tiistai 22. syyskuuta 2009

TPS Sinunkin Tuubissa

Voisiko hammastahnaa myydä Palloseuran nimissä? Aquafresh voisi tehdä jokaiselle liigajoukkueelle oman hammastahnan. Tahnan raidoissa olisivat seuran värit.

HC TPS on nyt jo tuubissa, YouTubessa.

Erinomaisen hieno asia. En jaksanut tutkia, mutta mahdollisesti ensimmäinen liigajoukkue, jolla on oma Youtube-kanava. Vaikka kanavalla on nyt vasta muutamia videoita, se on jo nyt iso askel eteenpäin viraalimarkkinoinnissa.



Tiettävästi kanavalle tulee kolmen tunnin sisään ottelujen päättymisestä mahdollisesti kaikki maalit sekä ainakin kotiotteluiden lehdistötilaisuudet ja mahdolliset pelaajahaastattelut. Loistava paketti, kerta kaikkiaan!

Kanava antaa mahdollisuuden myös fanivideoiden levitykseen. Jos kuvaat jonkin hyvän pätkän, vinkkaa siitä kanavan ylläpitäjälle, niin videosi saattaa löytää tiensä HCTPSTurku-kanavalle.

Viraalimarkkinointi on erittäin tärkeä työkalu markkinoitaessa tällaista yhteisöllistä tuotetta kuin urheilu. Yhteisöissä on jopa pelottavaa voimaa. Joukkue Olemme Me vahvistuu yhteisöllisten palvelujen avulla todella nopeasti, varsinkin kun joukkue esittää vielä hienoja otteita. Edellisen linkin taakse on tällä hetkellä jättänyt nimensä jo 4.663 ihmistä.

Facebookin HCTPS korkkasi vuosi sitten ja nyt joukkueella on yli 3.200 Facebook-fania. Twitteristä joukkuetta on voinut seurata jo jonkin aikaa, mahdollisesti myös ensimmäisenä liigajoukkueista. Kanavat ovat siis auki ja mahdollisuudet niiden kehittämiselle ovat jälleen lähestulkoon rajattomat.

Hienoa huomata, että uudet markkinointivälineet alkavat nostamaan päätään. Tänään on kuitenkin Turkuhallissa taas paras mahdollinen markkinointitilaisuus, kun Blues yrittää saada Tepsin tanssiin.

[ Aiheeseen liittyen: Lätkäjoukkueet Facebookissa / Twitter alkaa hahmottumaan ]

BTW Viraalimarkkinoinnista käytetään myös amerikkalaista nimitystä WOM -Word-Of-Mouth- siis perinteinen puskaradio, mutta bittiavaruudessa, olkoon vaikka puskabitti. Viraalimarkkinointi perustuu pitkälti yhteisöihin, jotka levittävät hyvää sanomaa. Jotta viraalimarkkinointi onnistuu, tulee tuotteen olla jollain tavalla poikkeuksellinen, joko hyvässä tai pahassa. Tällöin erilaiset yhteisöt ovat alttiita levittämään markkinointiviestiä. Viraalimarkkinointi on vaikeaa ja se voi epäonnistuessaan myös tehdä isoakin haittaa markkinointikohteelle. Haasteelliseksi viraalimarkkinoinnin tekee se, että koskaan ei voi tietää, mikä koukku toimii ja saa ihmiset innostumaan. Ehkä se tekee viraalimarkkinoinnista myös mielenkiintoista. Aihe kiinnostaa myös Kuluttajavirastoa sekä tietosuojavaltuutettua. Se on yleensä merkki siitä, että kyseinen markkinointitapa toimii.

21 kommenttia:

Kunto Kortilla kirjoitti...

Mikä hitto tuota Twitterin Update -feediä taas vaivaa. No lukekaa noita ajankuluksi...

Anonyymi kirjoitti...

Tuubiin
Pistivät
Sen

Jari Nikkola kirjoitti...

