torstai 15. huhtikuuta 2010

London calling

Ashes to ashes.

Tiedättekö, mikä on ikävin näky, johon lentokentällä voi törmätä?

Unohdetaan lento-onnettomuudet.

Ei, se ei ole lennon peruuntumisilmoitus.

Se on taulu, jossa kaikki lennot on peruttu. Et pääse sinne, mihin olit menossa. Et pääse sinne, mistä olit tulossa. Et pääse mihinkään.

Olimme tänään vaihtamassa terminaalia Heathrowlla, Lontoossa, kun sain tekstiviestin, että Miamin lentomme Heathrowlta on peruttu. No sellaista sattuu. Meidät varmaan laitetaan johonkin toiseen koneeseen ja ollaan perillä pari tuntia myöhemmin.

Ollaan perillä pari päivää myöhemmin. Jippii!

Oli aika outo olo kun lentokentälle ilmestyi ilmoituksia, että ilmatila on suljettu. Aluksi emme saaneet mitään muuta tietoa. Kerrottiin vain, että yksikään kone ei lennä tänään koko maassa mihinkään. Ei ole lakko. Ilmatila on koko maassa suljettu. Alkoi mielikuvitus laukkaamaan.

Kun jonotimme uusia lippuja arviolta neljä tuntia, jonoon alkoi tippumaan tietoja volkaanisesta tuhkasta, joka on aiheuttanut mahdollisesti ennen näkemättömän ilmatilan sulkemisen. Emme siis saaneet ketään, jota syyttää matkamme venymisestä. Hitto!

Kaaos Lontoon Heathrowlla oli kuitenkin valmis. Lähtöterminaaleja suljettiin kokonaan ja turvahenkilöt yrittivät suodattaa opastusta etsivien ihmisten tunteenpurkauksia.

Ensin meille luvattiin liput perjantaiaamulle, mutta se peruuntui aika nopeasti ja uudet liput järjestyivät lauantaille. Olemme siis perillä kaksi päivää myöhässä. Uusi ennätys. Päivän myöhässä ole ollut muutaman kerran, mutta en koskaan kahta päivää.

Lippurallin jälkeen meille oli varattu aktiviteetiksi hotellin metsästys. Muutama tunti hotellinjärjestäjän jonossa ja sen jälkeen pari kymmentä tuloksetonta puhelua Lontoon hotelleihin. Ei ole tilaa. Jouduimme tyytymään Comfort Hoteliin lentokentän lähellä. Älä tule lomalle tähän hotelliin, vaikka täältä saakin all inclusive hääpaketin 2010 punnalla.

Hotellihidasteen jälkeen jatkui Amazing Race matkalaukkurastilla, jossa meitä palloteltiin jo aikaisemmin terminaaleista toiseen ja siirryimme seuraavalle rastille. Matkalaukkurastia ei kuitenkaan voinut ohittaa. Siihen piti palata.

Laukut löytyivät taas muutaman tunnin jonottamisen jälkeen siitä terminaalista, josta niitä etsimme ensimmäisellä kerralla ja josta meille kerrottiin niiden olevan muualla. Palattiin ruutuun yksi kulkien jonon kautta.

Jonotimme tänään työpäivän verran. Paljonkohan siitä pitäisi maksaa, että tekisin sitä työkseni viitenä päivänä viikossa?

Nyt jalat kohti kattoa ja vähän unta kuulaan ja huomenna Lontoon sykkeeseen pyörimään. Ei kai lomalla kannata koskaan valittaa? Ehkä Lontoossakin on jotain katsottavaa.

Päivitys 16.4.2010

Oxford st, Piccadilly Circus, BK, Abbey Road, Subway@underground, Vintage Rolex, Old Bond Street, A&F, Hyde Park...

Ihan mukavaa tuolla Lontoon sykkeessä oli pyöriä, kun kuvitteli, että huomenna, lauantaina lähdetään kohti Miamia.

Mitä vielä. Lentoaikataulut menevät taas uusiksi. Juuri tuli ilmoitus, että lauantain lennotkin on kaikki peruttu. Ottakaa yhteyttä Suomen numeroon, joka vastaa vain virka-aikana, maanantaista perjantaihin klo 9-17. Siis ihan oikeasti tällaisessa tilanteessakin? Kukaan ei vastaa ilmoitettuun numeroon ennen maanantaita? Aika uskomatonta.

Vaihtoehtoisesti voi mennä varaamaan uusia lippuja netin kautta, mutta kun klikkaan muutoskohtaa, saan mukavan viestin:
We regret that due to the nature of your itinerary we are currently unable to change your booking on ba.com. Please contact your local British Airways office.
No niin. En kuitenkaan suivaannu, koska olen lomalla. Onneksi hotelli pidensi mielellään varaustamme, vaikka tekisi mieli vaihtaa lukaalia. Ei ole mitään mihin vaihtaa. Ainakaan parempaa.

Saa nähdä, miten tämä Amazing Race jatkuu tästä. Stay tuned, kuten Lontoossa sanotaan...

Päivitys 17.4.2010

Tämän hetken tiedon mukaan kaikki lennot on peruttu sunnuntaihin klo 7:00 asti. Lennot tuskin lähtevät huomennakaan. Otimme hotellihuonelle jatkoa suosiolla maanantaihin asti, ettei meitä pistetä pihalle.

British Airways on jättänyt asiakkaansa täysin heitteille. Kaikki yhteydenottovälineet ja -tavat on käytännössä suljettu. Puhelimessa on vastaajat täällä ja Suomessa. Edes Helsinki-Vantaan kentän BA:n tiskille ei ilmestynyt kukaan töihin, vaikka tiskin piti aueta puolilta päivin. Räjähdin nauruun, kun BA:n edustaja ohjeisti uutisissa asiakkaitaan olemaan aktiivisia lentojensa uudelleen järjestelyjen suhteen eikä hautaamaan päätään hiekkaan.

