keskiviikko 3. marraskuuta 2021

Mitä on premium?

Terhi kysyi hyvän kysymyksen aiemman postauksen kommenteissa. Mikä on premiumia? Milloin palvelu tai tuote on premium? Milloin kuntokeskus on ja voi nimittää itseään premiumkeskukseksi?

Terhi kertoi, kuinka kokee lapsiparkin aukioloajat sekä laitehuollon viiveen määrittelevän premiumia. Kyllä, mahdollisesti nuokin voivat olla premiumin mittareita. On varmasti niin, että parhailla saleilla laitteet korjataan viiveettä ja niistä pidetään muutenkin hyvää huolta. Samoin on varmasti lapsiparkin suhteen, mikäli sellainen on olemassa. Mitä premiumpi sali, sitä enemmän lapsiparkissa on valvontaa ja aktiivista, ohjattua tekemistä lapsille.

Mikä sinulle on premiumia? Milloin kuntokeskuspalvelu on sinulle premiumia?

Uskon vastauksien eroavan toisistaan aika tavalla, ensisijaisesti henkilökohtaisten tarpeiden ja mieltymysten perusteella. Kerroin vastauksessa Terhille, kuinka esimerkiksi TRIB3:llä ei ole lapsiparkkia lainkaan eikä myöskään saunoja, mutta siitä huolimatta esimerkiksi muoti- ja trendilehti VOGUE Scandinavia kertoo TRIB3:n olevan yksi neljän salin joukosta artikkelissa, jonka otsikko on The best high-end gyms in Helsinki. TRIB3 on premium. Uskon jokaisen siellä käyneen allekirjoittavan tuon.

Jäin miettimään tuota premiumia, minkä itse koen premiumina, asiakkaana, yrittäjänä ja alan konsulttina. Yksi mittari on henkilökunnan läsnäolo. Mitä premiumpi keskus, sitä enemmän siellä on henkilökuntaa paikalla, sekä määrällisesti, että ajallisesti. Henkilökunnan tavoittaa helposti ja vastaukset kaikenlaisiin kysymyksiin saa viipymättä. 

Toinen selkeä mittari on infra, johon kuuluu tilojen toimivuus, esteettisyys ja mahdollisesti jopa glamour, mutta usein myös erikoisuus. Premiumkeskuksissa on usein jotain erikoista, jolla erottuvat massasta. TRIB3 on esimerkiksi vanha Adlonin elokuvateatteri ja siellä hyödynnetään jopa vanhaa valkokangasta sykkeiden näyttämiseen asiakkaille.

Palvelut, lisäpalveluineen on myös premiumkeskuksessa mietitty viimeisen päälle. Suihkuissa on pesuaineet, pukutiloissa kaikenlaista extraa ja tarpeellista tarjolla sekä vessapaperi on laadukasta, kuten olen joskus kirjoittanut. Pienillä asioilla on suuri merkitys. Viimeisimmässä asiakastutkimuksessa TRIB3:n asiakkaat pitivät tärkeimpänä asiana HIIT-lähdön jälkeen jaettavaa, viileää, hyväntuoksuista pyyhettä, joka mainitaan Voguenkin tekstissä.

Premium on myös henkilökohtaista palvelua. Premiumkeskuksessa sinut muistetaan nimeltä ja henkilökohtaiset tarpeesi huomioidaan. Sinua kuunnellaan ja kohdellaan yksilönä, ei numerona asiakasmäärässä. Palvelu on kaikin puolin sujuvaa ja erityisesti proaktiivista, jossa ongelmat on hoidettu, ennen kuin asiakas edes on huomannut ongelmaa.

Premiumin tuottaminen ei aina ole kallista, mutta se on vaativaa ja omistautuvaa. Premium ei synny itsestään vaan se tehdään usein ihmisvoimin, heittäytymällä, extramaililla, niillä wau-elämyksillä. Premiumkeskuksessa on aina siistiä, koska Siisteys on aina omissa käsissä. Premiumkeskuksessa ei ole huonoja päiviä - henkilökunnallakaan. Premiumkeskuksessa ymmärretään joka tilanteessa, että asiakas maksaa palkan, joten hänet osataan huomioida kaikissa tilanteissa.

