torstai 10. kesäkuuta 2010

Pää halki

Aamusetin Alakoukussa tuli pohdittua rullaluistelun ihanuutta:
Rullaluistelu on mukava harrastus. Se kuuluu olennaisesti kesään. Rullaluistelu kauniissa kesäsäässä pitkin joenrantaa on kesää parhaimmillaan. Huoletonta menoa, jossa aivot saavat levätä. Nauttiessaan menosta, ei tule juurikaan ajateltua, mitä yksi asvaltilla oleva pieni kivi voisi saada aikaan. Elämä voi muuttua silmänräpäyksessä.

Paljonko sinä olet valmis maksamaan harrastuksesta? Polvilumpion? Ranteen? Vai olisiko aivovamma sopiva hinta?


Aika moni kesäpäivästä nauttiva näyttäisi olevan valmis maksamaan edellä mainitun hinnan. Ei tulisi mieleenkään lähteä rullaluistelemaan ilman polvi- ja rannesuojia tai kypärää. Melkein poikkeuksetta kyseiset suojat puuttuvat rullaluistelijoilta. Rullailu on mahdollisesti siistimpää ilman niitä.


Se lienee siistimpää ilman suojia, vaikka täytyy pysähtyäkseen ottaa kiinni valotolpasta. Se lienee siistimpää, vaikka rullaluistimet näyttävät elävän omaa elämäänsä luistelijan alla. Se lienee siistimpää, vaikka näyttääkin Bambilta liukkaalla jäällä. Olisihan Bambikin typerän näköinen kypärä päässä.

Koen olevani keskivertoa taitavampi rullaluistimilla. Olen pelannut rullakiekkoa 90-luvulta asti, joskus jopa maajoukkueessa. Kirjoitan tätä matkalla tämän kauden ensimmäiseen rullakiekon SM-liigan playoff-otteluun. Uskon pärjääväni rullaluistimilla kadulla missä tahansa itse aiheuttamassani tilanteessa. Muiden tielläliikkujien liikkeistä en kuitenkaan voi mennä takuuseen. Ne voivat yllättää pahasti.


En pärjää päälle ajavan auton kanssa. Iho jää toiseksi asvaltin kanssa. Polkupyörän runko on luitani vahvempi. Mikä tahansa rullaluisteluun sopiva alusta ruhjoo kalloni helposti. Miten voisin kuvitella toisin? Ei tarvita kuin pieni kivi toisen luistimen yhden pyörän väliin ja alusta tulee erittäin kivuliaasti läheiseksi. Mieli voi käydä avoimeksi ihan konkreettisesti.

Rullaluistimilla pääsee liikkumaan todella lujaa. Niillä liikkuu helposti taitojaan nopeammin. Kun luistimet eivät ole omassa hallinnassa, tilanteet tulevat poikkeuksetta yllättäen eteen. Harjaantunutkin luistelija on mahdottoman helppo yllättää. Vaikka olisi kuinka luottavainen omiin taitoihin, muut pystyvät yllättämään kohtalokkain seurauksin. Ehkä tuohon yllätykseen kannattaisi varautua.


Miksi suojat koetaan kadulla typeriksi? Käytetäänhän niitä kaukalossakin – jopa maajoukkuetasolla.
Ymmärrän vallan mainiosti, että ilman suojia on mukavampi luistella. Ymmärrän sen, koska se on niin. Ehkä sitä on tulossa vanhaksi tai jotain, kun alkaa varomaan yllätyksiä. Se voi olla myös kokemusta. Ymmärtää yllätysten olemassaolon. Ehkä ainakin kuolemattomuuden tunne väistyy iän myötä, vaikka ei muuten aikuistukaan.

[ Aiheeseen liittyen: Ei löytynyt mitään sopivaa ]

BTW Olen pyrkinyt tekemään jäsensopimuksemme mahdollisimman helpoksi ymmärtää. Olen pyrkinyt huomioimaan niissä kaikki Kuluttajaviranomaisen ohjeet. Uskon ehtojemme olevan kohtalaisen selvät, vaikka niissäkin on ihan varmasti selvennysmahdollisuuksia. Irtisanoutuakin voi koska tahansa, yhden kuukauden irtisanomisajalla. En kuitenkaan lainkaan ihmettele, jos jonkin kuntokeskuksen asiakkaalla on vaikeuksia ymmärtää irtisanoutumisen ehtoja. Minäkään en ymmärrä näitä ehtoja, joihin netissä törmäsin:
Irtisanominen


12kk tai 24kk Jäsenyys tulee irtisanoakirjallisesti väh. 6 vkoa ennen sopimuskauden päättymistä. Toistaiseksi voimassa olevan jäsenyyden irtisanominen tulee tapahtua elo- tai tammikuun 2 ensimmäisen viikon aikana (1-14.pv), jolloin jäsenyys päättyy seuraavan kuukauden loppuun. Jos toistaiseksi voimassa oleva jäsenyys irtisanotaan ensimmäisenä irtisanomisaikana tulee tällöin suorittaa mahdollinen liittymisetuus takaisin. Mikä voi tarkoittaa liittymismaksua ja/ tai ilmaisia kuukausia, treenisettiä tai muuta liittymisetua. Sopimuskauden ennenaikainen katkaisu ilman edellä mainittuja vaihtoehtoja edellyttää normaalihintaisen kuukausikortin 99€ ja jäsenyyden kuukausimaksun erotuksen suorittamista käytetyiltä kuukausilta sekä käytetyn kampanjaetuuden.
Ymmärsitkö sinä? Ainakin kaksi kertaa vuodessa auki oleva irtisanoutumisikkuna on tietääkseni Kuluttajasuojalain vastainen. Sen voi riitauttaa heti.

2 kommenttia:

Petri kirjoitti...

Hyvä teksti, toivottavasti joku oppii asian vain lukemalla ja kokeilematta itse. Itse tuli joskus opittua tuo olkapään kautta. Rannesuojat matkassa 20km lenkillä ja viimeisen 500m aikana toisen luistimen nauha aukesi ja meni näppärästi pyörien väliin.

Vaikka sitä oli varautunut kaatumaan kädet edellä, niin hassun refleksin kautta isku otettiin vastaan olkapää edellä. Omaksi onneksi alkumatkan vauhti oli niin kova, ettei loppumatkasta enää jaksanut ja se, että oikeasti vain se oikea käsivarsi otti vastaan hieman ihottumaa.

Vieläkään en ole koko pakettia suojia ostanut, mutta ennen kuin omistan sellaiset, en myöskään luistele. Kyllä vielä joskus.

Anonyymi kirjoitti...

Vakavasti loukkaantuneita tulee rullaluistimilla jopa harrastajamäärät huomioiden monituhatkertaisesti jääkiekkoon verrattuna.

Ainoa ero on julkisuudessa. Jääkiekossa raportoidaan yhden tikin vaatimat haavatkin. Etusivulla.

Kun huomioidaan rullaluistimet, skeittilaudat, luistimet ja sukset, niin Suomi on kuolemien määrässä per 1M ihmistä maailman kolmantena 0.765843 kuolemalla per miljoona.

Norja, Tanska ja Ruotsi ovat vasta sijoilla 12, 13 ja 14. Ruotsin lukema on 0.111086 per miljoona. Tuon ero voisi olettaa johtuvan esim. pään suojaamisesta, missä ruotsalaiset ovat edellä kävijöitä.

Jääkiekon kotimaa Kanada on tilastossa sijalla yhdeksän (0.243865).

Itävalta on ylivoimainen ykkönen (1.34392), mikä johtunee lumilautailusta ja laskettelusta?