keskiviikko 28. huhtikuuta 2010

Cupcake - Vuokaleivos

Tämän hetken hittituote Yhdysvalloissa ovat cupcakes, eli vuokaleivokset. Niitä myydään nyt kaikkialla. Juorulehdetkin ovat täynnä julkkiksia mussuttamassa niitä. Jopa rakastamani pullapiste, Cinnabon myy loistavien pullien lisäksi vuokaleivoksia.

Vuokaleivoksiin liittyviä blogejakin on jo tupsahdellut verkkoon.

Termi cupcake mainittiin ensimmäisen kerran jo vuonna 1828 Eliza Leslien reseptikirjassa. Maailman ensimmäiseksi vuokaleivosleipomoksi väittää itseään Springles Cupcakes, Beverly Hillsissä.

Olihan niitä leivoksia pakko maistaa. Paljonkohan mahtoi olla kaloreita yhdessä pursokkeessa? Vaikka olenkin makean ystävä,  vuokaleivoksissa törmäsin taas tuotteeseen, joka on minun makuuni liian makea. Veikkaan, että tuotteen rasvaisuus yhdistettynä makeuteen on se, joka potkii makuhermojani nivusiin. Joskus rasvan ja sokerin yhdistelmä saa minussa aikaan puistattavan makuelämyksen.

Minun mieltymykseni eivät kuitenkaan tee tuotteesta huonoa. Ovathan ne ihan hemmetin hyviä, kun muistaa syödä vain vähän. Mitä tämä vuokaleivosvillitys tekee jenkkien taistelulle ylipainoa vastaan, jää mahdollisesti nähtäväksi.

[ Aiheeseen liittyen: 250 taalan pizza / Kahdeksan tonnin burger / The Cheesecake Factory ]

BTW Toinenkin bisnessmalli on noussut Yhdysvalloissa esiin kuin sienet sateella. Taantuma on nostanut kulta rahaksi -palvelut tapetille. Yrityksiä, jotka ostavat kultasi - siis ne metallit - on tullut ihan uskomaton määrä. Nyt on tietysti oikea aika vaihtaa laatikkojen perillä pyörivät kultahelyt rahaksi, kun kullan hinta nousee ja käteisvarat hupenevat. Haaskalinnut tulevat paikalle, kun haistavat haaskan ja hädän, josta hyötyä.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hola =) kyllä cupcaket ovat jo meillekkin rantautuneet... ja niistä voi tehdä just niin makeita tai rasvaisia kun itse haluaa =)

Suomessa tehdään yleensä vähän niinku muffinssin ja cupcaken risteytystä...ne ei oo ihan niin makeita, vaan itseasiassa aika hyviä =) (oon tehny kolmee erilaista versiota ja kaikki ne on kadonneet aika pikaseen parempiin suihin...)
Voin kuvitella että jenkkilässä cupcakesta tehdään supermakeita...kuorrutushan on yleensä lähinnä voita ja tomusokeria + "mausteet"

Suomessa tapetilla tällä hetkellä ehkä kuitenkin munkit vapusta johtuen...rapea, sokerinen päällys, pehmeä sisus silleen että munkki menee vähän "kasaan" kun siitä haukkaa...ja ehkä vadelmahilloa sisällä? Ei nekään hassumpia oo =)

BTW: eikös ne jenkkilässä itte tehneet vähän aikaa sitten päätöksen että valtion kultavarantoa kasvatetaan, koska se on ainoa varma "sijoituskohde" jonka arvo säilyy tai jopa kasvaa... sen metallin siis =)

BTW2: Sami,ootko ottanut enemmän kuvia Lontoosta ja yleensä tuhkahässäkkään liittyvistä jutuista kun "varsinaisesta lomakohteesta" ...aika moni on räiskinyt kuvia enemmän muualta kun lomalta..tästä on ollut juttua lehdissäkin..

Kunto Kortilla kirjoitti...

Vaikka olisivatkin rantautuneet, niitä ei myydä samalla tavalla joka kulmassa, kuten täällä. Ihan joka paikassa. En ihmettelisi, jos Aventuran vessavaksillakin olisi emännän väsäämiä cupcakeja myynnissä siivouskärryssään.

Varsinaiseen tuhkahässäkkään liittyen otin vain kaksi kuvaa. Lentojen ilmoitustaulusta ja matkalaukkujonosta. Lontoosta yleensä tuli räpsittyä jokunen kuva, mutta en ole ennen tutustunut kaupunkiin tuolla intensiteetillä.

Anonyymi kirjoitti...

Hola =) no joo, ei cupcakeja täällä ihan joka paikassa myydä..
Jos Aventuran vessavaksillakin olis cupkakkuja myynnissä (ne olis muuten varmaan parempia kun eivät olis mitään massakamaa),niin pitäisköhän ittekkin tehhä myyntiin =) =).. no niin hullu en kyllä oo...sukulaisten miellyttäminen/palveleminen on sit ihan eri juttu...niille leipomisesta tulee itsellekkin hyvä olo =)

Tarvii käydä tsekkaamassa originaali cupcake-maku Miamissa ensi talvena =)

BTW: Ettei menis ihan ruokablogiksi: joko Sami sulla on maemofööni? Pistin juuri omani lataukseen =)

Älyttömän hyvää Vappua kaikille!
Tänä vuonna Turussa vietetään TPS-Vappua!
(torille oli muuten ahtautunut eilen 8000 ihmistä juhlimaan mestaruutta, vau ! ja edelleen näkyy autoja jossa ikkunat auki ja TPS lippu liehumassa...)