perjantai 2. huhtikuuta 2021

Omiin muroihin pissaamista

Jokainen kuntokeskus, joka pitää ovensa nyt normaalisti auki, välittämättä AVI:n määräyksistä, pissaa koko alan muroihin. Alamme huonoa mainetta pohditaan ajoittain, mutta onneksi se pohjautuu vain muutamien yrittäjien toimintaan. Suurin osa alan toimijoista on tehnyt todella paljon töitä, noudattaakseen ohjeistuksia ja määräyksiä, mutta sitten muutama yrittäjä vesittää tuon kaiken hyvän toiminnan.

Kyllä, koronasulku vituttaa. Kyllä, se on mahdollisesti ihan kaikilta osin perusteeton ja joltakin osin varmasti laitonkin. Kyllä, se aiheuttaa talousahdinkoa, jopa konkursseja. Kyllä, hallituksen toiminta on tavattoman huonoa ja johtamisvaje ilmeinen. Siitä huolimatta meillä on nyt määräys, jonka pohjalta liikuntapaikat on pidettävä suljettuna.

Valveutunut ja rehellinen yrittäjä noudattaa viranomaisen ohjeita silloinkin, kun niistä ei pidä. Ei motarillakaan saa ajaa kahtasataa, kun satasen rajoitus harmittaa ja on kiire ja voi menettää jotain. Se joka ajaa, on piittaamaton muista. Niin on nyt myös se, joka pitää salinsa auki. Muitakin vaikuttamismahdollisuuksia on ja sitä on esimerkiksi Sky ry tehnyt tolkuttoman määrän. Veikkaan, että muroihin pissaajat eivät ole alan järjestön jäseniä ja sitä kautta osallistu vaikuttamiseen.

Tämä ei tullut yllätyksenä. Tässä tilanteessa on oltu yli vuosi ja viimeajat jokaisella uutisia seuranneella on ollut tiedossa, että alaamme kohtaa sulku - jossakin kohtaa. Nyt se tuli ja silti talvi yllätti autoilijat ja sulku kuntokeskusyrittäjän. Ei ole ollut vaikea ennakoida ja sopeuttaa toimintaansa sulun varalle. Siihen on varmasti ollut aikaa ja vastuulliset yrittäjät ovat näin tehneet ja tiesivät sillä kellonlyömällä, kun päätös tuli, mitä tekevät ja miten. Parhaimmilla asiakastiedote lähti minuuteissa tuosta päätöksestä.

Joku kommentoi Facebookissa, että asiakkaat arvostavat yrittäjää, joka taistelee heidän treenioikeutensa puolesta. Totta, yrittäjä ansaitsee asiakkaansa. Jos yrittäjän ainoa keino pitää asiakkaansa ja maksupostit, on pitää ovet auki, määräysten vastaisesti, niin näin konsultin silmin katsottuna on tehty ihan hitosti asioita huonosti asiakaspinnassa. Jos se tuki ja asiakasuskollisuus perustuu vastuuttomaan toimintaan ja lakisääteisten määräysten rikkomiseen, se kertoo sekä yrittäjistä että asiakkaista. Omistaan huolta pitävän ei tarvitse rikkoa lakia ja määräyksiä, ansaitakseen asiakkaidensa luottamuksen - päinvastoin, luottamuksen saa noudattamalla niitä. Ainoastaan rikollinen mieli peukuttaa rikollista mieltä.

Mietin tuota ammattiurheiluakin. Miksi ammattiurheilijalla täytyy olla oikeus harjoittaa ammattiaan, harjoitella kuntokeskuksessa, kun kovin monella muulla ammatinharjoittajalla sitä oikeutta ei ole. Miksi urheilija on erityisasemassa? Tässä tilanteessa on paljon kysymyksiä ja näkökulmia eikä tämänkään ihmettely tarkoita, ettenkö arvostaisi urheilua tai urheilijoita. Arvostan ihan kaikkia eri alojen toimijoita, mutta niitä en arvosta, jotka pissaavat muiden muroihin.

Maineen rakentaminen kestää 20 vuotta, mutta sen tuhoaa minuuteissa

Ei kommentteja: