Malcolm Gladwell kirjoittaa loistavassa kirjassaan Outliers - The Story of Succes, kuinka menestyäkseen pitää harjoitella 10.000 tuntia. Olen samaa mieltä. Tuo määrä tunteja mahtuu yleensä kymmeneen vuoteen. Kun olet kymmenen vuotta tehnyt jotain tunteja päivässä, se alkaa olemaan kohtalaisen hyvin hanskassa.
Malcolm tuo esiin monia mielenkiintoisia esimerkkejä. Vastaaviin juttuihin on tullut väkisinkin törmättyä, kun olen lukenut yritysten, henkilöiden ja bändien tarinoita. Tuntuu, että kaikilla onnistujilla on tuo 10.000 tuntia vyöllä, kun menestyksen mahdollisuus tulee eteen.
Määrätietoisen työn lisäksi tarvitaan myös lahjoja sekä varsinkin tilaisuuksia. Maailmassa on lukematon määrä ihmisiä, jotka ovat lahjakkaita alallaan. He ovat tehneet työtä asiansa eteen niska limassa, mutta silti he eivät koskaan onnistu pääsemään huipulle. Heiltä puuttuvat tilaisuudet. Tai he eivät osaa löytää tai hyödyntää niitä. He eivät vain osaa olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan.
Harjoittamisen määrää on varmasti tutkittu monia kertoja. Musiikkipiireistä ei ole löytynyt tähtiä, jotka olisivat päässeet todelliselle huipulle pelkästään lahjoilla. Tuskin niitä löytyy muiltakaan aloilta. Harjoitustunteja on tuhansia ja taas tuhansia takana kaikkein lahjakkaimmillakin. 3.000 tunnilla pääset musiikin opettajaksi, 5.000 tunnilla keskikertaiseksi muusikoksi ja jos haluat huipulle, tarvitset vielä toiset 5.000 tuntia musisointia.
Malcolm tuo esiin esimerkkeinä mm. Beatlesin ja IT-gurut. Kun Sgt. Pepper löi läpi, Beatles oli soittanut yhdessä juuri tuon kymmenen vuotta. Ennen läpilyöntiään Beatles oli esiintynyt livenä arviolta 1.200 kertaa. Aika moni bändi lyö hanskat tiskiin aika paljon nopeammin. Aika harva bändi pääsee tuohon määrään edes koko uransa aikana.
Bill Gates ja Paul Allen hyödynsivät kaiken mahdollisen ajan tietotekniikan opetteluun. Samoin tekivät Steve Jobs ja Bill Joy. Kun tietokoneet ja tietojenkäsittely löivät todella läpi, heillä kaikilla oli tuo 10.000 tuntia tietojenkäsittelyä takana. He olivat valmiita läpimurtoon. Nuorestä iästään huolimatta heillä oli eniten kokemusta tietokoneista, joten he pystyivät hyödyntämään tilaisuudet, joita he saivat.
Muistatteko, kuinka Andre Agassi löi miljoona palloa vuodessa?
Outliers on yksi mielenkiintoisimmista kirjoista, joita olen lukenut. Olen yrittänyt opetella ajattelemaan aina päinvastoin, miltä asiat näyttävät. Silloin löytää uusia näkökulmia. Outliers ruokkii tuota ajatustapaa. Kaikki ei ole sitä, miltä se näyttää. Pysähdyin monta kertaa ajattelemaan kirjassa esitettyjä ajatuksia. Sitä helposti uskoo tutkimuksia ja tilastoja ajattelematta niitä sen enempää. Ja sen jälkeen tekee väärän ratkaisun.
Uskon, että kirjaan palataan vielä.
