sunnuntai 1. toukokuuta 2011

Haistakaa... - Creed

Yksi oman elämäni tunnistettavimmista tuoksuista on Abercrombie&Fitch-vaatemerkin Fierce. Se tuoksu, jonka haistaa jo kaukaa liikkeen ulkopuolella. Se tuoksu, jonka johdolla me paikansimme taannoin A&F-liikkeen Lontoossa. Minulla on tuota hajua aina kaapissa. Sitä tulee aika usein käytettyä. Ainoa tuoksu, johon ympäristökin reagoi aika usein, tunnistaen tuoksun. Siis sellaiset, jotka ovat käyneet A&F:ssä.

Minä haluaisin, että M&M:llä olisi vastaavasti tunnistettava tuoksu kuin A&F:llä. M&M miehille ja naisille olisi aika viileä juttu. Mikä näille tuoksuille pitäisi laittaa nimeksi? Tutkin jo omia tuoksuja tekevien yhtiöiden sivujakin. Oman hajun rakentaminen on ihan mahdollista. Eiköhän me sellaiset jossain vaiheessa tilata.

Minulla on ollut oikeastaan aina jonkinlainen fetissi tuoksuihin. Lentokenttien parfyymikaupat tulee aina koluttua läpi. Olen aika hyvin kärryillä hyvistä ja suosituista tuoksuista, myös naisille. Viimeisimpiin ostoksiin kuuluvat juuri markkinoille tullut Pradan Amber pour homme Intence, nimen omaan tämä uusi Intence-versio ja Gucci by Gucci sekä molemmat Dolge&Gabbana The One -uutuudet -  siis niistä, joita voin suositella meille miehille. Myös Armani Code, vanhempana tuotteena kannattaa pitää mielessä. Ostan harvoin toista settiä samaa tuoksua, mutta Code on löytänyt tiensä kaappiini toistamiseen.

Olen katsellut sillä silmällä jo pitkään merkkiä Creed. En ole raskinut ostaa, kun ovat hieman hintavia. Sain nyt Neiman Marcus -tavaratalossa perusteellisen perehdytyksen Creed-maailmaan. Aivan uskomattoman hieno hajukierros tällaiselle hajufriikille. Monen hajun taustalle on vielä rakennettu tarina. Hajuja voi myös yhdistellä, jolloin aukeaa taas uusia ulottuvuuksia. Kerrassaan hienoa. Ymmärrän nyt hieman hintalappuakin. Myyjäkin tiesi, mitä teki. Oli ilo ostaa.

Creed on ollut olemassa jo vuodesta 1760. James Henry Creed perusti Lontoossa the House of Creed -nimisen yrityksen, joka pääsi nopeasti Englannin hovin suosioon. Kuningatar Victoria nimitti Creed'in hovin viralliseksi toimittajaksi. Nopeasti myös muut Euroopan hovit vannoivat Creed'n nimeen, Napoleon III:sta Espanjan kuningatar Christinaan.

1854 the House of Creed muutti Pariisiin. Erittäin valikoidun asiakaskunnan myötä Creed pystyi luomaan yksilöllisiä parfyymeitä, kaikki käsityönä. Vuosien saatossa Creed'n perheyritys on luonut yli 200 yleellistä tuoksua. Yritystä johtaa nykyään Olivier Creed, jo kuudennessa polvessa, Erwinin seuratessa jo perässä.

Creed on vielä nykyäänkin Englannin hovin "virallinen" hajustaja. Minäkin ostin Royal Water'ia, joka on tehty prinsessa Dianan toiveesta, hänen lapsilleen. Pitihän sitä jotain kunikaallista ostaa tässä häähumussa. Olimmehan kuitenkin Lontoossa kuninkaallisena hääpäivänä. Eihän sitä muun hajuisena kehdannut kulkea. Mahtoikohan Williamilla olla tätä tuoksua hääpäivänä?

Mukaan tarttui myös kaksi muuta tuoksua, Aventus ja Green Irish Tweed. Seuraavalla kerralla pistäydyn varmasti samalla tiskillä vertailemassa hajuja. Olen melko varma, että ainakin pari ehdokasta tarttuu silloinkin matkaan.

