tiistai 28. toukokuuta 2013

Because We Can Tour, osa 2/4, Tampere



Tällä kertaa tanssittiin auringon kanssa kilpaa. Ei tarvinnut lauleskella sateessa, kuten Wienissä tai 2011 Helsingissä. Ilmiömäistä soitantaa, kuten aina. Esiintymisessä sinällään ei tullut taaskaan yllätyksiä, mutta rahalle todella hyvää vastinetta. Herra Bongiovilla ei ollut mikään kiire mihinkään, kun edessä oli kymmenen päivän keikkatauko. Vajaa kolmituntinen sopi meille hyvin. Järjettömän hyvä soittolista!

Richie Samboran puuttuminen joukosta kuuluu. Mietin tuota jo Wienissä, että kitaran särö on erilainen ja sooloissa on soittajien omat merkkinsä ja veivinsä, mutta en amatöörimäisyyttäni kehdannut siitä kirjoitella. Nyt kehtaan. Tuo käsitykseni sai Tampereella vahvistuksen. Herra Samboran puuttuminen näkyy, mutta se myös kuuluu. Toivottavasti viimeistään bändin kotikonnuilla tuokin asia korjaantuu. Ei tämäkään ole huono vaihtoehto, mutta alkuperäinen on alkuperäinen.

Tiedättekö, konserttien arviointi on haastavaa hommaa. Viikko sitten olimme Wienissä katsomassa Bon Jovia. Tottakai sitä arvioi mielessään noita kahta keikkaa ja varsinkin niiden yleisöä. Minulla on tapana todella hehkuvissa kohdissa olla välillä laulamatta ja seuraan vain, mitä yleisö tekee. Voisin väittää Wienin yleisön laulaneen ja tanssineen Tampereen yleisön suohon. Yksikään ei istunut tai ollut kädet alhaalla. Ratinassa oli. Joku jopa mulkoili vihaisesti, kun nousimme seisomaan istumakatsomossa.

Mutta siihen arvioinnin haastavuuteen. Matkakumppanin mielestä Tampereella oli paljon äänekkäämpi ja aktiivisempi yleisö. Niinpä. Vaikka vierekkäin olimme molemmilla areenoilla, olimme eri mieltä. Molemmat keikat olivat loistavia. Voi olla, että ilma vaikuttaa omaan tunnelmaan ja sitä kautta arvioon muidenkin tunnelmasta. Joku kertoi, että keikalla soitettiin paljon uusia kappaleita. Joo, varmasti jos viimeisin levy, jota oikeasti olet kuunnellut, on Slippery When Wet. No siltä lätyltä roikkuu biisejä mukana vuodesta toiseen. Livin' On a Prayer saa aina ihon rullalle, varsinkin kuullulla hitaalla aloituksella. Nyt saimme hoilata Runawaynkin. Palattiin siis päiväjärjestykseen.

Ratinan stadionhan toimi hienosti konserttiareenana. Katsomot ovat lähellä toimintaa, toisin kuin Olympiastadionilla. Tunnelma tuntui tiiviimmältä. Tai ei se pelkästään tuntunut. Se oli. Suomalainenkin osaa käyttäytyä konserttiyleisönä mallikkaasti, kun vain oikea bändi osuu paikalle. Tovi sitten Bruce osoitti tuon ja nyt Bon Jovi, jälleen kerran.

Tuli hieman pyörittyä Tampereellakin pitkästä aikaa. Lähdimme porukassa jo aamulla liikenteeseen, söimme hyvin Gringos Logos -ravintolassa, jossa maksaminen tuotti suurtaa ongelmaa, kortinlukulaitteiden yskiessä. Henkilökunta osasi hoitaa tuon ongelman kärsivällisesti.

Muitakin palvelun kukkasia tuli taas poimittua.  Kun nautimme aurinkoisesta Mansesta, nestetasapainosta huolehtien Miamin terassilla, meinasi leuka tipahtaa lattialle, kun terassilla oleva jäätelökioski sulki luukkunsa klo 18, kuten se pyhäisin taitaa tehdä. Ei siis mitään väliä, että terassi on pystypaikkoja myöden tupaten täynnä auringossa kylpevää ja hikoilevaa konserttikansaa. Mietin vain, paljonko kioskiyrittäjä menetti rahaa tuon illan aikana. Ottaa päähän, kun rekisteröi aina tällaisia asioita.

Cumuluksen majatalo ei nyt niin hehkeä ollut, mutta mitäs varasimme niin myöhään yösijamme. Tosin eipä tuonne nukkumaan tultukaan, vaan nauttimaan musiikista ja erityisesti hyvästä seurasta. Tämä Koskikadun Cumulus näytti taas aamulla suomalaista palvelukulttuuria parhaimmillaan. Hotelli oli täynnä, joten jo tullessamme meille kerrottiin, että aamupalalla on ruuhkaa. Se oli siis ainakin respan tiedossa, kun meillekin se osattiin kertoa. Ruuhkaa oli, jonoiksi asti, mutta se ei estänyt ravintolan henkilökuntaa aloittamaan mielenosoituksellisesti aamiaisen poiskorjaamisen kahta minuuttia vaille kymmenen. Kaikki oli korjattu pois ja kahvikoneet pesty kymmenen minuuttia myöhemmin, jolloin tulivat imurit tökkimään asiakkaiden jalkoja. Ihan oikeasti, ruokotonta palvelua.
Anteeksi, Cumulus, että täytimme hotellinne ja häiritsimme työtänne.
Seuraavat tourin kaksi keikkapostia piti tulla samasta paikasta, bändin kotiovelta, New Jerseystä. Ikävä kyllä, toinen paikkakunnan keikoista on siirretty meidän paluupäivälle, joten New Yorkin retkellä ehtii näkemään Bon Jovin vain kertaalleen. Nyt olen miettinyt, olisiko Lontoon Hyde Park sopiva kiertuekohde. Täytyy vähän vielä tutkia keikkakalenteria. Onko ehdotuksia ja lähdetkö meidän mukaan? San Sirokin voisi toimia.
I'll be there till the stars don’t shine, till the heavens burst, and the words don't rhyme.
- Bon Jovi, Always
video

Ei kommentteja: