tiistai 28. heinäkuuta 2009

DBTL 2009


Tässä nyt toinen jokavuotinen DBTL "liveblogi". Viime vuonna tapahtui DBTL:ssä tällaista.

Tämän vuoden ohjelma oli taas mielenkiintoinen. Alla olevassa ohjelmassa on kirjattuna kaikki varsinaisella festarialueella suoriutuneet orkesterit. Osasta iskettiin tarinaakin festivaalin edetessä.

Tiistai 28.7. Foster´s Pääteltta

Siitä se festari alkoi. Rannassa oli taas ihan mukavasti porukkaa näin tiistai-illaksi. Kyllä näyttää olevan ihan perusteltua aloitta DBTL jo tiistaina.

Gangster Of Love jäi näkemättä, kun en millään ehtinyt ajoissa spinningistä rantaan. Toivottavasti en menettänyt mitään suurta ja mullistavaa.

New York Dolls oli kuin paluu New Yorkin tai Losin klubeihin. Hieman kaunistelematon show, joka vedetään nähtävästi aika lonkalta, fiiliksen pohjalta, mahdollisesti kohtalaisessa myötälaitaisessa. Hyvää tavaraa, kerta kaikkiaan. Esityksestä pitää kuitenkin poimia alla oleva encore, jossa Mike Monroe jammaa Sammy Yaffan kanssa lavalla. Jälleensoittamisen riemu näytti olevan rajatonta.


Yhtä hyvin olisin voinut esittää teille Pillerit-biisin tai Gotta get away from Tommyn tai uudelta levyltä 'Cause I Sez So, mutta täytyihän Miken päästä tänne. Näytti niin hienolta...Yaffa päivän Hesarissa.
"Olen härmäläinen ja pysyn härmäläisenä. En diggaa pesiksestä, en ole läski ja tiedän muun maailman asioista."
Kannattaa lukea juttu, jossa mm. kerrotaan, kuinka Yaffa kertoi vanhemmilleen lähtevänsä viikon lomalle Tukholmaan ja Hanoi Rocksin matkassa menikin tovi...

Keskiviikko 29.7. Foster´s Pääteltta

Tänään sitten olikin häkki täynnä, liepeitä myöden. Tiivis ja lämmin tunnelma oli käsin kosketeltava ja muillakin aistimuksilla havaittavissa. Hieno homma. Hieno keskiviikko.

Nikkola teki palveluksen ja kertoo kommenteissa, miten Wrum: Takapihojen rocktähtiä! onnistui keskiviikon setissään. Tuo ja Paratiisin Pojat J.Karjalainen & Veli-Matti Järvenpää jäi minulla väliin, kun hikoilin siihen aikaan sijaisena vielä pyörän selässä. Jälkimmäisestäkin joku voi halutessaan kertoa meille kaikille.

Apulanta pisteli sitten menemään taattua tavaraa. Tietää mitä saa, kun teltan ovesta astuu sisään. Jonkun mielestä se on yllätyksetöntä, toisen mielestä taas Apiksen suosio perustuu siihen.

Molemmat varmasti oikeassa, mutta kyllä teltta taas raikasi yhteislaulun merkeissä. Sitä on aina hieno kuunnella, vai mitä?


Jos tuo ei vielä vakuuttanut telttaretkeläisten lauluinnosta, niin katso, miten ne huusivat Vasten Mun Kasvojani. Ei tuokaan ollut Pahempi Toistaan, eihän?

Don Johnson Big Band ei oikein avaudu minulle, joten jos joku keksii jotain mukavaa kerrottavaa bändistä, niin kommenttipoksi on auki.Väkeä oli tosiaan ranta täysi. Tästä on hyvä jatkaa pilvettömään torstaihin.

Jos et ole vielä ehtinyt mukaan, niin huomenna Fostersin kellukkeet käteen ja laiturille mars. Code Bluekin kiittää järjestävää tahoa luvasta ja kiinnittyy laituriin huomenna...

Torstai 30.7.Foster´s Pääteltta

Nätti torstai ja apinatarha oli ihan tukossa. Teltassa heilui taas kaikenlaisia lomalaisiakin, näemmä.

Nikkola ehtikin jo kommenttipoksiin kertomaan, miten Kilpi suoriutui urakastaan. Iso kiitos! Harmittaa vietävästi, että en ehtinyt tuota urakkaa näkemään. On se vaan kumma, että työt häiritsevät välillä harrastuksia. Ne pääsevät häiritsemään, kun on tapana tehdä työt ennen huveja.

