tiistai 21. heinäkuuta 2009

Se aika Kuusta

Juuri nyt tasan 40 vuotta sitten otettiin pieni askel ihmiselle, mutta suuri ihmiskunnalle. Neil Armstrong hyppäsi Kuun pinnalle, Rauhallisuuden mereen, juuri tällä minuutilla, 21.7.1969 kello 04:56 Suomen aikaa. Tai siis näin ainakin väitetään.

(Oikeasti 40 vuotta tulee täyteen vasta tunnin kuluttua, koska olemme olleet kesäajassa vuodesta 1981 alkaen.)




Katselin lauantaina Kuustudiota tuolta kyseiseltä yöltä. Suomen televisio lähetti tuon kuukävelyn suorana suomalaisiin koteihin, tai siis niihin, joissa oli töllötin tuohon aikaan. Kuustudiossa pohjustettiin tarinaa ja puhelintytöt ottivat kysymyksiä vastaan, joihin studion paneeli vastaili tupakin käryn keskeltä.

Jotunihan oli vallan vekkuli kaveri paneelissa. Tuprutteli savukkeitaan melkein ketjussa. Ihmettelin ensin, että syttyikö studiossa joku palamaan, kun kameran kuvaan ilmestyi savua. Ei syttynyt studio, vaan Jotunin rööki. Se oli sitä aikaa, vaikka en voi muistaa.

Studio koukutti kyllä aika hyvin ruudun ääreen vielä näin 40 vuotta myöhemmin. Tai no, miksi ei koukuttaisi, koska ei kai siellä kuun pinnalla aikaisemmin ole kukaan ihmisistä vielä tallustellut, eikä myöskään vuoden 1972 jälkeen. Kaikenlaisia salaliittoteorioita varmasti tukee tuokin, ettei siellä tosiaan olla tuon jälkeen käyty.

Apollo 17 on tällä hetkellä viimeisin Kuuretki. Kuuhun on matkannut kaikkiaan 24 ihmistä, joista Kuun pinnalla on tiettävästi kävellyt 12 ihmistä kaiken kaikkiaan, joten mikään ruuhkaisa lomakohde se ei ole ollut. Kolme näistä kävijöistä on piipahtanut pinnalla kahdesti. Siinä on päässyt sanomaan legendaarisesti, että onhan täällä käyty ennenkin.





Jos Myytinmurtajatkin ovat sitä mieltä, että Kuussa on käyty, siis jo vuonna 1969, niin kai se sitten täytyy uskoa. Vaikka täytyy myöntää, että tällaiset "dokumentit" ovat aika vaikuttavia:



Heinäkuun Tiede-lehdessä avaruuslentämiseen erikoistunut tiedetoimittaja, Jari Mäkinen, on sitä mieltä, että
"Jos tyytyisimme toistamaan Apollo-tyyppiset lennot, homma (Kuuhun paluu) olisi helppo, mutta ruokahalu on kasvanut syödessä."
Saman toimittajan mielestä Kuuhun paluu maksaisi noin 110 miljradia dollaria, kun se nykyrahaan väännettynä maksoi taannoin noin 150 miljardia. Kehitys on siis tuonut hintaa alas. Jos maailman sotilasmenoista laitettaisiin kymmenen vuoden ajan 2,5% sivuun, ihmisiä voitaisiin lähettää Marsiin kymmenen vuoden kuluttua. Hinta-arvio retkelle kun on 250 miljardia dollaria. Sitä voisi hetken pohtia.

Mitä mieltä sinä olet? Käytiinkö Kuussa jo vuonna 1969? Kerro mielipiteesi oikealla olevassa äänestyksessä.

En voi tietää, missä olin, kun Kuuhun hypättiin ensimmäistä kertaa, mutta sinä saatat tietää, missä olit. Kerro se meille kommenteissa.

[ Aiheeseen liittyen: Loose Change ]

BTW Jos Kuujutut eivät kiinnosta, lähetä nimesi Marsiin. Minun nimeni on jo lähdössä...

5 kommenttia:

Jari Nikkola kirjoitti...

Kuustudio oli kelpo tavaraa. Jotuni laittaa pöllin palamaan kesken shöyn ja Rutanen on todella happamana Houstonissa "kosmisine slangeineen". Koko kööri luonnollisesti missaa Armstrongin historialliset sanat. Ennen oli paremmin!

Kunto Kortilla kirjoitti...

Kyllä ne vaan osas jo 60-luvulla(kin). Pientä nokittelua tiedoilla koko ajan, varsinkin Jotunilta.

Historiallisista sanoista sen verran huomiota, että kyllähän ne niin kuin tulevat siellä muun jargonin joukossa. Olisi voinut kuvitella, että siinä "otetaan vähän asentoa", kun ne kuuluisat sanat sanotaan, mutta ei. Sivulauseessa ne vähän niinkuin pullahtaa suusta...

Anonyymi kirjoitti...

Hesarikin oli julkaissut netissä kuujuttuja 4.56. Eivät kuitenkaan maininneet kesäajan vaikutusta. En keksinyt tuota itsekkään, ennen kuin luin täältä.

Anonyymi kirjoitti...

Ensin kuussa ja sitten seitsemän Tour de Francea päälle.

Olin isoisän kanssa maalla, kun pojat kuussa pomppua treenasivat. Jännää olivat myös paluut, kun siinä pienessä suppilossa mereen paukahtivat. Ei siinä tietänyt löytyykö sisältä ruumiita...

Oli varmaan kivaa olla ekalla kuulennolla se äijä, joka jäi alukseen. Heh, muilla bileet, mutta olet kuskina! Käsi ulkona ikkunasta ja naama norsunvidulla.

Marsin voisivat jättää rauhaan ja laittaa rahat terveydenhuoltoon.

Anonyymi kirjoitti...

Laikan ja Jurin lennot olivat paljon isompi asia. Niiden lennot näki taivaanrannassa. Niitä käytiin vanhempien kanssa katsomassa. Kuuretki oli kapitalistien hapatusta.