lauantai 2. huhtikuuta 2011

Rebel Spirit

Kävelin Dubaissa, Atlantis hotellin käytävällä, kun Via Rodeo -nimisen liikkeen näyteikkunassa olleet asusteet iskivät tajuntaani. Koin elämyksen jo liikkeen ulkopuolella. Sisältä ostin käytännössä kaiken, josta löytyi sopiva koko. Siisteimpiä vaatteita pitkästä aikaa, missään.

Kotiin päästyäni aloin vähän selvittelemään, että mikä tämä Rebel Spirit oikein on. Slogankin on
The Royal Way Of Life
Sehän sopii minulle kuin nakutettu. Kun vielä lisätään vaatteiden tageissa oleva teksti:
Rebel Spirit was created as a reaction to the bland. We do not follow the trend nor set it. Our goal is to define life by creating an image that expresses individuality.
olen ihan myyty. En halua olla tavallinen. En jumankauta ole tavallinen! En minäkään halua seurata tai luoda trendejä. Haluan olla sitä, mitä olen, piti ympäristö siitä tai ei. Haluan herättää hämmennystä. En ole seinäruusu. En ole koskaan ollut.


Minäkin olen Rebel Spirit, villi ja kapinoiva sielu. Minun näköiseni juttu. Siitä se ajatus sitten lähti. Siksi otin hetken mielijohteesta yhteyttä Kaliforniaan, päämajaan. Muutamia yhteydenottoja täytyi ottaa, ennen kuin minun tajuttiin olevan tosissani. Hetkeä myöhemmin olimme maahantuojia ja ensimmäinen tilauksemme oli jo matkalla.
Saimme ensimmäisen lähetyksen torstaina ja FedExin seurannan mukaan toisen lähetyksen piti tulla perjantai-iltaan mennessä. Se mennee kuitenkin maanantaille. Nyt saapuneet paidat ovat jo hyllyssä ja aloitamme myyntipaikkojen kartoittamisen. Emme taida lähestyä lainkaan perinteisiä vaateliikkeitä, vaan haemme erikoisia myyntipaikkoja. Onhan kyseessä Rebel Spirit, joka ei etene kaavojen mukaan.


Luuletko, että sinulla olisi riittävän erikoinen myyntipaikka tuotteillemme? Kokeile onneasi ja ota yhteyttä. Seuraava tilauksemme lähtee jo ensi viikolla. Ehditkö siihen mukaan?


Mietimme myös, pitäisikö tuotteiden ostamisellekin asettaa jotain ehtoja. Tuotteita ei saisi ihan kuka tahansa, vaan sinun pitäisi olla esimerkiksi rekisteröitymisen kautta hyväksytty ostaja. Kuluttajan pitäisi siis anoa ostolupaa, ostaakseen tuotteita. Ostajan pitäisi täyttää Rebel Spirit -henkisyyden vaatimukset. Tämä oli mielenkiintoinen ajatusleikki.

Miten sinä toisit Rebel Spirit'in markkinoille? Hyvästä ideasta sinäkin voit päästä nauttimaan Kuninkaallisesta Elämäntavasta.

[ Aiheeseen liittyen: Myyntikirje, osa 1 / KMB ]

BTW Maailma on täynnä erilaisia juttuja, joita voisi rahdata meidän suomalaisten iloksi. Tämä on meidän päänavauksemme. Tulette törmäämään vielä lukuisiin muihinkin tuomiimme tuotteisiin. Se on varma. Olen suunnitellut tätä jo kohta kymmenen vuotta. Nyt siihen on vihdoinkin löytynyt aikaa ja resursseja. Ehdotuksiakin otamme vastaan.

16 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kuvat eivät tee lainkaan oikeutta tuotteille. Ovat livenä monin verroin hienompia. Täytyy tulla ostoksille.

Anonyymi kirjoitti...

onko tämä merkki ottanut mallia taikka yrittääkö matkia ed hardya?

Sami Hurme kirjoitti...

Kuvista olen samaa mieltä. Tuotteet ovat kuvia huomattavasti hienompia.

On ihan ymmärrettävää, että tulee mieleen Ed Hardy, jos ei ole kuin nähnyt Hardyjä, eikä ole tutustunut tähän asustegategoriaan paremmin. Vielä lähempänä on Christian Audigierin oma linja, joka sekin poikkeaa hänen Ed Hardy-linjastaan.

Minulla on kaapissa aika paljon Ed Hardyä ja nykyään varsinkin CA:ta, mutta ne eivät ole säväyttäneet, kuten Rebel Spirit teki heti ensinäkemältä.

Anonyymi kirjoitti...

hienoja, mutta mistä niitä resursseja on nyt löytynyt?
Sanoppa markkinointi-ihmisenä mutu-tuntuma paljonko kate pitää olla jotta homma kannattaa?
Ei silti on noi niin poikkeuksellisia että minäkin voisin ostaa jos sopivassa paikassa myydään ja sellainenhan on: kaikkien festareiden sisäänpääsyn tuntumassa, kyytipoikana saa ostaessaan tuotteen jääkaapista kylmän vesipullon (pienen tietenkin).

