Kunnon kesätreeni

Olin perjantaina Rautalan Hannun ryhmän mukana tekemässä kunnon kesätreenin, josta otan perjantaisen tavan, kun kerran sain luvan ryhmään liittyä. Perjantaina mukana juoksemassa oli Salo, Korpikoski, Eronen ja Salonen. Myöhemmin mukaan liittynee myös muita kesätreenaajia.

Kirjoitin pari blogia sitten treenaamisesta ja sen ikävyydestä. Pitääkö kovan treenaamisen olla ikävää ja täytyykö siihen mennä niin tuhottomasti aikaa? Nyt taas vahvistui entisestään se käsitys, että treenaamisen ei tarvitse olla ikävää, eikä siihen tarvitse käyttää ainakaan yli 60 minuuttia, jos se ei ole esimerkiksi jonkin terveydellisen syyn vuoksi tarpeellista.

Kuuvuoren Tahdon Portaat tuli treenissä tutuksi. Tuo treeni oli, kiitos Rautsin, yksi parhaimmista treeneistä, joita olen tehnyt pitkään aikaan. Treeni oli varmasti tehokas, vaikka reidet vetivätkin niin pahaan jumiin, edellisen päivän spinningien vuoksi, että oli pakko heivata kaksi viimeistä porrasloikkaa, pelkästään jo kompuroinnin vuoksi. Tuossa kyltissähän lukee, että kulku omalla vastuulla, joten piti hieman kuunnella jalkoja...

Kuten alla olevasta sykekäyrästä näkyy, ajoin lämmittelyksi pyörällä Littoisista Kuuvuorelle, noin 22 minuuttia, jonka jälkeen muutaman minuutin kuulumisten vaihto ja sitten muutama kierros hölkäten kenttää ympäri ja kevyt venyttely. Sen jälkeen viisi runsaan 300 metrin vetoa, minuutin palautuksella vetojen välissä. Vetojen jälkeen 5 minuuttia palautusta, jonka jälkeen viisi kertaa (minulla kolme, seuraavaksi viisi) Tahdon Portaat, kolme askelmaa kerralla. Tämän jälkeen yleistä höpinää ja ravistelua puoli tuntia, jonka jälkeen fillarilla 10 minuuttia töihin.

Tuossa vielä sykekäyrä, jonka otin tarkoituksella kotiovelta salin ovelle:

Kokonaiskesto on 90 minuuttia, josta on kuitenkin yli 30 minuuttia tehotonta aikaa ja tuo aika sisältää myös minun ylimääräiset pyöräilyt, 30 minuuttia. Treenin tehokas osuus ajetaan siis läpi runsaassa kahdessakymmenessä minuutissa. Verryttelyineen treenin kesto on runsas 30 minuuttia. Ja se riittää! Jokaisella osallistujalla oli varmasti sellainen olo, että on tehnyt hyvän treenin. Omat reidet joutuivat poikkeuksellisen koville, mutta tuo korjaantuu, kun saa hieman juoksua alle, eikä vedä edellisenä iltana kahta kovaa spinningiä.

Ensi viikolla uudelleen...

BTW Suunnittelimme Rautsin kanssa, että vedämme asiakkaillemme joku aamu tuollaisen kiekkoilijan kesätreenin, jotta hekin pääsevät kokeilemaan, miltä tuntuu tehokas treeni. Yritetään saada vielä pari pelaajaa mukaan tuohon treeniin. Seuraa ilmoitteluamme ajankohdasta. Pitää vielä pari kertaa käydä itse koeajamassa treeni, ennen kuin järjestämme vastaavan asiakkaillemme. Eikä kannata pelätä. Jokainen tekee vain omien halujen ja kykyjen mukaan...

KISS Alive35 Helsinki

Love Gun is still smoking!

Kun pikkupojalle kertoo, että muutaman kuukauden päästä mennään karkkikauppaan, hän on täpinöissään pitkään ja retken odotusarvo kasvaa päivä päivältä. KISSin konsertin odotusarvo kasvoi kohdallani jo aika korkealle, joten olisi ollut mahdollisuus tulla alas korkealta ja kovaa.

Tällä kertaa karkkikaupassa oli ensin tarjolla kolmekymmentäjotainvuotta vanhoja lakuja, jotka tarttuivat välillä jopa hieman ikävästi hampaisiin, kun niitä pureskeli. Konsertin teema oli Alive ja ikääkin KISSillä on jo kunnioitettavat 35 vuotta, joten tuo vanhojen muistelo sallittaneen.

Biisilistat saatte muuten lukea ihan jostain muualta. Jos haluat tietää, mitä biisejä bändit soittavat, tule keikalle!

Kun Wicked Lester joskus aloitteli musisointia, minusta ei ollut vielä mitään tietoa. Kun ensimmäinen KISS levy julkaistiin 1974, en nyt ihan pottakakkaa taputellut, mutta metallimusiikki oli kuitenkin vielä varsin vieras käsite. Kun tuo järjestyksessään kolmas levy, Alive!, ilmestyi 1975, veljeni taputteli tuota kakkaa, enkä minäkään ollut vielä ehkä kuullutkaan KISSistä. Toista tuo oli sitten muutamaa levyä myöhemmin... (Eka itse ostamani KISS levy oli Unmasked...)

KISS Helsingissä, yhdeksän vuoden tauon jälkeen oli loistavaa metallimusiikin juhlaa. Pyörittelin silmiä jo lipunmyynnin vilkkauden vuoksi. Ensimmäinen konsertti myytiin loppuun kuudessa ja toinenkin yhdeksässä minuutissa. Joku väitti tuota jopa Euroopan ennätykseksi. Suomen ennätys se oli joka tapauksessa. Ja meillä oli tiestysti aivan loistavat paikat, kuten kuvista näet.

Kun tuo kolmen vartin vanhojen muistelo, ja muutama vanhan hevibändin standardin mukainen soolo-osuus, saatiin päätökseen, halli räjähti KISSmäiseen tyyliin. Muutama toimittaja on taas kerran ollut ihan eri keikalla minun kanssani, tai sitten hepuilla oli huonommat paikat. Hesarin toimittaja haukkui tänään eilisen keikan ja kertoi ihmisten valuneen pois ennen konsertin loppua. Heppu taisi olla ekaa kertaa Hartwallilla keikalla tai sitten hän ei vain yksinkertaisesti tiennyt, että esimerkiksi Turun juna menee 23:10 ja jos konsertti venyy tuon yli, ei ehdi junaan, ellei lähde ennen loppua kotiin. Me emme olleet junalla, joten olimme paikalla loppuun asti, kuten oli myös 99% yleisöstä.

Vaikka Paul ja Gene ovatkin kohta eläkeiässä, vaatimaton mielipiteeni on, että he suorituivat keikasta kiitettävästi. Hyvään metallikeikkaan kuuluu aina silppua, tulta ja pommeja ja niitä saatiin tuvan täydeltä. Joku toimittaja ihmetteli, että miksi sitä I Was Made For Loving You´ta pitää aina tunkea joka paikkaan. Höh, no siksi kun se toimii. Tuo yhteislaulu kuulosti hienolta. Sen kertosäkeen osasi varmasti jokainen hallissa ollut, myös järjestysmiehet ja muu henkilökunta.

Ei ole muuten suurikaan yllätys, että tuon biisin taustalta löytyy myös Desmond Child. Eikä sekään ole suuri yllätys, että Gene ei soita tuon biisin levytyksessä bassoa, vaan raidat näpyttelee joku muu. (Ace Frehley, muistaakseni...) "Who cares, whos´s playing, if it sounds great!" kuten Gene on usein lausunut.

Hittejä jäi aika paljon vielä varastoon, ensi vuoden keikkaa varten. Jos KISS tulee Eurooppaan ensi kesänä, me saamme sen Helsinkiin, koska bändi ymmärtää jotain rahasta. On siis päivänselvää, että sinne mennään, jossa liput myyvät. Keskiviikkona pystyit ostamaan tiistain konsertinkin hallilta. Tuokin oli metallicamaisen hyvä juttu...

Siis kun ne vanhat lakut tuli pureskeltua, ainakin minä sain karkkikaupasta juuri sitä, mitä lähdin hakemaan. Jos keikka olisi koostunut kaikista hiteistä ja silppua, tulta ja pommeja olisi ollut vielä enemmän, olisi odotusarvo voinut ylittyä. Jäipähän jotain vielä tuleville Suomen keikoille.

Nyt täytyy lukea taas uudelleen tuo KISS Maskin takaa, jota suosittelen kaikille, jotka haluavat tietää, miten tehdään mahdollisesti maailman parhaiten markkinoitu musiikki-ilmiö, ilman että uusia levyjä on turha enää odotella...

Ja naamarissa lisää kuvia ja videota. Tuossa teille konsertin avaus:



BTW Ensi viikolla Def Leppard ja Judas Priest. You Make Me Rock Hard...

Ihmekonsteilla me tää voitetaan

Olen hekotellut nyt puoli tuntia tämän blogin juttuja. Kolahtaa minulle aivan täysillä. Aika usein haluaisi itsekin sanoa asioita juuri noin... Blogi pääsi just minun suosikkilistaan...

Bongasin tuon Karhuherran blogista, jossa kerrottiin Pölli Tästä -blogin saaneen kunniamaininnan kielellisestä rikkaudesta ja monipuolisuudesta. Hyvä kunniamaininta. Blogi valittiin myös parhaaksi ammatti/teknologia -blogiksi.

Onnittelut, Jari! (ja Jani. Tärkeintä ei ole voitto, vaan osallistuminen, vai mikä se oli...)

BTW Huomenna tarinaa KISSistä! "I know life sometimes can get tough! And I know life sometimes can be a drag! But people, we have been given a gift, we have been given a road And that road's name is... Rock and Roll"
God Gave Rock´N´Roll To You...

Täytyykö treenaamisen olla ikävää?

Verta, hikeä ja kyyneleitä. Tuota mieltä on aika moni valmentaja, jos häneltä kysyy, miten saavutetaan menestystä. Onko tuo sittenkään niin? Miksi harjoittelu ei voisi olla hauskaa? Voiko rankka harjoite olla myös hauska? Mikä harjoittelun tarkoitus on? Tietääkö suurin osa valmentajista tuohon oikeaa, tai edes väärää vastausta?

Henkilökohtaisesti on kokemusta sekä joukkueurheilun, että yksilöurheilun harjoitteista ja valmennuksesta, sekä valmennettavana, että sivusta seuraajana. Nuorempana, valmennettavana, en juurikaan kyseenalaistanut tuota ensimmäistä lausetta. Sehän tuntui päivän selvältä, että mitä kovemmin harjoittelet ja mitä ikävämmältä se tuntuu, sitä kovempi jätkä olet ja sitä paremmin menestyt.

Olen jo muutaman vuoden pohtinut tuota asiaa hiljaa mielessäni. Ei se voi olla niin, että ainoastaan rääkkäämällä ihmistä saavutetaan menestystä. Moni juniorivalmentaja on sitä mieltä, että jokaisen valmennettavan tulee olla henkihieverissä jokaisen harjoitteen jälkeen. Jotta voidaan menestyä, pitää valmentajan laatia sadistisia harjoitteita. Vai pitääkö?

Melkein kaikki valmentajat kuvittelevat, että määrä, varsinkin ajallisesti, korvaa laatua. En ymmärrä, miksi tunnin juoksulenkin tai muun aerobisen harjoitteen jälkeen pitää tehdä vielä tunnin punttitreeni, tai edes puolen tunnin punttitreeni. Ajatellaan vaikka juniorilätkäjoukkueen kesätreeniä, johon osa pelaajista tulee suoraan kesätöistä. He ovat mahdollisesti syöneet viimeksi puolilta päivin, ruokatunnilla ja tulevat suoraan töistä treeneihin, jossa ensin tehdään tunnin aerobinen osuus ja sen jälkeen punttia.

Mitä luulette, paljonko tällä junnulla on energiaa lihaskuntoharjoitteeseen tuon tunnin lenkin jälkeen? Olisikohan sittenkin niin, että tuosta punttiharjoitteesta on enemmän haittaa kuin hyötyä, sekä fyysisesti, että varsinkin psyykkisesti? Koutsi ihmettelee, miksi kaikki yrittävät luistaa puntista, kun selkänsä kääntää. Miksiköhän? Osa söi jo juoksulenkin aikana mustikoita metsässä, lenkin sijaan, koska energiaa (=halua) ei riittänyt juosta koko lenkkiä...

Pitääkö lätkäpelaajan treenin kestää koskaan yli 60 minuuttia? Miksi pitäisi? Jokaisen harjoitteen pitäisi mahtua tuohon 60 minuuttiin, ellei sen perimmäinen tavoite ole jokin muu kuin pelaajan aerobisen tai fyysisen kunnon lisääminen. Kaikki harjoitteet, jotka kestävät yli 60 minuuttia, vähentävät psyykkistä kuntoa.

Pidempikestoiset, jopa 120 minuuttia kestävät harjoitteet voivat olla perusteltuja, peruskuntokaudella, mikäli siihen on selvästi tarvetta. Tällöinkin tarve on kaikella todennäköisyydellä yksilöllinen. Tällainen harjoite on kuitenkin joka tapauksessa matalasykkeinen, eikä sisällä mitään lihaskuntoharjoitetta. Harjoitteen tulee olla täysin aerobinen.

Punttitreeniinhän ei mene 30 minuuttia kauempaa! Ylläpitävän treenin saa nätisti puristettua 15 minuuttiin. Kyllä saa!

Miksi sitten joukkueurheilussa käytetään tuhottoman paljon aikaa harjoitteluun, joka on useimpien pelaajien mielestä järjetöntä ja silkkaa hulluutta? En tiedä. Kertokaa te, jotka tiedätte paremmin. Minun veikkaukseni on se, että koutsit voivat kehua toisille koutseille, kuinka paljon he vaativat pelaajiltaan ja kuinka kovia treenejä he vetävät.

Ja sitten ihmetellään, kun valmennettavien kroppa ja pää on ihan jumissa koko kauden...

Voisiko sittenkin olla niin, että hauskakin treeni voisi olla tehokas? Voisiko sittenkin olla niin, että jokainen pelaaja tulisi mielellään treeneihin, myös off seasonilla? Voisiko sittenkin olla niin, että jokainen pelaaja lähtisi kotiin jokaisesta treenistä, suu hymyssä, myös off seasonilla? Voisiko olla niin, että tuollainen joukkue menestyisi parhaiten?

Lehdon Petterin blogista on tähän kohtaan pakko lainata tämä video, nuorille vinkiksi. Kuinka moni junnu enää nykyään ampuu levyltä kesäisin? Heatly ampuu yhä...


BTW Mitä luulette, kauanko tuo jääkiekkoilijoille suunnattu lihaskuntoharjoite kestää? Mahtunee nätisti 30 minuuttiin... No entä tuo cardioharjoiteohje. Jos pohdit noita viittä kysymystä jokaisen pelaajan kohdalla erikseen, onko vastaus kaikille sama? Jos ei ole, miksi kaikki treenaavat samalla tavalla? "We always give the guys plenty of rest! Recovery is the key to any good workout."

IKEA - TARINA

Ingvar Kamprad kasvoi maatilalla nimeltään Elmtaryd, Agunnarydin kylässä. Tuossa ovat palikat maailman suurimman huonekalujätin, IKEAn nimeen, jos sitä olet joskus pohtinut, kuten minä.

Yrityksen nimi on koottu palikoista, kuten on kaikki IKEAn huonekalutkin. Juuri tuo palikoista kokoaminen oli ja on yhä mahdollisesti se tärkein palikka koko toiminnassa, jääräpäisen tahdonvoiman lisäksi.

Ensimmäinen IKEAn tavaratalo avasi ovensa jo 1953, Almhultin rautatiekaupungissa. Suomen ensimmäinen IKEA avasi ovensa 1985, (joskin Ikean sivuilla lukee 1996? Korjatkaa, jos kirja oli väärässä) vaikka IK osti tontin jo 60-luvulla. Suurin osa IKEAn tavarataloista sijaitsee poikkeuksellisesti omilla tonteilla ja omissa kiinteistöissä. Tuo on yksi lukuisista poikkeuksista, joita IKEA tekee. Eihän kukaan huonekalukauppias halua olla mukana kiinteistöbisneksessä, eihän?

IK oli ensimmäinen ruotsalainen huonekaluvalmistaja, joka teetti työtä halvemmalla Puolassa, kun Ruotsin kansallinen huonekaluyhdistys boikotoi IKEAa. Muut yrittäjät eivät osanneet aavistaa, että tuo boikotti avaisi IK:lle uusia mahdollisuuksia tulla entistä vahvemmaksi kilpailijaksi. Näyttää siltä, että jokainen kapula, jonka yhdistys yritti laittaa IKEAn rattaisiin, singahti rattaiden pyöristä takaisin yhdistyksen omille silmille.

Yhtiössä ei juurikaan tunneta pukuja ja kravatteja ja sen omistussuhteet ovat niin monimutkaisten järjestelyjen takana, että ainoastaan pari ihmistä tietää, kuka omistaa ja kuinka paljon. Yhtiö on rakennettu niin, että sitä ei pysty myymään eikä pilkkomaan eikä edes tehdä julkiseksi yhtiöksi. Yhtiö ei tiettävästi ole koskaan ilmoittanut nettotuottoaan julkisesti! Sen ei tarvitse, koska se on yksityisessä omistuksessa. Siitä huolimatta tai sen vuoksi Forbes rankkasi IK:n sijalle 4, tässä tilastossa.

Yksi mielenkiintoisimmista yritystarinoista, joita olen lukenut... Lue se Raision Ikeaa odotellessa, varsinkin jos olet ihmetellyt, miksi IKEA myy hodareita ja pehmistä halvalla kassojen lähellä.

BTW Tiesitkö, että Barbie-nuken muodot ja muu ulkoasu on varastettu saksalaiselta Lilli-nukelta 1954. Barbien "keksijä" Ruth Handler ja leluvalmistaja Mattel maksoivat suuren summan Lillin oikealle kehittäjälle, kun asia paljastui 60-luvulla.

Paita kattoon

Saas nähdä, onko tämä viimeinen lätkäaiheinen blogiteksti vähään aikaan. Ajattelin palata arkeen ja bloggailla taas välillä muustakin, kun kerran pyydettiin...

Mutta nyt siis vielä vähän lätkää. Onneksi nuo kisat ovat nyt ohi, niin voi palata tuon kellon kanssa vihdoinkin takaisin Suomen aikaan. Kaikenlaista kisa-analyysiä on monessa tuutissa. Jopa tuo edellinen blogiteksti herätti aika paljon tunteita. Kommentit saivat jopa minut epäilemään, josko niitä kisoja pitäisi sittenkään enää viedä Kanadaan.

Analyysiä aiheesta löytyy tästä, tästä, tästä...

Kehotin (kuten varmaan moni muukin) ennen pelin alkua seuraamaan Heatley-Nash -akselia, jonka oletin ratkaisevan ottelun. Olin osittain oikeassa. Aika huolimaton vahinko koitui finaalin ratkaisuksi. Ehkä se kuitenkin kuvasti hyvin sitä, että Venäjä halusi voittoa aavistuksen enemmän, pelaten aika tarkkaa peliä...

Vaikka olisinkin suonut voiton Kanadalle, tuli itselläkin tippa linssiin, kun katsoi venäläisten voitonriemua, joka tuli todellakin jostain sydämen syvyyksistä. Ilo oli juuri niin aitoa, kuin se voi finaalin jälkeen olla. We walk together forever...

Mutta otsikon aiheeseen. Minkä hallin kattoon tuo Selänteen maajoukkueen pelipaita nostetaan? Voiko sen nostaa jokaisen suomalaisen hallin kattoon?

Mielestäni Selänteen maajoukkuepaita tulisi löytyä jokaisen suomalaisen jäähallin katosta tämän kauden jälkeen, (mikäli nyt oikeasti on niin, että maajoukkuepelit ovat nyt takana.)


