maanantai 11. toukokuuta 2009

Tehdään se!

Richard Branson ja hänen vuonna 1968 perustama Virgin-yhtiö ovat olleet monelle suomalaiselle täysin tuntemattomia. Nyt mahdollisesti kaikki formuloita seuraavat tunnistavat ainakin Virgin-tuotemerkin sekä myös sen harmaahiuksisen Bransonin.

Screw it, lets do it kertoo, kuinka Branson on päässyt huipulle, pitämällä samalla hauskaa ja kasvamalla vihreämmäksi matkalla. Kirja sisältää 14 oppituntia huipulle. Kuinka sinne päästään noudattamalla Bransonin ohjetta:
"Do no harm."
Oppitunteihin palataan myöhemmin blogissa, satunnaisina omina juttuina.

Virgin on, tai on ollut, mukana ainakin kola- ja viinituotannossa, tuottanut hääpukuja, matkapuhelinmarkkinoilla, luottokorttimarkkinoilla, kirjakaupassa, äänitekaupassa, lentokoneissa, junissa sekä avaruusmatkailussa, ennen uutta aluevaltausta, formuloita.

Onkohan yksikään toinen yritys käynyt niin monella "Sinisellä merellä", kuin Virgin? Ehkä siksi Bransonin johtoryhmän jäsenet kutsuvat pomoaan nimellä "Dr. Yes."

Branson on täynnä hienoja tarinoita. Tarinoita siitä, kuinka kaikki alkoi Student-lehdestä, jatkuen levykauppaan ja -yhtiöön, mikä oli ensimmäinen Virgin Airways'in lento, kuinka Branson hankki ensimmäisen saaren, tietysti Neitsytsaarilta. Jokaisen tarinan taustalla on
"Jos haluat jotain, tee se."
Virgin on halunnut olla mukana myös erittäin kilpailuilla aloilla, koska Virgin kokee pystyvänsä tekemään asioita paremmin, kuin usein paljon suuremmat alan toimijat. Yleensä he ovat myös onnistuneet siinä, pelkästään ajattelemalla asioita eri tavalla.

Virgin-konserni on mielenkiintoinen. Yksityisenä yrityksenä se edustaa paljon samoja asioita, joita itsekin näen menestyksen vaatimuksina. Virginin markkinointi on aina ollut jotenkin erilaista, mutta ei suinkaan välttämättä kallista. Se on näyttänyt myös poikkeuksellisen rehelliseltä.

Rehellisyys ja avoimuus ovat Virginin ja myös Bransonin tavaramerkkejä, joihin on helppo samaistua. Suoruus ja nopea reagointi paistavat läpi koko toiminnasta ja siksi ainakin minun mielestäni Virgin-tuotemerkissä on aina ollut jotain erityisen seksikästä. Ainakin se on hyvä esimerkki siitä, kuinka munat voivat olla ihan eri koreissa, ilman että ne särkyvät.

Branson on sitä mieltä, että "brändi on vähän sama asia kuin seksuaalinen vetovoima." Niissä tosiaan on jotain samaa. Hyvin brändättyyn tuotteeseen rakastuu, sitä ihannoi, sitä haluaa ja sitä myös ostaa. Seksikkyys on aina trendikästä, hauskaa ja viileetä.

Platonin sanojen mukaan:
"The beginning is the most important part of any work."
Miksi et siis aloittaisi nyt sitä, mitä olet suunnitellut tai mistä olet unelmoinut? Se on mahdollista, jos vain teet sen!

[ Aiheeseen liittyen: The Breakthrough Company / Ajattele kuin Einstein ]

BTW Iltasanomat kertoi taannoin Richard Branssonin menettäneen varallisuudesta 1,6 miljardia euroa vuodessa, siis 190.000 euroa tunnissa. Onko se paljon vai vähän?
Nyt Branson aloitti syömälakon Darfurin kriisin vuoksi. Aika äijä!

BTW 2 Viime vuoden Suomen mestari, Pahalampi, tulee muun muassa Niemisen Villen ja Mäntylän Tuukan voimin yrittämään pistehakua Turusta keskiviikkona. K-67 - Pahalampi -ottelu alkaa keskiviikkona kello 19.00 ja paikka on Impivaara. Me otamme keskiviikkona kauden ensimmäisen voiton!

9 kommenttia:

Jari Nikkola kirjoitti...

Virgin oli jo ammoisina aikoina hyvin tunnettu levymerkki Suomessa, eli ihan tuntemattomasta brändistä ei kaiketi ole kyse. Rockpiireissä ainakaan.

Anonyymi kirjoitti...

Siis ei mitään kommenttia eilisestä Canada ja mikä se nyt oli mailmanmestari pelistä. Hieman pettynyt olen. Taisi mennä niin että Asiakas oli eilen spinningissä oikeassa. Vai oliko se niin että Canada oli varma voittaja?

Tuo Virgin levy-yhtiö oli 70-luvun EMI (ja Emille se kai myytiin joskus 90-luvulla) jolle levytti esim. Sex Pistols. Sir Richard on kuitenkin saanut nostettua itsensä parikympisestä yrittäjänuorukaisesta Brittien seitsemänneksi rikkaimmaksi joten ihan turha Jannu ei voi ole kyseessä, mutta hieman kaksimielisen nimen on kirjalleen valinnut.....