BA on se, joka on haudannut päänsä hiekkaan. Ei mitään informaatiota mistään.

Ei anneta sen häiritä vaan nautitaan Lontoosta. Tänään taas pörrättiin keskustassa. Voi luoja, kun siellä on väkeä. Uskomaton kuhina. Jouduttiin tänään jo ostamaan muutama vaatekerta, kun matkalaukussa on vain shortseja ja läpäreitä. Eivät ihan Lontoon asuja, vaikka ihmiset pukevatkin täällä päälleen mitä sattuu.

TGI Friday ravitsi aivan loistavalla sapuskalla. Huomenna mennään Lontoon eläintarhaan ja Ripley's museoon, jos ehditään sinne. Joku musikaalikin voisi sopia jollekin illalle. Kiertoajelua mietittiin tänään, mutta säästettiin se myöhempään. Toukokuussa on lämpimämpää istua siellä bussin katolla.

Uutiskynnyksen ylitti John Cleesen 3.000£ taksimatka. Tuo on hauska juttu tavallaan, mutta aika monta surullista tarinaa on kuultu uutisista ja kaduilta.

Katsokaa kommenteista Tiian ja Henrin paluumatkan viivästyminen eilisestä ehkä ensi viikon sunnuntaihin. Toivottavasti kertovat lisää kommelluksestaan. Huomiseen...

Päivitys 18.4.2010

Päivä alkoi hyvin. BA:n Suomen numero oli laitettu siirtymään BA:n paikalliseen numeroon ja pääsin yllättäen jonoon ja sitä kautta virkailijan puheille. Lennot saatiin taas torstaille ja paluuta jouduttiin pidentämään kolmella päivällä. Ne nyt varattiin ja hotellista lisää vuorokausia. Kolme päivää ollaan siis vielä niin Lonto raita, niin Lonto raita.

Miksi lentoyhtiöt laittavat asiakkaat itse buukkaamaan omat lentonsa uudelleen? Eikö se oli hemmetin paljon järkevämpää, että lentoyhtiö pyörittäisi listaa ja ilmoittaisi asiakkailleen, että heidät on buukattu sille ja sille lennolle? Asiakkaan pitäisi vain perua, jos ei aio lähteä. Tällöin lentoyhtiö saisi priorisoitua ne ihmiset, jotka ovat jo matkalla, eikä vasta aloittamassa matkaansa. Samoin he voisivat muutenkin priorisoida asiakkaat haluamaansa järjestykseen.

Mitä, jos en buukkaisi uusia lentoja vaan asuisin ja söisin täällä lentoyhtiön piikkiin, kunnes kertovat, milloin lentoni lähtee? Koska niitä alkaisi kiinnostamaan kadoksissa olevat asiakkaansa?

Nyt on mukavaa, kun on taas jokin kiinnekohta, jota odottaa. Voi rauhassa nauttia Lontoosta kolme lisäpäivää. Ei tämä nyt paha rasti ole. Ei tulisi ehkä muuten käytyä, joten se on positiivista. Tänään käytiin Regent's Parkissa ja Lontoon eläintarhassa. Aivan loistava ilma. Aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta. Paras mahdollinen lentokeli ilman näkymätöntä tuhkaa.

Regent's Parkissa oli tuhansia ja taas tuhansia ihmisiä piknikillä, palloilemassa ja hengaamassa. Vaikka ihmisiä oli kuin suomalaisella rokkifestarilla, maassa ei ollut roskan roskaa. Missään. Uskomaton huomio. Oikein etsimällä alettiin etsimään, kuinka joku jättäisi jonkun roskan johonkin. Ei ainuttakaan. Jos sama määrä suomalaisia kokoontuu johonkin puistoon, sen on kokoontumisen jälkeen kuin kaatopaikka. Mistä tämä ero johtuu?

En ole eläissäni ajanut näin paljon metrolla, eikun subwayllä, tai siis undergroundilla. Maan alla ja päällä kuleksiessa ei voi olla ajattelematta kuinka Lontoo on todellinen rotujen sulatusuuni. Siirtomaat ovat tosiaan tuoneet kaupunkiin kaikkia mahdollisia rotuja, jotka sitten ovat vielä sotkeutuneet moneen kertaan toisiinsa. En ehkä ole missään muualla nähnyt yhdellä vilkaisulla niin paljon eri rotuja. Jotenkin hauska näky.

Taisi jopa joku puuttuva lenkkikin istua ämpärillä.

Samoin tulee kiinnitettyä huomiota siihen kun joku, varsinkin nuori, vääntää vahvaa cocneytä. Se on kyllä niin totta, että suun avaamalla moni mahdollisesti paljastaa yhteiskuntaluokkansa välittömästi. Erityisen vahva cocney kuulostaa hauskalta. Tulee mieleen Näkemiin vaan muru, kun kuuntelee ihmisten puheita kaduilla ja vaunuissa.

Tänään on ollut uutisissa, kuinka osa lentoyhtiöistä alkaa olemaan tappioidensa myötä sitä mieltä, että kyllä siellä voi lentää. Ei mitään tuhkaa ole missään. Tai siitä ei ole ainakaan mitään haittaa.

Vaikka minäkin olisin mieluusti Miamissa mahdollisimman nopeasti, en tiedä, olisinko valmis mukaan ensimmäisiin koelentoihin. Miettikää, jos lentoyhtiöt nyt päättävät nousta tuhkan sekaan ja sieltä alkaa koneita ropisemaan alas taivaan täydeltä. Kuka ottaa vastuun?