Vielä kun seura itse joku päivä olisi hereillä näiden markkinointiasioiden kanssa. YouTube-idea tuli suoraan faneilta Jatkoajasta, mustavalkoisuusteemat näistä itsekunkin blogeista, Facebookin TPS-ryhmää ylläpidetään Samin voimin. Paljon on matkaa vielä siihen, että asiat ovat oikeasti kunnossa. Onneksi suunta on oikea.

Kunto Kortilla kirjoitti...

Kaikkea ei tarvitse heti itse osata. Apua voi saada jopa pyytämättä sellaisilta, jotka jo ovat tutustuneet bittiavaruuteen.

Sitä voi saada jopa ihan ilmaiseksi, koska se on iso osa yhteisöllisyyttä.

Joka tapauksessa Twitterissä ei taida vieläkään olla muita liigajoukkueita ja Tuubissa seura taitaa olla ensimmäisenä. Tästä on hyvä ponnistaa!

Anonyymi kirjoitti...

NHL:ssä ylivoimainen ykkönen bittimaailmassa on Washington Capitals.

Aivan varmasti Ovetshkin, Semin, Green ja lopulta menestys myy parhaiten, mutta kyllähän joukkueen viime hetken tarjoukset Twitterin, Facebookin ja e-mailien kautta tuovat aivan varmasti marginaalikansaa ekaa kertaa hallille.

Esimerkiksi paikkakunnan opiskelijat saavat näitä pikatarjouksia aina tilaisuuden tullessa (=lippuja vapautunut, vapaana).

Toki muut NHL-tiimit ovat seuranneet Capsin AOL-omistaja Ted Leonsisin osoittamaa avaruustietä.

Jokinorsu kirjoitti...

Vähän tähän aiheeseen liittyen, aikanaan kun Spederassa töissä olin niin yritin selittää ylemmilleni miten paljon olisi rahaa poimittavissa alati suurenevalta yli 30-vuotiaiden pelaajien joukolta.

Luotaisiin palvelutuote missä asiakas saisi yhteyden missä oli esim pienempi latenssi, automaattivalvonta häiriöiden varalta tai ihan mitä tahansa millä asiakas tuntisi olevansa erityisemmässä asemassa. Nimilappuun vielä esim Aurian tyylinen ( rest in pieces ) Pelikaista ja johan alkaisi pelit sujumaan ja laskutus rullaamaan.

Pyörittelivät vain silmiään, pelaaminenhan on lasten hommaa!

Eivät sitten tulleet ajatelleeksi että pelaajia on ollut jo 80-luvusta asti, ne pelaajat ovat nyt oman taloutensa herroja ja päättävät itse mitä ostavat. Perushiiren saa vitosella, pelihiiri voi maksaa satasen ja ne myyvät kuin häkä!

En uskoisi että millään yrityksellä / organisaatiolla olisi varaa olla näin ylimielinen tai suppeakatseinen mutta totta se vaan on.

Jos tätä nyt joku päättävässä asemassa oleva lukee: hyvät ideat eivät tule pelkästään siltä pöyristyttävän kalliilta konsultilta mikä on pukeutunut vaaleanpunaiseen kauluspaitaan... Pahimmassa tapauksessa olet joutunut takamuksensuutelijoiden ympäröimäksi, se on sellainen paikka että minkäänlaista edistystä ei taatusti tapahdu ilman ulkopuolista apua!

Pikkuhiljaa alkaa tosiaan tuo virtuaalinen elämä saavuttamaan yrityksetkin. Tervetuloa vaan, johan teitä on odotettukin noin 1900-luvun lopusta asti...

Kunto Kortilla kirjoitti...

Loistava idea laittaa maalikimaran päätteeksi ottelumainos! Ja vielä sponsorimainos perään!

Saisko niistä nahinoista myös koosteen?

Anonyymi kirjoitti...

Jarille terveisiä... Onko väliä mistä idea on tullut - vähentääkö se idean arvoa, jos joku muu on sen keksinyt tai tehnyt jo aiemmin.

Samalla periaatteella voisi tuomita myös sinunkin blogisi - ethän tee muuta kuin seuraat muiden mallia. Hyi sinua!

