keskiviikko 9. syyskuuta 2009

Pelikirja

Pelikirjasta höpistään jääkiekon yhteydessä kuten se olisi jokin uusi asia. Jonkun mielestä jääkiekossa ei voi edes olla pelikirjaa. Toisen mielestä ilman pelikirjaa ei jääkiekossa voi tulla toimeen. Jonkun mielestä pelikirja sisältää sitä, jonkun mielestä tätä.

Minusta edellä mainitut ovat yhdentekeviä mielipiteitä. Jos joku tuntee tarvitsevansa pelikirjaa, se on hänen tapansa toimia. Ei ole yhtään enempää väärin tai oikein toimia ilman pelikirjaa.

Mutta pelikirja jääkiekossa uusi asiako? Ei suinkaan.

Kaivelin kesällä pahvillatikoitani, joissa oli vanhoja kirjoja ja lehtiä. Sieltä laatikostahan se pelikirja löytyi. Mahdollisesti jopa ihan ensimmäinen suomenkielinen pelikirja. Tai siis suomeksi käännetty pelikirja tsekkiläisestä alkuperäisteoksesta.

The Pelikirja on Václav Frýsekin kirjoittama, Tammen (ei Jukan) vuonna 1968 julkaisema ja jonkun kääntämä Jääkiekkoilu Kuvina.

Mikään ei ole perusteeltaan muuttunut 60-luvulta. Pelin perusidea, taktiikat ja pelien vaihtoehdot ovat pysyneet samoina. Lätkä oli 60-luvulla yksinkertainen peli ja se on myös tällä vuosituhannella yksinkertainen peli.

Kirjan ensimmäinen kappale käsittelee luistelun mekaniikkaa. Mitä muutakaan? Jos et osaa luistella, jäät jalkoihin ja peli polkee ohi.

"Kiekkoilija ei saa heilua sinne tänne, sillä heiluminen vaikuttaisi haitallisesti liikunnan harmoniaan."

Jarnan juttua lukiessa tuli mieleen, että tarkoitettiinkohan tuossa myös kaukalon ulkopuolisen heilumisen vaikutusta liikunnan harmoniaan?

Ristiaskel, takaperin luistelu, liikkeelle lähtö ja pysähtyminen. Kaikki löytyvät The Pelikirjasta. Hallitakseen jääkiekkoluistelun hyvin, pelaajan tulee

  • tuntea luisteluaskelten mekaniikka hyvin
  • liukua luistimilla jäällä oikein
  • kääntyessään potkaista sisäjalalla voimakkaasti
  • hallita mestarillisesti takaperinluistelun tekniikka ja nopeus
  • harjoiteltava alituisesta teräviä lähtöjä joka suuntaan
  • pysähtyä varmasti joka tilanteessa
Onko lisättävää? Jos ei ole siirrytään eteenpäin The Pelikirjan maailmassa.

Tärkeimmät pelisäännöt ovat saattaneet muokkautua vuosien kuluessa, mutta ottelun voittaa yhä se, kumpi tekee enemmän maaleja. Kiekon kuljettaminen käydään läpi, mailan käsittely, syöttäminen, kiekon pysäytys ja riisto, laukaisun suorittaminen kämmenlaukauksesta lyöntilaukaukseen ja sama rystyltä.

Mitä muuta pitäisi laukauksesta tietää? The Pelikirjan mukaan myös ampumistaktiikka on tärkeä. Niinhän se on.

Vartalotaklauksen suorittamista käydään läpi. Kerrotaan, milloin ja missä sitä voi suorittaa. En löytänyt kohtaa, jossa kehotettaisiin kääntämään selkä vastustajalle laidan läheisyydessä. Ehkä se kohta on tullut vasta uudempiin pelikirjoihin.

Kiekkoa peitetään vastustajalta. Vastustajaa harhautetaan, jopa erilaisin esimerkein, joihin se vastustaja menee yhä tänä päivänä. Kysykää vaikka Ojasen Jannelta.

Upikin on varmasti lukenut The Pelikirjaa. Veljeni ainakin on, koska kirjan välistä löytyi kouluesitelmä maalivahdista. Laitoin talteen. Maalivahtipelin tekniikka ja periaatteet olisi jokaisen maalivahdin syytä kerrata vaikka The Pelikirjasta.

Puolustuspelin periaatteet, laitahyökkääjäpelin periaatteet, keskushyökkäjäpelin periaatteet, ne kaikki käydään läpi ja The Pelikirjan ohjeilla pärjää mainiosti myös näin 2000-luvulla.