Aika harva teistä varaisi tästä kolmen tähden hotellista huoneen, mutta luettuanne näitä asiakastarinoita, saattaisitte jo varata. Aika moni varaa ja hotelli on usein Los Angelesin seudun kalleimpia. Pelkillä puitteilla ei rakenneta premiumia. Siihen tarvitaan ihmisiä. Joskus ihmiset paikkaavat puitteiden puutteet, kuten Magic Castle hotellissa. Kun sekä puitteet että henkilökunnan heittäytyminen extramailille yhdistetään, tehdään taikoja ja asiakkaat pakottavat ystävänsäkin taikoja tekevän palvelujen pariin.

Voitko oikeasti, rehellisesti, käsi sydämellä sanoa, että sinun keskuksesi on ja tarjoaa premiumia?

Extramaililla ei ole ruuhkaa

keskiviikko 27. lokakuuta 2021

Palveluko uusi musta?

K&F kysyi postauksessaan, onko laadukas palvelu kuntokeskusalan uusi musta. Ei ole. Se on Afrikan tähden timantti. Timanttinen palvelu on paras mahdollinen erottuvuustekijä, lähes millä tahansa alalla ja keskivertoriman ylittäminen ei vaadi juuri mitään temppuja. Palvelujen karsiminen on Afrikan tähden rosvo.

Mielestäni kuntokeskuala on palvelualaa. Tällöin palvelu kuuluu olennaisena osana koko liiketoimintaa. Olen sanonut lukuisia kertoja, eri yhteyksissä, kuinka meidän alalle tulijalla pitää olla nöyryyttä palvella asiakkaita, kuinka palvelu ei ole nöyryyttävää, vaan se on kunnia-asia ja ylpeyden aihe. Vai tuntuuko sinusta pahalta, jos joku kertoo yrityksestäsi saatavan hyvää ellei jopa erinomaista palvelua?

Edellisessä postauksessa puhuin automaatiosta, kuinka sekin on palvelua, oikein tehtynä, mutta aika moni toimija teki alallamme virheen, kun lähti kilpailemaan halpasalien kanssa niiden tontilla - siellä hintakilpailutontilla. Olisivat uskoneet palvelun voimaan, niin lopputulos olisi voinut olla huomattavasti parempi.

Ai miten niin? No mietitään. Aluksi oli suo, kuokka... No aluksi oli kuntosaleja, jotka veloittivat asiakkailta joko nykyistä premiumhintaa tai sitä suurempaa, silloista premiumhintaa, sanotaan vaikka että kuukausihinnat olivat 50-60 euroa tai sitten yli 70 euroa. Muistatteko, kuinka oli kova juttu, kun oli Elixian jäsenkortti lompakossa. Se oli statussymboli, kun kuukausimaksut huitelivat paljon ylempänä, kuin muiden keskusten. Muistatteko? Minäkin irvistelin Turussa, keskukseni tiskin takana, kun en kehdannut pyytää niin kovia hintoja. Mitä tapahtui?

Tuli halpasalit, jotka romuttivat tuon kahden kategorian hinnoittelun ja alamme toimijat eivät ymmärtäneet, että se romuttui, koska uusien tulokkaiden palvelut oli karsittu minimiin. Palvelevat ihmiset - työntekijät - oli poistettu kuviosta ja monelle työntekijät muodostivat 30 % keskuksen kuluista, joten niihin oli helppo kohdistaa katse. Meillä olikin yht'äkkiä alle 30 euron saleja, 50-60 euron saleja ja yli 70 euron saleja ja disruptio oli valmis.

Miksi ensimmäinen kärsijä oli keskihintainen sali? On kahdenlaisia asiakkaita, hintaa ja laatua arvostavat. Laatua arvostavat olivat jo yli 70 euron saleilla, joten asiakasvirta valui 50-60 euron saleista alle 30 euron saleihin, halpaa hintaa arvostavien johdolla. Tämä aiheutti sen, että keskihintainen sali alkoi karsia palvelujaan, [lue: vähentää henkilökuntaa] joka tietysti muutti asiakasvirtaa niistä, palvelua tarjoaviin saleihin, palvelua arvostavien johdolla. Keskinkertaiselle ei jäänyt juuri mitään valttia pitää kiinni asiakkaistaan.

