Larsson on Malmön sportchef, mikä Suomessa olisi nykyään UTJ)

Kunto Kortilla kirjoitti...

Katotaan tota lätkää ens viikolla lisää, kun on rokattu. Ei tietääkseni ole vammoja. Kulin tapausta en kommentoi.

Nyt jatketaan rokkia ja kerron illan kuulumiset aamulla, kun näppäimet löytyvät paremmin...

Unknown kirjoitti...

Kyllä tää DBTL on sellaista sekoilua että Hoh hoijjaa. Voi käydä tutkimassa tilannetta osoitteessa http://qik.com/arttusilvast

Karhuherra kirjoitti...

Mukavaa kuulla, että Veeti Kallio vakuutti satunnaisen ohikulkijan. Äijä on äänensä ja karismansa puolesta valtakunnan eliittiä, mutta kovin hiljaista on ollut taannoin flopanneen ekan soololevyn jälkeen. Sitä ennen Elastic Family oli 90-luvun kovimpia keikkanimiä ja pailupändejä, Veeti & The Velvets (Sami Saari, Aki Sirkesalo jne.) taas teki komeaa jälkeä accapellan saralla.

Ilmeisen onnistuneet vestivaalit ainakin kohderyhmään kuuluneen kuluttajan näkökulmasta. Oletettavasti myös järjestäjän taholta, kun sääkin petti vasta lauantai-iltana.

Kunto Kortilla kirjoitti...

Jep, Veeti oli kyllä hyvä! Muistanko väärin, vai olisinko joskus nähnyt jonkun Veetin projektin Tuomiokirkossa?

Uskallan ehkä sanoa, että oli paras Laituri ikinä. Teltan yhteislaulutuokiot saivat ihon rullalle.

Anonyymi kirjoitti...

21.800 maksanutta! Uusi ennätys.

http://www.dbtl.fi/news/18/53/

Karhuherra kirjoitti...

Toivottavasti ihosi on jo rullautunut ennalleen vähitellen.

Veeti veti tosiaan joskus muinoin Elastic Familyn kanssa huikeahkon kemukeikan Tuomiokirkossa ja sai uskonsoturit takajaloilleen. Vastaavia innovaatioita saisi olla nykyisinkin enempi.

Anonyymi kirjoitti...

Hiukka mättää että privapersoonat toimitusjohtajia myöten juutuubittavat ihan kylmästi kännyvideoita ja cociskameratuotteita nettisivuilleen siinä missä suuremman talon media-akkreditoitu ei pääse koko ***leen telttaan vaikka on työkeikalla...

"Sori, ihan täyttä"
"Anteeks, mut pitäis kuvata Suomen suurimmalle mediatalolle..." ja eka biisi siis soi jo.
"Ei se nyt onnistu!"
Jankkaamiseen kuluva aika ei mahdu kuvausluvan kolmen biisin rajoihin, joten halipatsuijaa sitten vaan.
Vartijoille on annettu ohjeet kuvaamisesta, mutta milläs kontrolloit kolmeatuhatta kirkuvaa LauriTähkä-tätifania kuuden siiderin hiprakassa. Johan siinä peljästyis Arnold S:kin...
On, on happamia ja erittäin kitkeriä nämäkin pihlajanmarjat. Vituttaa vaan niin vietävästi ettei DBTL pro-kannalta toiminut sitten niin ollenkaan.
Jatkoja vaan porukoille kuitenkin. Omat tieni eivät kyllä enää tuohon tapahtumaan vie sen enempää työn kuin leikinkään varjolla :)

Kunto Kortilla kirjoitti...

Ja tuo oli sitten toimituksellista kitinää?

Ei kai kukaan oikea toimittaja voi verrata kokiskameran kuvia ja tällaisen leuan loksuttajan tekstejä omiin, oikeisiin toimituksiin ja kuviin.

Minulla ei muuten ole edes käsitystä, onko tuollainen tuubbaaminen tai tällainen kuvien julkaisu edes laillista. Haittaa siitä en näe olevan kenellekkään.

Vai onko tästä sittenkin haittaa toimittajille?