Jääkiekosta joukkuepelinä on kokonaan oma kappaleensa. Pohditaan pelataanko syöttöpeliä vai ei?
"Syöttö on nopeampi kuin nopeinkaan luistelija. Syötöstä tulee hyökkäys, hyökkäyksestä maalilaukaus."
Tuota peli on yksinkertaisimmillaan, vaikka siitä yritetään monissa yhteyksissä tehdä niin tavattoman vaikeaa. Jääkiekko on kauneimmillaan yksinkertaisessa muodossa. Se saattaa olla jopa tehokkainta yksinkertaisessa muodossa.

The Pelikirjan todellinen kysymys on
"Kuka syyllistyi maalilaukaukseen?"
Jännityksellä odotin vastausta viimeisille sivuille asti, mutta vastausta ei löytynyt.

Vastaus löytyy kuitenkin esimerkiksi joukkueen valmennussuunnitelmaan. Turussakin siirryttiin tänä kesänä hieman lähemmäs The Pelikirjan runkoa:
  • 15.4.-31.7. Yleinen valmennuskausi, joka sisältää myös sivistystoimintaa. Tällöin ei harjoitella jäällä lainkaan.
  • 1.8.-30.9. Jääkiekkoerikoisvalmennus. Yksilötaitojen ja taktiikan
    parantamista.
  • 1.10.-15.11. Esiottelukausi. Pelisysteemien kehittäminen.
  • 16.11.-28.2. Kilpailukausi. 60% mestaruussarjapeleistä voitettava.
  • 1.3.-30.3. Siirtymäkausi. Yksilöllistä valmentautumista.
  • Vähän päivämääriä nykyaikaiseksi, niin pohja on käytettävissä tänäkin päivänä. The Pelikirjaan voi suhtautua hyvinkin huumorilla, mutta kun sen lukee vakavoituen, huomaa, että eihän se peli ole oikeastaan mihinkään muuttunut. Ainoastaan ihmiset sen ympärillä.

    Niin ja vielä, tiesitkö, että Kanadan amatöörijääkiekkoliiton tutkimusvaliokunnan tietojen mukaan nimi 'hockey' johtuu ranskankielisestä ilmaisusta 'hoguet' (ranskalainen paimenkeppi)? The Pelikirja tietää.

    Torstaina se alkaa.


    BTW Otetaan haaste Karhuherralta hieman riisutusti vastaan. Nikkola peräänkuuluttaa SM-liigan ja Mestiksen runkosarjan järjestystä kauden päättyessä. Osallistun näillä faktoilla haasteeseen:
    SM-liigan runkosarjan voittaa Jokerit, Palloseura on viides ja Ässät viimeinen. Muut sijat saatte laittaa haluamaanne järjestykseen. Ne eivät näy korteistani.
    Mestiksen voittaa Kookoo, Tuto on neljäs ja Leki viimeinen. Pelkkää faktoihin perustuvaa tietoa, jota saa lainata, mutta ei väärinkäyttää.

    11 kommenttia:

    Jari Nikkola kirjoitti...

    Ilmeisen ärtsy kirja. Jos joku omistaa ylimääräisen kopion, voinen hyvinkin olla kiinnostunut. Tarasovin opuksista myös.

    Karhuherra kirjoitti...

    Heviä shittiä, mutta ihan ensimmäinen kotimainen pelikirja tuo ei kyllä ole. Legendaarinen - ja hyvin samanhenkinen - Jääkiekon Kuvakurssi ilmestyi kahta tai kolmea vuotta aiemmin. Siinä on havainnepiirrosten ohella bonuksena komeaa kuvitusta Tampereen MM-kisoista 1965. Mutta mieluusti kyllä katsastaisin tuotakin, ei ole ennen tullut vastaan.

    Keskustelin tuossa taannoin isäpapan kanssa pelitapa-asioista ja viittasin ohimennen yhteen loistavaan viisikkoharjoitteeseen, jota ihastelin muutamaan otteeseen TuTon mestaruuskaudella Ika Lehkosen treeneissä. Pienen kuvailun jälkeen vastaus oli aika tyhjentävä: samaa treeniä vedettiin maajoukkueessa 1960-luvulla "Kustu" Bubnikin maahantuomana. Lehkonen ei vissiin ollut pyörää keksinyt uudelleen, vaan tavannut jotain vanhoja tsekkiläisiä opuksia.

    Ison osan jääkiekkoliiton valmennuskursseista voisi vielä tänä päivänäkin korvata kirjatentillä, johon luettaisiin pelkkää Tarasovia. Pääosin silkkaa dynamiittia edelleen ne kirjat.

