tiistai 27. heinäkuuta 2010

DBTL 2010

Taas on se aika vuodesta, jolloin koko laituri rokkaa. DBTL kaupunkifestivaalin sykkeestä kirjataan taas tätä tekstiä koko festivaalin ajan. Ruisrockissa tuli jo kokeiltua ihan paikan päältä liveblokkausta, joten samaa on odotettavissa myös Laiturista.

Aloitetaan taas perinteisellä ohjelman ennakkokatsauksella:

Tiistai 27.7.

Tänä vuonna teltalla ei ole mitään vetonaulaa, vaan nyt ilmastoidun teltan ohjelmisto alkaa vasta keskiviikkona.

Kiinnittäisin kuitenkin huomion Linnateatterin Yksinäisten ilta -klubiin, jossa klo 21 aloittaa Jukka Takalo ja siitä aina tunnin välein jatkavat Jarkko Martikainen, Jussi Hakulinen ja WRUM. Ihan mielenkiintoinen ilta lienee kyseessä. Itse en pääse käymään, mutta jos joku käy, niin kertokaa fiiliksiä kommentteihin.

Karhuherra kommentoi olleensa katsomassa kanadalaista punkkia. Jos oikein kiltisti pyydämme, mahtaisimmeko saada jonkin linkin kuviin, jos herralla on ollut tallentava silmä mukana. Voisin lisätä sen tähän.

Keskiviikko 28.7.

Klo 16:30 Sisäänpääsyyn oikeuttavat lätkät noudettu. Laituri voi alkaa.

Foster's Pääteltta
Klo 17:30 Juha Tapio
Klo 19:00 Eläkeläiset
Klo 21:15 Eppuja odotellessa. Ei sada, vaikka kovin tuntuu uhkaavan. Väkeä on teltalla ihan kivasti. Twitteriin tuuppasin jo kuvankin.
Klo 21:30 Eppu Normaali
Klo 21:45 ovat myöhässä, penteleet...
Klo 23:30 Toisen encoren jälkeen riitti. Jos Karhuherra kehui tiistaista punk-antia Kanadasta, niin täytyy sanoa, että kotimainenkin punk on voimissaan. Poliisi ajoi yhä sinisellä autollaan. Epuilta hyvä veto. Hauikset olivat aika vahvassa laulukunnossa hikisessä teltassa. Olisivat voineet halutessaan laulattaa telttaa koko illan vanhoilla hiteillään. Nyt kuultiin otteita neljältä vuosikymmeneltä. Siihen eivät kaikki pysty.

Klo 01:15 Teen taas koosteen keikasta. Sitä odotellessa voitte tuijottaa Kitara, taivas ja tähdet -vetoa ja kasvattaa pakaroita tapaillen Urheiluhullua sekä Njet, njet -laulatusta Tuubista. Murheellisten laulujen maakin tuli näköjään filmattua kokonaan. Linkitän ne ja aloitan koosteen tekemisen.



Apollossa North Will Rise Again! esittää Gangster of Love klo 23 ja Havanna Black klo 01. Mahtaisimmeko saada Nikkolan raporttia täältä? Veikkaan hänen olevan ainakin paikalla. Nikkola oli ainakin postannut kuvan paikan päältä naamariin, joten ehkä kuullaan tunnelmia kommenteissa.

Linnateatterista voitaisiin poimia Chisu klo 24 ja vielä Night Club Vegasista Liikkuvat Lapset klo 01.

Torstai 29.7.

Foster's Pääteltta
Klo 17:30 Tommi Läntinen
Klo 19:00 Viikate
Klo 20:30 Kari Tapio
Klo 22:10 Elisan verkko näyttää vähän kuormittuvan tai sitten se pätkii muuten vain. Aika lähellä taitaa olla ukkosmyrsky. Sen verran mustaa on taivaanrannassa. Onneksi telttaan ei sada, jos alkaa ropisemaan. Ukkonen voi muuten kyllä häiritä illan kulkua. Kattellaan...
Klo 22:15
Klo 22:20 Täältä tulee Yö!
Teltassa selvästi viileämpää, aavistus väljempää. Nyt on hyvä!
Klo 23:05 Saimme pari vetoa Jussi Hakuliselta. Herkkua! Ehkä vielä encoressa?
Klo 23:45 Yö oli jälleen kerran erinomaisen loistava. Olli osaa ottaa aina yleisönsä. Sitä on hieno seurata. Hakulinen oli pikantti lisä. Kerrassaan maukasta. Tallennetta seuraa taas, kun pääsen kotiin.
Klo 23:55 Voiko illan suhteen parempaan kohtaan alkaa sade, jos sen täytyy alkaa? Kohta tulee vettä ja lujaa!

