Judas Priest Helsinki

Wanhojen bändien kavalkadi jatkui eilen Helsingissä. Jos KISSin alkuaikoina olin vielä aika natiainen, Judas Priestin alku sijoittuu paria vuotta syntymääni aikaisemmaksi. (Hieman lähteestä riippuen) vuonna 1969 perustettu Judas Priest on yksi tunnetuimmista NWOBHM sanahirviön aikakauden tuotteista, Iron Maidenin ja tänään konsertoivan Def Leppardin lisäksi.

Bändi löi itsensä totaalisesti läpi British Steel -levyllä, joka löysi tiensä myös minun levyhyllyyni, muistaakseni jopa ilmestymispäivänä, vaikka en ihan kymmentä vielä ollutkaan. Breaking The Law ja Living After Midnight tunkivat tämän hemmon korvista sisään lukemattomia kertoja, varsinkin myöhemmin, murrosiässä. Nuo biisit saavat yhä jalan käymään, ensimmäinen jopa Doron versiona, joka on loistava cover. Seuraaviin levyihin ei sitten ollutkaan varaa tai ne eivät olleet niin hyvä, etteikö C-kasettiäänitys olisi ollut riittävä.

Seuraava levy, joka löysi tiensä minun ja monen muunkin hyllyyn oli Turbo, jossa rikottiin metallin rajoja. Nykyäänhän tuon levyn biisit toimivat vallan mainiosti, mutta täytyy myöntää, että itsekin muutaman kerran ihmettelin takinkääntöä melkein kohti discoa... Ja ehkä juuri tuon vuoksi eilisessä konsertissa tuo levy oli kokonaan unholassa.

Myöhemmät levyt ovat jääneet väistämättä vähemmälle kuuntelulle, vaikka ne kansiosta löytyykin. Saattaa olla, että Rob Halfordin lähtökin mikin varresta jätti levyihin aukkoja, joita oli hankala paikata. Näin Judas Priestin viimeksi pari vuotta sitten, samassa paikassa kuin eilen, Rob jälleen mikissä kiinni. Edellisen konsertin siivittämänä odotin tietysti taas rockin juhlaa, jota myös saatiin.

Judas Priest ei ehkä toimi kuten Maidenin showt. Käsipelillä, katsojien nähden siirrettävät backdropit tuntuvat hieman kömpelöiltä, vaikka ihan hienoja ovatkin. Ja biisien välissä olevat hiljaiset tauot tekevät keikasta hieman hiomattoman oloisen, mutta sehän onkin Halfordin Judas Priest. Mietin vain, että onkohan niissä Robin saappaissa oikeasti jotkut lyijypainot, jotta hän muistaa koko ajan kävellä kuin hidastetussa filmissä.

Ehkä jäin muutamaa biisiä kaipaamaan, varsinkin Turbolta, koska onhan se ollut The Levy. Breaking The Law´kin heitettiin meille hieman sivulauseena, vaikka biisissä olisi tietysti hehkutusvaraa vielä tulevillekin vuosille. Keikka sinänsä oli ihan ok viihdettä. Ei parhaita, mutta ei myöskään huonoimpia keikkoja, joita olen bändiltä nähnyt.

Jos joku epäili KISSin olevan metallimusiikkia, niin Judas Priestin metallisuutta lienee turha epäillä, ainakaan eiliselle katsojakunnalle. Nopeasti laskien 77% katsojista oli vihaisia, pitkäpartaisia miehiä, joiden liiveissä oli muitakin kuin bändien merkkejä ja 20% oli muuten vain vihaisia nuoria miehiä.

Mitä ne 3% sitten olivat? No jonkun tyttöystäväkin oli uskaltautunut mukaan...

Ja tuossa Teille se Breaking The Law. Lisää jälleen naamarissa.



BTW Harvoin tulee sanottua, että musiikki on nyt liian lujaa, mutta eilinen lämppäri, Kiuas, soitti liian lujaa. Edes minä en pystynyt kuuntelemaan yhtään kappaletta kokonaan katsomosta, vaan piti mennä katsomon taakse tallaamaan... No ehkä en menettänyt sittenkään mitään... Enkä muuten käytä korvatulppia, jos olen menossa kuuntelemaan jotain. Sehän on sama kuin söisi karkin kääreineen tai... no kyllä te tiedätte...