Huomenna mennään kiertoajelulle, jos ilma on samanlainen kuin tänään. Brittiä poltettiin tänään täydeltä taivaalta ja se näkyi. Jos teillä on hyviä linkkejä tuhkaan liittyviin tarinoihin, niin laittakaa niitä kommentteihin. Nyt öitä.

Päivitys 19.4.2010

BA parantaa otettaan kaaoksen edetessä. Sain tänään jo vastauksen perjantaina lähettämääni meiliin. Ensimmäisenä arkipäivänä. Hyvä! Onneksi on näitä matkavakuutuksiakin monelta yhtiöltä, koska käytännöt poikkeavat toisistaan. A.I.G. taitaa olla nyt paras tässä tilanteessa.

Huvittavaa kuinka samat "asiantuntijat" ja lentoyhtiöiden edustajat, jotka pari päivää sitten vielä vakuuttelivat lentämisen olevan erittäin vaarallista, kertovat sen nyt olevan turvallista. Kukaan ei enää puhu BA:n lennosta 009, jonka kaikki neljä moottoria sammuivat ilmassa volkaanisen tuhkan vuoksi.

Nyt näyttää vahvasti siltä, että koneet pukataan ilmaan kaikesta huolimatta huomenna. Liikennelentoyhtiöiden testilennoilla koneissa ei ole ollut lainkaan tuhkaa, mutta kaikissa sotilaskoneilla tehdyissä testilennoissa tuhkaa on ollut. Onneksi emme ole ensimmäisten mukana lentämässä, vaan vasta torstaina.

Lentojen uudelleenjärjestelyn vuoksi olemme Floridassa pari päivää pidempään. Se meinasi majoituksen suhteen tuoda ongelmia. Näytti siltä, että joudumme vaihtamaan viimeisiksi öiksi hotellia. Onneksi Pelikaanit saivat kuitenkin järjestettyä huoneen koko ajaksi, joskin aika kovaan hintaan.

Tänään käytiin kiertoajelulla. Suosittelen sitä kaikille tällaisille laiskoille kaupunkilomailijoille. Näimme kaikki kuuluisat paikat istualtaan. Ei mitään hinkua pyörimään palatseihin tai torneihin. Riittää, kun näki ne.

Käytiin myös Harrodsissa, tuossa Brittien Tokmannissa. Veljet, mikä kauppa. Uskallan ehkä sanoa sen olevan hienoin ja tyylikkäin tavaratalo, jossa olen koskaan ollut. Eikä mitään ihan peruskamaa tarjolla. Onneksi on rajaton luottokortti. 350£ pyysivät mm. Pelen ja Maradonan signeeratuista pelipaidoista. Huikeeta. Egyptian portaikkokin on mahdottoman hieno. Tyylikästä.

Alkaa nuo Lontoon keskustan kadut olemaan jo hanskassa. Ei tarvitse ihan joka kerta suunnistaa myyränä maan alla, vaan löytää perille jo päivänvalossakin. Ostosmahdollisuudet ovat Lontoossa mahtavat. Jos emme olisi menossa rapakon yli, niin toinen matkalaukku olisi jo ostettu. Selfridge & Co -tavaratalossa on tullut jo muutama kerta pyörittyä. A&F löydettin ensimmäisellä kerralla ihan vain hajun perusteella.

L.A. Fitnessillä on muutama aika hulppea keskus aivan Lontoon keskustassa. Katsotaan, josko niistä tulee lisää juttua joskus toiste.

Joku ennusti jokin aika sitten, että tulevaisuudessa vain todella rikkaat lentävät mannerten välisiä lentoja. Se voi oikeasti olla lähempänä kuin arvaammekaan. Sen verran iso lasku tästä hässäkästä on tulossa. Vaikutukset lentolippujen tuleviin hintoihin ovat valtavat. Asiakkailta tulevat korvausvaateet tulevat olemaan iso pala monelle yhtiölle jo menetetyn rahan lisäksi. Tuskin Finnairkaan pääsee karkuun korvausvelvollisuuttaan, vaikka kovin ilmeisesti yrittääkin. Onneksi BA näyttää kantavan vastuunsa.

Toivotaan nyt kuitenkin, että emme saa kysyä, missä sinä olit, kun lentoliiketoiminta kuoli? Hurjia tarinoita riittää joka tapauksessa kerrottavaksi vuosiksi eteenpäin. Huomiseen...

Päivitys 20.4.2010

Viides päivä oli vähän niin kuin välipäivä. Ei jaksanut hengata Lontoon raittia kuin muutaman tunnin. Carnaby street tarkistetiin ja pari puljua taas Old Bond streetilla. Tosin pulju taitaa olla hieman halventava sana niistä liikkeistä. Kaupunki on nyt huomattavasti hiljaisempi, kun ei ole uusia turisteja.

Alkaa vähän huumori tuhkan suhteen olemaan kovilla. Ehkä siksi täytyi pitää palautuspäivä kaikesta kävelystä. En ymmärrä, miksi joku lähtee vapaaehtoisesti kaupunkilomalle. Ainakaan viikoksi. Pari päivää ja tällainen kylän raitti on nähty. En saa tästä mitään kipinää kaupunkilomiin.

BA:lla on tällä hetkellä 28 pitkän matkan konetta tulossa kohti Brittejä. Saattaa jopa olla, että ottavat 12 niistä alas Heathrowlle ilman Euroopan ilmailuviranomaisten lupaa. Todella mielenkiintoista, jos niin käy. BA taistelee tällä hetkellä rajusti lentokieltoa vastaan väittämällä, että Lontoosta voitaisiin lentää kaikki lennot. Olisi voitu lentää koko ajan. Hurjia väitteitä ja vielä hurjempaa peliä. Toivottavasti tulevat portille yhtenä kappaleena.

Vaikka peli koveneekin, alan jo hiljalleen hyväksymään sen, että koneemme ei lähde torstaina. Jos lento perutaan, taitavat seuraavat lentomme suuntautua Suomeen, Miamin sijaan. En tiedä edes uskaltaako sitä lähteä tuonne rapakon taakse runsaaksi viikoksi. Voimme jäädä jumiin sinnekin määräämättömäksi ajaksi. Se ei sitten enää naurata.

Jos torstai ei tuo muutoksia lentoihin, se tuo muutoksia majoitukseemme. Meidän pitää vaihtaa hotellia. Katseltiin juuri sopivia vaihtoehtoja lentokenttähotelleista, koska ei jaksa lähteä laukkujen kanssa heilumaan metroihin tai keskustaan. Valittiin jo kolme vaihtoehtoa, mutta onko jollain vinkkejä?

Lähetin eilen meiliä A.I.G:lle, joka oli näköjään muuttunut Chartis Finland -nimiseksi vakuutusyhtiöksi. Sain vastauksen, joka alkoi näin:

Arvoisa Juha Järvinen,
Kiitos viestistänne.
Valitettavasti emme voi ottaa yleisellä tasolla kantaa kulujen korvattavuuteen vaan jokainen korvausvaatimus käsitellään erikseen esitetyn selvityksen ja olosuhteiden perusteella. Teidän on ensisijaisesti oltava yhteydessä lentoyhtiöön kulujen korvaamiseksi ja pyydämme teitä ottamaan tästä tositteen talteen.
Olen muuttunut Juhaksi. Vastauksia joutuu varmaan jakamaan runsaasti, joten copy/paste on oiva väline. Asiakas kokee todellista henkilökohtaista paneutumista vakuutusyhtiöltään, kun saa väärälle henkilölle osoitetun copy/pasten. Juuri minun ongelmani on Teille tärkeä. Kiitos siitä!

Eurooppalainen oli sentään tajunnut tilanteen ja maksaa vakuutuksensa mukaisen 340 euron korvauksen asiakkailleen ilman mitään vakuutusyhtiön kuluja ja työtä kasvattavaa kuittirallia ja päätösten käsittelyä. 
Taksi-, ateria- tai hotellikuitteja ei kannata lähettää. Riittää, että vahinkoilmoituksessa kertoo, koska pääsi matkalle lähtemään ja koska olisi pitänyt päästä lähtemään.
Chartis Finland haluaa tarkastella jokaista tapausta erikseen. Ehkä heillä on ylimääräistä väkeä tuota varten.

Sotalaivatkin on valjastettu hakemaan brittituristeja kotiin. Uutisissa on vihaisia ihmisiä Madridissa. Gordon Brown lupasi aamun uutisissa, että siellä odottaa 100 bussia brittejä maailmalta. Bussien tarkoitus on tuoda britit kotiin. Busseja ei kuitenkaan ole näkynyt eikä kukaan tunnu tietävän niistä mitään. Voitte kuvitella ihmisten reaktiot.

Moni tuntuu halvaantuneen lähtöpaikkaansa, vaikka lentoyhtiön tulee tarjota majoitus ja sapuskat. Vaikka Ryanairin edustajan kommentti ylimääräisistä lomapäivistä nauttimisesta olikin hieman kylmä, se on myös totta. Tilanteelle ei voi mitään, joten miksei tekisi tilannetta itselleen mahdollisimman miellyttäväksi. Siksi mekin kulutamme päivät Lontoon kaduilla. Tietysti kielitaidottoman on oikeastaan mahdotonta ottaa ohjia omiin käsiin, joten kai sitä helpolla jääkin pyörimään omaan tuskaansa.

Muistutetaan nyt niitä, jotka mahdollisesti aikovat ottaa paluumatkansa järjestelyt omiin käsiin, että silloin olet omillasi. Jos teet omat järjestelyt paluun suhteen, lentoyhtiö ei ole sinusta enää missään vastuussa. Korvauksia on turha hakea. Jos siis vain on aikaa, odottele rauhassa uusia lentoja ja tee olosi tilanne huomioiden mahdollisimman mukavaksi. Hae uusia elämyksiä. Minäkin haen. Cheers!

klo 20:30: Juuri tulleen tiedon mukaan kaikki Brittien kentät avataan tänään klo 22:00. Ensimmäiset koneet laskeutunevat heti tuolloin Heathrowlle. Ennen asiakaslentoja pitää yhtiöiden vielä lentää testilennot. Niiden jälkeen lennot voi aloittaa. Purkaus on muuttunut tuhkaa tuottavasta laavaa tuottavaksi, josta ei pitäisi olla haittaa lentoliikenteelle. Ehkä torstaina sittenkin hypätään Miamin koneeseen. Jippii!

Päivitys 21.4.2010

Toivottavasti tämä on viimeinen päivitys tähän bloggaukseen. Huomenna iltapäivällä pitäisi lentää Miamiin. On vähän fiilikset vaihdelleet lähtemisen suhteen. Välillä tekisi mieli palata kotiin. Lätkän finaalitkin näkisi. Rullalätkän SM-liiga alkaa 5.5. ja tulemme maahan 3.5. jos mitään uutta ei tapahdu. Matkan piteneminen kolmella päivällä toi eteen omat ongelmansa. Voisi olla helpompi palata kotiin.

Viikko Lontoossa on tuntunut kuukaudelta. Kaukana siitä, mitä olimme ajatelleet tällä retkellä tehdä. Päätimme kuitenkin lähteä kohti Miamia huomenna. Sama lento, tasan viikkoa myöhemmin. Voiko sen sanoa olevan ihan oikeasti delay? We will never surrender!

Löysin sentään ajan tappamisen lisäksi muutakin tekemistä:



Tiesittekö muuten, että "Having one for the road" väitetään liittyvän Lontooseen? Sanontaahan käytetään, kun juodaan vielä yksi ennen matkaa. Oxford Street toimi väylänä teloitettaville. Teloitettaviksi vietävien vaunut pysähtyivät vielä ennen teloituspaikkaa nykyisessä Hyde Parkissa. Teloitettaville oli mahdollisuus juoda vielä yksi iso ja vahva olut ennen teloitusta. Pienen humalatilan toivottiin lievittävän tilannetta. Samaan tilanteeseen väitetään liittyvän "Staying on the wagon".


Wahlstenin Jalin Nordic Bakery käytiin katsastamassa. Jali ei ollut paikalla, joten kuulumisia ei vaihdettu. Vastaavia kuppiloita on aika tavalla, mutta tupa näytti olevan täynnä. Käytiin myös 250 vuotta täyttäneesä Hamleys-leluliikkeessä. 250 vuotta millä tahansa alalla on aika kunnioitettava saavutus. Suosittelen kaikille lapsenmielisille.

Ryanair on ainoa Brittien lentoyhtiö, joka on kieltäytynyt maksamaan asiakkailleen majoituksesta ja ruokailusta aiheutuneet kulut. Yhtiötä kohdellaan uutisissa kuin rikollista. Tai heitä itse asiassa pidetään rikollisina, koska rikkovat lakia. Laki lentoliikenneyhtiöiden vastuusta asiakkaitaan kohtaa lienee selkeä, koska lähes kaikki lentoyhtiöt maksavat nuo kulut.

On totta, että laki on lentoyhtiöille epäreilu. Asiakkaathan saavat periaatteessa avoimen shekin lentoyhtiöltä. Laki on kuitenkin tuo ja sen epäoikeudenmukaisuutta lienee turha kitistä. Tilanne on nyt tuo ja tulee varmasti muuttumaan. Minusta vastuulla pitäisi olla jokin maksimiraja päiväkohtaisten kulujen suhteen, jotta tilanteen hyödyntävät idiootit voidaan poimia pois.

Mekin olisimme periaatteessa voineet valita kaupungin kalleimman hotellin ja syödä vuorotellen hummeria ja kaviaaria. Sellainen toiminta sotii omaa moraalia vastaan. Meidän kulumme ovat varmasti kohtuulliset ja perusteltuja sekä tippa valtameressä. Ei ole mitään tarvetta rankaista lentoyhtiötä tarpeettomasti.

Ymmärrän Ryanairin kannan hyvin. Onhan vastuu idioottimainen eikä yritys voinut tilanteelle mitään. Vastuu matkustajista täytyy kuitenkin olla olemassa jatkossakin, vaikka olisikin syytön tilanteeseen. Jos joku ajaa bussin kylkeen kolmion takaa, tai juna hajoaa keskelle ei mitään, ei niitä asiakkaita voi sinne jättää oman onnensa nojaan. Ne pitää hoitaa sieltä pois ja heidän olonsa tehdä mahdollisimman mukavaksi jo pelkästään asiakastyytyväisyyden vuoksi.

Mielestäni tässä tilanteessa punnitaan nimen omaan asiakaspalveluun sitoutuminen. Uskallan väittää, että ainakin joku tekee valintansa lentoyhtiöstä jatkossa tämän tilanteen pohjalta. Ryanair on tänään saanut pahinta mahdollista julkisuutta ja yrityksen edustavat rimpuilevat juoksuhiekassa toimittajien pommittaessa heitä.

Fakta on se, että lakia pitää muuttaa. Jälkikäteen sitä tuskin muutetaan. Seuraava kirjoitus tulee Floridasta. Kiitoksia seurasta ja hyvää yötä sekä turvallista matkaa itse kullekin, missä ikinä oletkin ja mihin koskaan oletkaan matkalla.

[ Aiheeseen liittyen: Lentoyhtiö(t) kriisissä ]

BTW Onneksi tässä rotankolossa oli mahdollisuus ostaa nettiyhteys, että voi seurata Palloseuran peliä. Ehkä olisin mieluummin katsomossa. 

BTW2 Palloseura on vauhdissa ja minä ole täällä jumissa. Ei hemmetti! Jos nyt lähtee uimaan, niin ehtiikö Turkuun seuraavaksi peliksi?

BTW3 Kannattaisi keskittyä kaukalon tapahtumiin eikä katsomossa olevien ihmisten pukeutumiseen, kun pelataan playoffeja. Keskittymisen herpaantuminen saattaa johtaa siihen, että häviää ottelun ihan 6-0. Tai siis 6-1. Lämmittää niin vietävästi TPS:n saavutus. Yhtään mestaruutta et voi ostaa. Ne kaikki pitää voittaa ja siihen on nyt hyvä mahdollisuus. Laittakaa nyt niitä pelipaitoja päälle halliin. Nyt jos koska siihen kehtaa pukeutua!


BTW4 Haluaisin olla paikan päällä toteamassa VMP:n tempauksen mustavalkoisesta katsomosta. Villelle ja Manulle iso käsi! Hieno idea tällä tavalla tuoda esiin Varamiespalvelun muuttuminen VMP:ksi. Jo nimen muuttaminen itsessään on hyvä ajatus, varsinkin jos on tarkoitus toimia enemmän myös ulkomailla. Olen jauhanut näistä yksinkertaisista ideoista luoda tunnelmaa ja yhteishenkeä kyllästymiseen asti. Nyt niitä tippuu kiitettävään tahtiin. Ymmärrän, että VMP:n taloudellinen panostus 12.000 t-paitaan on valtava, mutta se on pieni raha jo nyt saatuun julkisuuteen nähden. Tulette näkemään noita paitoja turuilla ja toreilla tänä kesänä todella paljon. Mainoksen arvoa ei pysty millään arvioimaan. Hemmetin paljon parempi kuin yksikään mauton pahvikypärä. Tiistain peliin kun joku sponsoroi vielä mustavalkoiset pyyhkeet, huivit tai huiskut, niin kokonaisuus on valmis ja toistettavissa jatkossa. IKEA:sta voi saada pyyhkeitä alle 50 senttiin veroineen ja siihen painatus. Iso raha yhä, mutta julkisuus on taattu. Kun kirjaa kustannukset ja työvaiheet näistä ylös niin ne voi tuotteistaa ja myydä avaimet käteen -paketteina tuleville yhteistyökumppaneille.

26 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Mene käymään Jali Wahlstenin kahvillaan, kun siellä Lontoossa olet. Samalla pieni raportti tänne Jallun viimeisimmistä kuulumisista. Miehen tavoitteena oli rankka bisneksen laajeneminen ennen Lontoon kesäkisoja.

Kunto Kortilla kirjoitti...

Onko muita ideoita, miten viettää päivä Lontoossa?

ManU-ManCity taitaa olla tänään...

Anonyymi kirjoitti...

Hola, voi itku mikä tuuri =(
Nyt sit tiijät miltä Brucesta tuntu Die hard leffassa ku kaikkiin tauluihin ilmesty pikkuhiljaa cancelled...ok, aika väsyny juttu...

Parempi kuitenkin niin että ette ehtineet koneeseen joka olis voinut tippua..
Mun mielestä suomessa ei oo vielä varmaa tietoa siitä milloin kentät avataan uudelleen. On vaan estimaatteja milloin ne ehkä voidaan avata...ei kuitenkaan ennen su klo 15.00 paikallista aikaa. Riippuu säistä!

Lontoossa on ihan kivoja kauppoja.
Onkohan HMV's kauppa vielä Oxford Streetillä. Samalla kadulla pitäis olla myös Virgin Megastore ja Selfridges & Co. Harrods on Knightsbridgessa ja sinne menisin myös...

Anonyymi kirjoitti...

Tsernobylin pölyt lensi kokonaan Suomen kiertäen. Ruotsissa ja Norjassa löydettiin säteilyä, mutta Suomesta ei. Tämä tulivuoripöly taitaa olla rohkeampaa, kun Suomeenkin uskaltaa tulla.

Anonyymi kirjoitti...

Sami pääsi toissapäivänä radioonkin kommentoimaan tilannetta Lontoosta käsin. Hyvä juttu ja täyttä asiaa.

Hiukan kuitenkin korvaan otti toimittajan toteamus: "Sinä voit yrittäjänä lomailla milloin haluat, mutta tavalliselle työntekijälle tästä voi aiheutua ongelmiakin."

Eikö muka yrittäjälle?

Anonyymi kirjoitti...

Hola Sami =) pääset aina "tilanteiden" keskipisteeseen...

Todella hieno asenne, voisi melkein sanoa loistava asenne force major esteen sattuessa. Juuri noin pitääkin toimia, ottaa irti kaikki siitä paikasta missä nyt on (onneksi Lontoo on suurkaupunki, jossa tekemistä ja nähtävää riittää varmasti jos vaan haluaa kattella ja kierrellä),kun eteenpäinkään ei pääse. Suurin osa ihmisistä vaan jäätyy kun tapahtuu yllättävää...

Viimesin ennuste tuhkalle oli että se saattaa pyöriä euroopan päällä jopa ensi viikon puoleen väliin asti. Tuhka kulkeutuu kohti Britanniaa ja Skandinaviaa koska korkealla ilmakehässä tuulet puhaltavat samansuunaisesti lähes aina...
Tulivuorihan purkautuu edelleen joten tuhkaa tulee koko ajan lisää uusina aaltoina...suomen kaikki kentät on kiinni ainakin su klo 15.00 asti.

Suomen ilmatieteenlaitoksella on päivitetty ennuste maanataihin asti siitä miten tuhka tulis leviämään...sen mukaan tilanne näyttäis vaan huononevan Britanniassa =( valitettavasti..
No tuo on vaan ennuste ja se voi vielä muuttua!

www.fmi.fi/saa/varoituk_26.html

Jos Lontoo rupee kyllästyttään niin sieltähän pääsee Eurostarilla Pariisiin päiväksi aika kätsysti...mä menisin sinnekkin..

Ja Liverpool on about 300 kilsan päässä(sinne junalla)...you never walk alone livenä!! 19.päivä tais olla kotimatsi West Hamia vastaan...olis vähän leuhkaa!

Anonyymi kirjoitti...

Hei Sami! Terveiset täältä Bangkokista! Yritimme eilen lähteä takaisin kotiin, mutta toisin kävi. Joudumme olemaan täällä ensi viikon sunnuntaihin asti. Se oli ensimmäinen lento joka meille pystyttiin järjestämään. Koskaan aiemmin emme ole saaneet näin huonoa palvelua ja tiedotusta. Toivottavasti edes sunnuntain lento toteutuu. Mutta onneksi "näin yrittäjinä voimme lomailla milloin haluamme ja tästä ei aiheudu meille mitään ongelmia" Koitetaan pärjätä tahoillamme.

-Tiia ja Henri-

Kunto Kortilla kirjoitti...

Moi Bangkokkiin!

Ensi viikon sunnuntaihin?!?! Aika hurjaa...

Miten saatte firmat pyöritettyä?

Me olemme vielä menomatkalla, joten sen suhteen voimme olla rauhallisia. Jos tämä viive olisi sattunut kotiin päin tullessa, siitä olisi varmasti ollut yrityksemme taloudelle merkitystä, vaikka yrittäjät saavatkin lomailla koska vain ja vaikka kuinka paljon.

Voi tietysti olla, että olemme täällä vielä toukokuussa...

Hola,

My life is anything but grey...

Eihän tässä voi asennoitua mitenkään muuten kuin kääntää tappio mahdollisimman edulliseksi. Joku lähtee lomallaan Lontooseen, joten kai mekin voimme täällä pitää hauskaa?

Eurostar on varattu koko kuun loppuun. Saarelta ei todellakaan pääse kuin uimalla pois.

Yritin saada lippuja ManUnited - ManCity -otteluun, mutta ei onnistunut.

Anonyymi kirjoitti...

Hola, "Hyviä uutisia": TPS voitti Jyväskylässä, 2-1. Kotitaika rikkoutui...
Britanniassa lentokielto jatkuu ainakin huomiseen klo 9.00 asti (suomen aikaa).Näin ainakin suomessa on uutisissa kerrottu..

Anonyymi kirjoitti...

Hola =)
Miten voi olla mahollista että Eurostarkin on täynnä? Voi kettu...no eniveis kuten itsekkin sanoit Lontoossa voi pitää hauskaa, itte oon aina tykänny kaupungista!(se maailmanpyörä on muuten kiva!).
Ja ei sitä tarvi kanaalin yli uida, kyllä sieltä tulee botskeja tai lauttoja yli koko ajan. Paikat voi olla tietty niihin nyt aika varattuja...

Kunto Kortilla kirjoitti...

Ihan oikeasti, kaikki saarelta pois suuntautuvat liikennevälineet ovat tupaten täynnä.

Eurostar ajoi tänään kahdeksan ylimääräistä, täyteen buukattua vuoroa ja jatkavat sitä koko loppukuun.

Täältä ei pääse pois kuin uimalla.

Foxtrot kirjoitti...

Jos uiminen on nyt paras vaihtoehto niin koittakaa worst case scenarion tullen laivalla maanantaina Ranskaan:

http://bit.ly/dgICOg

Ei ne tietty Lontoosta lähde mut pääseepähän kiveltä pois kuivin kintuin.

"Kettu juoksi yli järven"

Jari Nikkola kirjoitti...

Onneksi Samia lohduttaa kuuluisa brittiläinen keittiö herkkuineen. Cheezy peas! Black pudding! Munuaispiirakka!

Tai sitten käkättimeen ahdetaan hapanta leipää ja lohta. Wahlstenin Jalin Nordic Bakeryn koordinaatit löytyvät täältä

Itseasiassa paikka ja maestron kuulumiset olisivat erinomaisen hyvä lomabloggauksen kohde.

Kunto Kortilla kirjoitti...

Ei täältä nyt mihinkään tarvitse lähteä. Odotellaan rauhassa, päästäänkö jatkamaan matkaa. Lomaa on vappuun asti.

Käyn tsekkaamassa Jalin paikan, kun se on ihan hoodeilla, joissa ollaan pyöritty. Katsotaan, onko Jali paikalla...

Kunto Kortilla kirjoitti...

Nyt saatiin puhelinyhteys BA:han muutaman tunnin jonotuksen jälkeen. Lennot torstaille ja paluu siirtyi kolme päivää.

Mukavampi olla, kun on taas jokin kiinnekohta. Nyt eläintarhaan....

Anonyymi kirjoitti...

Hola, mä oo käyny Lontoon elukkatarhassa pari kertaa kesällä ja eläinihmisenä tykkäsin..nythän näyttää siltä Sami että te ehditte kiertää lähes kaikki Lontoon "päänähtävyydet", kiva =)

Hymy pyrkii ihan väkisin huulille kun lukee Samin kommentin" Voi luoja, kun siellä on väkeä. Uskomaton kuhina." Aivan fantastista!!! =) Ja "ihmiset pukevatkin täällä päälleen mitä sattuu"...noi molemmat on just niitä asioista mix suurkaupunkilomat ovat ihan ybermukavia...on niin kivaa kun ihmisiä on joka paikassa ihan sikana ja ittellä ei oo kiire minnekkään, voi vaan nauttia mielettömästä ihmisvilinästä, kattella maailman menoa ja rentoutua kunnolla..samalla kasvaa myös toleranssi erillaisuuden hyväksymiseen.

Sama juttu esim New Yorkissa ja Tokiossa...joka paikassa on todella paljon ihmisiä ja vaatteet voi olla ihan mitä tahansa, kaikki hyväksytään ja myös "friikit" saa kulkea ihan rauhassa, kunhan vaan on vaatteita päällä..alastikulkijat poimitaan niissäkin aika nopsaan pois =)
Toki on myös paikkoja jossa vaaditaan tiettyä pukeutumista, mutta paikalliset tietää ne paikat hyvin ja sillon dress code muuttuu..ainakin osalla =)

Munuaispiirakan jättäisin kyllä väliin, vaikka Jari sitä suosittelikin =) itte meinasin laatata kun yritin sellasta maistaa, mutta toista perinneruokaa fish and shipsejä kannattaa kyllä kokeilla, kerran.(alkuperäisversioon kuuluu sit vielä hernemuhennosta, sitä ei ihan joka paikassa tarjota kyytipoikana). Fish and shipsejen taso vaihtelee aika rajusti paikasta riippuen..