Keskinkertaisen olisi pitänyt pyrkiä lähemmäs premiumia tai vähintään säilyttää palvelutasonsa, selvitäkseen, koska hintakilpailussa on vain pääosin häviäjiä ja sen voittaa varsin helposti, kuten olen kirjoittanut lukuisia kertoja, vaikka tässä jo yli 10 vuotta vanhassa postauksessa.

Sitä en osaa sanoa, mihin katosi premium perinteiseltä kuntokeskusalalta Suomessa. Miksi premiumsalin statuksella toimineet eivät uskoneet palveluun? Miksi premium lähti hintakilpailuun, haluten voittaa siinä halpasalitkin? Se valinta tuntuu täysin järjettömältä. Mutta sen tiedän, että premium tulee takaisin. Uskon sen tulevan ensin TRIB3:n kaltaisten butiikkisalien muodossa, joissa pääsee toteuttamaan Palvelua, isolla P:llä. Ei ole asiakkaalle mikään kynnys maksaa 25 euron kertamaksu ohjatusta HIIT-treenistä, kun puitteet ja palvelu on parasta mahdollista.

Kannattaa kysyä itseltään, haluatko sinua palveltavan ja miten? Kummassa syöt mieluummin, fine dining vai fast food, vaikka joka päivä, jos sinulla on mahdollisuus? Kaikilla ei ole, mutta miksi yrittää tavoitella kaikkia asiakkaita, kun ensinnäkin niitä on vain kahdenlaisia, hintaa ja laatua arvostavia? Kumpia sinä haluat asiakkaaksi? Sinä päätät sen ensisijaisesti palvelunöyryydellä ja toiseksi hinnalla.

On helpompi selittää hinta kerran, kuin pyytää palvelua anteeksi koko ajan

keskiviikko 20. lokakuuta 2021

Oletko automaatiosi isäntä vai renki?

Kirjoitan ja puhun paljon asiakaspalvelusta - asiakaskokemuksesta - kuinka tärkeää se on, varsinkin palvelubisneksessä. Luen ja kuuntelen aiheesta tavattoman paljon, kymmeniä kirjoja vuodessa. Rekisteröin palvelukokemuksia joka paikassa, välillä jopa siten, että unohtuu nauttia olla asiakkaana. Liikunnasta liiketoimintaa -risteilyllä Mika D. Rubanovitsch puhui, kuinka asiakkaan pitää olla palvelukokemuksen keskiössä ja kuinka asiakkaan ja ihmisen pitää olla myös automaation keskiössä. Kuinka digitalisaation myötä myynnillisyyden arvo korostuu, asiakaspalvelun ja myynnin rajan hämärtyessä.

Olen vahvasti sitä mieltä, että kaiken sen minkä pystyy automatisoimaan, pitää automatisoida, mutta ihmistä ei sovi unohtaa. Kuten Rubakin puhui, automaation viimeinen lenkki on aina ihminen. Jos ihminen puuttuu automaation toteutuksesta, automaatiosta tulee helposti isäntä, sen sijaan, että sitä kontrolloitaisiin itse. Myynti on prosessina sellainen, johon kuuluu aina myös ihminen - ainakin kuntokeskusalalla. Prosessin viimeinen lenkki on aina myyjä ja jos myyjiä ei ole, niin jäät helposti prosessisi rengiksi. Ihminen on aina automaattista prosessia ketterämpi. Automatisaatio ei poista sitä, että kaupan syntymisen suurin este ja mahdollistaja on luottamus, joka on helppo tuhota jäykällä automaatiolla.

Automaatio palvelubisneksessä on vähän kuin tuli - hyvä renki, mutta vaarallinen isäntä. Automaatiolla pystytään parantamaan merkittävästi palvelukokemusta, mutta nähdäkseni ihmiset tekevät yhä ne wau-elämykset. Koneet eivät niitä tee, ainakaan vielä. Human to human -bisneksessä ei terminsä mukaisesti ole konetta. Liikunta-ala on vahvasti ihmisbisnestä, siitäkin huolimatta, että valmennusta ja liikunnan ohjaamista on vahvasti viety nettiin. Keskusteluissa digitalisaatiossa usein sekoittuukin palvelujen digitalisointi ja automaatio, jotka ovat kaksi eri asiaa. Vaikka palvelujaan ei digitalisoisi, voi silti prosesseja automatisoida.