Sami Hurme kirjoitti...

Resursseja on vapautunut siitä, kun on saanut nykyiset liiketoiminnat rullaamaan. Se antaa fyysisiä, psyykkisiä ja varsinkin taloudellisia mahdollisuuksia toteuttaa juttuja.

Meidän tapauksessa kannattavuutta löytyy heti, jos jää katetta. Tuollaisen maahantuonnin aloittaminen yksinään, ilman muuta liiketoimintaa, olisi huomattavasti rankempi juttu, kuin meidän tapauksessa, jossa pystymme hakemaan synergiaetuja toiminnoistamme.

Jos odotit minun kertova, millä kerron sisäänostohinnan, niin en kerro. Kertoimista on aika selkeä käsitys.

Festareilta voi hyvinkin löytää Rebel Spiritin, joskaan en ole vielä ihan vakuuttunut, että se on oikea paikka.

Anonyymi kirjoitti...

Merkkivaatteiden katteet yleisesti pyörii 40-50% paikkeilla. Se on sitten eri asia miten myyjä saa hinnan diilattua maahantuojan/tehtaan kanssa ;)

Anonyymi kirjoitti...

Onneksi olkoon Sami. Hattu päästä ihmisille jotka toteuttavat unelmiaan. Muista kuitenkin hoitaa jo olemassa olevat työt...

Muutama kommentti:
- festarit. Joo, jos sellaisesta tykkää. Mutta onko RS jotain enemmän kuin "mutalätäkössä istuva rokkari"? Minulle EH on täysin no-go, koska määrätyt julisuuden henkilöt käyttää sitä (sorry vaan).
- jos onnistut levittämään sinussa jo olevaa "innostusta" niin pidä huoli, että tuotetta ei riitä kaikille. Pidän ajatuksestasi antaa "ostolupia" oikeille ihmisille, silloin täytyy olla kuitenkin "munaa" olla antamatta lupia vaikka liikevaihto houkuttaisikin...
- voisiko esim. vain tuotteen FB kavereille kertoa myyntipaikoista ja ajankohdista? Päivä siellä, toinen täällä - ei liikaa "kiinteitä aina auki olevia myyntipisteitä"...

Joudut tietenkin päättämään haluatko "kaiken ja heti" vai onko tämä mielenkiintoinen harrastus jossa voi kokeille eri myynnin ja mrkkinoinnin kikkoja. Päämiehellä voi tietenkin olla jotain tavoitteita myöskin...

Anyway, todella mielenkiintoinen hanke. Täytyy yrittää keskittyä nyt omaan duuniin, vaikka tuo sinun projektisi ideointi olisikin nyt paljon mielenkiintoisempaa. Katsotaan jos vaikka saisin kasattu muutkin ajatukseni jossain vaiheessa.

tsemppiä,

Jappe

Sami Hurme kirjoitti...

Jappe,

Kiitoksia kommenteista. Lypsävän lehmän ruokinnasta pitää ensisijaisesti huolehtia. Se on se, joka mahdollistaa muita juttuja.

Festareista olen vähän samaa mieltä. Ehkä unohdan sen samantien.

On totta, että EH mahdollisesti henkilöityy erikoisiin kasvoihin. Se ei välttämättä ole hyvä asia, jos kasvot ovat erityisen paljon negatiivisia ajatuksia herättävät.

Mietin tosiaan, että tiettyä mallia tuodaan aina vain pieni määrä. Tällöin ei ihan jokaisella ole samanlaista paitaa päällä kadulla. Katsotaan nyt.

Käy taas kahvitauolla ideoimassa. Se pitää mielen virkeänä ja auttaa niissä omissa hommissakin. Ajatusleikeistä on aina hyötyä, varsinkin silloin kun sitä harrastaa oman ydinosaamisen ulkopuolella.

Anonyymi kirjoitti...

Kahvia en juo vaan sitä sinun jo hylkäämääsi Pepsi Maxia...

Anyway, nyt jo ehdin käymään yrityksen nettisivuilla joten ymmärrän paremmin mistä on kyse.

Hyvä, että olet noista festareista samaa mieltä. Mielestäni se veisi uskottavuuden, tai no, eihän ne kaikki festarit ole samalle kohderyhmälle suunnattuja..

Oletko jo miettinyt kohderyhmää? Siis muita kuin sinun salilla kävijöitä. Minulle tuo ei ihan heti avaudu. Tuossa on mielestäni yhdistelmä rock/katu/"babe"/motoristi ja muuten vaan "tough guy" imagoa. Löydä nyt siitä sitten jokin yhteinen nimittäjä. Kaikkia et kuitenkaan tavoita...

Haluatko lähteä Turusta käsin valloittamaan maatamme vai yritätkö kattaa suurimmat kaupungit kertaheitolla? Ehkä kannattaisi aloittaa "pienesti" ja antaa sanan kulkea, samalla ei sinulla sitoudu liikaa pääomia varastoon.

