sunnuntai 6. syyskuuta 2020

Kolme tärkeää asiaa elämässä

Eilen vietettiin Yrittäjän päivää. Päivä on monessa mielessä varmasti poikkeuksellinen, vallitsevasta tilanteesta johtuen. Kuten Jack Björklundkin setissään ihmettelee, minäkin ihmettelen suomenkielen sanaa yrittäminen - yrittäjä. Tai en nyt niinkään sitä sanaa, vaan millainen kaiku sillä on Suomessa. En ole koskaan ymmärtänyt sen negatiivista kaikua, kuinka yrittämistä ruoskitaan ja kuinka sitä pyritään selkeästi vaikeuttamaan tälläkin hetkellä, jopa hallituksenkin toimesta. Yrittäjyys ja yrittäjät nähdään pahana, vaikka yrittäjyys käytännössä mahdollistaa sen kaiken hyvän, jota meidän pohjoisessa hyvinvointiyhteiskunnassa on. Yritykset tämän maksavat.

Perustin ensimmäisen yritykseni, toiminimen, parikymppisenä. Sen jälkeen on tullut yritettyä, perustettu yrityksiä, yhdessä ja yksin, ostettu ja myyty osakkuuksia, jopa haettu niitä yrityksiä konkurssiin. Olen monelle sanonut, että toiset maksaa omakotitaloja itselleen ja toiset, kuten minä, maksamme vähän kalliimpia harrastuksia, kuten nyt vaikka yrittäjyyttä. Olennaista on se, että jos olisin eilen voittanut päävoiton Eurojackpotissa, jatkaisin tätä ihan samaa yrittämistä, auttaisin muita yrittäjiä onnistumaan.

Olen ollut juuri sellainen yrittäjä, joka eli yrittämisestä. Enkä tarkoita nyt edes taloudellisesti. Sitä on joskus jättänyt pitkiäkin jaksoja palkkoja itselleen maksamatta, jotta työntekijät ovat saaneet palkkansa. Tarkoitan ajankäytöllisesti. Yrittäminen täytti lähes kaiken vapaa-ajan, nukkumisen jälkeen. Se on vienyt mukanaan ihmissuhteitakin. Se ei ole ollut hyvä juttu. Nyt näen ja ymmärrän, että yrittämisessä ei ole kyse siitä, että pitää aina olla kurjaa ja kovaa sekä niukkaa ja ennen kaikkea aina töissä. Yrittämisen ei tarvitse olla jatkuvaa suorittamista ja oman selkänahan repimistä. Se voi olla myös kivaa, kunhan tekee Oikeita Asioita, uskaltaa luopua.

Olen nyt viimeistään koronan myötä ymmärtänyt Mukava Elämä -konseptin yrittämisessä. Sen ymmärtäminen on vaatinut monta kirjaa, lukuisia luentoja, itse pidettyjä ja kuuntelijana istuttuja, tavattoman monta epäonnistumista ja onnistumista, pohdintaa, istuskelua rantakalliolla, oman elämän tulkintaa ja analysointia sekä tietysti mietintää siitä, mitä haluan isona. Haluan Mukavaa Elämää ja saan sitä, kun kerron siitä myös muille. Kerron, kuinka less is more - yrittämisessäkin. Yrittäminen ja elämä yleensäkin on varsin yksinkertaista, vaikka sitä helpoksi ei voikaan luonnehtia.

Olen ymmärtänyt, että tekemällä oikeita asioita, keskittymällä olennaiseen, huolehtimaan niistä juuri sen hetken tärkeimmistä asioista, pääsee mukavammin maaliin. Yksinkertainen on vain kaunista. Jos haluat onnistua yrittäjänä, sinulla on vain muutama Todella Tärkeä Asia ja ihan ensimmäinen niistä on myynti. Kun huolehdit, että yrityksessäsi myydään tarpeeksi, on todennäköisempää, että sinulla on riittävä kassavirta, josta huolehtiminen on toiseksi tärkein asia. Kassavirran tyrhetyminen voi kaataa varsin elinkelpoisenkin yrityksen. Jos lipsut noista, millään muulla asialla ei ole kohta enää mitään merkitystä, niitä ei ole kohta enää olemassa. 