BTW Pieni otsikon aiheeseen liittyvä tietokilpailuknoppi: Kenen paita on ollut ensimmäisenä Malmön uuden hallin katossa? (kuvassa) (vastaus: nenimleH omiaR) Hauska joke työmiehiltä...

Eilenkin taas...

...studiossa yritettiin saada kansainvälisen jääkiekkoliiton kantaa Mr Faselilta siihen, josko Kanada voisi vielä joskus pitää MM-kisoja.

Eihän siihen tietysti vastausta saanut, mutta kyseinen herra ainakin kiersi asiaa diplomaattisemmin kuin herra Kummola, joka oli ja on mahdollisesti sitä mieltä, että aikuisten kisoja ei pidetä enää koskaan Kanadassa, ainakaan jos se hänestä riippuu.

Voi tietysti olla, että käsitin väärinkin.

Olen joka kerta ihmetellyt tuota asiaa, kun joku on eväämässä kisoja Kanadalta (tai USA:lta). Miksi rotaatiossa ei voisi olla enemmän maita? Kuten Tamikin kysyi, miksei jääkiekosta voisi edes yrittää tehdä globaalimpaa lajia, eikä aina vain pyöriä samoissa nurkissa.

Miettikääpä, josko kisat olisivat vaikka, heittona, Las Vegasissa. Olisiko silloin mahdollista rakentaa jääkiekon ympärille entistä suurempaa viihdettä? Voi olla, että ei toimisi, koska siellä on niin paljon muutakin tapahtumaa, tai sitten se toisi aivan uutta näkyvyyttä ja markkina-arvoa lajille.

Tuo nyt oli vain yksi nopea esimerkki. Paikkoja, jotka olisivat aivan loistavia kisojen järjestämiseen, löytyy kartalta muualtakin kuin Pohjoismaista. Kanadan, jääkiekon kehtona, tulisi joka tapauksessa olla tuossa kierrossa säännöllisesti mukana, mikäli niin haluavat.

Me ihmettelemme täällä härmässä, että miksi meidän MM-kisat eivät kiinnosta lainkaan rapakon takana. Nyt kun ne on saatu edes vähän kiinnostamaan, ainakin Kanadassa, tai itse asiassa jopa niin paljon, että Kanadan organisaatio haluaa järjestää kisat mahdollisimman nopeasti uudelleen, tältä potentiaaliselta markkinalta vedetään matto alta. En ymmärrä aina tuota politiikkaa...

Ymmärrän hyvin, että kisojen järjestäminen esimerkiksi Suomen Jääkiekkoliitolle on erittäin kannattavaa ja siksi on hyvä jos Suomi ja Ruotsi järjestävät kisoja vuorotellen. "Me kun osaamme panostaa eri tavalla kisoihin. Meillä on jopa isommat lentokoneet, jotta kaikki varusteet mahtuvat aina mukaan, eikä lentoyhtiömmekään myöhästele koskaan..."

Asia nyt taitaa kuitenkin olla niin, että Kanadassa on järjestetty aika paljon enemmän kaikenlaisia turnauksia, kuin Suomessa, joten voisin kuvitella, että he osaavat asiansa. Ainakin kisaturistin näkökulmasta kisat olivat onnistunut tapahtuma ja kaikki palvelut pelasivat loistavasti.

BTW Kaikkea tänne nettiin näköjään tallennetaan. Tuhtinkin tilastoja...

"to walk together forever"

Kuten Mark Messier on sanonut Stanley Cupin voitosta, ainakin tämän kolumnin mukaan.

Tuo kolumni kannattaa lukea. Olen itsekin usein ihmetellyt, mikä saa ihmisen pelaamaan lätkää. Viimeksi ihmettelin sitä hiljaa mielessäni Halifaxissa, kun senioreissakin kanukit painoivat täysillä. Ei mitään hajua, miten höntsätään, venäläisistä puhumattakaan. Ne saa kyllä äidinmaidossa erilaista voittamisen halua. Koskaan ei lähdetä katsomaan, mihin rahkeet riittävät, vaan aina lähdetään voittamaan.