Klo 02:06 Tallenteet latautumassa. Tia Maria, Hän tanssi kanssa enkeleiden, Särkynyt enkeli, Likaiset legendat sekä Joutsenlaulu ovat lautasella. Koostetta väsäilen taas päivällä töiden ohessa. Perjantaina pitäisi olla töissäkin viileämpää, kun Huurteen kaverit jäivät fiksaamaan yöksi jäähdyttimet kuntoon. Tekevät töitä ympäri vuorokauden. Aika hurjaa.

Linnateatterissa klo 24 musisoiva Sir Elwood -duo kannattaa merkata, kuten myös Vegasissa rokkaava Francine klo 01. Kävittekö katsomassa?

Perjantai 30.7.

Foster's Pääteltta
Klo 18:00 Seminaarimäen Mieslaulajat
Klo 19:38 Pilvetön taivas ja aurinko hellii. Hieno keli, kun ei ole järjettömän kuuma. Lienee telttakin vähän viileämpi tänään. Kohta sen näkee.
Klo 20:00 Mamba
Kellon tarkasti startti. Jengi näyttää vasta valuvan teltalle auringon alta. Meille vai teille?

En ole ennen ottanutkaan kuvia oikealla kameralla. Tallentimessa oli sen verran linssiä, että oli vaara osua Teroa nenään. Selkänsä rasittanut kuvaaja pyysi apua kuvaamisessa ja autoinhan minä. Aika veikeä peli tuollainen. Voittaa melkein jopa minun kuuden kympin Olympuksen. Ilmankos Karhuherrakin osuu kuvissaan niin hyvin. Pelkkää varusteurheilua näköjään. Vai onko sittenkään? Saako hyvä kuvaaja hyviä kuvia huonollakin kameralla? Huono kuvaaja voi ainakin saada hyviä kuvia hyvällä kameralla. Kai sitä silmää silti pitää olla.



Onneksi minulle tärkeät henkilöt eivät ymmärrä musiikkimakuani ja sen kirjoa, joten voin sanoa menettämättä kasvojani, että kuuntelen Mambaa mielelläni. Hyviä ralleja ja tarinoita Vaara veistelee.
Klo 21:20 Mistä nämä pilvet ja vesi tuli? Vielä piti olla kesää jäljellä!
Klo 21:45 Kuningas Kebab. Välipalana Turun parasta burgeria.
Klo 22:00 Matti&Teppo
Eräs kuvaaja kehui M&T:n valoja kikerien parhaimmiksi. Tuli kuulema hyviä otoksia.
Klo 23:58 Täällä on ihan hemmetisti väkeä! Tulossa aika hieno keikka, jos tykkää Tähkästä. Toivottavasti ei ala satamaan. Silloin tämä teltta on TÄYNNÄ!
Klo 24:00 Lauri Tähkä & Elonkerjuu
Klo 01:30 No jaa... Jäävi arvioimaan Tähkän vetoa, kun en vieläkään päässyt sisälle musiikkiin. Välillä tuntuu, että tämähän on ihan hyvää, mutta sitten joku jää uupumaan. Tytöt näyttävät tykkäävän, joten kai se on hyvä. Ainakin Lauri tuntuu antavansa paljon yleisölle. Ei kuitenkaan osaa tuota ihan niin hyvin kuin Lindholmin Olli. Kilsoja on tietysti vähän eri määrä vielä.
Matti ja Teppo lavalla yhden biisin ajan. Taisi saada parhaat hurraukset.
Onneksi sade tuntuu kiertävän paikan.



Klo 03:12 Mietin vielä kotiin tullessa tuota Tähkää. Kyllähän minunkin jalka siellä rokkasi, joten myönnetään, Tähkäkin oli hyvä. Sydämet pauhasivat maailman renkinä. Kyllä sitä voi vielä jatkossakin käydä katsomassa. Olen muuten soittanut ainoastaan yhtä Tähkän biisiä spinningissä. Tiedättekö mitä?