Kunto Kortilla kirjoitti...

Rockpiireissä toki tunnettu. Virginiltä itsekin tilasin levyjä postin kautta pienenä poikana. Sehän oli The Levykauppa.

Muuten uskallan väittää brändiä kohtalaisen tuntemattomaksi suomalaisille.

Sir taisi kyllä olla 17, kun levykauppaa aloitti, jos nyt ihan oikein muistan. +- yksi vuosi...

Toinen kaverin kirja on Losing My Virginity. Seksikkyys myy ja siitä nimissä on kyse.

MM-kisoja en ole jaksanut täällä kommentoida, kun niitä kommentteja on joka puolella, mooningista alkaen. Naamarissa tuli Ilja nimitettyä King Kovalchuk I:seksi. 30 minuuttia finaalissa on kova suoritus.

Tajuttoman iso merkitys Venäjän voitolle, koska Kunkun parin minsan vaihdot sekoittivat Kanadan pelin selvästi. Kunkkua täytyy aina vartioida ja nyt se hyppi kentästä toiseen, sekoittaen pakkaa koko ajan.

Hyvä peli Venäjältä, huono Kanadalta ja ennen kaikkea erinomainen tuomareilta!

Anonyymi kirjoitti...

Ilja Kovaltsuk oma ylimielisyytensä takana myös sympaattisuutta, mitä Mr. Radulovista ei löydä varmaan pelikaveritkaan.

Toisaalta Radulov on rikkonut diilinsä jo kahdesti, joten kundi kulkee oman rumpalinsa tahtiin ja siitä vaan.

Pietarin portilla Tami antaa viimeisen tuomion. Äh, eihän se nyt näin vakavaa ole, mutta kyllä pikkaisen oksettaa nämä Katso Minua-tuuletukset.

Kunto Kortilla kirjoitti...

Radulovin tuuletuksissa on jotain spartalaista viehätystä. Varmasti ärsyttää monia, mutta ei minua, silloin kun se tapahtuu aiheesta.

Kun teet maalin MM-finaalissa, ja vielä tuollaisen maalin, niin kyllä siinä voi vähän isotella...

Anonyymi kirjoitti...

Heh :) well well: Samin piti tarkoittaa että Venäjä oli vaan tällä kertaa parempi. ( asia on jotenki kääntynyt väärinpäin tuossa aikasemmassa..).
Ei Kanada mitenkään huonosti pelannut, se vaan ei mahtanut paremmalleen mitään...kuten ei viime vuonnakaan :) vai mitä Sami :)

No joo oli taas vähän mahtipontisesti kirjoitettu ..aika tasastahan se tais olla...piti ihan viime sekunttiin asti jännittää...

Mutta kyllä Venäjä jotenki pelas joukkueena paremmin yhteen ja oli "uhrautuvaisempi". Ja hermotkin niillä piti hyvin, ne pelas vaan kiekkoa ja hyvää sellaista... ja kivikasvo- Bykovkin hymyili mitali kaulassa :) VAU!

Viime vuoden MM-voitto oli kyllä parempi: siellä oli enemmän näkyvissä aitoa voittamisen iloa. Venäjän porukat & kannattajat oli niin täpinöissään :)

Anonyymi kirjoitti...

Edellisessä matsissa Radulov tuuletti syöttöpistettään paljon suuremmalla raivolla, joten miehessä on todella tervettä ja sydämestä kumpuavaa aitoa XXXXXXX.

Miehessä on paljon samaa sitoutumista lajille kuin Alexei Jashinissa, joka myös jätti noudattamatta vapaaehtoisesti allekirjoitettua sopimusta.

Kumpikin sitoutui pelikavereihinsa ja työnantajaansa ihaltavalla tavalla. He ovat loistavia esikuvia nuorille kiekkofaneille ja ihan vain muutenkin kaikille ihmisille.

Jos sovit jotain suullisesti, kätellen ja allekirjoittaen, niin se ei tarkoita mitään. Jos haluat tehdä jotain muuta kuin olet sopinut, niin voit ihan vapaasti näin toimia. Älä murehdi työnantajan ja työkaveriesi kuseen saattamista, sillä jokainen meistä on oman onnemme seppä.

Näitä seppiä tarvitsemme lisää.

Kunto Kortilla kirjoitti...

Sopimuksia pitää AINA kunnioittaa. Siinä olen täysin samaa mieltä. Jos jotain on sovittu, se on niin, ellei sopimusta muuteta kaikkien osapuolien hyväksynnällä.

Se, että Radulov, tai kukaan muukaan, ei kunnioita sopimuksia, ei vie arvoa MM-kisoissa tehdyltä maalilta tai edes syötöltä.

Anonyymi kirjoitti...

Radulovin syyllistyi rikokseen ja sai pelata kisoissa vain IIHF:n munattomuuden takia (nyt IIHF jostain syystä teki uudelleen päätöksen, että jatkossa Radulovin kaltaisen rikolliset eivät enää kisoissa saa pelata).

Jääkiekon Kaisa Varis.