Kaiken maailman bisneksiä - Ciderhouse Oy

Omilla hoodeillani, Littoisissa, tehtaillaan siideriä. Tai no oikeasti vain toimisto on Littoisissa ja varsinainen tehtailu tapahtuu Tuorlassa, Varsinais-Suomen Maaseutuoppilaitoksen tiloissa.


Mahdollisesti Suomen pienimmän siideritehtaan johtaja, Jenni Silvennoinen, on saanut oppinsa isältään. Kuten Jenni kertoo sivuillaan, jotkut perheet veistävät puuveneitä, toiset vääntävät pläkkipeltiä, mutta he yrittävät vangita pullon henkeä.


Suomen Panimoliiton sivuilla kerrotaan siiderin historiasta seuraavaa:

SIIDERI ON SAANUT ALKUNSA EUROOPASSA

Ennen Kristuksen syntymää suurta osaa Ranskaa, Saksaa ja Pyreneiden niemimaata asuttaneiden kelttien väitetään oppineen pitämään siideristä jo useita vuosisatoja ennen ajanlaskumme alkua. Kelttiläisille omena oli pyhä hedelmä ja heidän mytologiassaan sillä oli myös oma jumalansa.

Ajanlaskumme alun tienoilla siideri oli tuttu myös Rooman valtakunnassa, ja roomalaisten kerrotaan levittäneen valloitusretkillään siideriaatetta edelleen. Juoma oli legioonalaisille varsin tuttu, koska myös osa palkasta maksettiin siiderinä.

Etelä-Espanjaa asuttaneiden islaminuskoisten maurien taas kerrotaan keksineen tehokkaan keinon saada mehu irti omenasta, kun omenoita alettiin puristella oliiviöljyn valmistuksessa käytetyillä laitteilla.

Varhaisia kirjallisia mainintoja siideristä löytyy esimerkiksi Raamatusta ja keisari Julius Caesarin muistiinpanoista. Keskiajalla luostarit olivat juomakulttuurin kehittäjiä. Munkit olivat kuitenkin närkästyneitä siiderin yleistyvästä väärinkäytöstä: 1300-luvun Englannissa lapsia kastettiin siiderillä.

1600-luvun alkuun mennessä siiderin vankimmiksi tukialueiksi olivat muodostuneet Pohjois-Ranska ja Englannin etelä- ja länsi, koska siellä siideriomenat menestyivät hyvin. Viinirypäleiden viljely ei näillä alueilla onnistunut yhtä hyvin kuin omenoiden, joiden kasvattaminen käy hivenen viileämmässäkin ilmastossa.

Englannissa kansallisena ylpeydenaiheena pidetystä siideristä kehkeytyi 1800-luvun alussa myös terveysjuoma. Sen väitettiin tuovan helpotusta mm. kihtiin, päänsärkyyn, reumaan ja vatsavaivoihin. Siideriä käytettiin jopa haavasiteissä.

Teollinen tuotanto käynnistyi 1800-luvulla

Napoleonin hävittyä Waterloon taistelun 1815 parempiosaiset englantilaiset alkoivat kuitenkin vähitellen päästä uudelleen tuontiviinien makuun, jolloin siiderin juojia alettiin pitää köyhinä tai vähintäänkin maalaisina. Tästä otsamerkistä siideri vapautui lopullisesti II maailmansodan jälkeen, kun juoma alkoi uudelleen hurmata myös kaupunkilaisia.

1800-luvun lopulla siiderituotanto kehittyi Euroopassa teolliseksi, mutta Suomessa varsinainen valmistus käynnistyi vasta vuonna 1962.

Vuoden 1995 alussa voimaan tullut alkoholilaki käynnisti siideribuumin Suomessa. Tuolloin enintään 4,7 tilavuusprosenttia alkoholia sisältävät siiderit tulivat myös vähittäiskauppojen hyllyille, kioskeihin ja keskiolutravintoloihin. Samalla siideri alkoi saada ystäviä entistä laajemmasta kuluttajajoukosta. Aiemmin juoman katsottiin lähinnä kuuluvan naisten laseihin, mutta viime vuosina kuluttajaprofiili selvästi miehistynyt.

Hartwallin sivujen mukaan suomalaiset ovat siiderikansaa.

Suomi on siiderin kulutuksen kärkimaita maailmassa, vain Irlannissa nautitaan siidereitä enemmän kuin Suomessa. Suomessa nautitaan siideriä noin 11 litraa henkilöä kohden.

11 litraa on aika paljon.


Jennin tarina juontaa juurensa Hartwallin Kaarinan tehtaan lakkauttamiseen. Tehtaalla töissä ollut isä perusti pienpanimon, jonka Jenni osti isältään, isän jäädessä eläkkeelle vuonna 2007. Kesäkuun Hesarissa Jenni kertoo vuosituotantonsa olevan noin 15.000 litraa. Jenni veikkaa koko vuosituotantonsa syntyvän kilpailijalta puolessa tunnissa. Siinä on hieman kurottavaa tai ainakin tavoiteltavaa, jos aikoo oikeasti laittaa kapuloita isoihin rattaisiin. Se nyt tuskin on Jennin mielessä. Ainakaan vielä.


Siiderin nimeäminen omalla nimellä kertonee jotain yrittäjän rohkeudesta ja varsinkin uskosta omaan tuotteeseen. Kuka uskaltaisi tehdä huonoa tuotetta omalla nimellään ja kasvoillaan? Virkistävä poikkeus kaikessa nimeämiskulttuurissa, jossa pyritään keksimään mitä nokkelampia nimiä. Tuskin tuo on minkään mainostoimiston ehdotus ja ehkä pidänkin siitä juuri siksi.


Jos satun olemaan sillä päällä, että sattuisin juomaan alkoholia, se olisi ensisijaisesti siideriä. Joku breezerikin käy, mutta siideri on mieluisin vaihtoehto. Jos jotain jäykkää on pakko juoda, vodka sekoitettuna laimeaksi tipahtaa, muutaman maustetun viinan lisäksi. Se siis minun äijämäisyydestäni.


Jennin bisnekseen törmäsin Facebookissa. Kaverini oli ostanut Jennin siideriä ja ylisti sitä. Piti itsekin käydä ostamassa pullo, jotta pystyin kirjoittamaan tämän. Kaikki hyvät kirjoituksethan ovat taiteilijamaailmassa syntyneet päihteen vaikutuksesta. Piti siis kokeilla.


Jenni on jyvällä juomansa suhteen. Jennin siideri maistuu oikealta. Siitä puuttuu yksi siiderille tyypillinen maku - teollinen. En ole koskaan ymmärtänyt, miksi sitä makua pitää lisätä siidereihin. Ei taida Jennikään ymmärtää.


[Aiheeseen liittyen: K99 ]


BTW Mielestäni liikenteessä voisi ihan hyvin olla nollatoleranssi alkoholin suhteen. Mielipiteeni taas vahvistui, kun katselin tätä, vaikka tuskin näihin tapahtumiin onkaan alkoholilla mitään osuutta - ainakaan kaikkiin. Varoituksena lienee paikallaan, että video ei ehkä sovellu heikkohermoisimmille lukijoille.