Olen Jarin kanssa samaa mieltä, että Kilpi mahdollisesti tarvitsisi taas yhden radiohitin keikkamyynnin tueksi.

Opettelin taas tykkäämään CMX:stä. Harmi vain, että se jäi taas opetteluksi. Aina välillä innostun jostakin CMX:n biisistä, kuten nyt viimeksi Kivinen Kirja -rallista, mutta sitten taas vierastan tuota apaattista melankoliaa. Toinen asia, josta en aina pidä, on melankolinen apatia, jota monessa CMX:n biisissä on.

Karhuherra kuitenkin pitää CMX:stä, joten katsotaan, josko häneltä irtoaisi jotain luettavaa aiheeseen liittyen, ilman mitään paineita suoriutumisesta.

Illan kohokohtana oli taas Kotiteollisuus, joka antoi sen mitä taas odotin. Joku oikea toimittaja saisi Kotiteollisuuden keikasta hyvän arvion, koska siellä jos missä tehdään virheitä. Voisi kirjoittaa aukeaman jutun pelkästään niistä. Se on kuitenkin niin, että Kotiteollisuus ei olisi Kotiteollisuus ilman niitä. Kyllä äijät virheitä saa tehdä, vaikka vaimot olisivatkin muuta mieltä.

Jos muuten kääntyy Helvetistä Itään, niin mitä siellä on?



Kotiteollisuutta joko Rakastaa Tai Ei Rakasta. Minä, jos en nyt rakasta, niin ainakin pidän.

Tuomari Nurmiota en jaksanut jäädä tihrustamaan. Minulla ei ole koskaan oikein sujunut asiat tuomarien kanssa, kun ne vasta virheitä tekevätkin. Tuomari olisi kuitenkin ajanut minut teltasta, joten päätin lähteä suosiolla.

Perjantai 31.7. Foster´s Pääteltta

Perjantain päivitys jäi näin myöhään lauantaille, kun aamuviideltä pärähti M&M Kuntotalon hälyttimet soimaan ja piti käydä hätistelemässä murtovarkaita pihalle. Laman merkit näkyvät nyt siis myös meillä, vaikka en uskonut laman koettelevan meitä lainkaan. Jos teille myydään asiakaskäytössämme olleita miniläppäreitä tai muita kannettavia, niin ilmoittakaahan siitä poliisille tai minulle. Aamu ja päivä onkin mennyt tuota hoidellessa.

Täytyy oikein kehua, että poliisi hoiti edellä mainitun henkilökohtaisen festariohjelmanumeroni loistavasti. Hienoa ja todella ammattimaista toimintaa. Oikein CSI-henkistä. Toivottavasti hessut saadaan tilille teostaan.

Perjantain Suuri Iskelmäpäivä huhuttiin olevan ns. ennakkoon loppuunmyyty. Alkuilta ei siltä ihan vielä näyttänyt, mutta tulihan se häkki täyteen, kun Kupittaaltakin valui väkeä jokirantaan. Iskelmistä saa hyviä rokkibiisejä, mutta nuo alkuperäiset ei oikein jaksa säväyttää. Ainakaan selvin päin.

Kari Tapion suorituksesta en tiedä tuon taivaallista. Tapani Kansan vedon aikana ihmettelin enemmänkin sitä, että miksi vielä siihen aikaan oli anniskelupaikoilla hiljaisempaa. Kansa taisi silti antaa, mitä kansa halusi. R.A.K.A.S. taisi tulla ainakin kahteen kertaan.

Nikkolakin näytti kommenteissa jo kertoneen futisottelun jälkimainigeissa tapahtuneesta ilmiöstä nimeltään Martti Servo & Napander. Käykäähän lukemassa. Ei se kerronta näköjään tuon vaikeampaa ole.

Paula Koivuniemi taisi aiheuttaa monelle tykytyksiä asullaan. Näin ole ymmärtänyt. Suoritus itsessään jäi taustalle, joten jos jollain on jotain kerrottavaa, niin estraadi on sinun.

Perjantai 31.7. The Alue/Jokilava

Jokilava tuli tarkistettua ainoastaan nopealla vilkaisulla. Bass´n Helen meni ohi, Haloo Helsinki! -orkesterin bussin näin, veikkaan, että kuvassa on Pete Parkkonen, Karhuherra kehui taas näkemättä Asa & Jätkäjätkät -nippua ja Jukka Poika sai myös olla minun puolestani ihan rauhassa.