The Alue/Jokilava
Klo 16:15 Antti Tuisku
Klo 17:45 Bass'n Helen
Klo 19:00 Anna Puu
Klo 20:45 Lapko
Klo 23:00 Olavi Uusivirta
Saa nähdä, tuleeko tältä listalta katsottua mitään. En taida ihan suoraan kuulua kohderyhmään.
Ei tullut katsottua mitään

Vegasista poimitaan Lipattomat klo 1:30.

Lauantai 31.7.


Klo 03:15 Lauantai on hieno päivä. Hei, hei, hei, kuka rakastaa mua? Kuka kovaan punkkariin vois rakastua?
Tuplarummut tuplabasareilla lienee lavalla, joten minä kaiketi tulen pitämään isosti. Öitä!


Foster's Pääteltta
Klo 16:15 Unohdin näköjään ladata akun. Jos ranta hiljenee, se ei tarkoita filmin katkeamista, vaan akun loppumista. Vilperien sound checkissä soittelivat Kaunista Lindaa.
Kohta kännissä kaikki on kuninkaita.
Klo 16:30 Vilperin Perikunta teki mut hulluks, ne sotki mun pään.
Ehkä pitää olla turkulaisuutta veressä, että ymmärtää Vilperit. Jos haluaa nähdä wanhoja turkulaisia lätkäjätkiä, kannattaa suunnata Vilperien keikalle. Harmitonta hauskaa ja hyvää musiikkia ammattitaidolla esitettynä. Vaatepuuta ja Andrejta, ei muuta, paitsi Eddyn bravuuri:


Klo 17:38 Sade taas vaanii niskan takana. Nyt vähän makeisia.
Klo 18:00 Korroosio
Klo 19:05 Korroosio oli hyvä! Selvä potentiaali jonkinmuotoisen uudelleenlämmitykseen. Levy setin biiseistä kestäisi ihan hyvin nykyisenkin päivänvalon. Muutamassa biisissä olisi ihan oikeasti ainesta jonkinlaiseksi hitiksikin, myös Varsinais-Suomen ulkopuolella. Toivottavasti heistä kuullaan vielä. Aika monta tallennetta tulee yöllä ladattavaksi, Pilsneripopista alkaen, TV:n uhrin kautta Huurankukkaan. Tämän kuulema tuntevat nyt solistin naapuritkin:



Kooste koko keikasta tulossa tähän.

Seuraavaksi Uniklubi toisesta listasta.
Klo 19:30 Ressu Redford & Jussi Rainio
Ressu ja Jussi vetivät kansaan menevän setin. En jaksanut kuunnella Uniklubia loppuun, joten suuntasin teltalle, jossa oli menossa raikuva yhteislaulu. Onhan noilla aika kasa hittejä. Alankokin raijattiin lavalle roudariboksissa. Mistä lie löytäneet herran.
Klo 21:00 Marja Tyrni
Voi jessus. En ymmärrä tätä huumoria hetkeäkään.
Klo 22:00 Dingo
Klo 22:40 Neuman lallattelee taustalla. Juututtiin tänne Vipin puolelle Pepsille...
Klo 24:00 Paula Koivuniemi
Aikuiseen naiseen päättyivät jälleen nämä kinkerit. Paula veti taas teltan ja kentän täyteen väkeä. Peltirummun saisi kyllä jättää päristelemättä. Se on pyhä biisi. Ihmisillä näytti olevan mukavaa.

Hyvät hipat. Lauantai näytti olevan kiekkoilijoiden kokoontumisajoakin parhaimmillaan.Viimeisen illan viimeiset hetket alkoivat jo hieman kylmätä paljaita käsivarsia. +16 näytti auton mittari. Sai laittaa lämmitystä pitkästä aikaa päälle autossa. Onko kesä nyt ohi?

Klo 02:37 Kamera tyhjätty ja videoita menossa lataamoon. Linkitetään niitä, kun herätään.

The Alue/Jokilava
Klo 15:30 Absoluuttinen Nollapiste
Klo 16:45 Callisto
Klo 17:30 Marja Tyrni
Klo 18:15 Paleface
Klo 19:45 Uniklubi
Muutamaan biisin jäi. Oli vähän huono paikka katsoa, seli, seli...



