torstai 5. kesäkuuta 2008

Def Leppard Helsinki

Wau! They really poured some sugar on me!

video

Missasin Def Leppardin 15 vuotta sitten, erään ikävän tapahtuman vuoksi, mutta hyvää kannatti odottaa. Taas sain vetää yhden bändin toivomuslistalta yli. En olisi koskaan 80- tai 90-luvulla uskonut, että vielä vuonna 2008 pääsen kiertelemään aivan mahtavien metallibändien keikkoja ja vielä Suomessa. Uskomattoman hienoa!

Jos et jo tiennyt, olen erityisesti rumpujen ja basson ystävä. Olen aina pitänyt Def Leppardin musiikista, koska varsinkin rummut ovat aina vahvasti esillä. Eilen Helsingin hallin penkitkin tärisivät rummuista ja bassosta. Se oli hienoa.

Lähestulkoon kaikki mahdolliset hitit tuli kuultua ja uudeltakin levyltä oli valittu juuri ne parhaimman oloiset livebiisit. En nyt nopeasti keksi, minkä biisin olisin vaihtanut setistä. Ehkä en yhtään.

Käyhän muuten hakemassa tuo uusi levy, jos aikuismainen heavyrock kiinnostaa lainkaan. Se on hyvä.

Joe Elliotin kerrotaan piirtäneen joskus kuvan korvattomasta leopardista ja antaneen kuvalle nimen "Deaf Leopard". Tuon kerrotaan olevan Def Leppard -nimen takana. Niin tai näin, nyt siirryttiin näiden Wanhojen bändien perustamisvuosissa jo selvästi lähemmäs 80-lukua, eli vuoteen 1977. Olin jo kuusi.

Debyyttialbumi, On Through The Night, meni vielä ohi, vaikka löysikin tiensä hyllyyn myöhemmin. Ensikosketuksen otin bändiin levystä High'N'Dry, vuonna 1981 ja Pyromaniassa, 1983, alkoi jo selkeästi olla kyse jostakin suuresta.

1984, uuden vuoden aattona rumpali Rick Allenin toinen käsi amputoitiin, auto-onnettomuuden seurauksena. Voisi kuvitella, että rumpalin menettäessä kätensä, rummut jäisi nurkkaan. Nostan hattua todella korkealle, sillä Rick soitti livenä rumpuja seuraavan kerran 1986, Montsters Of Rockissa, vain pari vuotta onnettomuuden jälkeen. Uskomaton suoritus! Kaveri hakkaa yhä yksikätisenäkin monta huipulla kuleksivaa ammattirumpalia mennen tullen.

Monen mielestä Leppardin paras levy on ehdottomasti Hysteria, vuodelta 1987. Vaikka levy myikin aluksi hitaasti, se myi lopulta Yhdysvalloissa enemmän kuin Bon Jovin ja Guns´N´Rosesin sen aikaiset levyt. Itse olen vinguttanut tuota levyä bändin levyistä eniten, jopa enemmän kuin Vault-kokoelmaa. Ja niin vingutettiin myös eilen. Tuo levy oli konsertissa selvä ykkönen ja kansa sai mitä halusi.

Täytyy vielä antaa erityismaininta Leppardin valomiehelle, joka sai järkättyä ihan näyttävät puitteet pelkillä valoilla. On se helppoa, kun sen osaa.

Jos Judas Priestin konsertissa olivat yleisönä vihaiset miehet, nyt katsomossa oli aivan toisen tyyppinen katsojakunta. Def Leppardista on selkeästi tullut aikuisrockia, joka ei suinkaan ole huono asia. Tai sitten oli vain yksinkertaisesti niin, että nuoremman polven Lepparmanian puremat olivat käyttäneet viikkorahansa jo KISSiin tai kohta esiintyvään Bon Joviin. Oli kuitenkin hienoa nähdä jopa kokonaisia perheitä tuossa konsertissa.

50 miljoonaa myytyä levyä myöhemmin Def Leppard viivattiin yli toivelistaltani, johon sen kuitenkin lisäsin heti uudelleen. Ja naamarissa lisää kuvamateriaalia.

BTW Oletteko huomanneet, että oikeastaan kaikki metallibändit soittelevat toivomuslistallani aika ylhäällä olevaa AC/DC orkesterin musiikkia ennen konsertin alkua. Myös Def Leppard siirtyi nätisti salamoiden powermetallista omaan settiinsä. Niin ja lämppäri ei oikein lämmittänyt...

9 kommenttia:

Valkku, Salo kirjoitti...

Aivan loistavan setin hettivät leopardit kuten myös 15 v sitten. Aition Tommi arvostelussaan Salon Seudun Sanomissa kiitteli myös keikkaa energiseksi ja tasoltaan korkeaksi. Biisilista oli yhtä vaille täydellinen, Women jäi tulematta. Yllättävästi encoret jäi vain Let's get Rockediin... Tässä vielä varsinainen setti:
Rocket
Animal
C'mon C'mon
Foolin
Mirror Mirror
Make Love Like a Man
Nine Lives
Love Bites
Bass solo
Rock On
Bad Actress
Hysteria
Armageddon It
Photograph
Sugar
Rock Of Ages

Sami Hurme kirjoitti...

Mitä, mitä???

Oltiinko eri keikalla? Eikö tuosta listasta puutu ainakin yksi? Ainakin tuo blogin video on kyseiseltä keikalta...

Minä jäin kaipaamaan oikeastaan ainoastaan Bringin´ on the heartbreak -biisiä (ja ehkä pari muutakin hidasta renkutusta...)

valkku, salo kirjoitti...

Niin siis Sugar on listalla, eli Pour some sugar on me...

Anonyymi kirjoitti...

Mites nuo Sugarin lyriikat..onko mulla koneessa jotain vikaa vai näkevätkö muut enemmän kun yhden "säkeistön"...

Sami Hurme kirjoitti...

Katos vaan. Siinähän se oli. Luinpas huolimattomasti. Muistin biisin olleen aikaisemmin setissä...

No hyvä setti kuitenkin!

Sami Hurme kirjoitti...

Enpä saanut lyrikoita korjattua, joten vaihdettiin biisiä...

Anonyymi kirjoitti...

En jaksa kuunnella tota nykymusiikkia. Missä on Uriah Heep?

Jari Nikkola kirjoitti...

Uriah Heep on luultavasti keikalla - Suomessa!

Hilpeää huomata, että tämäkin pumppu on edelleen voimissaan. Aikanaan DBTL:ää perustettaessa (1988) Heep oli synonyymi kaikelle paskalle mitä maailma päällään kantaa mutta niin vain Mikko Laatikko sinnittelee lavalla edelleen.

Toisaalta, ajatkin ovat nyt erit. Rockilta voi Suomessakin odottaa "vain" viihtymistä ja nostalgiaa, ei avantgardea, esteettisiä tai kenties ideologisiakin korkea-arvoja. Edistystä prkl.

Nykyään on paremmin, jos minulta kysytään.

Anonyymi kirjoitti...

Hassua, mä näin ainakin kerran nuo Sugarin lyriikat kokonaan, ja sit tuli taas vaan yhtä säkeistöä... No Love bites on melkeen yhtä hyvä kun Pour some sugar on me, joten eipä haittaa vaikka vaihdoitkin biisiä Sami :) Molemmat biisit on tollasii lärsäromattisia... :)mielis, mielis, lurps, lurps, plääs, plääs ;)