Lätkämatsia tihrustin hetken. Oli aika kuuma tunnelma. Mahtoikohan Jessen hanskat pysyä kädessä?

Lauantai 1.8.Foster´s Pääteltta

Maj Karma avasi lauantain omalta osaltani. Energinen suoritus. En tiedä, tuleeko tuo energia tehtaanjohtajapojan vaikeasta isäsuhteesta tai muiden mahdollisten suhteiden vaikeudesta, joista on jäljellä vain Kauniit Kuvat, mutta mitä sillä on väliä.

Harvoin näkee mikin saavan tuollaista kyytiä, kuin se nyt sai. Montakohan mikkiä bändillä, tai siis Herra Ylpöllä on mennyt rikki? Aikamoinen Attentaatti.

Painostavasta ilmasta huolimatta en nähnyt löikö Salama, mutta kuului ainakin Ukkonen:



Festarien parhaan bändipaidan palkinto menee alla kuvatulle henkilölle. Missäköhän asteessa tuo pitää pestä? Entä kestääkö rumpukuivauksen?


Viikate sekä Röyhkä ja Rättö ja Lehtisalo jäi ruokailun ja koiran ulkoilutuksen vuoksi väliin. Tommi Läntinen loisti lavalla. Muutama liikuttava hetki.


Dingo feat. Nordman tuntui rokkaavan aika hyvin, vaikka konsertin alku menikin Vip-teltassa jutustellessa ja se huilisti yritti latistaa tunnelman.

En tiennytkään, että Tommy Lee on siirtynyt Dingon rumpaliksi. Jos Tommy ei ole sen rumpalin esikuva, niin ei kukaan. Vatsan seudun tatuointikin lienee sama tai ainakin samanlainen. Dingohan kuulosti tuollaisen rumpalin myötä ihan oikealta rokilta. Näiden kisojen suurin yllättäjä.

The Alue/Jokilava

Nämä missasin tyystin, kuten oikeastaan koko Jokilavan: Half Apple, Deuteronomium, Sturm und Drang (olisin halunnut nähdä, mutta oli pahasti Maj Karman kanssa päällekäin), Joensuu 1685, Koop Arponen ja Samae Koskinen ja Hänen Taikabändinsä. Varmaan ihan hyviä, jos niistä piti. Joku taisi pitää jostakin basistista.

Ei nyt ainakaan vielä selvinnyt, mistä tuo Sturm und Drang -nimi tulee? Tuleeko se nyt yksinkertaisesti siitä taiteen suuntauksesta, jonka tarkoitus on herättää huomiota? Minulla on yksi muistaakseni kolmiosainen Nokian historiasta kertova kirjasarja, jonka yhden osan nimi on Sturm und Drang.

Kokiskamera oli taskussa, joten jotain liikkuvaa ja paikallaan olevaa kuvaa saatiin...

Naamariin ja Twitteriin ilmestyi ilmoitukset päivityksistä, joita joku näytti seuraavankin. Maanantaina pitää vielä viimeistellä tämä tarina, jotta voin aloittaa uuden.

Oikealla olevassa äänestyksessä pystyit kertomaan, montako päivää sinä pyörit jokirannassa.

[ Aiheeseen liittyen: DBTL 2008 ]

BTW Saa nähdä, miten tämä Suuri Iskelmäpäivä onnistuu. Minulla on vähän sellainen kutina, että sään salliessa, tuo ilta tulee olemaan myynnillisesti menestys. Tietysti, jos vain niitä myyntipisteitä ja myytävää on tarpeeksi. Mielenkiintoinen uudistus joka tapauksessa. Jostakin luin, että kyseiselle perjantaille olisi ennakossa mennyt kaikkein eniten lippuja. Aika hienoa!

BTW2 TPS Voitti Pitsiturnauksen!

28 kommenttia:

Jari Nikkola kirjoitti...

Gangster of Love NY Dollsin lämppärina kannattaa tsekata jos rankka rootsmusa kiinnostaa. Osapuilleen samantyyppinen konsepti kuin The Georgia Satellites joskus 1900-luvulla. Klassista rockia, toimii livenä kuin tauti.

Spotify

MySpace

Kunto Kortilla kirjoitti...