Ja sivuhuomatuksena, vaikka joku asian esittääkin jatkoajassa tai täällä kommenteissa, niin se ei tarkoita sitä, että juuri he ovat asian ensimmäisenä keksineet.
Taustalla tehdään usein hyvin pitkään työtä ennen kuin asiat tuodaan julkisuuteen.

Kunto Kortilla kirjoitti...

Markkinointi on vähän kuin musiikki. Tietääkseni kaikki nuotit on jo keksitty. On vain kyse siitä, mihin järjestykseen ne laittaa. Joskus joku laittaa ne väkisinkin samaan järjestykseen.

Olen ehdottomasti kopioimisen, lainaamisen tai jonkun mielestä jopa varastamisen kannalla. Kaikki toimiva kannattaa kopioida. On vaikeampaa keksiä uutta kuin kopioida vanhaa.

Muiden ideoita kannattaa kuunnella ja hyödyntää. Niitä voi myös muokata itselleen sopivammaksi. Siinä ei ole mitään pahaa. Itse asiassa se kertoo valveutuneisuudesta ja ympäristön seuraamisesta.

Ideat ovat vapaata riistaa niin kauan kunnes joku ne jollakin laillisella tavalla rekisteröi ja patentoi. Siihen asti niitä voi surutta käyttää. Minun ideoita saa ainakin ihan vapaasti käyttää, myös kilpailijamme. Johtotähti on aina kiva olla.

Joka tapauksessa idean poikasesta on järjettömän pitkä matka siihen, että idea toteutuu käytännössä. Nyt se on toteutunut.

On aivan sama, mistä idea tuubiin on tullut. Nyt kanava on olemassa ja eilisen pelin kooste oli markkinointia parhaimmillaan. Ottelu- ja sponsorimainos koosteen perässä. Lukiko sitä Jatkoajassa?

Jari Nikkola kirjoitti...

Jos on OK että muut ideoivat TPS:n markkinoinnin, niin mistä TPS:n markkinoinnille maksetaan? TS:n mainoksen varaamisesta?

YouTube-kanava sinänsä ei ole ehkä maailman suurin uroteko vaan perusasioiden kuntoonlaittamista. Ei ehkä kannata heittää Nordea-kypärää ilmaan vielä.

Anonyymi kirjoitti...

Kaikkia ei voi aina miellyttää ja blogisteja vielä vähemmän.

Mielestäni kyseessä on kuitenkin hyvä ensimmäinen askel kohti parempaa markkinointia.

P.S.
Olisihan se kiva, jos yritysten markkinointi sujuisi vain ideoinnilla. Suunnitelmat eivät ole mitään ilman käytännöntoteutusta.

Kunto Kortilla kirjoitti...

Perusasioiden kuntoon laittamisestakin voi antaa peukkua. Parempi myöhään, kun ei milloinkaan. Tässä tapauksessa vielä ensimmäisenä.

Onneksi TPS herättää keskustelua blogeissa ja muissa bittikentissä. Sitä kautta kehitys voi olla huimaa, kun se vain osataan hyödyntää.

Joka tapauksessa kanavalla on jo nyt 242 tilaajaa ja videoita on katsottu 10.741 kertaa ja kommentteja on 78 kpl. Hyvä alku ja kanava tuli näköjään tarpeeseen.

Jari Nikkola kirjoitti...

Väittäkää nyt vielä, että tiedostojen siirto YouTubeen vaatii teknisiä urotekoja. Nostetaan kaikki virtuaalihattua sille. Eteenpäin on menty!

Nämä markkinoinnin ja myynnin ongelmat tunnetaan TPS:n hallituksessa saakka. Täällä ne ovat uusia asioita? Täytyy antaa ajan kypsyä ilmeisesti.

Anonyymi kirjoitti...

Koska hammastahnaa voi ostaa?

Kunto Kortilla kirjoitti...

Tiedostojen siirto ei vaadi teknisiä urotekoja. Se, mitä tuossa sallitussa 90 sekunnin pätkässä näytetään ja miten, taas jo vaatii jonkinlaista näkemystä.

