Racessa pitää varautua kaikkeen, syvämeren sukelluksesta avaruuskävelyyn. Kaikki tuolta väliltä on siis mahdollista. Ekakertalaisilla voi välillä olla asusteongelmia, mutta pidempään mukana olleet osaavat jo varautua riittävästi.
Perinne sai alkunsa jokunen vuosi sitten, kun Amazing Race alkoi töllöttimessä. Me järjestimme henkilökunnalle oman kisan, jossa liikuttiin kaupungilla, etsien suurinta tonttulakkia, korkeinta kuusta ja M&M Kuntotalon juuria.
Kilpailu päättyi tuolloin viimeiseen taisteluun, joka käytiin Megazonessa. Yritän aina järjestää tapahtuman, joka olisi mahdollisimman monelle työntekijälle täysin uusi kokemus. Megazone oli monelle uusi kokemus.
Seuraavana vuonna M&Mazing Race käytiin radalla, tarkemmin kartingradalla. Jälleen valtaosalle uusi kokemus. Kaikilla työntekijöillä ei ollut edes ajokorttia, joten tilaisuus oli yllätyksellisen onnistunut. Radalle reissasimme FC Interin bussilla. (Tiesitkö, että bussi on Aerosmithin vanha keikkabussi?)
Viime vuonna toteutimme osaa miehen unelmapäivästä. Limusiini haki työntekijämme M&M:ltä. Limusiinissa kilisteltiin tietysti kuohuvaa, kun suuntasimme kaupungin parhaimmalle golfkentälle, Hohtogolfiin. Limusiini oli monelle häkellyttävä ensikokemus. Voitte vaikka kysyä Markukselta, miltä tuntui istua limusiinissa, kuohujuoma kädessä, kun auto on täynnä naisia...
Tänä vuonna Anderssonin luksusbussi haki meidät Naantaliin, jossa jokainen pääsi kokeilemaan täysin uutta urheilulajia, ihan ensimmäistä kertaa. Tämän pelin nimi on FastScoop, josta työntekijämme innostuivat todella paljon. Todella hauska peli, vaikka kirjoittajan joukkue hävisikin ottelun. Olimme jo 3-0 johdossa! Uskon, että tästä lajista kuullaan vielä. Saattaa olla, että me varaamme jostakin vakiovuoron, jotta me ja asiakkaamme pääsemme pelamaan peliä, joka sopii kaikille.
On aina kiva kuunnella bussissa, tai millä sitten olemmekin liikkuneet, työntekijöiden arvailuja, mihin nyt olemme menossa. Tietämättömyys tuo ainakin järjestäjälle oman suolansa koko tapahtumaan. Katsotaan, mihin menemme ensi vuonna. Aika monta ässää on vielä hihassa ja voin ottaa ehdotuksiakin vastaan...
[ Aiheeseen liittyen: Joulu tulee ]
BTW Erittäin suuri kiitos henkilökunnalleni, että saimme taas järjestettyä joulujuhlat asiakkaillemme. Diaesitys löytyy blogin oikeasta reunasta. On hienoa nähdä, että pystymme syöttämään ja juottamaan sekä viihdyttämään yli 200 asiakastamme, vaikka emme ole ravintola-alan ammattilaisia tai viihteen ammattilaisia. Voisimme myös oikaista ja järjestää karkelot jossakin ravintolassa, ennen sen avaamista, mutta se ei sovi meille. Me haluamme tarjota asiakkaillemme parempaa ja jotain sellaista, missä on M&M leima. Uskon, että myös asiakkaamme osaavat arvostaa venymistämme ja odottavat taas seuraavista juhlistamme entistä parempia, johon tietysti pyrimme.
Kiitoksia myös asiakkaillemme. Ilman Teitä mikään ei olisi mahdollista!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti