maanantai 31. elokuuta 2009

Hintarasismi

Tasa-arvovaltuutettu kertoo, että
Tasa-arvolain tiukennus on vähentänyt syrjintää palveluiden hinnoittelussa.
Voi hyvinkin olla niin. Tuossahan on kyse lähinnä vain toiselle sukupuolelle annettavista alennuksista. Eikö mille tahansa ryhmälle suunnattu alennus olisi tällöin ainakin periaatetasolla tasa-arvolain vastaista, siis hintarasismia?

Nikkolan blogin kommenteista intouduin tällä kertaa tähän tekstiin. Siellä ehdotettiin, että Palloseuran tulisi antaa työttömille alennusta kausikortista, koska työttömien määrä kasvaa. Ihmettelin siellä ja ihmettelen täällä, että miksi ihmeessä?

Otetaan kaikki alennukset käsittelyyn. Voitte kukin tämän jälkeen pohtia, onko alennukset oikeudenmukaisia ja/tai tarpeellisia. Ja saatte kaikin mokomin olla kanssani eri mieltä.

Aloitetaan niistä työttömistä, koska niiden määrä on ilmeisen nopeasti kasvamassa. Työttömyys on ikävä asia ja olisi tietysti hienoa, jos työttömänä kaikilla ihmisillä olisi samat mahdollisuudet kulutukseen kuin työllisillä. Tuo tietysti ajaisi siihen tilanteeseen, että kukaan ei hakisi töitä. Ei nyt tarkastella sitä.

Osalla työttömistä on ansisidonnainen päiväraha suurempi kuin minun palkkani, tai suurempi kuin keskipalkka Suomessa, tai ainakin suurempi kuin yleisin palkka Suomessa. Miksi tällaisen henkilön tulisi saada jostakin alennusta työttömyytensä vuoksi? Saattaa tietysti olla, että monella se korvaus on palkkaani huomattavasti alempikin, mutta niin on myös monen työllisen palkka.

Miksi alennusta ei siis anneta matalapalkka-alalla työskenteleville, jos alennusta annetaan työttömille? Eikö työtöntä pitäisi kannustaa työnhakuun, jotta hänellä olisi mahdollisuus ostaa samoja tuotteita ja palveluita kuin työssä olevilla? Ja hei, töitä tekevälle riittää, kun ei nirsoile.

Entä sitten opiskelijat? Miksi opiskelijalla pitäisi olla mahdollisuus ostaa samoja tuotteita ja palveluja kuin valmistuttuaan töihin? Eikö opiskelun tarkoitus nimen omaan ole hankkia itselleen koulutus, jonka pohjalta saisi työtä ja toimeentulon, jonka johdosta voi ostella asioita, joista on opiskelijana vain unelmoinut?

Opiskelijallakin voi olla jo opiskelujensa aikana normaalit palkkatulot, jos vain jaksaa ja viitsii tehdä töitä. Minullakin oli normaalit tulot opiskelujen aikana ja sen vuoksi pystyin ostelemaan asioita. En saanut tukia, mutta ostovoimaa oli, jopa enemmän kuin monilla perheellisillä. Miksi siis olin oikeutettu ostamaan palveluja alennuksella?

Eläkeläiset ovat mahdollisesti vaikein tapaus, koska eläkkeet ovat valtaosin pieniä. Siitä huolimatta on myös eläkeläisiä, joiden eläke on yleisintä palkkaa korkeampi, joten miksi hekin kuuluisivat etuoikeutettujen asemaan palveluja tai tuotteita ostaessaan?

Entä ne lapset? Tämä on mielestäni kaikkein helpoin ryhmä. Vain todella harva lapsi maksaa mitään omista ansioistaan. Aikuiset ostavat lapselle tuotteita ja palveluja. Miksi tällöin pitäisi saada alennusta, kun tuotteen tai palvelun maksaja ei ole sen käyttäjä?

Kaikki edellä mainitut ryhmät kuuluvat normaalisti alennuslistalle sen oletuksen vuoksi, että tulotasot kyseisissä ryhmissä ovat alhaiset. Tulotaso voi olla alhainen myös muissa ryhmissä, joten jos alennusta annetaan tulotason mukaan, eikö se tulotaso pitäisi tuolloin todentaa ihan oikeasti?

Jos yhä olet sitä mieltä, että eri ryhmille pitää olla eri hinnat yksityisissä palveluissa ja tuotteissa, provosoidu ja kerro, miksi näitä alennuksia ei saa kaupassa? Tai elektroniikkaa ostaessa? Tai autoja, taloja, mökkejä, pizzaa, pastaa, porkkanoita...

[ Aiheeseen liittyen: Kuka hommais tiketit? ]

BTW Näin syksyn alkaessa moni on aloittamassa taas kuntoilun. Myös Hessu Hopo uusimmassa Aku Ankassa. Keskustelu etenee näin:
Hessu: Jumpe, Mikki! Katso noita voimistelijoita. Olisinpa mä yhtä vahva.
Mikki: Se vaatii vain kurinalaista ja kovaa harjoittelua, Hessu.
H: Mä aloitankin heti. Mä menen kotiin nostelemaan puntteja.
M: Älä unohda yhtä pikku seikkaa. Vie aikaa, että sinulle kehittyy kunnon muskelit.
H: No, hätätapauksessa mä voin voimailla vaikka koko iltapäivän.

25 kommenttia:

/mek kirjoitti...

Sinänsähän asia on helppo, että alussa puhuttiin palveluista ja lopussa laajensit sen fyysisiin tuotteisiin ja yleensähän näiden hinnoittelussa on eri perusteet.

Palveluissakin on tietysti eroa, mutta esimerkiksi lätkämatsin järjestämisen kulut eivät kai oleellisesti poikkea tulee sitä seuraamaan kolme tai kolmetuhatta ihmistä.

Silloin tietysti kannattaa tarjota esimerkiksi opiskelija-alennuksia jos kassaan saadaan sen avulla lisää rahaa. Itsekin olen myynyt softalisenssejä yliopistoille alennuksella jos olen todennut etteivät normihinnoilla ostaisi.

Tosin olen aika vakuuttunut ettei kukaan ole moista analyysiä kiekkolippujen myynnistä tehnyt ja alennuksia erityiryhmille annetaan vain koska ennenkin on annettu.

Oma valistumaton arvaukseni onkin, että alennukset poistamalla ensin lipputulot hiukan notkahtaisivat ja palaisivat parin kuukauden viiveellä entiselleen tai jopa hiukan suuremmiksi.

Petri kirjoitti...

Rankka aihe :) Mutta globaali totuus, joka koskee myös Suomea, on se, ettei mennyt tai tuleva ostovoima hirveästi lämmitä tänään ostokäyttäytymistä suunnitellessa. Opiskelijat ovat _keskimäärin_ niukassa ansaintaluokassa ja niin ovat _keskimäärin_ eläkeläisetkin.

Mitään alennuksia siis ei mielestäni ole pakko jakaa, mutta opiskeluaikoina osasin arvostaa tahoja, jotka niin tekivät hyvää hyvyyttään. Kävin sitten töissä maksaakseni ylimääräisistä huveistani, mutta töissäkäymisen autuus ei ole edes käytännössä mahdollista kaikilla opiskelualoilla.

Erikoisryhmille myönnettävä alennus kannustaa niitä _keskimääräisesti_ vähempiosaisiakin käyttämään palveluja laajemmin ja rohkeammin, mikä on kaikille hyvä asia. Kerran miellyttänyt palvelu käytetään todennäköisesti myös uusiksi ja jos opiskelijaetua käyttänyt siirtyy täysihintaiseksi palvelunkäyttäjäksi myöhemmin, on selvää, että tilanne päättyi kaikkien voittoon. Siipeilijät ovat kuitenkin näissä seikoissa oikeasti niin vähissä, etten lähtisi näitä etuja kaikilta poistamaan.

/mek kirjoitti...

"Erikoisryhmille myönnettävä alennus kannustaa ... käyttämään palveluja laajemmin ja rohkeammin"

Tässä on se pointti jota yritin itse sanoa; siis että jos tuon ylläolevan uskoo niin tokihan alennuksia kannattaa antaa.

Itse vaan en tuohon väitteeseen usko; jos tuote ei alunperin kiinnosta ei siihen alennus auta.

Petri kirjoitti...

"jos tuote ei alunperin kiinnosta ei siihen alennus auta"

Täysin totta. Lisäksi on täysin yrittäjän oma valinta, että kannattaako porukkaa haalia tinkimishinnoilla kannattamattomasti.

M&M:n hintapolitiikka on kunnioitettava asia, ja uskonkin vahvasti, että hintasodalla opiskelijoita asiakkaakseen haalivat tekevät M&M:lle jopa palveluksen. Kun ostovoima on kohdallaan, on pienempi kynnys maksaa enemmän laajemmasta palvelutarjonnasta. Mutta useimmiten jonkun se ensimmäinen kynnys pitää tehdä ja se on strateginen kysymys yritykselle. Tyhmää se on vasta, kun omaa tietotaitoa myydään tappiolla.

Sami Hurme kirjoitti...

/mek,

En lähtisi ihan vahvasti erottamaan tuotetta ja palvelua toisistaan, koska niissä kuitenkin on myymisen ja hinnoittelun kannalta samankaltaisuuksia.

Onko esimerkiksi lätkäottelu (fyysinen)tuote vaiko palvelu? Sitä ei voi viedä kotiin ja nauttia myöhemmin, mutta silti.

Lätkäottelun järjestämisessä tuskin on tosiaan olennaisia eroja katsojamäärien suhteen. Tai sitten on. En tiedä, mitä esimerkiksi järjestysmiesvaatimukset eroavat kolmen ja 3.000 katsojan ottelun välillä. Jotain eroa saattaa olla.

Kuten tuossa aikaisemmassa kirjoituksessa kerroin, alennuksella on siinä mielessä merkitystä aina, kun sen alennuksen pitäisi vastaavasti lisätä myyntiä.

Nuo erityisryhmät ovat juuri tässä suhteessa poikkeuksellisia. Millä pystyt osoittamaan, etteikö erityisryhmään kuuluva olisi ostanut ilman alennustakin? Tai että ostajien määrä kasvoi vähintään alennuksen verran?

Samaan arvioon olen minäkin tullut, että alennus annetaan, koska se on ennekin annettu.

M&M:lläkin oli kaikenlaisia alennuksia ennen, kunnes aloin niitä kyseenalaistamaan. Kukaan ei koskaan osannut kertoa, miksi alennusta oli annettu. Poistin kaikki ja tulos parani. (Ehkä siihen vaikutti muutkin asiat)

Petri,

Olet ihan oikeassa. Rankka aihe ja tästä on vaarallista olla tällaista poikkeavaa mieltä.

Totta, että töissä käymisen autuus ei ole kaikille mahdollista. Kysymys tällöin kuuluukin, että miksi silti pitäisi olla mahdollisuus ostella samoja tuotteita ja palveluja kuin töissä käyvien?

/mekin kanssa olen samaa mieltä. On myös mahdotonta todentaa, että opiskelijahinnalla ostava jatkaisi ostokäyttäytymistään opiskelujen päätyttyä. Pelkkää mutua.

Hinta vaikuttaa tuotteen tai palvelun kiinnostavuuteen ainoastaan marginaalisissa tapauksissa.

Palloseuran tilanteessa ei edes ole olemassa vastaava kilpailevaa tuotetta. Kaikki kilpailevat tuotteet ja palvelut ovat toisilta aloilta, vaikka viihde-euroista taistelevatkin.

Anonyymi kirjoitti...

Harva opiskelija edes jää opiskelupaikkakunnalle opintojensa jälkeen.

Anonyymi kirjoitti...

Työttömille suunnattu markkinointi on hyvä idea, joskin en tiedä tapaa, jolla he työttömyytensä ostohetkellä todistaisivat.

Samoin lapsille ja eläkeläisille pitää ehdottomasti olla omat hintansa. Family Zone olisi hyvä idea.

Itse antaisin ainakin osassa matseissa alennusta myös naisille, jotta kauniimpaa sukupuolta edustavia saataisiin enemmän jäähalleihin. Naisilla on taipumus vetää miehiä puoleensa.

Vammaisten suhteen homman pitäisi olla no brainer, vaikka heidän joukossaankin on varmasti joitakin täyteen lipunhintaan pystyviä.

Sotaveteraanit päästäisin ilmaiseksi ainakin runkosarjan otteluihin. Tietysti.

Tietysti pitäisi olla paljon kaikenlaisia promootioita, mutta se menee jo aiheen ohi.

Sami Hurme kirjoitti...

Ideologiana ihan kiva.

Kerro vielä miksi?

Olisitko itse valmis ostamaan omasta pussista kyseisen kohderyhmän henkilölle kausikortin? Tai maksamaan siitä osan?

Sehän olisi todellista tukemista ja hyväntekeväisyyttä. Sen voisi tuotteistaa ja listata julkisesti niiden ihmisten nimet, jotka ovat lahjoittaneet rahaa vähäosaisempien rahastoon, josta vähäosaisempi voisi anoa tukea kausikortilleen.

Tuota ideologiaa on helppo tukea niin kauan, kuin ei itse joudu siinä maksumieheksi. Hyväntekeväisyyden harrastaminen toisen kustannuksella on tavattoman helppoa.

Anonyymi kirjoitti...

Ei markkinointi mitään hyväntekeväisyyttä ole, vaan tarkoitus myydä tuotetta.

Tarkoitus saada ihmisiä hallille ja myydä mahdollisimman paljon. Ihan puhdasta bisnestä, eikä mitään hyväntekeväisyyttä per se.

Mutta toki vammaisten, eläkeläisten ja sotaveteraanien muistamisessa on ehdottomasti myös yhteiskunnallinen komponentti mukana.

Tietysti neuvostoliittolaisella kaikki maksaa saman meiningilläkin on myös kannattajansa, mutta aika harvoin sitä on vastaan sporttibisneksessä eteen tullut. Ei siis koskaan.

Ideologina edellinen ehdotus oli siis erittäin markkinatalousvetoinen. Kysynnän ja tarjonnan lakia mukaillen mennään.

Turussa on runkosarjassa ollut nyt ja viime vuosina paljon tuoleja tarjolla, eikä kovin paljon kysyntää. Tätä ajatellen yhtään kiveä ei kannata jättää kääntämättä.

Kun häkki on täynnä, niin hintoja saa nostaa aika vapaasti.

Sami Hurme kirjoitti...

Toistan itseäni, mutta markkinointi ei ole alennuksen synonyymi.

Hinnan alennus, joko yleisesti tai kohdistetusti, on yksi markkinoinnin välineistä. Jokaisen markkinointitoimen pitäisi vähintään tuottaa kustannuksensa verran tulosta LISÄÄ.

Alennuksen kohdalla pitäisi siis tuottoa tulla ENEMMÄN vähintään alennuksensa verran. Mikäli näin ei ole, se on hyväntekeväisyyttä (tai tyhmyyttä).

Puhdasta bisnestä ei ole se, että hallille saadaan väkeä hinnalla millä hyvänsä. Hinta pitää vähintään kattaa kulut, huonoimmassakin skenaariossa.

Nyt kyllä neuvostoliittolaisuus on mahdollisesti karannut käsistä. Tasahinnoittelulla tuskin lienee mitään tekemistä neuvostoliittolaisuuden kanssa, vaan pikemminkin vahvan kapitalismin kanssa. Miksi muuten olisi kartelleja?

Vaikka tasahinnoittelua ei olisi koskaan ollut sporttibisneksessä, se ei tarkoita sitä, etteikö sitä voisi olla nyt tai tulevaisuudessa.

Kohderyhmille annetuilla alennuksilla ei ole mitään tekemistä markkinatalouden kanssa, jos alennuksille ei ole taloudellista perustetta, jonka edelläkin toin esille.

Tuolit pitää täyttää, se on totta. Niitä ei kuitenkaan tulla koskaan täyttämään marginaalisilla kohderyhmillä, joiden ostovoimakin on mahdollisesti keskivertokansalaista alhaisempi.

Kyllä ne tuolit täytetään ihan muilla keinoilla ja niihin pitää keskittyä.

Anonyymi kirjoitti...

Siis jos aikaisemmin kotona nyhjöttänyt ihminen tai 500 tai 1000 saadaan hallille häneen kohdistetulla markkinaiskulla, niin siitä ei ole mitään hyötyä seuralle?

Jos NHL:ssä family zoneen pääsee 1/10-osan hinnalla kalleimpiin suoran sivun alimman katsomon hintoihin verrattuna, niin minun poikkeavassa maailmassa hinnoittelussa on haitaria monella eri perusteella, joista jo aikaisemmin on mainittu.

Se on toki vain yksi mielipide, mutta se ei myöskään tule muuttumaan nyt nähdyillä vasta-argumenteilla. Tarkoituksella en enemmistön mielipiteeseen yhdy, mutta en myöskään joka asiassa joka päivä vastavirtaankaan viitsi uida.

Sami Hurme kirjoitti...

Mikään asia ei koskaan muuttuisi, jos sitä ei kukaan koskaan kyseenalaistaisi. Kaikki muutos alkaa siitä, kun joku on jostakin asiasta eri mieltä vallitsevan mielipiteen kanssa.

Siinä mielessä vastavirtaan uiminen aukaisee silmiä, teki sen kuka tahansa.

Mutta että Turkuhalliin 500 tai 1000 edellä mainittujen kohderyhmien edustajia? Ja vielä kausikorteilla?

Veikkaisin, että saisi helpommalla hallin täyteen keskivertokansalaisia. Mutta se on vain oletukseen perustuva mielipide.

Family Zone ei ole työttömille. Se ei ole opiskelijoille. Se ei ole eläkeläisille. Se ei ole sotaveteraaneille.

Se on ymmärtääkseni lapsiperheille varattu erillinen katsomo-osa. Family Zonen lippu tai kausikortti ei oikeuta istumaan missä tahansa hallin penkissä.

Ymmärtääkseni kaikki familyzonet ja vastaavat erikoiskatsomot on myyty jollekin sponsorille, joka siis osaltaan maksaa noista lipuista. Sponsori tekee siis tavallaan hyväntekeväisyyttä ja seura saa mahdollisesti keskimäärin lipusta yhä normaalin hinnan. Silloin tuo alennus on liiketaloudellisesti perusteltua, koska alennus ei ole pois seuran pussista.

Katsoja hyötyy. Sponsori hyötyy. Seura hyötyy. Silloin tuo kuvio toimii.

Jos NHL-seura päättää tehdä hyväntekeväisyyttä ja tarjota lippuja joko ilmaiseksi tai alennetulla hinnalla, jollekin kohderyhmälle, se tuotteistetaan ja markkinoidaan erikseen, tarkoituksena yhä saada vähintään saman verran rahaa kassaan kuin normaalista lipusta. Näin ymmärtäisin ja uskoisin liiketalouden toimivan isossa maailmassa.

Jos ei toimi, niinhän sen pitäisi toimia, kun bisnestä tehdään.

Sami Hurme kirjoitti...

Niin ja vastaus esitettyyn kysymykseen on ei ole hyötyä, jos kohdistettu markkinaisku on maksanut seuralle enemmän kuin se on tuonut.

Ainakin mikäli toiminnan on tarkoitus tuottaa.

Sami Hurme kirjoitti...

Varamiespalvelu voisi ostaa katsomon työttömille. Toys'R'us lapsille, jne...

Sponsori saisi hyvä mahdollisuuden markkinoida omaa tuotettaan tai palvelua kyseisessä katsomossa, kun tietää siellä istuvan vain omaa kohderyhmää.

Niin se pitää tehdä, jos tehdään.

Anonyymi kirjoitti...

Markkinaisku nyt maksaa tiedotustilaisuuden kaffet ja pullat medialle. Lopun voi sitten hoitaa omilla sivuilla. Ei nyt vänkätä asiaa ihan metsään.

Sami Hurme kirjoitti...

Jos se olisi noin helppoa, yksinkertaista ja halpaa, yksikään seura ei olisi talousvaikeuksissa koskaan ollutkaan.

Että kaffella ja pullalla liikevaihto kasvuun...

Ei vänkätä metsään.

Anonyymi kirjoitti...

Pelkkä tiedote on tietysti ilmainen, joten tiedon ihmiselle saa kyllä ilmaiseksikin. Tämän jälkeen tuotteen menekki ratkaissee ne liikevaihtoasiat.

Tiedon saaminen asiakkaille ja potentiaalisille asiakkaille jääkiekon kaltaisessa bisneksessä on sitten tosi helppoa.

Tepsin omistajistakin Koivun veljekset saa tilaa maikkarilta viheltämällä kerran. Eri asia on se, mitä halutaan markkinoida, mutta jos ongelmana on tiedon saaminen ulos, niin sitten takaisin apupyörät fillariin ja kattelemaan uusia aloja.

Sami Hurme kirjoitti...

Tiedotteesta on tavattoman pitkä matka asiakkaan ostopäätökseen. Ja ostopäätöksestä on vielä pidempi matka siihen, että ostopäätöksiä tulee merkittävästi.

Toki tuokin voi olla ensimmäinen askel ja monesti onkin, mutta tiedotteen voiman varaan ei hirveästi kannata laskea edes silloin kun se tulee Koivujen kautta.

Jonkun pitää joka tapauksessa myydä tuote.

Anonyymi kirjoitti...

Tuohon ei enää voi lisätä mitään.

Jari Nikkola kirjoitti...

Kyllä lätkä-Tepsin markkinoinnilla olisi kosolti varaa olla ahkeampi, modenimpi ja tasokkaampi nykytilaan verrattuna. Ideat ovat jääneet 80-luvulle pahemman kerran. Ei ilmainen viina, pulla tai pipari kerran vuodessa enää merkitse toimittajille tai heidän esimiehilleen syytä vääntää sivuja täyteen TPS-asiaa. Ja jos merkitseekin, niitä impulsseja pitää jakaa kerran viikossa, mielummin kaksi kertaa samana aikana. Ja koko ajan tarjoten konkreettisia jutunaiheita, ei epämääräista "juotetaan ne känniin niin kaikki muuttuu simsalabim hyväksi" -asennetta. Sikäli ensi tiistain mediatilaisuus Kiitoradalla on rahanhukkaa huonoimmassa skenaariossa. Toivottavasti edes TS:n pakollinen "kaikki on hyvin ja turha väittää vastaan" -juttu saadaan aikaan. Muutenhan tilaisuus edustaa nolla-arvoa sisällöltään ainakin kutsussa.

Anonyymi kirjoitti...

Aika suoraviivaista juttua Sami lataa.
Viimeaikojen sanomiset omien työntekijöiden "oikeista" arvoista ja lapsien sotkeminen mukaan "miten tehdään parasta tulosta tai miten toimitaan tehokkaimmin" juttuihin olisi voinut jättää pois.

Sekin vähän mietityttää onko hyvä ottaa kantaa muihin kuin esim. kuntosaliyrittäjän asioihin josta Samin näkemyksiä on kyllä kiva lukea. Jos omien alojen asiantuntijat pysyis lestissään, niin tätä väärää tietoa tai Mutu-tietoa ei olisi niin paljon liikkeellä, kai.

Sami Hurme kirjoitti...

Ei ole tapana hirveästi kaarrella. Sanotaan asia niin kuin sen näkee tai ei sanota ollenkaan.

Täällä luettavista asioista olen päättänyt sanoa. Osa tietoa, osa oletuksia, mutta kaikki tulee omasta harkinnasta.

Anonyymit ovat aina asiantuntijoita omalla alallaan. Anonymiteetti on hieno asia, mutta kunnioitan sellaisia ihmisiä paljon enemmän, jotka uskaltavat seistä sanojensa takana, omalla nimellään, meni ne sanat syteen tai saveen.

Toivottavasti käyt jatkossakin kommentoimassa tai ainakin lukemassa.

Sami Hurme kirjoitti...

Ai niin. Tuossa selän takana lukee yhdessä tiiliskivessä:

"Parempi katua tekoja, joita teet, kuin tekoja, joita et tehnyt."

Tämän päivän epistolan pääaihe liittyi omaan alaan ja niin liittyy myös huominen, joten ole kuulolla...

Anonyymi kirjoitti...

Parempaa markkinointia etsivä ja kaipaava Sami, paras kun pidät turpas kiinni.

Sami Hurme kirjoitti...

Anteeksi, en tiennyt, että ne olivat juuri Sinun eväät, jotka söin.

Mukavaa kuitenkin, että kävit avaamassa oman turpasi näppäimistön välityksellä ja vielä rohkeasti omalla nimelläsi.