Ensimmäiselle koosteelle ainakin minä voin nostaa virtuaalihattua. En osaa kuvamateriaalia tuolla tavalla leikata, vielä.

Minäkin olen ongelmista kailottanut, mutta kailotan myös positiivisista asioista, kun niihin saa aihetta. Tuubi on positiivinen asia, mutta senskin voi sössiä, jos sinne tubbaa mitä tahansa sontaa.

Näillä eväillä uskon siitä kanavasta tulevan esimerkillinen. Muita mahdollisia puutteita myynnin ja markkinoinnin suhteen se ei poista, mutta on kuitenkin askel eteenpäin.

Me kaikki voimme halutessamme auttaa noiden askeleiden ottamisessa. Joukkue kun olemme me...

Anonyymi kirjoitti...

Jarille taas terkkuja...

Onhan se kamalaa, jos TPS yhtäkkiä alkaakin kuunnella faniensa toivomuksia. Sehän on hirveää ideoiden ryöstöä ja teennäistä markkinointia.

Eli kaikki mitä koskaan on netissä ehdotettu on jo varattua
eikä sitä saa missään toteuttaa, näin sanoo Jarin laki!

No, ymmärrän kuitenkin, että suuri osa sinun tuottamasta annista on negatiivista kritiikkiä, niin eihän sitä mieltään voi muuttaa. Muutenhan sun uskottavuus menee. Hui sentään.

Anonyymi kirjoitti...

Keväällä kun seuraavan kauden kausareita myydään keskellä playoffseja voimme taas onnitella Ruissaloa suuresta edistysaskeleesta.

Vielä hienompaa olisi tietysti se, että Ruissalossa markkinointiin palkatut ihmiset toisivat jotain omaa tai varastettua peruskamaa hieman rivakammassa tahdissa.

Onnittelut yhden perusasian kuntoon saamisesta. Toisaalta kissakin peittää paskansa ilman ablodeja.

Jari Nikkola kirjoitti...

Missä on minun toimestani väitetty, että fanien kuuleminen on kamalaa? Missä on minun toimestani väitetty, että ideat olisivat jotenkin varattuja?

Ei missään. Nyt hra/rva Anonyymi säveltää omiaan siellä. Ja vetääpä klassisella itkupotkuraivarikaavalla mukaan myös henkilökohtaisuuksia. Seuraavaksi mukaan ne normaalit natsi- ja kateuskortit, eikö vain?

Hyvä projektihan tämä kanava on, vielä kun Ruissalo heräisi tähän päivään muutenkin niin hommat alkaisivat kenties edistyä. Nyt on päästy jo 2000-luvulle, se on aloitus sekin. Tässä koko pointtini. Rohkeasti vaan jatkossakin kehittymään, "Suikkaset" ja "Rautalat" on mahdollista tehdä myös hallinnossa!

TuTolla muuten oli myös oma YouTube-kanava pari vuotta sitten, tai jotain sinne päin ainakin.

Kunto Kortilla kirjoitti...

Kehän köydet ovat kireällä. Tarkistin juuri. Hanskat pidettävä kädessä.

Jari Nikkola kirjoitti...

Pääasia että on tunnetta pelissä. TPS ei ole enää HMV.

Seuraavaksi toimisto kuntoon, ahoy! Joukkue, valmennus ja yleisö sitä jo ovat!

Anonyymi kirjoitti...

TPS Hockey Akatemia ei ole itseään kauheasti viimeisen vuoden aikana markkinoinut. Mitähän Akatemian sponsorit hiljaiselosta pitävät?

Toisaalta ei sillä niin väliä, sillä 2-3 vuoden sisällä meillä on ykköskenttä omista junnuista, kuten luvattiin...

Mihin Turun NHL-pelaajien antamat kymmenettuhannet eurot on lahjoitettu? Veljekset silloin avauspressissä ja Huomenta Suomessa kovasti lupasivat rahan menevän yksinhuoltajille jne.

Moinen lahjoitus kannattaa ehdottomasti julkistaa (jos se on tehty).