[ Aiheeseen liittyen: Ajattele kuin Einstein / Miksi yrittäminen on vaikeaa ]
BTW Kirjassa tuodaan esiin mielenkiintoinen väite, jonka johdosta Kanada tuottaisi kaksinkertaisen määrän lätkätähtiä nykyiseen verrattuna. Malcolm väittää, että suurin osa lätkätähdistä on syntynyt alkuvuonna. Lehdon Petterikin sivusi asiaa jokin aika sitten. (Petteri, kirja kannattaa lukea!)Malcolmin mukaan tähtituotanto kasvaisi, jos juniorisarjat jaettaisiin vielä kahtia. Ei pelkästään syntymävuoden mukaan, vaan myös alku- ja loppuvuonna syntyneiden omiksi sarjoiksi. Mielenkiintoinen ajatus, jota en ihan heti lähtisi tyrmäämään. Ajatukseen on perusteensa.
5 kommenttia:
Hyvä kirja se oli, mutta tuossa jääkiekon ikätarkkailussa Malcolm oli vain huolimaton, sillä kanadalaisessa jääkiekossa ikäraja ei ole alkuvuodesta vaan syyskuun 15. päivä. Jos lähtee jotain todistamaan, niin pitäisi tietää lähtötaso ja faktat.
Näin ollen jääkiekko oli kirjan eri esimerkeistä ylivoimaisesti heikoin osuus. Esimerkiksi italialaisten immigranttien sydärit tai korealaisten lento-onnettomuudet olivat huimaa luettavaa.
Loistava kirja kokonaisuutena.
Ruotsissa Solna AIK:n Elitserieniin nostanut joukkue on juhlansa juhlinut ja nyt seitsemän sankareista saa lähteä menemään. Tack.
Näinhän se menee, ja menisi Suomessakin (tosin 15 miestä vaihtamalla), mikä vain allekirjoittaa tämän "urheilullisen tasonmittauksen" sisäänkirjoittua vitsiä.
Samaa mieltä, että lätkään liittymättömät jutut olivat parasta antia.
Jännä ajatusmalli sekin, että lentokone on turvallisimmillaan, kun sitä lentää ohjaamon kokemattomin ja vähiten natsoja kerännyt kaveri.
Miksi Kanadassa ikäraja menee syyskuun 15. päivässä? Liittyykö koulunkäyntiin jotenkin?
Onhan tuossa kirjassa mainitussa ajatusmallissa vinha perä, kun samassa juniorisarjassa pelaavien ikäero voi olla 364 päivää. Junnuna tuolla on jonkin verran merkitystä.
Seitsemän pelaajan vaihtuminen ei nyt ihan ihmeelliseltä tunnu, oli kyse mistä joukkueesta tahansa. Paljonko Tepsissä vaihtuu? En jaksanut alkaa laskemaan...
En tiedä oliko muna vai kana ensin, mutta NHL:n varausiässä on sama raja eli syyskuun 15. päivä.
Tästä johtuen meidän huikeat kasikolmoset (Pitkänen, Lehtonen, Koivu ja Ruutu) varattiin 2001 ja 2002, eikä samana vuonna, koska kaksi ensin mainittua ovat syntyneet syyskuun 15. päivän jälkeen.
Kanadalaisessa systeemissä ei siis toimita, kuten Gladwell yritti kirjassaan esittää. Logiikan mukaan paskimmassa tilanteessa ovat loppukesästä syntyneet, kuten elokuun poikalapsi Sidney Crosby:)
Tietysti jokaisessa tilastossa on poikkeuksia.
Pitäisikö ne NHL:n kanadalaiset huiput listata uudelleen syntymäajan mukaan ja tutkia sitä oikean rajapäivän mukaan? Mahtaisiko sieltä löytyä jokin logiikka?
Tietysti koko ajatuksessa pitäisi huomioida myös se, paljonko lapsia yleensäkin syntyy kussakin kuussa. Erot kuukausien välillä voivat olla merkittäviä. Tällöin luonnollisesti eniten tähtiä tulisi siinä kuussa syntyneistä, jossa yleensäkin on syntynyt eniten lapsia.
Suomessa syntyy eniten lapsia maaliskuussa, joten lätkätähtiäkin lienee eniten syntynyt maaliskuussa.
En ihan heti lähde uskomaan Gladwellin väitettä myöskään, mutta jokin merkitys tuolla jaolla voi olla. Merkitys kuitenkin lienee aika marginaalinen.
Lähetä kommentti