    Sami Hurme kirjoitti...

    Onneksi laitoin tekstiin, että mahdollisesti ensimmäinen, jos pelikirja löytyy jo aikaisemmilta vuosilta.

    Jääkiekon Kuvakurssiakin olisi mukava silmäillä. Karhuherra voi silmäillä The Pelikirjaa kuntoilun lomassa joku ilta.

    No tuo opushan vain vahvistaa ajatusta, että eihän pelikirja ole mikään uusia asia. Samat jutut pyörivät ympyrää...

    Muitakin helmiä tosiaan laatikosta löytyi. Yksi sellainen on Mustavalkoisten Tahdissa, Turun Palloseura vuosina 1922-1982.

    Anonyymi kirjoitti...

    Näissä keskusteluissa olisi hyvä muistaa, että eihän se kuningas jalkapallokaan niin kauheasti ole muuttunut.

    Kun pelialusta, pelaajamäärä, maalit, säännöt jne. ovat pääperiaatteiltaan samanlaiset, niin systeemien osalta jutut on käyty aika nopeasti läpi.

    Yksilöiden ja erityisesti jääkiekossa varusteiden kehittyminen muuttaa peliä enemmän kuin mikään strateginen muutos.

    Yleensähän strategiset muutokset menevät sykleissä. Kun joku homma toimii nyt, niin ylihuomenna vastustaja osaa jo siihen reagoida, jolloin se juttu 10 vuoden takaa voikin toimia taas uudestaan, kunnes luukut lyödään kiinni jälleen kerran.

    Mutta ansionsa lajin parista saavien on pakko tehdä keskustelusta vähän hienompaa, jotta peruskansa saa ihmetellä lajin huimaa muuttumista.

    Jos isä-Mesikämmenen pelivuosien joukkueet valitsivat pelikirjastaan tilanteen mukaan myötä- tai vastakarvan, niin kehityksen aallonharjalla samat asiat ovat nykyään kaksivaiheisia painekarvauksia voimakkaalla takakarvalla tuettuna.

    Kun TuTo voitti aikoinaan SM-pronssia, niin joukkue pelasi numerojärjestelmällä 1-2-2, mutta silloin se oli vain myötäkarvaa. Sentteri pelasi ylempää, laidat ottivat laidat kiinni ja pakit luisteli takaperin. Wau!

    Eihän Vihannon Petu ymmärtänyt olevansa kärkiohjaaja tai Torkkelin Mamo, Paksalin Gepardi, Luojolan Hantta ja Lindströmin Pappa pelaavansa träppiä.

    Eipä Kupittaan avokilpolassa tiedetty katsomossakaan moisista asioista. Eikä ulkonakuvatusta videosta, sisääntulomusasta, VIP-tiloista ja vielä vähemmän kuuden tunnin showsta (koska pakkasessa olisi jo kolmen tunnin jälkeen alkanut varpaat mustua).

    Yritysmyynti taisi laahata silloinkin, vaikka ASA ja Verdandi mukana olivatkin.

    Anonyymi kirjoitti...

    Loistava kirjoitus edelliseltä anonyymilta!

    Lisätään pelikirjojen joukkoon myös Kalevi Nummisen kirjoittama Kallun kiekkokoulu vuodelta 1979. Jääkiekko on yksinkertainen laji, joten hyvät ohjeetkaan eivät ole monimutkaisia.

    Kaikki kyseisen kirjan nähneet muistavat siitä ainakin kuvasarjan, jossa Mara Jarkko harhauttaa rankkarissa itse Vladislav Tretjakin. "Maalivahdin painajainen...Kiekko on verkossa...voi...voi..."

    Anonyymi kirjoitti...

    jääkiekossa pelikirja = miten pelaajat sijoittuvat kiekonriiston tapahtuessa ja mihin he liikkuvat seuraavan 7 sekunnin aikana.
    Ja sama sillä toisella joukkueella.

    kun 5 oikeilla vahvuuksilla omilla pelipaikoillaan pelaa yhteen sovitun pelikirjan mukaisesti saadaan tehokkaampi tulos kuin 5 yksilöllä joilla ei ole yhteistä ajatusta pelitavasta.

    aivan huippulahjkaskaan pelaaja ei yksin pysty huippusuoritukseen vaan tarvii 4 muuta hyvää pelaajaa vierelleen tilanteita luomaan ja vielä valmentajan määräämän sovitun pelikirjan mukaisesti.

    Kysymys: miksi monesti 2.valmentaja peluuttaa puolustajia, eikö tämä riko vähän ajatusta että vahvuus syntyy juuri siitä että koko viisikko pelaa yhteen pelikirjan mukaisesti?

