lauantai 24. toukokuuta 2008

Täytyykö treenaamisen olla ikävää?

Verta, hikeä ja kyyneleitä. Tuota mieltä on aika moni valmentaja, jos häneltä kysyy, miten saavutetaan menestystä. Onko tuo sittenkään niin? Miksi harjoittelu ei voisi olla hauskaa? Voiko rankka harjoite olla myös hauska? Mikä harjoittelun tarkoitus on? Tietääkö suurin osa valmentajista tuohon oikeaa, tai edes väärää vastausta?

Henkilökohtaisesti on kokemusta sekä joukkueurheilun, että yksilöurheilun harjoitteista ja valmennuksesta, sekä valmennettavana, että sivusta seuraajana. Nuorempana, valmennettavana, en juurikaan kyseenalaistanut tuota ensimmäistä lausetta. Sehän tuntui päivän selvältä, että mitä kovemmin harjoittelet ja mitä ikävämmältä se tuntuu, sitä kovempi jätkä olet ja sitä paremmin menestyt.

Olen jo muutaman vuoden pohtinut tuota asiaa hiljaa mielessäni. Ei se voi olla niin, että ainoastaan rääkkäämällä ihmistä saavutetaan menestystä. Moni juniorivalmentaja on sitä mieltä, että jokaisen valmennettavan tulee olla henkihieverissä jokaisen harjoitteen jälkeen. Jotta voidaan menestyä, pitää valmentajan laatia sadistisia harjoitteita. Vai pitääkö?

Melkein kaikki valmentajat kuvittelevat, että määrä, varsinkin ajallisesti, korvaa laatua. En ymmärrä, miksi tunnin juoksulenkin tai muun aerobisen harjoitteen jälkeen pitää tehdä vielä tunnin punttitreeni, tai edes puolen tunnin punttitreeni. Ajatellaan vaikka juniorilätkäjoukkueen kesätreeniä, johon osa pelaajista tulee suoraan kesätöistä. He ovat mahdollisesti syöneet viimeksi puolilta päivin, ruokatunnilla ja tulevat suoraan töistä treeneihin, jossa ensin tehdään tunnin aerobinen osuus ja sen jälkeen punttia.

Mitä luulette, paljonko tällä junnulla on energiaa lihaskuntoharjoitteeseen tuon tunnin lenkin jälkeen? Olisikohan sittenkin niin, että tuosta punttiharjoitteesta on enemmän haittaa kuin hyötyä, sekä fyysisesti, että varsinkin psyykkisesti? Koutsi ihmettelee, miksi kaikki yrittävät luistaa puntista, kun selkänsä kääntää. Miksiköhän? Osa söi jo juoksulenkin aikana mustikoita metsässä, lenkin sijaan, koska energiaa (=halua) ei riittänyt juosta koko lenkkiä...

Pitääkö lätkäpelaajan treenin kestää koskaan yli 60 minuuttia? Miksi pitäisi? Jokaisen harjoitteen pitäisi mahtua tuohon 60 minuuttiin, ellei sen perimmäinen tavoite ole jokin muu kuin pelaajan aerobisen tai fyysisen kunnon lisääminen. Kaikki harjoitteet, jotka kestävät yli 60 minuuttia, vähentävät psyykkistä kuntoa.

Pidempikestoiset, jopa 120 minuuttia kestävät harjoitteet voivat olla perusteltuja, peruskuntokaudella, mikäli siihen on selvästi tarvetta. Tällöinkin tarve on kaikella todennäköisyydellä yksilöllinen. Tällainen harjoite on kuitenkin joka tapauksessa matalasykkeinen, eikä sisällä mitään lihaskuntoharjoitetta. Harjoitteen tulee olla täysin aerobinen.

Punttitreeniinhän ei mene 30 minuuttia kauempaa! Ylläpitävän treenin saa nätisti puristettua 15 minuuttiin. Kyllä saa!

Miksi sitten joukkueurheilussa käytetään tuhottoman paljon aikaa harjoitteluun, joka on useimpien pelaajien mielestä järjetöntä ja silkkaa hulluutta? En tiedä. Kertokaa te, jotka tiedätte paremmin. Minun veikkaukseni on se, että koutsit voivat kehua toisille koutseille, kuinka paljon he vaativat pelaajiltaan ja kuinka kovia treenejä he vetävät.

Ja sitten ihmetellään, kun valmennettavien kroppa ja pää on ihan jumissa koko kauden...

Voisiko sittenkin olla niin, että hauskakin treeni voisi olla tehokas? Voisiko sittenkin olla niin, että jokainen pelaaja tulisi mielellään treeneihin, myös off seasonilla? Voisiko sittenkin olla niin, että jokainen pelaaja lähtisi kotiin jokaisesta treenistä, suu hymyssä, myös off seasonilla? Voisiko olla niin, että tuollainen joukkue menestyisi parhaiten?

Lehdon Petterin blogista on tähän kohtaan pakko lainata tämä video, nuorille vinkiksi. Kuinka moni junnu enää nykyään ampuu levyltä kesäisin? Heatly ampuu yhä...


BTW Mitä luulette, kauanko tuo jääkiekkoilijoille suunnattu lihaskuntoharjoite kestää? Mahtunee nätisti 30 minuuttiin... No entä tuo cardioharjoiteohje. Jos pohdit noita viittä kysymystä jokaisen pelaajan kohdalla erikseen, onko vastaus kaikille sama? Jos ei ole, miksi kaikki treenaavat samalla tavalla? "We always give the guys plenty of rest! Recovery is the key to any good workout."