Klo 20:45 Jukka Poika & Sound Explosion Band
Klo 22:45 Egotrippi
Mä mitään Egotrippejä enää tarvinnut.

Mahtaakohan Linnateatterissa kuulua Minttu sekä Ville? S-Osis esittää entisen naapurin rytmittämänä Kakkahätä 77.

Kiitokset
Hienot juhlat taas kerran. Kiitos Pasille, Heinille ja muille asianosaisille. Ohjelmasta voi kukin olla mitä mieltä tahansa, mutta tämä setti näyttäisi toimivan. Sateen jatkuvasta uhasta huolimatta teltan liepeillä notkui paljon porukkaa. Festarin tarkoitus lienee saada ihmisiä liikkeellä ja tässä onnistuttiin taas. Ehkä DBTL:n kuuluu olla nyt tällainen kehityskaarensa perusteella. Kiitos myös lukijoille. Oli kiva saada palautetta paikan päälläkin. Kiitos niistä.

Sunnuntaina 1.8. onkin vain klubi-ilta. Menkööt ne joita kiinnostaa. Minä lepään ja poljetan illalla Cardiota.

Ensi viikonloppuna Sonisphere Porissa. Se on rok. Pysy laiturilla ensi vuoteen! Soitellaan...

[ Aiheeseen liittyen: DBTL 2009 ]

BTW Nyt olisi hyvä paikka aktivoitua Foursquare mikroblogipalveluun. Aina kun olet festivaalialueella, kirjaa itsesi sisään DBTL:ään, niin kaverisi näkevät, että olet paikalla. Foursquare soveltuu mitä mainioimmin juuri tällaiseen kaveriporukan koolle keräämiseen.

9 kommenttia:

Karhuherra kirjoitti...

Vielä on kesää jäljellä, muutama päivä näemmä. DBTL-etkot kannattaa ottaa tänäpä illalla Klubilla, jossa on hurmaava Fucked Up. Ne on kanadalaisia, joten varmasti hienoa sakkia ja hienoa populaarimusiikkia.

Jokirannan kaljateltan ohjelmisto on suunniteltu sikäli hyvin, että siellä ei ole mitään mikä häiritsisi kiinnostavuudellaan kaljanjuontia, jos sinne sattuisi eksymään. Yllätänkö, jos sanon, etten käy katsomassa ainoatakaan aktia siellä... korkeintaan Matti&Teppoa.

Yksinäisten illoissa Jonna Tervomaa olisi takuuvarmasti järjettömän hyvä, mutta lauantaina ei jouda, koska on Indie-iltamien perinteiset rokettirollikinkerit. Jos olisin te, en missaisi Sweatmasteria mistään hinnasta. Näillä mennään, ja yritetään olla ihmisiksi.

Sami Hurme kirjoitti...

Joo, ei ehkä ihan Karhuherran hunajapurkki tuo teltta. Sen verran kun olen oppinut tuntemaan herran sulosointuja.

Ai Sweatmaster olisi nyt tähtäimessä?

Jari Nikkola kirjoitti...

Koko laituri rokkaa? Letkumusa elikkäs iskelmä tuolla enemmänkin tuntuu juhlivan.

Silti raakaa rokkiakin on tiskillä. Tänään keskiviikkona epävirallinen avaus Tinatuopissa, "lavalla" enemmän kuin legendaarinen katurockpartio Utsuri Horror Show.

Tinis on Laiturin alkuperäinen kotipesä. Siellä tehtiin toinen toistaan järeämpiä päätöksiä festarin tulevaisuudesta joskus kauan sitten. Saattoi olla, että pari bisseäkin meni. En tosin muista tästä mitn, joten mitään ei lienne tapahtunut.

Karhuherra kirjoitti...

Tinish! Utsurissa olisi kyllä potkua. Ja koska ette kuitenkaan totelleet suositustani, kerrottakoon että Fucked Up heitti tiistaina luultavasti jo viikon kovimman keikan, tai ainakin show'n. Ellei sitten myös Tero Vaara riisuudu alushoususilleen ja lähde vaeltamaan yleisön sekaan halatakseen alastomia hippejä. Aikamoista.

Sami Hurme kirjoitti...