Sain nyt tuon Pressipassin Vippipassin kylkeen, että kuvaus onnistuu joka paikassa. Hyvä niin...

Satellitesin levyyn haksahduin joskus Ruisrockin keikan jälkeen. Games People Play -lämmitys rokkasi sen verran hyvin.

Olen tuota levyä kyllä välillä muutenkin kuunnellut, joten ehkä GoL täytyy tulla katsomaan...

Anonyymi kirjoitti...

Miksiköhän TS:n lehdessä olevat festarien alkulämmittelyt puuttuvat kokonaan verkkolehdestä?

Anonyymi kirjoitti...

Verkkolehdestä puuttuu nykyään aika paljon, koska talon sisällä tehtiin päätös jakaa laajempaa tietoa vain siitä maksaville.

Ikävä juttu, mutta lama ajoi routaporsaan kotiin. Kiitos Tussarille menneistä vuosista. Oli mukavaa lukea kaikki jutut netistä ilmaiseksi.

Jokinorsu kirjoitti...

Vaikea kuvitella että TS saisi "maksulliseen osioonsa" niin paljon kiinnostavaa sisältöä että siitä alkaisin maksaa. Fyysistä lehteä emme tilaa koska lukuisista huomautuksista huolimatta emme saa lehteämme ennen kello kuutta arkisin. Eipä se enää iltapäivällä kiinnosta...

Tämänhetkinen verkossa oleva uutistarjonta on niin laajaa ihan ilmaisenakin että melkeinpä väittäisin maksullisuuden olevan huono idea.

Ennemmin ajattelisin hommaa jotenkin niin että uutispäivitystiedot reaaliaikaisena ilmaiseksi mukaanlukien oman seudun, suomen ja ulkomaiden uutiset. Maksulliseen osioon ennemminkin syvällisemmät jutut tyyliin Hesarin kuukautisliite tms. Asiallisesti tehdystä journalistisesta työstä viitsin kyllä maksaa.

Kunto Kortilla kirjoitti...

Ok, jos halutaan jakaa laajempaa tietoa siitä maksaville, miten verkkolehdessä käyvä tietää laajempaa tietoa olevan olemassa jossakin, joko paperisessa versiossa tai muualla?

Eikö silloin verkkolehdessä pitäisi olla teaserit aiheista, eli lue lisää sieltä ja täältä?

Ei ihminen osaa kaivata sellaista, minkä olemassa oloa hän ei tiedä.

Anonyymi kirjoitti...

Onko Nikkola osunut linssin eteen?

Jari Nikkola kirjoitti...

"Go point your camera some other way. Ain't gonna be in your movie today".

Eli nope. No pictures. Taisinpa olla Dollsien vetäessä Personality Crisisia Miihkalin kanssa Kukassa ölpällä jo, tai jotain.

Anonyymi kirjoitti...

Valokuvassa?

Anonyymi kirjoitti...

Hola, mitä?? ei sanaakaan iki-ihanasta Tapani Kansasta ;) Eikä sitä oltu edes boldattu mitenkään... tätä ei voi taas ymmärtää...sehän on ihan pakko nähdä :) :)

BTW: fööni on korjattu...ainakin luulen niin :)

Karhuherra kirjoitti...

Festariviikon kuumimmat topikit:

Onhan se analyytikko Nikkola tuossa Samin pienessä kuvassa, yllättävän hyvän näköisessä kunnossa. Ei ilmeisesti ehtinyt Tiniksen kautta ennen rokkeja?

TS:n verkkouudistus... no joo, on herättänyt vähän ihmetystä firman sisälläkin. Ei kuulosta ihan bisnessuunnitelmalta, että reilun kymmenen(?) vuoden ilmaisuuteen totuttamisen jälkeen vedetään kaikki hanat kiinni. Järin moni ilman "lehteä" jääneisä tuskin alkaa tilaajaksi. Oma mallini on se, että konsernin pitäisi rakentaa oma yhteinen verkkoportaali kaikille julkaisuille: mielenkiintoisimmat kärkijutut TS:stä, Treffistä, Extrasta, meirän lehdestä jne. ja uutisfiidi ja vähän 2000-luvun hössötyksiä kaupan päälle. Ei kai se sen vaikeampaa olisi?

Kunto Kortilla kirjoitti...

Tapani tuntien, känsistä saattaa hyvinkin tulla juttua festarin edetessä siihen pisteeseen, että voi olla kännistäkin.

