torstai 2. kesäkuuta 2011

Kävin parturissa

Ei sattunut yhtään. En pelännyt yhtään. Jännitin tosin.

Monelle parturissa käyminen on peruskauraa. Minulle ei. Olin elämäni toista kertaa parturissa. Kerran aikaisemmin - saattoi olla 80-luvulla - kävin parturissa, kun sain jonkin lahjakortin. Nyt maksoin parturoinnista ensimmäistä kertaa elämässäni.

Olen säästänyt pitkän pennin, kun olen päässyt hyödyntämään äitini parturiopintoja syntymästäni lähtien. Saan nauttia tuosta edusta yhä, mutta nyt omaa saamattomuuttani ajauduin tilanteeseen, jossa välitön saksien heiluttelu ei ollut mahdollista.

En edes tiennyt, mihin suuntaisin. Partureitahan on joka kulmassa. Hiusten kasvu kun ei lopu, eikä edes hidastu taantumassakaan. Onneksi Facebookista saa aina oikeita suosituksia, kun kysyy kavereilta. Nyt kaverin suosituksesta paikaksi valikoitui Clips Skanssissa.

Kokemus oli ihan hyvä. Tosin minulla ei ole mitään vertailukohtaa. Pää oli kotoisan oloinen ovesta lähtiessäni, joten parturini onnistui tavoitteessani. Jos joskus ajaudun vastaavaan tilanteeseen, taidan mennä samalle parturille. Puhuttiin jopa vähän high lightseista, mutta ei (onneksi) ehditty toteuttamaan sitä. Ehkä seuraavaksi.

Hiukset pestiin ja hoitoainetta laitettiin. En tiedä, minkä merkkistä. Sitä ei yritetty myydä minulle. Hyvälle kuitenkin tuoksui. Vahaa laitettiin, mutta en tiedä mitä vahaa. Olisin saattanut ostaa purkin, tuubin tai missä se vaha ikinä olikaan säilötty. Ei tullut mieleen, kun ei tarjottu. Mietin vasta autossa istuessani, että olisin voinut ostaa vahaa.

Tuskin koskaan lakkaan ihmettelemästä sitä, miksi on niin vaikea myydä operaatiossa käytettyjä tuotteita.

Veikkaan myynnin moninkertaistuvan parilla kysymyksellä. Kysymyksillä, jotka ovat vain hyvää palvelua, siis erittäin kaukana minkäänlaisesta tyrkyttämisestä.

Minä tiedän, mitä hiusvaha on, kun alan ammattilainen tutustutti minut siihen. Moni parturoitava ei varmastikaan tiedä ja ihmettelevät kotona, kun sillä halvalla geelillä ei saa päästä lähellekään saman näköistä, kun se oli parturista ulos kävellessä.

Aloittaa voi kysymyksellä,
onko sinulla kotona shampoota/hoitoainetta/hiusvahaa?
Tuosta on aika helppo jatkaa kassan kolisteluun, jos vastaus on,
että ei juuri nyt ole. On päässyt loppumaan.
Yksi ainoa kysymys sillä hetkellä käytettävän tuotteen kohdalla voisi nostaa tuotemyynnin ihan uusiin ulottuvuuksiin. Eikä kenellekään jää paha mieli.

[Aiheeseen liittyen: Kasvohoitoa / Haistakaa... - Creed]

BTW Väsäilin parina iltana M&M:lle omaa iPhone-aplikaatiota. Jonkinlaisen sain näpyteltyä. Voit demoilla sen kanssa tässä. Yritin jo syöttää sitä App Storeenkin, omaan luuriin testikäyttöön ladattavaksi, mutta kyllästyin matkalla, kun julkaisu on mahdottoman monen mutkan takana. Sitä polkua ei ole tehty kärsimättömälle. Polku on jopa yllättävän kivinen ja mutkikas Applen raivaamaksi. Enköhän sen jossakin vaiheessa tarvo läpi. 2.0 versioon pitää vielä saada Trainer.fi-sivusta jonkinlainen syöte appiin. Täytyyhän sen appinkin kehittyä.

Ei kommentteja: