torstai 15. tammikuuta 2009

Tuloksellisempaa mainontaa

Olen muutamaan otteeseen blogannut mainostamisesta ja sen vaikeudesta. Minusta mainoksella on pohjimmiltaan vain yksi tarkoitus, lisätä myyntiä. Jos mainos tehdään jotain muuta tarkoitusta varten, se ei edes ole mainos.

AdProfit – tuloksellisempaa mainontaa -kilpailu mittaa mainonnan avulla aikaansaatuja tuloksia. Kilpailu tukee mainonnan tavoitteellisuutta ja palkitsee onnistuneita kampanjakokonaisuuksia. Voitto lohkeaa kampanjoiden tuloksellisuudesta, jota mitataan muun muassa markkinatutkimusyrityksen tekemillä kuluttajatutkimuksilla.
Adprofit – tuloksellista mainontaa -kilpailun kahta ykkössijaa tavoitteli tänä vuonna yhteensä 46 kampanjaa. Vuoden paras lanseeraus -sarjaan ilmoittautui 17 ja Vuoden paras kampanja -sarjaan 29 työtä.

Tänä vuonna voiton vei VR:n Train -kampanja, vaikka olenkin aikaisemmin ihmetellyt VR:n mainosten toimivuuttaa ja tehokkuutta. Mainokset taitavat olla ilmeisen tuloksellisia, koska nytkin tuli tällainen palkinto. Yritin löytää todellisia mittareita, joilla kampanjoiden tuloksellisuutta mitattiin, mutta en löytänyt perusteeksi muuta kuin kampanjayhteenvedon, jonka pohjalta ratkaisut oli ilmeisesti tehty.

Ehkä se sitten vain on niin, että VR on myynyt paikkoja juniin ja rahtivaunuihin enemmän tuon kampanjan vuoksi.

Hieno homma. Tai sitten osa mainoksista ovat ilmeisesti olemassa vain palkintojen takia.

Vuoden paras lanseeraus oli HK Ruokatalo Oy:n Via-vallankumous valmisruokahyllyssä. Tuon ymmärrän ihan hyvin. Tuote tuli myös minulle tutuksi, vaikka meillä ei tietääkseni kyseisiä tuotteita olekkaan syöty.

Kaikkia mainoksia en ymmärrä lainkaan. Mitä esimerkiksi tällä Sanoman mainoksella yritetään kertoa? Tai mitä sillä yritetään myydä?



Saiko tämä mainos Sinut ostamaan Sanoman tuotteita? Tai tekikö se Sanomaa jollain tavalla tutummaksi? Tiedätkö nyt, mitä ovat Sanoman tuotteet? No entä saiko mainos Sinut ottamaan selvää, mitä ovat Sanoman tuotteet? Ai ei vai?

Miksi se on sitten tehty?

[ Aiheeseen liittyen: Mainonnan vaikeus / Mainoksen tarkoitus ]

BTW Koska olette viimeksi katsoneet Turun sisääntuloväylillä olevia ottelumainostauluja? No oletko koskaan mennyt otteluun sen innoittamana? Veikkaisin kyseisten kylttien olevan aika turhia, siis vaivaansa nähden. Jonkun täytyy käydä parikin kertaa viikossa vaihtamassa niiden tekstit. Voisiko senkin ajan käyttää hyödyllisemmin? Vanhanaikaista mainontaa, sanoisin. FC Inter on tainnut keksiä niiden mainosten turhuuden. Ainakin he ovat tietojeni mukaan poistaneet ne kyltit tienvarsilta. Jos en ihan väärin ennusta, niin tekevät vielä samoin yksittäisten ottelujen lehtimainonnallekin. No Inter on muutenkin ollut poikkeuksellisen hyvin hereillä uudenkin median hyödyntämisessä...

Ai niin... Pitäisikö ostaa uusi puhelin?

12 kommenttia:

/mek kirjoitti...

Sanomahan selkeästi halusi kertoa, että tällä internetin aikakaudella me käytämme mieluummin mustekynää ja liitua. Jos siis jollekin ei asia jo heidän tuotteistaan olisi selväksi tullut.

Tienvarsimainoksen ansiosta olen kyllä käynyt potkupallomatsissa kerran. Ihan hyvä tapa saada tietoa peleistä meille kaksi kertaa vuodessa Turussa käyville.

Toki kustannustehokkuudesta voidaan käydä keskustelua, olisinhan minä mennyt jos tieto pelistä olisi vaikka netissä ollut helposti saatavilla.

Jotenkin vain tuntuu siltä, että varsinkin HC:n mainososaaminen on vieläkin siellä tienvarrella.

Kimmo Metso kirjoitti...

Myynnin lisäämisen on perinteinen tarkoitus, mutta ei pidä unohtaa tunnettavuuden kasvattamista.

Kuluttajat ostavat mieluiten tutulta, oli sitten kyseessä tuttu myyjä tai tunnettu yritys. Myös kaverin suositus on riittävä tekemään yrityksestä tunnetun, eli luottavan kauppakumppanin.

Aloittelevan yrityksen ongelma on usein tuo tunnettavuus. Tuntematon on sama kuin "epäluotettava" tai ainakin siihen suhtaudutaan varaukselle. Hyväkin tuote voi jäädä myymättä tai se ostetaan jopa kalliimmalla tunnetusta yrityksestä.