Hienoa, jos fööni toimii. Kopra saattaa soitella...

Olin myös Nikkolan hahmon tunnistavinani kuvassa, kun oikein tihrusti. Ei nyt kuitenkaan kerrota kellekkään.

Jari Nikkola kirjoitti...

WRUM pelitti yllättävän hyvin. Kansaa paikalla klo 17.30 keskiviikkoiltana arviolta parisen sataa - ei huonosti jos edellinen WRUM-keikka oli vanhassa DBTL:ssa 1996 Martinsillan nuorisotalon pihalla. Oma edellinen näköhavainto bändistä oli peräti pimeältä esihistoriallis-neoliittiselta ajanjaksolta, vuodelta 1981. Paikkana silloin Litsan lava (jota voisi taas harkita rokkikeikkojen järjestämiseen muutenkin, sama Ilmiössä uudelleen kartallenoussutta koskee Uittamon lavaa).

Musiikki oli tuttua vanhaa tavaraa. Suomalaisen 70-luvun lopun uuden aallon rockin ja iskemällisehköjen kertosäkeiden yhdistelmää. Huomionarvoista varmaankin sikäli, että nämä olivat niitä bändejä joista Yö muokkasi oman mollipunk-tyylinsä muutama vuotta myöhemmin. WRUM, Kollaa kestää, Woude jne. Uuden aallon uhoa säkeistöissä, iskelmähuudatusta kertseissä. Tekstit yltiökaturomanttisia tarinoita sateesta, pihoista, kaduista, tytöistä, pojista ja WRUM:n tapauksessa myös moraliteettimielessä erilaisista päihteistä kuten jo pumpun nimi vihjaa. You know the score. Jos ette tiedä, katsokaa Tapio Suomisen "Täältä tullaan elämä" uudelleen, siinä ne Rautatientorin sateiset kohtaukset ovat tätä estetiikkaa upeimmillaan.

WRUM:n kärkibiiseistä "Takapihojen rocktähdet" on tuttu veto Klamydian versionakin ja se kuultiin autenttiseen tapaan kahtena versiona keikan aikana. Vedon alussa klassisena reggaeversiona, lopussa "Vaahtopäät" -kokoelmalta tuttuna rokkikaahauksena. Muutama muukin biiseistä oli kestänyt aikaa yllättävän hyvin, "Vapaa rakkaus", "Elämä anna mulle voimaa" ja "Vanhan kaupungin suihkulähde" nyt ainakin. Ylimääräiset nostalgiapisteet "Kusiaisesta". "Heaven's on the backseat of my Cadillac" tuskin voisi olla hilpeämpi turkulaisittain käännetty, "taivas kusiaisessani odottaa". Kusiainen oli, kerrottakoon se blogin alle harmaakaihi-ikäiselle lukijakunnalle, piskuinen kulkuväline nimeltä Fiat 600, jota kutsuttiin kansan parissa myös em. nimellä.

Keikka tuli ja meni, bändi lämpeni loppua kohden ja yleisö hakkasi papoille ansaitun encoren bakkanaalin päätteeksi. Fiilistaso erinomainen ja jatkoakin seuraa, uusia biisejä on tulossa. Setissä oli myös paljon vanhaa matskua, jota ei aikanaan levytetty debyyttialbumille (jonka suhteen Ensio Musicilla on uudelleenjulkaisuvalmius) tai parille sinkulle, joten valmiuksia vaikka reunion-levyyn on. Sinällään WRUM ei ole tyhjän päällä, soittimet pysyvät edelleen jokaisen kädessä ja siviiliurallakin on tullut onnistumisia. Basisti Okko Makkonen on, paitsi erinomainen koriksen pelaaja, myös Aarne Kärpäsen takaa tuttu hahmo. Rumpali Kari Salminen taas on Suomen luetuin tv- ja pelitoimittaja. Jabi Hirvi viettää aikaansa Velkualla, muista en itseasiassa tiedä.

Oli miten oli, keikka oli hyvin viihdyttävä eikä se notkahtanut pelkäksi katkeransuloiseksi nostalgiaksi kuten joskus on tapana. Enkä edes ahistunut (paljoa ainakaan) siitä, että olin jumalsiunakkos 14-vuotias kun viimeksi näin WRUM:n. Tästä saisi vähällä vaivalla ihan oikean bändin. Ja minusta aikuisen joku päivä.

PS. Tuosta Samin videosta, meitsi heiluu siinä saxomafoonin kanssa

Jari Nikkola kirjoitti...

Mustaa ja valkoista, tunnelma katossa Turkuhallissa! Jaa ei vai?

No melkein ainakin. SM-liigan play offien TPS-tunnarista tuttu Kilpi veti DBTL-viikon toistaiseksi korkeimman aloittajaesiintyjän yleisömäärän torstaina klo 17.30 alkaen Laiturin päätelttaan (hyvänä kakkosena tähän saakka kovaa nousua tekevä Gangster of Love) ja menohan maistui mansikoille. Tunnin mehevä setti, jossa bändi veti Taagen spiikin mukaan noin kesän kolmatta keikkaansa. Piikki osui varmaankin keikka-agentuurin suuntaan, ehkä satuttikin. Jotain tarttis tehrä joka tapauksessa. Bändi setittää ns. koko kansan raskasta ja melodista musaa mutta kauppa ei käy ihan kympillä kuitenkaan. Ehkä selkeällä hitillä homma lähtisi eteenpäin. Niistä pikkuisistakin hiteistä alkaa olla jo aikaa, eli ei bändikään ihan puhdas pulmunen tilanteessa ole. Silti useita satoja ihmisiä nytkin yleisössä. Eikä tätä muka saa myytyä ympäri Suomea tämän enempää? Yhtälö on hiukan epäkesko ammatillisessa mielessä.

Musana Kilven setti on, todellakin, täyttä tavaraa omassa kasarihevin sympaattisessa kastissaan. Ajankohdan teutooni- ja jenkkihevi kohtaavat konseptissa mallikkaasti ja lopulta meno on hyvin suomalaista. Laulumelodiat liidaavat touhua tosin ehkä liikaakin, hemmetin kovasta rumpu/basso-kaksikosta jää täysi teho ottamatta irti kun jäädään uinumaan keskitempoihin ja Tauno Supertähden (artist formerly known is this story as Taage) vokaalien taakse. Myös sinänsä oivat kitaristit nukkuvat aika ajoin stagella kuin väärä Filppula kentällä konsanaan. Jaa nyt se lipsahti, kattos nyt kun pääsikin käymään. Soorii. Nooooh, bändihän ainakin on kaikin tavoin lätkätaustainen, Pete Kilpi taitaa olla jopa TPS:n vanhoja junnupelaajia, jos en ihan väärin muista. Pitkässä nahkatakissa ja TPS:n futispaidassa keikan vetäneen Taunon kämpillä on puolestaan aikanaan tullut btw katseltua mm. Virran Hantan maailman hitain läpiajo livenä töllöttimestä. Eli uskottavuuden määrä tältä osin on uskomaton kuin Boris Hannuksen aurinkolasivalinnat konsanaan. No hitto taas pärähti jotain mitä ei varmaan niinku tilattu. Anteek, anteek.

Alueelta paetessa vastaan tuli asianmukaisissa rokkibofooreissa vaeltanut Utsuri Horror Show. Eilen comebackin klo 02 yöllä Vegasissa tehnyt Turku-pumppu oli ilmiselvästi nauttinut aamun ja yön usvaisina tunteina muutakin kuin kansalaisluottamusta. Sama ralli jatkuu Vegasissa jo tänään, tosin lauteilla samassa paikassa, samaan Batman-aikaan Pepe Le Moko. Mahtaisinko lähteä sinne fanittamaan ihqua Mamia? No kyl maar. Tai sitten ei. Support your local rock scene anyway! Later, folks.

Kunto Kortilla kirjoitti...

Jari,

Hyvää kerrontaa. Ei kai Kilven kohdalla voi lätkäjohdannaisista välttyä.

Perjantain telttatarjonnasta saat valita vapaavalintaisen artistin tarkasteluun. Perjantaina on teltalla tungosta, uskoisin...

Anonyymi kirjoitti...

Helvetistä itään on Helsinki.

Karhuherra kirjoitti...

Nojuu, tuli katsastettua festarimeininki torstaina, kuten kuvasta näkyy näemmä. Hommahan oli ihan peruskuosissa, kyseessä oli häpeilemättömän iso kaljateltta, jonka kulmaan oli eksynyt pari pändiä soittamaan paskoilla soundeilla.