Parasta kokemusta tarjoavat yritykset osaavat yhdistää ihmisen ja automaation. Automaatio voi pahimmillaan kääntyä pahasti itseään vastaan, kuten erään pankin asiakaspalvelu. Jono chattiin on poikkeuksetta 30-60 minuuttia, mutta automaatio pudottaa jonottajan pois 15 minuutin jälkeen. Jos jätät numeron, johon lupaavat soittaa takaisin, sieltä soittaa tovin kuluttua automaatti, joka pyytää odottamaan ja kuuntelet pahimmillaan puoli tuntia jonotusmusiikkia, ennen kuin tavoitat ihmisen. Automaatiosta on tullut isäntä, joka väistämättä ohjaa asiakkaita vaihtamaan tilinsä muihin pankkeihin. Mutta hei, säästettiin henkilöstökuluissa ja myynnin laskua selitellään markkinatilanteella, vaikka itse ammuttiin omaan polveen. 

Voit myös kokeilla, miten hyvin Finnairin asiakaspalveluun saa tällä hetkellä yhteyden. On bottia ja tsättiä ja tsättibottia, mutta asiakkaat jakavat negatiivisia kokemuksiaan somessa nyt, kun pitäisi saada haalittua asiakkaita takaisin lentomatkailun pariin. Eivät todellakaan tee siitä nyt helppoa.

Kuinka helposti sinun yrityksessäsi tavoittaa ihmisen? Keskusteletko sinä ennemmin ihmisen vai chatbotin kanssa? Entä asiakkaasi?

Tiedättekö, joka kerta, kun puhelinnauhoite kertoo minulle, että puhelusi on meille tärkeä, tiedän yrityksen kohtelevan asiakkaita vain numeroina. Jos se olisi tärkeä, vastaisivat välittömästi.

Vie kuukausia hankkia asiakas ja yhden vastaamattoman puhelun menettääkseen hänet

lauantai 16. lokakuuta 2021

Liikunnasta liiketoimintaa '21

Olipa mahtavaa nähdä alan toimijoita parin vuoden tauon jälkeen, kun lukuisten siirtojen jälkeen pääsi taas risteilemään Liikunnasta liiketoimintaa -risteilyllä. Kyseinen risteily on ehdottomasti kuntokeskusalan kuumin kohtaamispaikka, josta saa ihan joka kerta saavillisen ajatuksia ja työkaluja, tehdäkseen parempaa liiketoimintaa. Mustaan kirjaan tuli lisää rivejä ja pääkoppaan uusia ajatuksia.

On myös aina hieno nähdä uusia kasvoja, vaikka ihan näppituntumalta uskaltaisin väittää, että 80 % osallistujista ovat vakioväkeä, oikeastaan jo kalustoa tuolla risteilyllä. Mietin jonkin luennon aikana, että aika tolkuttoman monta kokemusvuotta istui luennolla, oppia ammentaen ja jakaen. En keksi yhtään syytä, miksi kukaan alan toimija jäisi pois risteilyltä, paitsi toki sairastuminen.

Liikunnasta liiketoimintaa -risteily on hieno konsepti, kaikkinensa ja voisin jopa äänestää tämän vuotisen mallin jatkoon, kun ei käyty maissa tutustumassa liikuntapaikkoihin, vaan oli Tukholmassaolopäivälle luentoja laivalla. Vaikka nuo tutustumiskäynnitkin ovat kivoja, silmiä avaaviakin, niin tämäkin malli tuntui toimivan ainakin omalla kohdalla. Puitteena en keksi kyseistä Ruotsin risteilyä parempaa vaihtoehtoa, oli ohjelma mikä tahansa.

Kiitos kaikille, joiden kanssa sain taas vaihtaa isoja ajatuksia ja pyörittää vielä isompia keloja. Perästä varmasti kuuluu, moneen suuntaan. Tykkään katsoa kulissien taakse ja nähdä ne yrittäjät, joiden käsissä tämä ala on. Tykkään kohdata ne yrittäjät ja alan toimijat ihmisinä ja risteilyllä nuo kohtaamiset tapahtuvat usein ilman kulisseja ja maskeja, illan pimenevien tuntien poistaessa niitä. 

