tiistai 26. huhtikuuta 2011

Foliohattuja jaossa

Kauhea kohu. Hirvittävä poru. Järkyttävää. Minuuteni ja koskemattomuuteni sekä oikeuteni on viety. Haastan kaikki oikeuteen.

Tuliko oikeasti jollekin yllätyksenä, että älypuhelimet tallentavat paikkatietoja? Nehän ovat tehneet niin käytännössä aina. Sen ei suinkaan pitäisi olla yllätys ainakaan niille, jotka ovat ymmärtäneet puhelimessa olevan GPS-paikannuksen mahdollistava ominaisuus. Sen ei pitäisi olla yllätys yhdellekään, joka on älypuhelimessaan käyttänyt jotakin paikannukseen perustuvaa ohjelmaa.

On mielestäni aivan selvää, että puhelimen rekisteristä saa paikkatiedot ulos. Näen sen ainoastaan positiivisena asiana, mutta minä en käykään hämärissä paikoissa. Seuraamalla minua Twitter'ssä, Facebook'ssa, Gowalla'ssa, Foursquare'ssa, Tumblr'issa, Path'ssä tai varjona perässä, näet suurimman osan paikoista, joissa kulloinkin olen. Minua ei paikannus häiritse. Minulla ei ole sen suhteen salattavaa. Ymmärrän toki, että kaikki eivät halua muiden tietävän, mitä harrastaa ja missä piireissä pyörii.

Nythän on nähtävästi niin, että paikkatiedot eivät lähde puhelimesta mihinkään, vaan ne säilötään vain laitteeseen (ja varmuuskopioihin). Näin ainakin kerrotaan, joskin muutakin epäillään Mitä sitten, vaikka ne lähtisivät puhelimen valmistajalle? Jos minun paikkatietoni auttavat kehittämään jotain palvelua, niin siitä vain. Selvää lienee se, että paikkatietoja tullaan käyttämään paikkatietoihin kohdennetussa markkinoinnissa, jota odotan suurella mielenkiinnolla. Muistatteko Minority Report -elokuvan kohtauksen ostoskeskuksesta? Ehkä tiedot on siksi laitettu entistä helpommin saataville.

Omat paikkatiedot ainakin Applen laitteesta saat näkyviin tällä aplikaatiolla. Saat myös kytkettyä paikkatallennuksen pois, niin halutessasi. Tosin tuolloin kaikki paikannusta hyväksikäyttävät aplikaatiotkin lakkaavat toimimasta kuten niiden kuuluu. Pois kytkeminen ei kuitenkaan lopeta nyt kyseessä olevien, ilmeisesti puhelinverkkolinkkeihin perustuvaa paikkatietojen kirjaamista. Ne tallentuvat yhä normaalisti. Jos kuitenkin pelkäät paikkatietojesi paljastuvan, voit ainakin salata varmuuskopiot. Jos puhelimen tiedot kiusaavat, Applen laitteessa niistä näyttäisi pääsevän eroo jailbreakin jälkeen asennettavalla ohjelmalla. Muista kuitenkin laittaa foliohattu ensin syvemmälle päähän.



On myös todettu, että kyseiset tiedot eivät läheskään aina vastaa todellisuutta, vaan ne voivat heittää jopa kilometreillä. Tämä lienee sekä hyvä, että huono asia, tilanteesta riippuen.

Aihe tuntuu joka tapauksessa olevan taas huikeaa draamaa. Yhdysvaltojen kongressissakin on herätty. Jopa Saksassa ollaan kysymysmerkkinä. Foliohattujen yhteiskunta on taas takajaloillaan isoveljen valvonnan alla. Toista on heristely silloin, kun ratkotaan rikoksia puhelimien paikkatietojen avulla. Onhan noista paikannustiedoista apua myös lasten seuraamiseen tai hunningolla pyörivän puolison paikantamiseen.



