Minä olin materialisti

Tuntuupa hyvältä kirjoittaa minä olin materialisti. Se tuntuu hyvältä kahdesta syystä, ensimmäinen on se, että pystyn tuon myöntämään ja toinen on lauseen imperfekti. Minulla on ollut suuria vaikeuksia myöntää tuo asia, vaikka läheiset siitä ajoittain kysyivätkin. Miksi kirjoitan siitä tänään? Miten se liittyy tähän ajankohtaan? Odottakaapas....

Istun takapihan terassilla, tätä kirjoittaessani, auringonpaisteessa, vaikka ennusteen mukaan piti sataa. Musiikki soi kaiuttimesta, huomasin lauleskelevani mukana, hyvä fiilis, kun aamupala tuli juuri nautittua. Kirjoitin tovi sitten sosiaaliseen mediaan näin:

Kuppi kahvia kivassa kahvilassa 5 €

Smoothie 6 €

Pari voileipää 8 €

Aamupala omalla terassilla, auringonpaisteessa, PRICELESS

Jonnet eivät muista vanhoja Master Cardin mainoksia, mutta katsokaa vaikka tämä YouTubesta, niin saatte kopin. Elämässä on tolkuton määrä mahtavia asioita, joita ei rahalla saa. Luulin, että vain rahalla ja materialla on väliä, että se tuo hyvää oloa ja että sitä saadakseen pitää uppoutua töihin, olla aina töissä, kuten tunnollisen yrittäjän kuuluu. Niin maailma makasi ja kompensoin materialla sitä puutetta, jota sillä materialla ei korvaa. Se ei tuonut onnea, onnellisuutta eikä hyvää oloa, vaan päinvastoin, teki ne mahdottomaksi.

Nykyään, kun minulta kysytään, mitä teen työkseni, lähes poikkeuksetta vastaan ensimmäiseksi, että mahdollisimman vähän. Itse asiassa tuotahan minä koulutan, kuinka päästä mahdollisimman vähällä tavoiteltuun tulokseen. Kuinka tehdä oikeita asioita - niitä joilla on suurin merkitys tavoitteeseen nähden. Laiskuus on tässä kohtaa hyve. Olen hyvä keksimään, miten tehdä asioita nopeammin, tehokkaammin ja ennen kaikkea vähemmällä vaivalla. Se ei tarkoita, etteikö saisi silti paljon aikaiseksi. Uskoakseni saan sitä enemmän aikaiseksi, mitä vähemmän osaan tehdä.

Korona on pysäyttänyt paljon asioita - myös minut. Huomasin esimerkiksi, että onneksi kaikki yrittämisen suunnitelmani eivät menneet, kuten olin suunnitellut. Olisin hukkunut töihin ja elämä olisi jäänyt elämättä. En olisi koskaan saanut tietää, miltä tuntuu viettää viikonloppu siten, ettei edes mieti töitä. Ei ole tietokonetta mukana minilomalla eikä työpuhelimessa ääniä päällä. On ollut mahtavaa elää välillä, nauttia, olla läsnä juuri siinä missä sillä hetkellä on ja nauttia ihmisistä ympärillä. Nauttia niistä hetkistä ja ihmisistä, joita ei rahalla voi ostaa ja jotka voivat kadota iäksi, jos niitä ei arvosta. Samaan kohtaan virtaa voi astua vain kerran.

Keskustelin viime viikolla yhden kuntokeskusyrittäjän kanssa, joka soitti kysyäkseen neuvoa, sulkeako toinen keskuksista. Kysyin ensimmäisenä, miten elämänlaatusi muuttuisi, jos lopettaisit sen huonommin menestyvän keskuksen. No se elämä muuttuisi olennaisesti helpommaksi. No sitten kysyin talousnäkökulmasta, että miten oma tulotaso muuttuisi. Sekin paranisi. Mikä meitä estää tekemästä näitä kivuliaita päätöksiä luopua jostakin sellaisesta, mistä todellakin tulee luopua? Ensi viikolla lounastamme ja teemme uskoakseni ensimmäiset askelmerkit kohti parempaa elämää.

Minulle viimeisin luopumisen päätös oli jo helppo, koska tiesin, kuinka paljon elämäni helpottuisi päätöksen jälkeen. Ja sen se teki. Nyt saan taas tehdä sitä, mitä oikeasti haluan, auttaa ihmisiä samassa tilanteessa tai estää sitä tilannetta konkretisoitumasta. Se on minun elämäntehtäväni työn saralla juuri tässä hetkessä, enkä osaisi sitä tehdä, jos en olisi itse tehnyt niitä päätöksiä. Pari viikkoa sitten sain kiitosmeilin yhdeltä yrittäjältä, joka viimeinkin oli uskaltanut lopettaa kannattamattoman yrityksensä ja alkaa toteuttaa unelmiaan...

En edes muista, koska olisin ostanut mitään, jonka voisin liittää materialismiin. Kellosta ranteessa luovuin muutama kuukausi sitten. Pidin itseäni kelloharrastajana. Joku teistä on nähnyt kellokokoelmani. Toki suurella osalla niistä kelloista on tarinansa, mutta nyt ne jäävät tarinoihin. Muistan ne tarinat kun kävelen kellolaatikoiden ohi. Saatan ehkä vielä jopa kellonkin laittaa ranteeseen, kun on jokin juhla, mutta silloin se kello tulee valittua sen tarinan vuoksi, ei sen kellon arvon tai ulkonäon vuoksi.

Älä pelkää luopua asioista, jotka eivät ole sinulle hyväksi. Äläkä pelkää pyytää apua luopumisprosessiin. Muista kuitenkin, että kukaan ei tee sitä prosessia puolestasi, sen kivun joudut käymään itse läpi, mutta järjestelyissä on apua aina saatavilla. Luopumiset kannattaa tehdä oma-aloitteisesti ja vapaaehtoisesti. Pakottamalla tehdyt rikkovat helposti kaiken.

Joskus on onnenpotku, kun et saa, mitä haluat