Ehkä tänä vuonna vihdoinkin uskallettiin jopa yleisestikin puhua alan todellisista haasteista. Ehkä korona avasi tuota lukkoa ja jatkossakin osattaisiin puhua asioiden oikealla nimillä, ainaisen hyvinmenon kailottamisen sijaan. Vaikka menisi kuinka hyvin, pystymme olemaan parempia ja se tapahtuu usein oppimalla toisilta. Tartutaan jatkossakin haasteisiin yhdessä, kuten olemme koronankin aikana tehneet. Se vie alaa eniten eteenpäin ja tänä vuonna tuntui, että vihdoinkin olimme samassa veneessä, ihan konkreettisestikin.

Mika R. Rubanovitsch yksinkertaisti myyntiä, pistämällä asiakkaan keskiöön, Harri Gustafsbergin pysäyttäessä ajattelemaan ja Elastinen siivitti risteilijät yhteislauluun ja tanssiin, Hatsolon jatkaessa intoa seuraavana aamuna, monien muiden lisäksi. Tätä kaikkea ainakin minulla oli suuri ikävä. Hauskanpitoa. Keskuteluja. Väittelyitä. Ajatuksia. Iloa. Laulua. Tanssia. Ja tietysti pikkutuntien jatkoja ja sitä, että jokaisesta paikasta tulee poistettua viimeisenä, perinteisin menoin. Toki parempi viimeisenä, kuin kesken iltaa. Risteilyä seurannut 14 tunnin yöuni kertoi taas omaa kieltään. Onneksi on vajaa vuosi aikaa palautua.

Ensi vuonna risteillään 14.-16.9.2022 ja uskon, että ainakin tuo mainittu 80 % on varmasti mukana ja toivon, että 20 %:n porukasta mahdollisimman moni on yhä mukana, meidän kaikkien tuoden taas uusia tuttavuuksia mukana, hakemaan parasta mahdollista alan oppia. Yhdessä tätä venettä soudetaan ja minä ainakin olen mukana myös vuonna 2022, en tiedä, monettako kertaa.

Yksin olemme vahvoja, yhdessä pysäyttämättömiä

keskiviikko 6. lokakuuta 2021

Näkyvyydellä ei maksa laskuja

Minulta kysytään aika usein kaupallisesta yhteistyöstä. Konsultoitava keskus kysyy, onko siinä järkeä ja sellaista tekevät tarjoavat näkyvyyttä, rahaa tai palveluvaihtoa vastaan. Olen aina ollut - jo ennen someaikaa - varsin kitsas antamaan kenellekään mitään ilmaiseksi. Siihen on muutama syy.

Ennen someaikaa muutama urheilija kuvitteli, että pelkästään se, että hän treenaisi keskuksessamme, toisi meille asiakkaita. Siis siitäkin huolimatta, että emme edes olisi saaneet käyttää henkilöä markkinoinnissa. Olivat silloinkin väärässä. En usko, että yksikään ihminen tuo asiakkaita pelkällä olemassaolollaan. Olen aina myös halunnut, että urheilijat ja julkisuudessa olevat henkilöt saisivat treenata rauhassa, joten heidän valjastaminen markkinoinnin välineiksi olisi sotinut tätä ajatusta vastaan.

Aika on näkyvyyden suhteen tietysti nyt eri, kun erilaiset sosiaalisen median kanavat tarjoavat kaikenlaista kattavuutta, jota sitten ns. influensserit koettavat hyödyntää, ansaintatarkoituksessa. Olen yhä varsin kitsas näiden suhteen. Olen yhä sitä mieltä, että haluan tarjota paikan, jossa saa treenata rauhassa ja toki, jos siltä tuntuu ja tuotteemme sekä palvelumme on mainostamisen arvoista, niin sen saa tehdä, mutta täysin omasta valinnasta, ei kaupallisesta yhteistyöstä. Ja arvaa, kuinka hyvältä tuntuu, kun joku kymmeniä tuhansia seuraajia omaava kehuu julkisesti, ilman että siitä on maksanut yhtään mitään. Niinhän sen kuuluu olla. Ole niin hyvä, että palvelustasi tai tuotteestasi maksetaan ja sitä mainostetaan ihan orgaanisesti.

