maanantai 26. marraskuuta 2007
Veskarimainokset on loistavia!
Tulikohan kaikki?
sunnuntai 25. marraskuuta 2007
Katsojamääristä
Katsojamääristä puhutaan aina paljon. Välillä ne ovat laskussa ja välillä nousussa ja sen pohjalta oletetaan, miten seuroilla menee, taloudellisesti. Eihän siinä ole mitään vikaa. Niin voi olettaa, koska lipputulot ovat kuitenkin merkittävä osa liikevaihtoa ja joukkueet ilmoittavat yleisötavoitteensa. Kuten Karhuherran blogissa kommentoin, olennaista on viimekädessä se, paljonko sen yhden katsojan saaminen katsomoon maksaa, ei niinkään, paljonko heitä siellä on. Paljonko tehdään liikevaihtoa / asiakas tai paljonko toiminta tuottaa / asiakaskäynti. Tuossa on kaksi olennaista mittaria, joista tietysti jälkimmäinen mittaa parhaiten onnistumista, kokonaistuoton ohella.
Jalkapallopuolella saatiin huomattavasti enemmän väkeä Palloseuran katsomoon, kuin aikaisempina vuosina, mutta se maksoi. Tiedämme myöhemmin, paljonko se maksoi. En usko, että tuotto / katsoja, siis asiakaskäynti, voi olla kovinkaan suuri, joskin jos se on edes vähän, niin kumulatiivinen vaikutus voi nostaa kokonaistuottoa, joka tietysti on pääasia. Pitää aina huomioida, että joskus voi päästä parempaan tuottoon pienemmällä asiakasmäärällä.
Esimerkiksi kuntokeskusalalla asiakkaat usein ajattelevat, että mitä enemmän keskuksessa käy väkeä, sitä paremmin kuntokeskuksella menee. Tuo oletus on useimmin väärässä kuin oikeassa. Kuka tahansa saa keskuksensa täyteen väkeä, laskemalla hintaa. Onnistuminen, siis tuotto, riippuu kuitenkin siitä, paljonko se yksi asiakas maksaa käynnistään. Esimerkiksi kertakorteilla harjoittelevia asiakkaita tarvitaan keskimäärin 10 kertainen määrä vuosijäsennyksillä harjoitteleviin nähden, jotta päästään samaan liikevaihtoon, vaikka kertakäynnin suhteellinen hinta olisi sama. Olennaista on, paljonko yhdestä asiakaskäynnistä saadaan tuottoa. Liikevaihdon tekeminen on aina helpompaa kuin tuoton tekeminen ja ne ovat eri asioita, joskin usein korrellaatiossa keskenään.
Jääkiekossa ollaan yhä tilanteessa, jossa pääsääntöisesti eletään yksittäisten katsojien varassa, eikä kausikorttien varassa. Tämän johdosta joudutaan käyttämään yksittäisten pelien markkinointiin kohtuuttoman paljon rahaa, joka pienentää tuottoa / katsoja, mutta saattaa nostaa liikevaihtoa / katsoja, samalla kun se kuitenkin laskee kokonaistuottoa. Vastaavasti pääsääntöisesti kertakortteja myyvä kuntokeskus tekee sitä parempaa tulosta, mitä enemmän asiakkaita on sisällä, kun vuosijäsenyyksiä myyvässä keskuksessa se voi olla toisin päin. Jääkiekon markkinointi, (vaikka en tunne jääkiekon markkinointia), tulisi mielestäni kohdistaa yksittäisten ottelujen sijaan kausikortteihin ja ottelupaketteihin, jotka olisivat mainoksen pääaihe. Seuraavat (siis monikko!) kotiottelut vain mainittaisiin jokaisessa mainoksessa, mutta ne eivät olisi mainoksen pääaihe.
Tietysti tämä "rakennemuutos" pitäisi tehdä myös koko hinnoitteluun. Kertalipun hintaa pitäisi olennaisesti nostaa, jotta kausikortin houkuttavuus kasvaisi. Mielestäni pitäisi olla niin, että jos käy katsomassa 50% kauden peleistä, pitäisi kausikortti olla edullisin vaihtoehto. Jokainen palveluja myyvä yritys ottaa ennemmin kanta-asiakkaita, kuin satunnaisia asiakkaita. Miksi jääkiekossa yhä keskitytään yksittäisten otteluiden mainostamiseen, siis satunnaisten asiakkaiden löytämiseen. Jos yksittäisen ottelun mainonta maksaa 10.000 euroa, sillä summalla pitäisi tulla 500 katsojaa lisää, jotta saadaan sen verran lipputuloja, että mainos saadaan maksettua. Tulevatko ne lisäkatsojat todellisuudessa niiden mainosten avulla?
Ei saa ymmärtää nyt väärin. Minäkin nautin pelistä huomattavasti enemmän, kun halli on täynnä. Siitä huolimatta totesin lauantaina HPK-pelissä, jossa ilmoitetiin olleen 5.544 katsojaa, (joskin hallissa oli ehkä 4.500 katsojaa), että täällähän on nyt ihan mukavaa. Parkkipaikalla oli hyvin tilaa. Peli oli ihan viihdyttävää, jota se on ollut Turussa läpi kauden. Kaksi rankkaria. Hyviä koppeja. Tietys hieman myös nahistelua. Ensimmäisellä erätauolla sain pizzat vain minuutin jonotuksen jälkeen. Kaikkia vaihtoehtoja oli vielä tarjolla. Käytävillä oli tilaa. Vessassa ei ollut jonoa. Palloseura voitti. Tilaisuus oli siis viihdyttävä. Jääkiekko-ottelu oli siis mukava tapa viettää lauantai-iltaa. Jos edellä mainitut asiat toteutuisivat myös hallin ollessa täynnä...
Ainoa asia, jota yhä ihmettelin oli se, että miksi Turussa kestää niin tuhottoman kauan päästä pois Turkuhallin parkkipaikalta, vaikka halli ei ole edes puolillaan?
tiistai 20. marraskuuta 2007
Lisää liksaa!
maanantai 19. marraskuuta 2007
Aloha!
pitää antaa vinkki, että jos olet koskaan ajatellut matkustaa Havaijille tai muualle Yhdysvaltoihin, se kannattaa tehdä nyt, koska kurssihyöty on uskomaton.Saat kohtuullisen edullisen paketin aikaiseksi, kun otat Suomesta vaan lennot, esimerkiksi Citytours:n kautta, jonka kautta olemme hoitaneet lentomme jo vuosien ajan. Majoituksen ja muut ostat jonkin amerikkalaisen matkatoimiston kautta, jolloin maksat ne taaloilla ja hyödyt pelkästä kurssista melkein 50%. Hinnat ovat muutenkin sikäläisillä toimistoilla halvempia. Voimme suositella esimerkiksi GoGo Worldwide Vacations -yhtiötä, jonka kautta pääset myös Meksikoon, Karibialle tai vaikka Boralle.
Amerikan terveisenä voi taas tuoda heidän huolensa ylipainoisista, siis sairaalloisen ylipainoisista ihmisistä ja heidän työterveyshoidon kalleudesta. Monet yritykset, ja jopa kaupungit, ovat siirtäneet ylipainosta johtuneet terveydenhuoltokustannukset ylipainoisten työntekijöidensä itsensä maksettavaksi ja se herättää tietysti keskustelua. Terveydenhuollon kustannukset ovat nousseet räjähdysmäisesti ja me tulemme Suomessa kovaa vauhtia perässä. Toivottavasti me osaamme regoida asiaan jo nyt, kun se vielä on edes jotenkin mahdollista.
Viimeksi kun olimme Yhdysvalloissa, ammuttiin V-Tech:ssä ja nyt Jokelassa. Ikävä ampumistapaus oli CNN:n uutisissa muutaman päivän, myöhemmin myös YouTube yhteyksien vuoksi. Taas voi vain kysyä Miksi?
Urheilun tähdet ovat olleet otsikoissa. Suomessa Jere ja USA:ssa O.J. Siis Simpson, ei Jokinen. O.J.:n syytekäsittelyä tuli muutama päivä seurattua kuin elokuvaa. Syyttäjällä oli todella huonoja todistajia, joiden tarkoitus on vain ja ainoastaan rikastua kyseenalaisin keinoin tapauksesta. Kertomukset vaihtelivat ja muuttuivat sen mukaan, mikä tuntui siihen kohtaan parhaimmalta, taloudellisesti. Kyseenalaiset todistajat mahdollisesti pelastavat tahtomattaan O.J.:n vankilalta, mutta kuka pelastaa Jeren? Ennätyslyöjä Barry Bondsin syyttäminen, tällä kertaa valehtelusta Balcotutkimuksissa, nousi esille paluuta edeltävänä päivänä. Valkoisesta talostakin ehdittiin jo kommentoimaan päivää surullisena baseballille.
Havaijin saarilla on mielenkiintoinen historiansa Pearl Harpoureineen. Waikiki Beach on mahdollisesti maailman kuuluisin hiekkaranta. Kävin mielenkiintoisen keskustelun erään vanhan herrasmiehen kanssa, joka kertoi käyneensä Waikikilla viimeksi 40 vuotta sitten, jolloin he vuokrasivat talon parin mailin päästä rannasta, 12 taalan viikkovuokraa vastaan. Mietti siinä, että mahtaako taloa enää olla...
Waikikin ensimmäinen hotelli on Moana Surfrider, joka rakennettiin vuonna 1901. Hotelli on
yhä samalla paikalla, joskin "hieman" uudistetussa muodossa. Johanna oli valinnut jo tutun Waikiki Beach Marriott Resort & Spa -hotellin, jota voimme suositella. Saimme ocean view -huoneen sijaan suiten, josta oli merinäkymän lisäksi näkymä Diamond Head tulivuorelle. Kiitos myöhäisen saapumisen ja täyden hotellin.
Seuraavaksi majoitumme vaihtelun vuoksi Moana Surfrideriin.Waikikille tultiin luksuslomalle aikoinaan, siis ennen kaupallisia lentoja, laivoilla ja risteilijät ovat yhä jokapäiväinen näky horisontissa. Nykyään Honolulun lentokentälle tulee yli 20.000 turistia päivittäin. Valtaosa näyttäisi tulevan Aasian maista. Havaijilla asuu noin 1.8 miljoonaa henkeä, joista suurin osa, lähes miljoona, Oahun saarella ja siellä Honolulussa, Yhdysvaltojen 14. suurimmassa kaupungissa. Havaiji, "Big Island" on saarista suurin ja Maui monen häämatkaajan suosiossa, joskin monet pitävät Kauai´ta kauneimpana saarena. Monet matkatoimistot tarjoavat pakettia, jossa osa ajasta shoppaillaan ja juhlitaan Oahulla ja osa rentoudutaan Mauilla. Se voi olla ihan hyvä paketti, jos vain jaksaa pakata tavarat ja muuttaa paikkaa kesken loman.
Olemme lentäneet sekä Minnesotan että nyt L.A.:n kautta ja täytyy suositella jälkimmäistä
vaihtoehtoa. Jos valitset Minnesotan välilaskupaikaksi, siellä on takaisin tullessa seitsemän tunnin odotus, (joskin LA:ssakin on lähes viiden tunnin välilasku). Välilaskun aikana Minnesotassa voit käydä kentän lähellä olevassa, USA:n suurimmassa ostoskeskuksessa, Mall Of America:ssa. Täytyy vaan muistaa, että jättää tilaa ostoksille käsimatkatavaroihin. Joka tapauksessa matka kestää toista vuorokautta ja aikaero on 12 tuntia, joten matkaväsymykseltä tuskin pystyy kukaan välttymään.Tällä kertaa kävimme uimassa delfiinien kanssa Sea Life Parkissa. Suositeltavia kohteita edellisen ja shoppailun lisäksi ovat myös Hanauma Bay, vanha kraateri, luonnosuojelualue ja tietysti myös maailman suurin taistelulaiva USS Missouri. Autolla kannattaa käydä kiertämässä koko Oahu ja ihailla näkymiä, jotka ovat juuri niin mahtavia kuin tulivuoriperäisellä saariryhmällä voi
kuvitella olevan.Monta kirjaa tuli luettua, joista mahdollisesti lisää myöhemmin. Ikean historia oli todella mielenkiintoinen. Bruce Springsteenin elämästä kertova, lähes 700 sivuinen eepos jäi hieman kesken. Nikki Sixx:n juuri ilmestynyt kooste kaverin päiväkirjoista piti myös ostaa, mutta se jäi vielä hyllyyn, kuten jäi myös Googlen ja Virginin historia ja Beckhamin elämänkerta. Ne jäivät seuraavalle retkelle...
Ai niin, iPhone oli hieno!
Ja Palloseuralla on 33 pistettä!
keskiviikko 31. lokakuuta 2007
Ei ihan, mutta melkein!
Olen luottanut hieman sinisilmäisesti siihen, että Wiki oikeasti edustaisi luotettavaa tietosanakirjaa. Nyt kun olen raaputellut ja ravistellut Wikin pintaa, olen todennut, että yhteisön pitää avautua, jotta se voisi toimia tiedon valtatienä. Kun ravistellaan vielä hieman, niin eiköhän se saada muuttumaan paikaksi, josta voit löytää myös mielenkiintoista knoppitietoa eri aloilta ja aiheista.
Artikkeli Suomen suurimmista yrityksistä sai myös monen karvat pystyyn. Artikkelin olemassaolosta joudutaan mahdollisesti vielä taistelemaan, koska yritykset ja yrittäminen näyttäisivät olevan täysin punainen vaate suurimmalle osalle Wikin ylläpitäjistä. Yritysten historiaa, oli ne pieniä tai suuria, näyttäisi olevan vaikea saada Wikiin. Syyksi esitetään mainostamista.
Haluaisin, että edes kuntosalialan sivut tulevat asiallisiksi. Jos Sinulla on aikaa perehtyä Wikiin tai olet jo entuudestaan sen käyttäjä, osallistu sivun kehittämiseen. CMS-klubeista saatiin oma sivu, mutta Omaohjaajista ei. Se siirrettiin kuntosaliohjaajan alle.