Mutta tuohan se on. To walk together forever. Sen vuoksi pelataan. Voittajat muistetaan. Joukkueurheilussa voittajia yhdistää aina jokin näkymätön side ja yhteenkuuluvuuden tunne. Voittajia kunnioitetaan ihan eri tavalla kuin niitä, jotka eivät ole koskaan voittaneet mitään. Tikkanenkin muistetaan, ainakin kirjansa mukaan, yhä New Yorkissa ja siellä on ollut aika paljon tähtiä...

Jokaisella kiekkoilijalla, nykyisellä tai entisellä, on pääkoppa täynnä muistoja. Suurin osa on varmasti hauskoja, mutta mielessä voi välillä pyöriä myös ne kirvelevät tappiot, joita kukaan muu ei kuitenkaan enää muista. Jokainen muistaa kuitenkin kaikki ne hetket, jossa mentiin yhdessä ja saavutettiin jotain sanoin kuvaamatonta.

Edellä mainitussa kolumnissa kerrotaan Mike Modanon sanoneen, että hän vaihtaisi lätkäammattilaisen homman silmän räpäyksessä golffarin ammattiin. Golfissa on ainakin epätodennäköistä, että vastustaja yrittäisi upottaa rautaysin kalloosi. Tuosta huolimatta Mike vetää taas tänään nauhat kireelle, enkä minäkään usko, että hän tekee sitä ainakaan pelkästään rahan vuoksi...

Olen seurannut lätkäammattilaisen hommaa aika läheltä ja aika pitkään. Olen todennut lukemattoman monta kertaa, että minusta ei olisi koskaan ollut siihen. En vaihtaisi koskaan sitä työtä, jota huipulle yrittäminen tai pääseminen vaatii, tavalliseen elämään. Niin paljon taaloja ei vain ole, että oikeasti pystyisin uhraamaan muun elämän jääkiekon vuoksi.

Siitä huolimatta, että jääkiekko on maailman paras peli ja jokaisen pojan unelma on olla lätkäammattilainen...

Suomellakin on taas tänään yksi mahdollisuus olla askeleen lähempänä kuolemattomuutta. Häviön myötä turnaus hautautuu sinne monen muun kahinan joukkoon, mutta voitolla pää säilyy yhä pinnalla. Saas nährä kui käy...

BTW Odottelen jo mielenkiinnolla tuota Palloseuran tutkimuksen julkaisua, tai siis tulosten julkaisua. Tutkimustuloksia pidetään artikkelissa positiivisina, joita ne voi tietysti olla, mutta... "Yrityskumppaneista kaksi kolmasosaa on niin tyytyväisiä, että voivat suositella yhteistyötä muillekin yrityksille." Eli kolmasosa yrityksistä ei ole tyytyväisiä yhteistyöhön. Mielestäni tuo on pelottavaa. Ja ainoastaan "80% katsojista ovat valmiita suosittelemaan TPS:n kotiottelua kavereilleen". Tuosta huolimatta myös minä olen sitä mieltä, että oikeaan suuntaan ollaan menossa. Asiakkailta pitää kysyä, mitä he haluavat.

Paras kiekkoreissu ikinä...

Sanoi Svedu, se ruotsalainen intiaani, jota me suomalaiset pidämme orjana, TS:n Leppäsyrjän haastattelussa. Samaa mieltä. Harvoin saa olla mukana noin yhtenäisessä ryhmässä.

Mää ja Tapparan miehet olivat myös hauskaa retkiseuraa, varsinkin kun sillä kaverilla, (nimiä ei mainita) jonka hikipuku ja alasuojat katosivat mystisesti hotellin käytävältä, vaikka ne olivat nätisti kuivumassa juoma-automaatin vieressä, oli käytössään Hervannasta ostettu, käytetty prepaid-liittymä, johon tuli vitsejä solkenaan.

Tultiin tänään aamulla. Kamerat ovat vielä laukussa, joten kuvat ovat purkamatta, mutta ehkä jo huomenna saan tänne pientä esimakua reissusta.