Influensserilla saattaa olla tolkuton määrä seuraajia, kymmeniä tuhansia. Jos ajattelen yhtä kuntokeskusta, niin yhä suurin osa, minkä tahansa kuntokeskuksen aktiivisista asiakkaista tulevat keskimäärin 7 minuutin matkan päästä, oli matka kävellen, pyörällä, julkisilla tai autolla. Kun mietit kaupallista yhteistyötä, mieti paljonko kyseisellä influensserilla on seuraajia juuri tuolta sinun keskuksen 7 minuutin ympyrän sisältä.

Et tee juuri mitään pelkällä näkyvyydellä, vaikka se kivalta tuntuukin. Näkyvyydellä et maksa yhtään laskua. Laskuja maksat maksavilla asiakkailla ja sille on syynsä, miksi aniharva influensseri suostuu sellaiseen diiliin, joka on riippuvainen hänen kauttaan tulevista asiakkaista. Valveutunut influensseri tietää, että niitä ei tule, vaikka näkyvyys olisi kuinka isoa.

Palvelunvaihto voi tuntua kivuttomalta, mutta siinäkin on edellä mainittu ongelma ja jokainen influensserin treenikertakin maksaa kuntokeskuksen yrittäjälle, kuten varmaan muistat. Palvelunvaihdossa on myös verotukselliset riskinsä, kun ainakin ymmärtääkseni myös palveluvaihdot ovat verotettavaa ansiotuloa. Ainakin moni influensseri kertoo mielellään, että tuokin on oikeaa työtä.

Tuloverolain mukaan työn tekemisestä saatu vastike on veronalaista. Työn tekemisestä suoritettava korvaus (vastike) on veronalaista ansiotuloa riippumatta siitä, maksetaanko se rahana vai työsuorituksena tai vapauttaako tehty työ tekijänsä jostakin hänelle kuuluvasta maksuvelvollisuudesta. Tuloverolain mukaan työstä korvaukseksi saatuja tuloja verotetaan ansiotulona sovitun vastikkeen laadusta ja määrästä riippumatta.

Joka tapauksessa ainakin kaikessa ilmaiseksi annetussa on iso ongelma. Ilmaiseksi annettua ei arvosteta. Jokainen ilmaiseksi annettu treenikerta on juuri sen arvoinen, minkä asiakas siitä maksaa. 

Kävin läpi yhden keskuksen koko historian promokerrat, koska fiksuna yrityksenä, kaikki promokerratkin löytyvät asiakashallintajärjestelmästä, jotta niitä pystytään tilastoimaan ja seuraamaan. Kyseisessä yrityksessä oli koko historian aikana annettu 4.252 promokertaa, eri kokoisina paketteina, erinäisistä syistä, joista varmasti jokainen on ollut ihan perusteltua.

Näistä kerroista 3.303 kertaa, siis 78 % oli jäänyt kokonaan käyttämättä.

Mitkä teidän luvut ovat? Seurataanko ilmaisten kertojen tai viikkojen käyttöä ja kuinka paljon niitä saaneista tulevat lopulta asiakkaiksi? Miksi teillä jaetaan niitä? Jos jakamisen tarkoitus on saada asiakkaita, miksi sitä lopputulosta ei tilastoida ja seurata?

Mikään ei vaikuta niin paljon, kuin ystävän suositus

keskiviikko 29. syyskuuta 2021

Vanhassa vara parempi

KF kertoi Instagramissa Yhdysvaltalaisesta ABC Fitness Solutions'in tekemästä, aktiivisille kuluttajille suunnatusta kyselystä heidän liikuntatottumuksistaan lähitulevaisuudessa. jossa ainoastaan 49 % kuntosaliharjoittelun lopettaneista tulee palaamaan kuntosaliharjoittelun pariin. Mielestäni tuo on erittäin hälyttävän pieni prosentti. Mitä olemme tehneet tyhmästi, jos lopettaneista vain puolet palaavat takaisin asiakkaaksi?

Leikitään vähän luvuilla. Oletetaan, että kuntokeskus X:llä oli maksavia jäseniä 1.000 kpl, ennen koronaa, vuonna 2019. Oletetaan, että kuntokeskus X:n asiakkaan maksama keskihinta on 50 euroa kuukaudessa. Oletetaan, että kuntokeskus X menetti koronan aikana 30 % asiakkaista, eli liikevaihto laski tuon 30 %. Asiakkaita lähti siis 300 kpl, vieden 15.000 euroa kuukausittaisesta liikevaihdosta, eli vuositasolla 180.000 euroa. 