5 kommenttia:

Karhuherra kirjoitti...

Mielenkiintoista, ja tärkeää pohdiskelua. Itse en koskaan ollut järin lahjakas kiekkojunnu, mutta mielenkiintoa pelaamiseen olisi ehkä riittänyt teinivuosia pidemmälle, jos hommia olisi tehty jollain toisella tapaa. "Mahdollisimman paljon, mahdollisimman kovaa" ei ollut tuntemusten, eikä vissiin tulostenkaan puolestaan ihan optimaalinen prinsiippi.

Oma "teoriani" junnuvalmentamisen dilemmasta on se, että esim. noilla sinun ohjeillasi moni junnukoutsi pelkäisi näyttävänsä tarpeettomalta, tai vähintäänkin osaamattomalta: ei tapahdu tarpeeksi, ei ähelletä riittävästi ja treenit eivät kestä tarpeeksi kauan. Sama näkyy siinä, että vähänkin nuoremmilla junnuilla viisaampi koutsi heittäisi lätyn keskiympyrään ja antaisi poikien pelata suurimman osan aikaa. Mutta miltäs se muka näyttäisi hallin kahviosta katselevien vanhempien silmin, jos koutsi vaan istuisi aitiossa ja hymyilisi?

Treenaamisen lähtökohdat ovat tietysti jokseenkin erilaisia ammatti- ja junioripelaajilla, mutta varsinkin junnuilla viitoittamasi suuntaviivat vaikuttavat varsin viisailta. Mitä tulee isojen äijien puuhasteluun, mielestäni kokonaiskuvan kannalta mielenkiintoinen esimerkki löytyy viime kauden TuTosta: puoliammattilaisjoukkue, joka treenasi siihen puuhaan ryhtyessään ymmärtääkseni suhteellisen kovaa. Mutta ennen kaikkea laatua painottaen. Iso asia oli se, että joukkue piti pelikauden aikana noin 15 kappaletta täysin vapaita viikonloppuja, käytännössä lähes aina peliohjelman salliessa. Jouluna pidettiin yhdeksän päivän totaalivapaa yhteistreeneistä.

Moniko suomalaisvalmentaja olisi uskaltanut lähteä samalle linjalle? Harjoittelun tuloksista sen verran, että TuTo oli omalla sarjatasollaan suvereeni niin pelillisesti, fyysisesti kuin henkisestikin.

Se on minusta hyvä lähtökohta, että minkään treenin ei välttämättä tarvitse kestää yli tuntia. Ammattilaisurheilun kohdalla näkisin poikkeuksena lajiharjoitteet, esim. jäätreenit - mutta silloinkin vain sillä edellytyksellä, että kesto venyy opettamiseen paneutumisen takia. Eli ei ole kiire vetää hommia läpi, vaan valmentaja voi pysäyttää tilanteet ohjaamisen ja yksilöllisen palautteenannon takia ilman, että kokonaisuus kärsii.

Junnupuolesta tulee mieleen se perusongelma, että koutsit eivät useinkaan ole olosuhteista johtuen järin suuria eksperttejä valmentamisen suhteen. Eivät lajin, eivät opettamisen, eivät kuntoharjoittelun osalta. Seuroihin palkataan valmennuspäälliköitä jne., mutta pitäisikö esim. vähänkin isompiin junnuseuroihin palkata myös päätoiminen fysiikkavalmentaja, joka tekisi niitä puolen tunnin kestoisia punttitreenejä joka jengille?

Anonyymi kirjoitti...

Menkää kysymään Rautalan Hanskilta Turun kiekkoilijoiden fysiikan "kehittymisestä" 80-luvun alusta Hanskin viimeiseen vuoteen Tepsin riveissä.

Hanskilla on kaikki vielä kirjallisessa muodossa omissa mapeissaan, joten millään mutulla ei mennä.

Numerot ovat aika tylyjä ja tavallaan ne todistavat Samin kirjoittaman. Nyt pukataan tunteja, silloin joskus tehoja.

Hantan valmentamista pelaajista ei yksikään yllä Hantan omiin 80-luvun alun testituloksiin.

Jari Nikkola kirjoitti...

Oma soppansa tuntuu muodostuvan kuntovalmentajan ja pääkoutsin vallanjakokisasta. Vaikka kuntoexpertti on talossa, pitää midasosaston silti sörkkiä omiaan sekaan. Ettei vaan laiskottelusta syytettäisi. Ja ettei pienenpieni ego ottaisi lommoja.

Kuntoharjoittelu ei perustasolla ole rakettitiedettä rasituksineen ja lepoineen mutta todella pahasti vihkoon sitä osataan silti vetää. Lopputulemana joukkueellinen pelaajia, jotka ovat hitaita, voimattomia ja kankeita. Ja päät jumissa. Ei ihan voittajayhdistelmä kuitenkaan.

Kunto Kortilla kirjoitti...

Treenaaminen ei ole oikeasti vaikeaa. Jos vaikka lukee kaikki ne kirjoitukset, jotka ovat sen viimeisen linkin takana, on jo aika paljon parempi koutsi, jos osaa soveltaa lukemaansa.

Monen junnun harrastusinto tapetaan tarpeettoman kovilla harjoitteilla. Mahdollisesti juuri Karhuherran kertomien pointtien vuoksi...

Kunto Kortilla kirjoitti...

Ai niin... Kuten linkin takana luki "practice doesn't make perfect, perfect practice makes perfect" Yksinkertaista?