Charterissa oli "hieman" vaisumpi tunnelma paluumatkalla. Saattaa olla, että koneessa kului enemmän, alkoholin sijaan, tällä kertaa ihan vain pelkkää pullovettä. Halifaxin ilmasto taitaa olla hieman suomalaista kuivempi, koska molempiin suuntiin piti tankata.

On taas kerran ihan pakko mainita, että noi kanadiaanialaiset ovat ystävällistä ja vieraanvaraista väkeä. Kuten suomalaiset - auttavat miestä mäessä, (joita Halifaxin keskustassa saa kiivetä tai laskea koko ajan) mutta antavat vauhtia ilman suomalaista puukkoa.

Ainoa asia, jota ihmettelin koko matkan, oli se suomalainen spede, joka kekkuloi joka paikassa jotku viime vuoden NHL:n pleijariliput kaulassa, siis lentokoneessa, mennen tullen, peleissä, kaupungilla, siis joka paikassa. Taisi käydä suihkussakin ne kaulassa, koska liput roikkuivat pussissa kaulassa. Mitä hittoa???

BTW Harvoin törmää tuollaiseen lentäjäkaksikkoon ja matkustamohenkilökuntaan, jotka tuolla Finnairin charterilla oli. Lentäminen voi olla myös hauskaa ja nousuja ja lasku(j)a voi tehdä myös Alehousessa...

Canadian

Lätkä veressä:

The Code

Ja toinen:



BTW Hävittiin tänään 2-1 paikallisille staroille semifinaalissa, joten pelit ovat näissä turnajaisissa ohi. Huomenna Suomi-Latvia...

Ei ole Kouvola

Halifax ei ole kuin Kouvola. Se ei ole Kanadan kouvola, eika edes Pohjois-Amerikan kouvola. Se on Halifax. Lahes 400.000 asukkaan yhteiso. Jos joku vaittaa paikkaa kouvolaksi, ei ole koskaan edes kaynyt Kouvolassa.

Kouvollassa ei ole koskaan ollut nain paljon vakea.

Ylitettiin tanaa uutiskynnyskin Suomessa. Eilen voitettiin ottelu ja tanaan havitiin hieman vahvistetulle paikalliselle joukkueelle. Huomenna jatketaan ja otetaan voitto kohti jatkopeleja.

Kanada-Usa peli oli jannitysnaytelma vailla vertaa. Laitan kuvakollaassin Facebookkiin, kun palaan retkelta. Suomi-Norja pelista ei juurikaan jaanyt kommentoitavaa.

Tanaan kaytiin ennen pelia hieman ostoksilla ja huomenna olisi tarkoitus lahtea aamutoimien jalkeen seilaamaan lautalla vastarannalle. Eikohan siitakin saada muutama kuva ainakin Facebookkiin.

Ja hei. Tama ei ole Jenkkila vaan Kanukkila...

Rootsin asuja on jo kassit taynna...

BTW Sattaa olla, etta Finnair ilmoittaa positiivisen tulosvaroituksen. Charterlennon juomat loppuivat kesken lennon. Yksi henkilokuntaan kuuluvista kertoi olleensa yhtion palveluksessa 34 vuotta ja nyt oli eka kerta kun kaikki juomat loppuivat kesken lennon...

Halifaxiin...

Juuri sain laukut purettua, jotta voin täyttää ne taas. Sunnuntaina aamulla suunta otetaan kohti Halifaxia, lätkäkamat mukana, valmiina hyppäämään kaukaloon, kun käsky käy.

Niin siis ihan oikeasti. Tuolla me pelaamme senioriturnausta, aika mielenkiintoisella Palloseuran ryhmällä, ensi viikolla ja tuolla majoitumme...

Muutama isojen poikien pelikin ehditään katsomaan reissun aikana, joten niistä mahdollisesti hieman tunnelmia ensi viikolla. Usa - Kanada voi olla aika hyvää lätkää...

Jätetään varsinainen kiekkoanalyysi vaikka tälle ja tolle. Yritän keskittyä muiden asioiden analysointiin, suoraan kisapaikalta. Toivottavasti pääsen jostakin kätevästi bloggailemaan...

BTW Lentomatka kuluu kätevästi uuden iPhonen asetuksia räplätessä...