CMX oli olosuhteisiin nähden hyvä - siis sikäli kun sedät enää jaksavat heviä soittaa ja se siinä teltassa onnistui. "Matti" on edelleen valtakunnan kauneimpia kesähittejä.

Eikös sitä siinä sitten ollutkin tarpeeksi, matka jatkui nimittäin Klubille Indie-iltamiin. Niihin kinkereiden osallistuneet saattoi yöllä tunnistaa siitä, että korvista vuosi verta A Place to Bury Strangersin tuuttauksen jälkeen. Vaan oli se kaunista, toisin kuin Hynysen Kotiteollisuus.

Siinähän sitä sitten oli jo riittämiin. Vai pitäisikö vielä lauantaina katsastaa Sweatmasterin ylivoima kotikentällä?

Toivottavasti rantaan eksyneet ymmärsivät perjantaina mennä pienemmän lavan suuntaan tsekkaamaan Asa & Lätkäjätkät. Näkemättä ja kuulematta oli taatusti illan kovin keikka.

Jari Nikkola kirjoitti...

"Napander-organisaatio ei hyydy!"

Perjantain juhlahumussa Martti Servo & Napander edusti lievää suurempaa kummallisuutta. Periaatteessa YLE:n radiouutisten vanhan pomomiehen pumppu herjaa kaikkea sitä mistä DBTL:n iskelmäpäivän iskelmäkansa haluaa pääsylippuja maksaa mutta silti homma toimi kuin futis-Tepsin peli tällä hetkellä. Tunnin pläjäys rehvakkaa Martti-humorismia ja juhlakansa oli täysin tyrmättynä selkäluillaan. Bravo, loistava esitys. Hyvältä näyttää!

Servon humorismi lienee puhdasta ajankuvaa. Kaikki mitä Martti-setä levyillä ja lavalla tekee on kiedottu ironian ja sarkasmin muotoon, lisäksi esitysten viittaussuhteiden määrä on lähinnä loputon. Äijä näyttää M.A. Nummiselta ja kuulostaa Kari Kuuvalta, taustapumppu vetää kuin aikavakuumiin joutunut ravintolabändi Osulan baarista 60- ja 70-lukujen taitteesta. Viitteitä suomalaisen populaarikulttuurin historiaan on kaikki luukut täynnä. Ironian määrästä huolimatta homma menee läpi kuin häkä myös autenttisena materiaalina - yksi uskomattomimpia Napander-esityksiä nähtiin takavuosina kun vuoden x Tangomarkkinoiden karsinnoissa laulaja y veti tukka tärkättynä loppuun saakka tosissaan "Maailman sinisintä taivasta". Historia toistaa tässä kohdin myös itseään, aikanaan Kari Kuuvan 100% kieli poskella laatima parodia "Mummon pelargonia" meni katajaiseen kansaan heittämällä läpi kuin Wusu eilen yliajalla Kupittaalla konsanaan. Eivätkä esimerkit jää välttämättä edes tähän yksittäiseen tapaukseen.

Biiseinä Napander-rallit ovat napakoita pastisseja suomi-iskelmän historiaan jatkuvasti viitaten. Kiipparistin ns. tehtaansoundeilla vyörytetty synamatto on häijyin markkinoilla ja juhlakalun itsensä kurkkuvibraatto keikuttaa suurempaakin taloa. Tekstien ja lavaspiikkien mukana kelpaa räkättää mukana.

Eli summa summsrum kyse on kelpo viihteestä, joka iskelmäperinnettä parodioidessaan asemoituu osaksi sitä itsekin. Ei ole ihan ensimmäinen kerta kun iskelmä toimii suomalaisen yhteiskunnan varaventtiilinä. Sodan jälkeen tunnettiin angstiset tuopin jäljet (Tapio Rautavaara) ja hihkuttiin rillumareita Rovaniemellä (Repe Helismaa & Toivo Kärki). 60-70-luvuilla koettiin ainutlaatuinen hellyyden aalto öljykriisin ja maastamuuton puristuksesa (lopputulemana Dannyn uskomaton paljastus "Odotat lastain"), hetkeä myöhemmin elettiin hajoavan ydinperheen tunnelmissa (Viikonloppuisä) ja tiirattiin rakennemuutoksen ja tyhjenevän maaseudun perään (Yhdentoista virran maa). Lisääntyvän vapaa-ajan ja vodkaturismin karikkoja tiirailtiin puolestaan Irwinin ja Junnu Vainion voimin. Ehkä Napander on Nokia-Suomen vapautunutta naurua sotasukupolvien Suomen jälkeisessä tilanteessa. Maa on liberaali eikä isoveli valvo tai syyllisyys paina (vt. Sami Yaffa: "Suomi on nykyään niin nasta maa"), menneisyyteen kelpaakin jo ottaa hieman etäisyyttä Servon kaltaisilla mainioilla ilmiöillä. Vielä kerran, hieno esitys.