Kuinka paljon sinulla on varaa menettää rahaa - joka kuukausi - ja silti pystyt maksamaan kaikki laskut? Onko sinun kiinteät ja muut kulut laskeneet koronan aikana 15 %, jotta hanskaat sohvalle jäävien menetyksen? KPMG:n tekemän selvityksen mukaan Suomessa jäsenmäärät ovat keskimäärin laskeneet 20 % vuodesta 2019. Kuinka paljon se on sinun keskuksessasi ja mitä jos vain puolet lähteneistä tulevat takaisin?

Kun vain puolet vanhoista asiakkaista palaavat takaisin, tämä tarkoittaa siis sitä, että kuntokeskus X tarvitsee 150 kpl uusia asiakkaita, jotta päästään samalle tasolle kuin oltiin ennen koronaa. Jokainen kuntokeskusyrittäjä tietää, paljonko aikaa ja resursseja vaatii saada 150 uutta asiakasta ja sen päälle vielä korvata vielä luonnollinen, kuukausittainen poistuma. Jos kuntokeskus X:n jäsenmäärä kasvaa nyt +10 kpl kuukaudessa, vuoden 2019 tasolle pääseminen kestää 15 kuukautta. Oletko huomioinut tämän ja sopeuttanut toimintasi sen mukaisesti?

Kun mietitään rahaa, yrityksen kustannuksia, ne tuskin ovat nyt olennaisesti laskeneet, vaikka monesta asiasta ollaankin leikattu. Kun asiakasvirta taas kasvaa, kulut palaavat helposti aiemmalle tasolle ja ehkä jopa sen yli, kun pitää alkaa lyhentää koronavelkaa, esimerkiksi mahdollisia vuokra- ja verorästejä. Kulut kasvavat, mutta asiakasmäärä niiden kuittaamiseksi on pienentynyt. Tämä on haastava yhtälö.

Mitä sinä olet tehnyt, pienentääksesi tuota kotiin jäävien prosenttia? Mitä luulet, onko sinun helpompi saada se vanha asiakas takaisin kuin hankkia uusi? Joka tapauksessa joudut tekemään molemmat. Nyt et voi levätä myynnin suhteen laakereilla, vaan viimeistään nyt sinun tulee olla kaikkiin vanhoihin asiakkaisiin aktiivisesti yhteydessä sekä terävöittää uusasiakashankinta huippuunsa. Muista kuitenkin, että tarvitset rahaa, et vain asiakkaita - ja tarvitset sitä nyt - joten ole erittäin tarkka antamiesi alennusten suhteen. 

Asiakaskokemus on tässäkin prosessissa merkittävässä asemassa. Uskollinen, erityisen tyytyväinen  asiakas ei ainoastaan tule takaisin, ei ainoastaan suosittele yritystäsi vaan vaatii ystäviensä tulevan myös asiakkaaksesi. Olisiko nyt aika hyödyntää näitä asiakkaita?

Tyytyväinen asiakas on paras bisnesstrategia

keskiviikko 22. syyskuuta 2021

Myydään kuntosali

No niin, tulit sitten alalle, perustit kuntosalin, pyöritit sitä aikasi ja nyt haluat siitä eroon, myydä kuntosalisi, kun ostajiakin näyttää olevan. Ja petyt, kun et saa sellaisia tarjouksia, kuin olet ajatellut. Itse asiassa, lukujen valossa yrityksesi arvo saattaa olla varsin lähellä nollaa, eli siitä ei kannata maksaa mitään, vaikka se onkin sinun lapsesi. Mutta ymmärrätkö miksi?

Lainaan vähän Janne K. Jääskeläisen ajatuksia, muokaten niitä oman kokemuksen kautta kuntosalitoimintaan. Jos oikeasti haluat katsoa, onko sinulla jotain myytävää, käy ja tsekkaa Jannen 300+ kohtaa.

Myyntikuntoinen firma on silloin, kun se tuottaa riittävästi tulosta ja kaikki paprut on hoidettu kuntoon asiallisesti. Sen lisäksi firmassa täytyy olla jotain ostettavaa. Firman täytyisi pyöriä ainakin suurimman osan ajasta ilman, että itse juokset vääntelemässä jokaista vipua ja vipstaakkelia. Harva ostaja haluaa hankkia firmaa, jonka menestyksen salainen kastike on yrittäjän selkähiki.