Imago mainonta "ilman järkeä" on siis järkevää tietyssä tilanteissa. Sanoman kohdalla minullakaan ei aukea mainonna tarkoitus, ehkä tarkoitus oli ennakkoon pehmentää tulevien yt-neuvottelujen ja samaan aikaan tehtävien henkilöstön vihaavien epäoikeudenmukaisten optioiden tuomaa negatiivista kuvaa.

Anonyymi kirjoitti...

Blogisti kirjoittaa asiaa. Mainonta joka ei ensisijaisesti tähtää lisämyyntiin, on mainostoimistojen luomaa illuusiota muun markkinoinnin tarpeellisuudesta. Miksi tunnettavuutta luodaan markkinoinnilla? Juuri siksi. Myynnin kasvattamiseksi. Sen vuoksi jokaisen mainoksen pitää myydä jotain, ei vain olla hieno ja taiteellinen. Blogisti kyseenalaistaa aiheellisesti VR:n "mainokset". Sanoman viesti menee ihan ohi.

Kunto Kortilla kirjoitti...

Mainontahan ON helppoa, kun siinä pitää vain myydä. Heti kun myymisen ajatus jää taka-alalle, mainonnasta tulee vaikeampaa. Tehdään hienoja mainoksia, jotka eivät toimi, eivät siis myy mitään.

Valtaosa imago- ja tunnettavuusmainonnasta ovat sellaisia, jotka eivät myy mitään ja mainostoimisto ja markkinointiosasto kertoo yhteen ääneen, että tämä onkin imagomainontaa.

Helppo peruste, koska sen toimivuutta on melko hankala, ellei jopa mahdotonta mitata. Puhutaan tunteesta ja mielikuvasta, ei konkreettisista tuloksista.

Olen koko ajan enemmän sitä mieltä, että myös imagomainonnan pitäisi myydä jotain. Myymisen pitäisi olla jokaisessa mainoksessa sen ensisijainen tehtävä. Toteutus voi olla tunnettavuuden lisäämistä, kunhan se tehdään myynnin lisääminen mielessä.

Anonyymi kirjoitti...

Hola ;) olipas hieno puhelin, tollanen työpuhelimeksi teille M&M??

Anonyymi kirjoitti...

Uusille yrityksille tunnettavuus tai imago on todella tärkeä asia. Kun markkinoilla on monta samaa tuotetta tarjoavaa ja mainostavaa yritystä, niin ostajien luottamuksen lisäämiseksi on yritystä tai brändiä tehtävä ensin tunnetuksi ostajien parissa.

Helpoiten tuo onnistuu kun on selkeä imago, logo, brändi tai muu vastaava. Imagon luominen ja tunnettavuuden lisääminen taas onnistuu mainonnassa parhaiten kun ei mennä "tuote ojossa" vaan tehdään jotain mikä jää kohderyhmän mieleen ja on imagon mukaista.

Pelkkä tuote mainonta johtaa sanomalehtien tarjoussivujen kaltaiseen mainontaan, jossa kilpaillaan vain tuotteen hinnalla (tarjouksilla)

Kunto Kortilla kirjoitti...

On muutakin mainontaa kuin tuote- tai imagomainonta. Jos mielikuvitus rajoittuu vain näihin kahteen vaihtoehtoon, mainonnasta voi helposti tulla tehotonta ja kallista.

Ei tuotemainonnassakaan aina tarvitse mennä hinta edellä. Silti mainos voi tönäistä ihmistä ostopäätökseen.

Olennaista koko mainonnassa on se, että se saa ihmisen toimimaan. Tekemään jotain tehdäkseen ostopäätöksen.

Myös imagomainonnan pitäisi pyrkiä siihen, toteutustavasta riippumatta.

Anonyymi kirjoitti...

Suomessa urheiluseurojen mainonta muistuttaa citymarketin ruokaliitettä. Samaan yhden, kahden aukeaman mainokseen on tungettu kaikki "tuotteet", lajit. Tämä sitten julkaistaan kaksi kertaa vuodessa paikallisessa lehdessä. Tätä täydentää weppisivut, jotka on lähinnä "intranet" seurassa harrastaville eikä "tuotteita", seuran lajeja, uusille asiakkaille markkinoiva.
Monelle seuralle olisi eduksi ostaa välillä mainostoimistosta ammattiosaamista jaideoita markkinointiinsa. Raha ei menisi hukkaa vaikka ei tulisi yhtään uutta "asiakasta", jos käytetty raha edes laittaisi seuran päättävät henkilöt miettimään seuransa markkinointia.

Anonyymi kirjoitti...

Hola, saisko tuohon päässä pyörii juttuun jonkun hyvän lomabiisin?? :)

Kunto Kortilla kirjoitti...

Käykö New Found Glory ja It Never Snows In Florida?

Anonyymi kirjoitti...

Hola y gracias, ou jees Sami :) just jotain tällasta ootinkin, mutta että biisin nimessäkin on jo Florida maninittuna, vau ;) Toivottavasti siellä ei sada, ainakaan lunta, vaikka talvesta tykkäänkin...

Anonyymi kirjoitti...

Hola, ei kait se ollut kapillaari-ilmiö kun haettiin? ja me muuten voitettiin :) onneksi :)