keskiviikko 20. helmikuuta 2008

We wanted the best

And we got the best!

KISS HartwEllilla 28.5.2008. Yksi toiveistani toteutuu jälleen.

En olisi uskonut, että näen vielä tuonkin yhtyeen livenä ja vielä Suomessa. Tears are falling...

Olen usein parjannut orkesteria, koska levyillä on aina soittanut kuka sattuu, siis ei välttämättä bändin jäsenet. KISS on tunnettu studiomuusikoiden käytöstä, koska ne yksinkertaisesti osaavat soittaa paremmin.

Lavalla tuolla ei kuitenkaan ole mitään merkitystä. KISS show tulee olemaan jotain uskomattoman hienoa, uskoisin. Studiomuusikoiden käyttö on vain ollut hyvän tuotteistamisen tulos, jota varsinkin Gene Simmons jatkaa kovalla menestyksellä.

On varmasti niin, että kyseisellä bändillä on enemmän fanituotteita kuin millään muulla bändillä on koskaan ollut. Tuotteistaminen on ollut ainakin Genen mielessä jo siitä asti, kun hän on itse ommellut ensimmäiset esiintymisasunsa. Musiikki on ollut vain elementti, jolla saadaan aikaan elämyksiä, joilla saadaan rahaa.

Suosittelen tässä kohtaa lukemaan kirjat Gene Simmons; Sex, Money, Kiss ja Kiss; Maskin takaa. Molemmat ovat viihdyttäviä opuksia, jos sinua kiinnostaa sex, money and rock´n´roll, all nite long...

BTW Olisiko sittenkin vasta tuo tuleva kesä kaikkien aikojen rokkikesä? KISS, Judas Priest, Bon Jovi, Iron Maiden, Bruce Springsteen... Metallicalle olisi sopivat päivät ennen Bergenin keikkaa tai Pietarin keikan jälkeen...

8 kommenttia:

Kunto Kortilla kirjoitti...

Ja juuri saamani tiedon mukaan Def Leppard tiistaina 27.5.2008 Helsingissä, 7.6.2008 Sauna Open Airissa Whitesnake ja Sebastian Bach sekä Miljoonarokissa Twisted Sister ja Nightwish...

Tuo Def Leppard on myös ollut pitkään toiveena!

Anonyymi kirjoitti...

Ja WASP DBTL:ssä?

Anonyymi kirjoitti...

Miten Pepe Willbergin kiertueen kävi? Luin jostain, että kiinnostuksen puutteen vuoksi se jäi kesken.

Uskomatonta. Komea kundi ja loistava nariseva ääni. Ehkä M.A. Numminen olisi ollut hyvä lämmittäjä?

Kunto Kortilla kirjoitti...

Heh, osa lätkäporukastamme oli kuuntelemassa Pepeä Hämeenlinnan uudessa "yökerhossa", kun olimme kaupungissa turnauksessa...

Ette varmaan usko, mutta soitin tänään spinningissä melkein pelkästään Kissiä ja tunnin jälkeen tuli yksi asiakkaistamme kertomaan, että hän on ENSIMMÄINEN Kiss Armyn jäsen Suomesta!

Hitto, tosi isot rispektit!

Kaveri kertoi, että jäsenkorttikin on tallella ja muistaa hyvin, kun äitin kanssa hakivat pankista taaloja, jotka laitettiin jäsenhakemuksen kanssa kuoreen ja lähetettiin Jenkkilään...

Toista tuo fanitus oli silloin...

Sanoin, että ei muuta kuin jäsenkortti ja -kirje skanneriin ja meiliä Putansuulle, niin voit istua parhailla paikoilla Kissin keikalla...

Jäsenkortista voisi saada jotain jopa E-bayssä...

Pitääkö tuo WASP paikkaansa?

Jari Nikkola kirjoitti...

Blackie Lawlessista ei hajua mutta Ruisrockiin tulossa mahtikattaus. Porcupine Tree esimerkiksi.

Anonyymi kirjoitti...

Linkin Park ja Thin Lizzy tulossa kans. Teille junnuille tiedoksi, että Thin Lizzy oli 70-luvulla aika siisti.

Kunto Kortilla kirjoitti...

Kissin liput meni tänään aika hätäseen... Onneks olin taas ehkä eka ja sain tiketit...

Porcupine Tree on vieras. Linkin Park on liian uutta, joskin muutama aika loistava biisi, varsinkin spinningiin. Thin Lizzy oli tosiaan kova, joskin tuohon aikaan tuijotin vain enoni punk-levyjä ja sitä valkoista isoa anarkisti A:ta enon mustan huoneen seinällä... Se oli vaikuttavampaa ja pohjusti tietä kasarihevin pariin....

Koska Kiss oli viimeksi Suomessa?

Anonyymi kirjoitti...

Olikohan se vuonna 1999 alkuperäisellä kokoonpanolla. Terveisin " armymember early 70`s "