torstai 27. syyskuuta 2007

Tupakalle vai potkut?

Miksi työaikaa pitäisi voida käyttää tupakointiin? Ilta-Sanomissa uutisoidaan taas työajalla tupakoineen potkuista. Oliko potkut jonkun mielestä aiheettomat? Irtisanottu kertoo potkujen tulleen "täydellisenä yllätyksenä", vaikka häntä oli jo kertaalleen varoitettu asiasta kirjallisesti ja asiasta oli yleisesti huomautettu työpaikalla pitkin kesää. Silti potkut tuli "pyytämättä ja täytenä yllätyksenä".
Tekstissä irtisanottu kertoo "pitäneensä ylimääräisen tupakkatauon vain enintään kerran päivässä." ja jatkoi "Työtehtäviäni en ole todellakaan laiminlyönyt. Joka aamu olen mennyt kuudeksi tai seitsemäksi töihin, ja irtisanomisen jälkeen (kellokorttiin) jäi plussaa 3,5 tuntia." Siis hetkinen. Hän oli pitänyt ylimääräisen tauon kerran päivässä. Tupakan polttamiseen taitaa mennä 5-10 minuuttia. Hänellä oli kellokortissa 3,5 tuntia ylitöitä. Jos pitää yhden 10 minuutin ylimääräisen tauon päivässä, se tekee 50 minuuttia viikossa. 3,5 tuntia on 210 minuuttia, jolloin siis tuollaisen ylityöajan saa kerättyä pelkästään tupakkatauoilla kuukaudessa, siis 21 työpäivässä.
Työnantaja maksaa siis tupakoinnista palkan lisäksi vielä ylityökorvausta. Onkohan se reilua ja oikein? Onko se reilua ja oikein toisille työkavereille, jotka eivät polta tai kärvistelevät polttamatta sovitun työajan? Se että on ikänsä polttanut ei voi oikeuttaa polttamaan yhä työajalla, varsinkin kun se on erikseen kielletty.
Oudoksi asiaan suhtautumisen tekee vielä se, että artikkelissa otetaan esille, kuinka irtisanottu on vielä kolmen lapsen yksinhuoltaja, jolle työpaikka olisi ollut elintärkeä. Tupakka oli tässä kohtaa kuitenkin irtisanotulle tärkeämpi kuin työpaikka, koska varoituksesta huolimatta irtisanottu jatkoi tupakointia työajalla. Olisi luullut työpaikan olevan tärkeämpi, kun on noita lapsiakin hoidettavana...
Omia valintoja...

1 kommentti:

Kunto Kortilla kirjoitti...

Potkut olivat aiheeliset. Tietysti, pakko olla: http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=2153565