Helpoin tapa on päästä tästä ongelmasta eroon on tuhoamalla kaikki omat matkaviestimet ja lopettaa niiden käyttö kokonaan.

[Aiheeseen liittyen: Foursquare - Mikä se on? / Ilmainen Wi-Fi]

BTW Gowalla, Foursquare ja Facebook Places alkavat selvästi kiinnostamaan koko ajan suurempaa joukkoa Suomessa. Täällä rapakon takana varsinkin Foursquaren takaa saatat löytää ihan loistavia tarjouksia kirjautuessasi johonkin paikkaan. Törmäsin myös aplikaatioon, joka kirjaa sinut automaattisesti suosikkipaikkoihin ja myös ulos sieltä. Tuo data voisi olla mielenkiintoista kuntokeskusyrittäjän näkökulmasta. Saisi ainakin tilastoa siitä, kuinka pitkään keskimäärin asiakkaat viettävät aikaa keskuksessa. Näen paikkaan perustuvassa markkinoinnissa todella suurta potentiaalia. Potentiaalia on paljon, koska tämä markkintointikanava perustuu pitkälti vastaanottajan vapaaehtoisuuteen - ainakin vielä.


4 kommenttia:

Jokinorsu kirjoitti...

http://www.apple.com/pr/library/2011/04/27location_qa.html

Tuossa muuten Applen vastaus aiheeseen.

Kunto Kortilla kirjoitti...

Ja YLEn "käännös"

Anonyymi kirjoitti...

Herrat Suomen perustuslakia sorvatessaan vuosisadan alussa päättyivät ratkaisuun, että yksityisyydensuoja on vahva. Aikojen kuluessa ratkaisu on osoittanut ylivertaisuutensa.

Jostain syystä kun yritykset kasvavat riittävän isoiksi, ne katsovat olevansa asemassa, jossa ovat lain yläpuolella.

Sony oli sitä mieltä muutamia vuosia sitten, että DRM "haittaohjelma"voidaan tiputtaa asiakkaiden tietokoneisiin siitä heille kertomatta. Nyt sama pulju sekoilee nettimaailmansa heikon tietoturvan vuoksi. Ei asiakkaiden yksityisyys (tunnukset ja luottokortit) ole niin tärkeitä, että siihen kannattaisi hoitaa panostamalla siien riittävästi.

Apple on vaarallisella tiellä, kuten androidkin. Tiesitkö Sami, että osa android sovelluksista generoi data liikennettä vaikka ei ole kertaakaan käytänyt ohjelmaa?

Käyttäjä voi osaamattomuuttaan saada aikaan ison dataliikennemaksun ulkomailla. Minusta tuo on käyttäjän vhättelyä. Varsinkin kun tämä "tarpeeton" dataliikenne on juuri tuota paikkatieto ja mainosliikennettä.

Kimmo

Kunto Kortilla kirjoitti...

Kimmo,

Kiitos kommentista. Maailma tuskin tulee koskaan olemaan täydellinen. Sonyn moka vaati Sonysta riippumattoman rikollisuuden tapahtuakseen. Kaikki lukot ja suojaukset ovat rehellisiä varten. Rosvo keksii aina keinon päästä läpi.

Myös Nokian puhelin käy verkossa joka kuukausi, vaikka olen sulkenut siitä kaikki ohjelmat. En näe sitä kuitenkaan suurena ongelmana. Ulkomailla ollessa voi aina sulkea dataroamingin pois päältä.

Jos me oikeasti murehdimme kaikista mahdollisista uhista koko ajan, unohdamme elää. Eihän luottokortin käytöllekään ole mitään takuuta, etteikö sitä joku kopioisi. Tai kun käy nostamassa rahaa automaatista. Rikollisuutta saa pelätä kotonakin ollessaan, mutta onko siinä järkeä, on taas eri asia.

Isoissa firmoissa on aina se etu, että kun sonta on tuulettimessa, he siivoavat sen. Näin käynee Sonynkin kohdalla. Heillä ei ole vaihtoehtoja.