Noh, rokkaa tai ei, mutta onhan tämä yhä aikamoinen tapahtuma musiikilliselta anniltaan tässä pitäjässä, kaikkine sivujuonteineen. Rokkia on aika tavalla teltan ulkopuolella(kin).

Toivotaan, että säät sallivat vaeltelun paikasta toiseen.

Letkumusan toki ymmärtää, kun veikaten voisi epäillä sen vetävän telttaan enemmän väkeä kuin Utsurin tai kanadalaisen punkkarin. Ilman niitä telttailijoita kun loppuvat muutkin showt, tai ainakin laimenevat.

Ja hei, ainakin minä löydän teltasta joka päivä jotain katsottavaa. Mutta en olekaan musiikkikriitikko, joten voin ihan hyvin katsella myös humppaa menettämättä kasvojani tai muutakaan tärkeää.

Anonyymi kirjoitti...

"Turun iskelmäfestivaali" -nimellä tämä setti olisi OK, Laiturin nimellä ei välttämättä. Tapahtumalla kuitenkin on painokas historiansa. Sama kuin Turun Musiikkijuhlat tarjoaisi Galaxin ohjelmistoa ja kutsuisi itseään pokerina korkean profiilin kulttuurihappeningiksi koska tapahtuman nimi on se mikä se on.

Anonyymi kirjoitti...

Jos ymmärtäisi jotain noista kanadalaisista punkkareista tai muista, niin ehkä näissä kinkereissä olisi jotain erityistä.

Tällaiselle tavajampalle ohjelmisto on kuitenkin ihan sitä samaa kuin vaikkapa Himoksen iskelmä- tai Jyväskylän SuomiPop-festareilla. Eikä siinä sinänsä mitään vikaa ole. Me tavajampathan sen rahan festareiden järjestämiseen hyvin pitkälti tuomme.

Aika kaukana ollaan kuitenkin alkuperäisestä ideasta jokilavoineen ym., joten eiköhän luonnollinen jatkumo ole kemujen siirtäminen Turkuhallin parkkipaikalle.

Sami Hurme kirjoitti...

Vanhan perään haikailu varsinkin DBTL:n suhteen on jotenkin kornia. Eikö bänditkin olleet lavoilla juomapalkalla tuolloin?

Jokaisen festivaalin tulee kehittyä ja muuttua ajan mukana. Kaikkia se ei koskaan miellytä, mutta olennaista on saada järjestäjille tulovirtaa, jotta viitsivät riskillään viihdyttää meitä.

DBTL:n ohjelman suhteen ei kannata tuijottaa pelkästään teltan tai lavan ohjelmistoa. Sitä perinteistä autotallikamaakin löytyy klubeista ja muista oheisareenoista. Teltta palvelee juuri sitä väkeä, joka koko tivolin rahoittaa. Se ei voi olla väärin.

Jari Nikkola kirjoitti...

Vanhaa Laituria oli pelissä odotetusti Tiniksessä kun Utsuri Horror Show paukutti hommat käyntiin keskiviikkoillan kahdella setillä. Suspenssia, edgeä sekä vaaran tunnetta syntyi jo siitä, saadaanko papat nostettua Tinurin katonrajassa notkuvalle 2x2 m "lavalle" ja vieläpä sieltä pois. Kumpikin onnistui (vieläpä kahdesti) ja kansa oli innoissaan Eläkeläisten vierailua myöten. Hetken aikaa maa makasi kuin 1991.

Hieno, humaltunut ja nostattava hetki. Nostalgia ei oikein annosteltuna sittenkään ole kuolemaksi. Hieno ilta.

Lauantaina on tarjolla nimeä lehteen työjuttujen merkeissä. Teltta-alueelta löytyy tuolloin Iltapulun dynaaminen tehokaksikko. Siihen asti DBTL saattaa jäädä vähemmalle. Henk. koht. favoriitteja ei ohjelmassa totta puhuen juuri ole.

Melkein sanoisinkin tähän vanha ja uusi DBTL -keskusteluun, että käykää Ilmiössä jos haluatte vivahduksen siitä mitä Laituri voisi olla alkuperäiskaartin toteuttamana nykyhetkessä.

Niistä bändeistä sen verran, että eivät ne ennenkään ilmaiseksi soittaneet.