    Sami Hurme kirjoitti...

    Tosiaan 10.9. klo 16:10 Anonyymiltä hieno kommentti.

    Avataan lisää tuota pahvilaatikkoa, kun kerran vanhoista lätkäjulkaisuista puhutaan.

    MM-82 löytyi myös laatikosta, Juuson omistuskirjoituksella 6/8 1982. Sain kirjan Juusolta maatessani sairaalassa, jossa korjattiin TS-kiekkokoulussa katkenneet kyynär- ja värttinäluu.

    Kyllä 80-luvullakin osattiin valmentaa. Kun tuota kirjaa selailee, ei oikein voi olla ajattelematta, että oliko ihmisten valmentaminen ja johtaminen tuolloin niin paljon yksinkertaisempaa kuin nykyään. Ja jos oli, miksi me olemme tehneet siitä nyt niin tavattoman vaikeaa.

    Juuso muuten taitaa osata vastata tuohon...

    Sami Hurme kirjoitti...

    En voi olla provosoimatta edellisen anonyymin kommenttia.

    Miksi 7 sekuntia? Onko 8. ja 9. sekunti jo ihan yhdentekevää?

    Anonyymi kirjoitti...

    7 sekuntiakin on nykyjääkiekossa niin paljon että jos ei siinä ajassa jo ole viisikko reagoinut ja suunnannut liikkeensä tilanteen mukaan uudestaan, niin vähän ajan päästä on omissa vaaratilanne jos vastustaja osaa hyödyntää tilanteen.

    Vähän sama kuin tenniksessä; kun takarajan takaa heti lyönnissä tuntee että nyt ei osunut kunnolla, niin tietää että kusessa ollaan jos ei heti niin seuraavan vastustajan lyönnin jälkeen.

    Niin se vain menee, nykyään lajissa kuin lajissa virhemarginaalit on pienentyneet olemattomiin.

    Mutta 7 sekuntia oli valistunut arvio, mikäs olisi Sami sun ehdotus?

    Sami Hurme kirjoitti...

    Oi, ei minulla ole mitään arviota. Kiinnitin vain huomiota tuohon 7 sekuntiin. Se vain pisti silmään ja halusin tietää, mihin tuo perustuisi.

    Jääkiekko, kuten myös mainittu tennis, on pitkälti reagointipeli. Mahdollisesti mikrosekunneissa tehty päätös voi koitua hyödyksi tai haitaksi. Jos tuo reaktio menee pieleen, sitä on usein mahdotonta korjata seuraavien sekuntienkaan aikana.

    Tuon vuoksi lähinnä kiinnitin siihen huomiota. Ehkä pelaajat pitäisi opettaa luottamaan ensireaktioonsa enemmän, suhteessa suunniteltuihin raiteisiin.

    Nähdäkseni valtaosa hyvistä tilanteista jääkiekossa tulee juuri oikeanlaisesta reaktiosta, ei välttämättä hyvin suunnitellusta "pelistä". Toki suunniteltujakin kuvioita saadaan onnistumaan, mutta ilman parempaa tutkimustietoa uskoisin suuremman määrän tilanteista johtuvan juuri oikeasta reaktiosta. Jopa yllättävistä reaktioista.

    Mitä pienemmäksi pelitila käy, sitä suurempi arvo on oikeilla reaktioilla. Siksi nähdäkseni esimerkiksi jenkkifutikseen pelikirjat sopivat hyvinkin. Kenttä on kohtalaisen iso, pelaajien roolit ovat mahdollisesti lätkää selkeämmät ja rooleja sekä pelaajia on enemmän. Pelillä voidaan saada paljonkin aikaiseksi.

    Kun reaktiopäätökset tehdään selkäytimestä, mietin vain, että kuluuko reaktioajassa jotain hukkaan, jos pelaaja joutuukin intuitionsa sijaan kaivamaan muistista oikean reaktion.

    Anonyymi kirjoitti...

    BTW: Hola :) ihan hyvä veikkaus Sami sulta tämän vuoden runkosarjan voittajaksi, mutta metsään menee. YKKÖnenhän on tietysti OULUN KÄRPÄT, ja muut vähemmän merkitykselliset sijat vois mennä vaix Jokereille(nehän häviää aina Kärpille loppupeleissä)ja sit JYP olis kolmas.... TPS ehkä viides jos kaikki menee kun elokuvissa! :D (toki nykyisenä turkulaisena toivon TPS:lle hyvää sijoitusta heti Kärppien jälkeen).