Minunkin passissa luki, että oikeuttaa sisäänpääsyyn vain, jos on tilaa ja sen vuoksi menin ajoissa paikalle niiden bändien sessioihin, jotka halusin nähdä, vaikka kuinka olisi vielä janottanut...

Jari Nikkola kirjoitti...

Mediajärjestelyt eivät liene olleet ihan tapissa jos kuvauspassilla ei pääse edes telttaan sisälle? Kyllähän kuvausalue pitää medialle järjestää (esim. lavan ja turva-aidan väliin), jokainen foto on ilmaista mainosta eikä sikäli pois mistään. Pitkähkö miinus Rantalan Karin ja Tammisen Pasin suuntaan jos homma oli jäänyt hoitamatta. Ihan näin helppoja mokia ei saisi enää tulla.

Samin kommentti kaupunkifestarin poikkeuksellisista ennakkomyynneistä pitää totta kai paikkansa, varsinkin Turussa. Täällä kaikki ovat tottuneet kävelemään kaikkialle viime minuutilla sisään koska "tilaahan on". Tepsin matseissa ilmiö on arkipäivää, samaten 2001 jälkeen Ruisrockissa alkuasukkaille on tullut eräitäkin kertoja suru puseroon kun homma uhkaa mennä ennakosta loppuun. Väärin voitettu ja piknik-tunnelma pilalla.

Jari Nikkola kirjoitti...

Ennätysyleisöjutut ovat hilpeitä. 90-luvulla tapahtuma myi parhaimmillaan päivässä enemmän lippuja kuin nyt tiistaista lauantaihin. Medialta toivoisi edes jonkinlaista suodatinta ja historiantuntemusta uutisoinneissa. Nykyinen järjestäjä teki ennätyksensä mutta DBTL ei, todellakaan.

Amatöörifotoissa ja -videoissa on potkua, tosiaankin. Enkä tarkoita ns. pumppufilmejä vaan näitä tässäkin blogissa esillä olevia otoksia. Hemmetisti enemmän fiilistä ja ajankuvaa kuin ammattilaisten ottamissa kuvissa. Ne kun tapaavat olla melko rajoittuneesti asetelmia ja jänniä leikkauksia, dokumentaarisuuden sijaan.

Kunto Kortilla kirjoitti...

Kuvista ja filmeistä ihan samaa mieltä.

Ei millään pahalla toimittajia ja/tai kuvaajia kohtaan, mutta sekä kuvista että jutuista puuttuu usein näkemys oikean kuluttajan silmin, siis sen maksavan fanin silmin.

Kun kuvat otetaan omalta ständiltä, niin niistä harvoin välittyy oikeaa tunnelmaa.

Mielestäni tuo koskee yleensä vain musiikkiin liittyviä juttuja. Urheilutoimitukset kirjoitetaan ja kuvataan ehkä enemmän sieltä fanikulmasta. Siltä ainakin tuntuu.

Ehkä musiikin "taiteellisuus" tekee tarpeen tehdä toimituksestakin "taiteellista"?

Jari Nikkola kirjoitti...

Veetihän se muuten oli, joka aikanaan harjoitti tuomiokirkossa saatanallisia bakkanaaleja. Eli käski jengiä joraamaan gospelin tahtiin herran kappelissa.

Kiihokkeena niinkin kapinallisia ja epäjärjestykseen kehottavia ralleja kuin "Swing Low Sweet Chariot" ja "Amazing Grace". Myös Mikko Kuustonen ja Hector vetivät katedraalissa aikanaan hyvät keikat.

Nuo olivat aikoja ja joskus toiste voisi muistella Veetin tapahtumaa häiriköineitä pyörätuolilaisia, joilla ns. pohja vuosi.

Huissi soundi kun lattialle lorisee ja sähkömoottori surisee samanaikaisesti, järjestyksenpidollisesta haasteesta puhumattakaan. Mutta enhän minä näistä mitään mainitse, tietenkään.

Kirkkokonsertit olisivat edelleen kova homma jos artistikattaukseen saisi lisää vanhaa kunnon mynää. Brian Eno livenä esimerkiksi voisi olla maailmanlaajuinen tapaus, saattaisi tiettyjen kontaktien kautta jopa onnistua.

Voisikohan 2011 hankkeisiin vielä saada lisäyksiä?