Kunto Kortilla kirjoitti...

Minähän olen luonteeltani hieman voyeur ihmisjoukkojen suhteen. Ihmisvilinää on mukava seurata.

Ollaan pidättäydytty amerikkalaisessa ravinteessa, BK ja TGIF etunenässä. Pihvipaikkoja on muuten joka kulmassa.

Anonyymi kirjoitti...

Suosittelen lounaaksi mielummin fish and chips, koska fish and ships on näin laivojen rauta-aikana liian kovaa purtavaa.

Anonyymi kirjoitti...

Hola, heh...kiva kun tuo ships on huomattu..
No Eniveis, Fish and chips ei oo mitään gurmee-ruokaa mutta kyllä sitä kerran elämässään kannattaa kokeilla...
Myös pubeissa kannattaa käydä kattomassa mitä siellä tarjotaan lunchiksi. Shandy on kans aika hyvää, pari lasillista on joskus tullut juotua.. (sitruunalimpparia ja olutta..)
Ja jos haluaa testata englantilaisen iltapäiväteen nii sit vaan Ritz- tai Lanesborough-hotelliin..
BTW: joko te ootte Sami käyneet kattoos Trafalgar Squarella Nelsonin muistomerkin/patsaan...voi blind eye sentään =)

Anonyymi kirjoitti...

Turun Palloseura SM-liigan finaaliin.

Siinä lause, minkä lukeminen olisi aiheuttanut melkoista reisiin hakkaamista viime kesänä, syksyllä ja jopa playoffsin alkaessa.

Ei enää ja siinä on meidän vuosikymmenien miraakkeli.

Erikoispropsit Hanski Rautalalle, joka ei koskaan ole saanut mitään kiitosta tekemästään taustatyöstä niin kaupungin NHL-pelaajien kuin Tepsin kanssa.

(jos joku jaksaa öisin katsoa Korpedon pelejä Yotes-paidassa, niin näkee ainakin fysiikan olevan kohdallaan)

Kunto Kortilla kirjoitti...

Koskaan ei kannata luovuttaa, jos on vielä mahdollisuus. Voittamisen tahto voi viedä joskus yllättäviin tilanteisiin.

En nyt väitä ennustaneeni tätä, mutta pidin sitä koko kauden aikana mahdollisena. En koe tätä hirmuisena yllätyksenä, vaikka se sitä varmasti onkin.

Kertaakaan en ole sanonut, että Palloseuralla ei olisi tällä kaudella mahdollisuutta nostaa vaikka kannua.

Optimismia toki, mutta koskaan ei kannata menettää uskoaan uskomattomiinkin saavutuksiin. Muuten niitä ei saavuta koskaan.

Kaiken tarpomisen jälkeen tämä finaalipaikka tuntuu todella hienolta. Isot mahdollisuudet vuosia kestävään lätkäbuumiin, kun kortit pelataan oikein.

Kunto Kortilla kirjoitti...

SM-liigan etusivulla 20.4.2010:

Edelliset ottelut Ma 19.4.2010
TPS - JYP 6-1 HPK - KalPa 4-3

Seuraavat ottelut Ti 20.4.2010
JYP - TPS KalPa - HPK

Voisiko joku kertoa liigalle, että ottelusarjat päättyivät jo?

Anonyymi kirjoitti...

Hola =) jep, jep, toi Harrods on varmaan kolmen parhaan "kaupan" listalla meikäläisellä (heti lidlin ja cittarin jälkeen..) no oikeesti on se aika leuhka kamojen ja sisätilojen suhteen...siellä pitäis olla myös sellanen kohtalaisen kallis spesiaalipalvelu että niitten kautta voi tilata ihan mitä sattuu haluttamaan, jos ei oo vielä valikoimassa! (siis ihan mitä tahansa laillista).

Mites te teidän lennot, luuletko Sami että kone lähtee??
Jos ei lähde niin ens sunnuntaina pitäis olla Lontoon maraton...jos on osanottajakatoa lentokatkon vuoksi, voisitte osallistua =) .....pitäähän ne hullut kerran vuodessa numeroida =)

Jos meette vaan katsomaan niin muistakaa huutaa looking good, looking good, vaikka juoksija vetäis viimesiään. Muuten "juoksijoita" ootellaan maaliin vielä seuraavanakin päivänäkin...

BTW: täällä huhutaan että nykyisen toimivan tulivuoren isosisko Katla olis laukeemassa seittemän päivän sisällä...nää nykyiset tuhkat on ihan alkusoittoa sen paukahtamiseen verrattuna...

Kunto Kortilla kirjoitti...

Ostin jo lenkkarit sunnuntaita varten. Converset. Niillä kelpaa kirmata.

WWF/RAW-tähdetkin ovat jumissa saarella. John Cena juuri haasteli.

Katla kun paukahtaa, niin "kävellen olisit jo perillä" saa ihan uuden näkökulman. Finnair voisi vaihtaa sen Illaksi kotiin -teeman tilalle.

Anonyymi kirjoitti...

Joko ehdit lukemaan tämän:
http://hc.tps.fi/index.php?page=e3a4ad0e039fa324bf5366370d8375e

Kunto Kortilla kirjoitti...

Juu, luin ja kommentoinkin sitä Nikkolan blogissa ja Twitterissä.

Aivan mahtavaa toimintaa VMP:ltä ja tietysti myös Palloseuralta. Kommentoin lisää päivän BTW:ssä...