Kolmanneksi tärkein on henkilökunnasta huolehtiminen, jos sinulla on sellainen. Jos ei ole, itsestään huolehtiminen on se kolmanneksi tärkein asia. Ja siinä kolme tärkeintä asiaa ovat lepo, ravinto ja aktiivisuus. Jos haluat saada itsestäsi kaikki tehot irti, elää Mukavaa Elämää, sinun pitää huolehtia siitä, että nukut riittävästi ja että unen laatu on hyvää. Et voi unohdella ruoka-aikoja ja syödä vaan pikaruokaa, nopeasti autossa istuen, kiiruhtaessasi johonkin, mistä olet jo myöhässä. On pakko laittaa niitä lenkkarin nauhoja välillä vähän kireämmälle, jotta jaksat kaikki yrittämisen haasteet ja pystyt tekemään yrittämisessä mahdollisimman vähän. 

Sama kolmen asian kaava toistuu ihmissuhteissa. Parisuhteessakin on käytännössä kolme asiaa, joista tulee huolehtia, jotta ihmissuhde ei näivety ja kuole pois. Suhteessa pitää olla luottamusta, siinä täytyy olla arvostusta sekä siinä on oltava läsnä. Jos suhde ei toimi, vika on jossakin noista tai kaikissa. Muilla ei juurikaan ole merkitystä, jos nuo kaikki kolme kohtaa toteutuvat tai jäävät toteutumatta. Jos haluat ansaita hyvät alaiset, ansaitset ne huolehtimalla nuo kolme asiaa välillänne kuntoon.

Yrittäjän polkuni on ollut aikamoinen ralli. Se on antanut paljon, mutta myös ottanut. Voisi nopeasti ajatella, että jotkin ratkaisut ovat olleet varsin tyhmän riskin ottamista, mutta ei se ole niin. En olisi tässä enkä olisi koskaan tajunnut Mukava Elämä -konseptia, jos en olisi niitä hurjiakin ratkaisuja tehnyt. Ne ratkaisut mahdollistavat nyt sen, että saan toisesta puolikkaasta tätä elämää paljon enemmän irti, ilman että hukuttaudun töihin. Ja saan vielä auttaa muita samanlaiseen tulevaisuuteen.

Olen kohdannut lähiaikoina yrittäjiä, jotka ovat mahdollisesti myös ymmärtäneet, että yrittämisen vastakohta ei ole Mukava Elämä, vaan yrittäminen voi mahdollistaa Mukavan Elämän. Pitää vaan tehdä Oikeita Asioita ja uskaltaa luopua, ehkä jopa kipuakin tuottavista asioista. Pitää kohdata myös häpeä. Pitää keskustella itsensä kanssa, millainen ja mikä se oma yrittäjän identiteetti on, mihin se perustuu ja miksi. Tämä identiteettikysymys onkin usein se haastavin, kun yrittäjäminä on niin vahva ja sitä omaa identiteettiään peilaa yrittämisen suorittamisen kautta. 

Näkisin mieluusti, että yrittäminen nähtäisiin sellaisena, jossa tehdään asioita ja töitä tavalla, johon suuri osa ihmisistä ei pystyisi, jotta voisi elää loput elämästä tavalla, johon suurella osalla ihmisistä ei ole mahdollisuutta. Onhan se niin, että jos et toteuta omia unelmiasi, kaikella todennäköisyydellä joku on palkannut sinut toteuttamaan hänen unelmiaan. Ja siihen elämä on kyllä liian lyhyt. 

Jos ihmiset ihmettelevät, kuinka pitkälle voit mennä, mene niin pitkälle, että et enää kuule heitä

2 kommenttia:

Nimetön kirjoitti...

Kaikille toi yrittäminen ei vaan sovi ja sinä olet loistava esimerkki noista ihmisistä:D Hyvin tuntui Tampereen Tribekin pyörivän

Kunto Kortilla kirjoitti...

Aika hyvin on sopinut jo 30 vuotta ja elättänyt ihan mukavasti ja elättänyt aika monta työntekijääkin.

Mikset muuten piilota tuota tunnistettavaa IP-osoitetta, kun käyt täällä pelkurina reppanana anonyyminä kommentoimassa?