[Aiheeseen liittyen: Kasvohoitoa]

BTW M&M Kuntotalossa on tuoksunut iltaisin, vaikka ominaistuoksua ei vielä olekaan. Oletko huomannut? Meillä on muutamia tuoksutraakkipuita, myös Lohikäärmepuu-nimellä tunnettuja. On aika harvinaista, että sellaisen saa kukkimaan Suomessa. Vihermaailma, joka huoltaa kasvimme, on saanut meidän kasvimme kukkimaan aika ajoin. Nyt yksi niistä on taas kukkinut. Kukkien tuoksu on varsinkin iltaisin aika voimakas. Tuoksua ei oikein voi olla huomaamatta, kun astuu sisään keskukseemme. Mitä mieltä olet, voisiko meillä olla oma tuoksu?


Kiitoksia Artulle informaatiosta tuoksutraakkipuuhun liittyen. Emme todellakaan tienneet kukinnan olevan erityisen harvinaista.

8 kommenttia:

Jari Nikkola kirjoitti...

Ottaen huomioon, että jengillä on astmaa ja allergioita nykyään melko hämmästyttävän paljon, niin kuinka järkevää tuoksujen tuominen julkisiin tiloihin lopulta on? Idea sinällään on hyvä mutta mitenkä lienee käytännön toteutuksen laita? Rupeaako M&M kirveltämään silmiä kuin pullollisen hajuvettä päälleen kaatanut Siwan kassa? Onko treenatessa ihan paras näköala kuitenkaan vedellä sisäänsä keinotekoisia hajusteita?

Toni Claren kirjoitti...

Tosiaan komppaan Jaria, itselläni on aika paha allergia ja pitäisi välttää kaikkia kukkivia vehkeitä ja mielellään vahvoja tuoksuja. Tämä tietysti korostuu kun urheilee!

En lähtisi kikkailemaan hajujen kanssa, ellei ole 100% varmaa ettei aiheuta mitään allergisia oireita :).

Anonyymi kirjoitti...

M&M:n oma tuoksu olisi luonnollisesti nimeltään Move.

I am a man. I move. I am M&M.

Sami Hurme kirjoitti...

Jari ja Toni ovat yhden asian ytimessä, josta lisää seuraavassa postissa. Toivoinkin, että joku ottaa tuon esiin, niin saan kätevästi jatkoa tähän postiin.

Anonyymin ehdotus laitetaan korvan taakse. Lähetämme pullon, jos päädymme käyttämään tuota. Onko lisää ehdotuksia?

Petri kirjoitti...

Jari ja Toni ovat tosiaan asian ytimessä, mutta jos toinen äärivaihtoehto on kitkerä sukkahien hajuinen sali, niin tuskin sitä kauaa katselevat allergikotkaan.

M&M:n väljät tilat ovat toistaiseksi hoitaneet homman, eli hajusteita ei ole tarvittu, eikä myöskään ole tarvinnut kärsiä kuin itsestään siellä käydessään.

Jos joku odor managementiin erikoistuneempi osaa avata tuota hieman, niin arvostan toki. Itsekin sesonkiallergikkona olen kesäisin selvästi herkempi eri hajuisteille, vaikkei se henkeä viekään. Kaikilla ei taida ihan noin hyvä tuuri olla tuossa, niin en minäkään hajusteiden käyttöä jaksa puoltaa kuin kosmetiikkaosastojen lähettyvillä.

Yhtenä hajunpoistajana salilla voisi toimia myös, jos palkkaatte tämän vuoden Idols-kokelaita sinne ympärivuotiseksi keikkajengiksi. Niin hajutonta porukkaa ei löydy edes steriilistä tilasta.

Anonyymi kirjoitti...

toivon ettei salille tule mitään tuoksua.jo kaupan hajuvesi osastolla alkaa pää särkemään,jos siellä joutuu liian kauan asioimaan.

eikä sali/jumppa tilat haise pahalle,eikä ainakaan naisten pukutilat.

Anonyymi kirjoitti...

Kunhan Timo Nummelinin pelikamojen alla pidetyt vaatteet vain kielletään, niin salilla ei pitäisi olla hajuongelmia.

Numpan sukat jäi kuivuttuaan pystyyn ja T-paidasta pystyi ottamaan henkarin pois ilman minkäänlaista muutosta paidan malliin.

Summa summarum: Peskää vaatteenne, jos käytte ihmisten ilmoilla.

Sami Hurme kirjoitti...

Kysehän ei ole tilojen tuoksuttamisesta, vaan meidän oman, M&M-tuoksun tekemisestä. Tuoksun, jota asiakkaat voivat ostaa ja käyttää salilta lähtiessään.

Onhan meillä nytkin dödöt tarjolla asiakkaille. Jatkossa ne vain olisivat meidän omaa merkkiä.