Niinpä. Jo tuosta voinet poimia syyt, miksi sinulla ei välttämättä ole mitään myytävää. Jos sinut - yrittäjän - poistaa yhtälöstä, mitä myytävää jää, jos koko tivoli on pyörinyt sinun ympärillä, sinun panoksellasi ja uhrauksilla? 

Pahimmassa tapauksessa olet aina sortunut tavoittelemaan kirjanpidossa nollatulosta, ostelemalla yritykselle (tai vielä pahemmassa tapauksessa itsellesi) kaikkea kivaa ja turhaa - liiketoiminnan kannalta - yrittäessäsi välttää voitosta maksuun lankeavia veroja. Kaupantekotilanteessa ne lankeavat sinun maksettavaksesi, pienempänä kauppahintana.

Olen ollut kaupantekotilanteessa, jossa myyjä kertoi kenkälaatikkoon tulleen rahaa ja perusteli sillä korkeaa hintapyyntöä. Pyysin tuomaan kenkälaatikon pöydälle, että katsotaan mitä siellä on, koska sehän kuuluu yritykselle ja näin ollen kauppaan. Ei edennyt se kauppa.

Kuntokeskus on myyntikuntoinen, kun:

  1. Yrittäjä on osannut tehdä itsestään arjessa tarpeettoman, ollen kuitenkin hyödyllinen.
  2. Yritys tekee oikeasti tulosta, ihan vähintään 10 % liikevaihdosta.
  3. Yrittäjä itsekin on nostanut tekemälleen työlleen palkkaa tai muuta selkeää palkkiota, joka myös vastaa tehtyä työmäärää.
  4. Yrityksen kirjanpito kestää kaiken päivänvalon ja yrityksessä noudatetaan lakeja ja sääntöjä sekä hyviä tapoja.
  5. Liiketilan vuokrasopimusta on jäljellä vuosia, ei kuukausia.
Muista, että vaikka oletkin rakastunut laitteisiisi, varsinkin kun olet ne jo mahdollisesti onnistunut maksamaan, niin ne voivat olla ostajalle arvottomia. Usein kuntosalikaupan jälkeen uudistetaan tilat ja laitekanta, joten vaikka laitteillasi olisi perusteltua käyttöarvoa, sillä ei välttämättä ole mitään merkitystä kaupan hintaan, ainakaan nostavasti. Laitekanta voi olla myös rasite, oli ne maksettu tai liisattu.

Muista myös, että kukaan ei maksa menneestä vaan kaupan hinnan määrittelee odotukset tulevasta, historian lukujen valoon peilaten toki. Kukaan ei maksa siitä, että olet polttanut kynttiläsi molemmista päistä ja uhrannut kaiken elämäsi yritykselle. Sillä ei ole ostajalle mitään arvoa ja kuten mainittu, jos se on ainoa, joka on yrityksen pitänyt pystyssä, niin miksi kukaan ostaisi lähtösi jälkeen romahtavan liiketoiminnan?

Ennen kuin istut yhteenkään neuvottelupöytään, tutustu ensin yrityksen arvonmäärittelyn eri tapoihin. Mitä tarkoittaa tuottoarvo ja substanssiarvo ja miten ne korreloivat yrityksen käypään arvoon. Voit myös tiedustella viimeaikoina kauppoja tehneiltä kaupan hintoja ja siten muodostaa jonkinlaisen mielikuvan markkina-arvosta. Tällä hetkellä, koronan jälkimainingeissa markkina-arvo on erittäin suurella todennäköisyydellä varsin alhaalla, tai ainakin sillä perusteella hintaa kammettaneen ostajan puolelta alemmas.

Huolehdi joka tapauksessa siitä, että yrityksesi on koko ajan myyntikunnossa. Jos olet ajatellut myydä yrityksesi muutaman vuoden kuluttua, myyntikuntoon laittaminen pitää aloittaa eilen, hoitaen nuo viisi kohtaa kuntoon. Ja vaikka et olisi myymässä, hoida ne silti kuntoon. 

Jos tilaisuus ei koputa, rakenna ovi