PS. Tänään Länän eli Läntisen Tommin 50-vuotiskeikalle on odotettavissa jopa parituntinen veto ennakkohuhujen mukaan. Turkurockin historiasta on ymmärtääkseni kaivettu esiin mm. yksi legendarisimmista paikallisista kitaristeista, Leningrad Cowboysissakin soittanut Lyle. Tätä Telecasterin mestaria kannattaa jo sinänsä mennä katsomaan ja kuuntelemaan. Yksi turkurockin kuolemattomista klassikoista, Fabricsin "Summer is fading" vedetään sitten juhlan kunniaksi komeana yhteislauluna, eikö vain? Länä on Länä, kenties vaikea tahi haastellinen jäbä mutta tehnyt ison työn kotimaisen ja paikallisen rockin saralla. Aplodit sille!

Kunto Kortilla kirjoitti...

Hienoa, Jari!

Eikö se tuon vaikeampaa ole kirjoittaa keikka-arvio, joka on rock?

jenni kirjoitti...

Eiks kellään ole kerrottavana Tapsa Kansan keikasta mitään ? Oliko Tapsa hyvä ? Entä Kari ja Paula ?

Anonyymi kirjoitti...

Olisi kiva kuulla Samilta, miten huilisti yritti latistaa tunnelman.

Nordmanin biiseissä huilisti oli ihan omiaan, ja Dingon Hämähäkkimiehessä huilu toimi niin kuin pitääkin.

Se ei varmaan ollut huilistin vika, että Nipa halusi "Fluit solo, please".

Anonyymi kirjoitti...

Hola, Kauko Röyhkässä & kumppaneissa parasta oli se kun niitten viimenen piisi oli ohi.... ihan h-i-r-v-e-e-t-ä tavaraa...

Viikate oli hyvä mutta Tommi oli illan parasta...pitempäänkin ois voinu kuunnella...

Nordmanin & Dingon aikana ei sit enää nähnyt mitään (jos pituutta on metri viiskyt sulka päässä, niin ei ollut mitään mahkuja nähdä teltan takaosasta mitään :( ja eteenkään ei päässyt kun oli ihan sairaan täyttä...mutta muuten ei paha!

Sami, kommetoippa Tapsaa kun/jos olit kerran paikalla :) :)

Kunto Kortilla kirjoitti...

Huilistin osuuden latisti pääasiassa se, että se ei kuulunut niin kuin olisi voinut. Ainakaan takariviin. Eikä varsinkaan siinä soolossa. Hämähäkkimiehessä se olisi voinut toimia tosiaan hyvin, jos se olisi ollut vahvempi.

En kommentoi Tapsaa.

Anonyymi kirjoitti...

Hola, tuotanuin Sami niinkö hyvää ettei sanotuksi saa?? ;) ;)

Jari Nikkola kirjoitti...

Kelpo video Länän juhlista. Hienoa. Kirjoittiko TS miten etu- ja jälkikäteen tapahtuneesta? Kaikista Läntis-vitseistä huolimatta tässä on turkurockin paras "frontman" koskaan, jos kylille sittemmin asettunutta Mike Monroeta ei lasketa.

Kunto Kortilla kirjoitti...

En huomannut printissä juttua. Saattoi kuitenkin olla, kun sunnuntain lehti meni nopealla selauksella ja tänäänkään ei ihan täysillä ehtinyt keskittymään lukemiseen.

Samaa mieltä. Tommi Läntinen on rokkikukko. Ääh, korjataan The Rokkikukko.

Mike voisi olla vaikka Turun kansainvälisin The Rokkikukko.

Viluväreitä silittelin teltassa. Hyvää musaa ja mahtavaa laulatusta. Me like...

Tuubaan vielä pari muuta pätkää heti kun ehdin.

Ja Hola, ei, ei, ei, ei, ei ja ei. Kuva tulostettu.

Anonyymi kirjoitti...

Fluit?

Anonyymi kirjoitti...

Ärrävikaisen hedelmä