Jonkin/joidenkin ihmisten "sponsorointi" on tietenkin helppo tapa saada julkisuutta mutta siinä vaan pitää olla niin hiton tarkka kenet valitsee. Löytyisikö joukkuelajeista joku sopiva laji/joukkue?

Turusta kumpuaa "jatkuvasti" hyvää musiikkia. Löytyisikö siltä sektorilta hyvää sanansaattajaa?

Helppoahan näitä ajatuksia on heitellä kun ei ole omia rahoja hommassa kiinni. Uskon kuitenkin, että sinulta löytyy ideoita enemmän kuin riittämiin. Nyt vaan rohkeasti kokeilemaan!

T: Jappe

Anonyymi kirjoitti...

Jos löytyy valikomista pikepaitaa sekä shortseja tietyin edellytyksin, niin voisin jopa harkita golfkentälle laittavani päälle.

Olen joskus ihmetellyt sitä, että koska tulisi ensimmäinen pahapoika golfaaja ammattilaiskentille. Vaikka John Daly on päihderiippuvainen ja peliriippuvainen ja Tiger on muuten sotkenut elämänsä, niin silti ovat aika normijamppoja olemukseltaan. Tiedän toki, että kiertuesäännöt rajoittavat.

Uuden yrittäminen aina kova juttu. Pisteet siitä.

Sami Hurme kirjoitti...

Jappen kanssa samaa mieltä kohderyhmäanalyysistä, ja paljon muustakin. Minäkin näen tuotteessa selvän taffin imagon ja vielä sillä lisäyksellä, että haluaa erottua joukosta.

Puskaradion näen parhaimpana markkinointikanavana. Siihen yritän löytää jonkinlaista koukkua. Pari ajatusta on mielessä.

Sponsoroinnista olen myös samaa mieltä. Henkilöt pitää valita tarkkaan. Musiikista ja urheilusta pitäisi löytää henkilöitä, jotka kulkevat vähän omia polkujaan eivätkä nöyristele, mutta eivät silti aiheuta tuksureaktioita.

Jos harrastaisin golfia, minua katsottaisiin varmasti kieroon kentillä. En ole oikein koskaan osannut nöyristellä pukukoodin edessä. Tekee aina mieli pukeutua täysin päinvastoin.

Petri kirjoitti...

Mahtavaa!

Itselle tuo päivitetyiltä GNR-paidoilta näyttävä mallisto ei ainakaan tässä näytöllä heti auennut, mutta mahtavaa, että joku ottaa riskin korjatakseen paikallisen tarjonnan. Jo aikanaan ihmettelin Zoo Yorkin kanssa samaa, se tosin korjattiin alle vuodessa ja kun Jere Karalahdelle vielä saatiin ZY:n huppari päälle oikeuteen, niin myynti oli sillä selvä.

Itselläkin on vielä pöytälaatikossa vaateliikeidea, jota ei tässä maassa ole näemmä jaksettu toteuttaa. Kiirettä en silti jaksa pitää ja pääoma (ja aika) puuttuu, mutta mikäli tilaisuus koittaa, voin hyvinkin harkita asiaa. Sama perusta käytännössä, niukkuudella kiinnostavuuteen.

Ja tuossa festariasiassa tosiaan samaa mieltä muiden kanssa; vaikka festareilla eletäänkin kapinalliselämää, ei se ympäristönä tue vähänkään arvokkaampien vaatteiden myyntiä. Ei se toki sitä estä, että siellä olisi näkyvyyttä, mutta myyntikoju ei ole sama asia.

Osta (tunnettu) rokkibändi verkkokaupan livestreamiin keikalle ja jaat festareilla asiasta tiedotteita :) En tiedä, onko kukaan (tässä maassa) tehnyt tuolleen ja mitä vaatii teknisesti, mutta tuskin se mikään amerikantemppu olisi. Toki bändistä ja tekniikasta syntynee kuluja, mutta olisipa tempaus. Lupaan katsoa keikan, jos joku sitä tarjoaa.

Tsemppiä harrastukseen, vaikka se Twitterin käyttöä häiritseekin :)

Sami Hurme kirjoitti...

Moi Petri,

Jännä, että mainitsit juuri GNR:n. Olen nappulasta asti tykännyt Axl:n vaatetuksista.

Huomenna tulee omat telineet mallistolle, joten salilla pääsee niitä paremmin hiplaamaan.

Livestreemaus voi tässä kohtaa olla vielä kaukainen ajatus.

Nyt katsomaan Twitterin tarjonta tältä päivältä.

Anonyymi kirjoitti...

Kipper on rebel, jos kukaan. Ei kysele, ei kumartele.

Sami Hurme kirjoitti...

Hmm... Kysytäänpä.

Jari Nikkola kirjoitti...

Yhden managerin nimen jo annoinkin, siitä voisi rokkipuolella lähteä. Itse asiassa hänen pääasiakkaidensa (ei Katri Helena) päällä nuo vetimet voisivat olla kuin tarkoitukseen tehtyjä.

Sporttipuolen jannut, jotka ovat suosittuja ja "rebellious"? Tiukempi keissi, Jonne Virtasen kokoja ei taida löytyä...